Rhodon kevätmuutto

Rhodon kevätmuutto

Kevät on muuttoa ja muutoksia. Meillä muutti rhodo portinpielestä keittiön terassin viereen. Muuttoa on pelätty ja suunniteltu jo melko kauan, sillä se on ollut tullilinjalla siinä tapauksessa, että vieressämme oleva tontti ostetaan lopulta. Tontistamme on viiden metrin varaus tietä varten ja juuri sen varauksen kohdalla kasvaa valtava, vanha ja hieno rhodomme. Viime talvena sitten saimme sen pelätyn uutisen tontin myydyksi tulemisesta. Paikka portinpielessä on ollut hyvä, ja rhodo on koristanut hienosti talomme julkisivua ja sisääntuloa. Siksi harmitti kyllä, että pitää nyt luopua siitä ja tilalle on tulossa tie naapuritontille. Aikataulusta emme ole saaneet mitään tarkempaa tietoa, mutta päätimme, että emme jää odottelemaan kaivinkoneiden tuloa, vaan toimimme vielä, kun voimme tehdä jotain rhodon pelastamiseksi. Sitä mahdollisuutta, että se jäisi kaivinkoneiden tallomaksi, ei sydämeni kestänyt, siitäkään huolimatta, että olemme talossa vain vuokralaisina. Toki aina olen tuntenut tämän kodikseni ja hoitanut pihaa kuin omaani. Vuokraisäntä oli siirtoprojektimme takana ja toivoi myös, että saisimme pensaan elävänä siirrettyä johonkin toiseen kohtaan tontilla.

Rhodon iästä minulla ei ole mitään tietoa, mutta koon perusteella voisi päätellä, että sillä on jo ihan kunnioitettava ikä. Tarkemman tutkimuksen jälkeen selvitimme, että se koostuu itseasiassa neljästä rungosta. Sillä selittyy myös se, että kukinta on kaksivärinen. Olenkin mielessäni vähän ihmetellyt, miten rhodossa on kahdenvärisiä kukkia: valkoisia ja punaisia; nerokas keksintö istuttajalta, kuka hän sitten lieneekin. Lajikkeestakaan minulla ei ole tietoa tarkemmin.

Juttelin siirrosta naapureille ja puutarhaystäville ja he kannustivat yrittämään siirtoa. Heillä oli sellainen kokemus, että rhodon juuristo ei olisi kovin syvällä vaan melko pinnassa, joten kaivaminen heidän mielestään olisi mahdollista. Kevät vuodenaikana tuntui olevan melko hyvä siirtämisen suhteen. Aloitimme siirtämisen sen verran aikaisin, että kuvittelimme rhodon olevan vielä talvihorroksessa ja selvisikin, että maa oli osittain vielä roudassa ja maata saikin hakata kirveellä.

Niinpä sitten ensimmäisinä lämpiminä kevätpäivinä aloitettiin kaivaminen. Jos rhodon juuret löytyivätkin melko pinnasta, vierestä löytyivät koivun paksut ja vahvat juuret, jotka olivat kietoutuneet rhodon juurakkoon kuin Juha Tapion biisissä. Kirveellä oli siis töitä koivun juurten ja roudan kanssa. Onneksi minulla on sinnikäs ja vahva prinssipuoliso, joka jaksaa olla mukana näissä minun puutarhahullutuksissa. Paras kaivuväline oli oikeastaan pikkuruinen metallinen istutuslapio. Kaivamisen jatkuttua jo muutaman päivän, päätin ostaa itselleni uuden lapionkin, Hyötykasviyhdistkseltä tietenkin. Ajattelin, että jospa se innostaisi minuakin kaivamaan.

Uusi paikka löytyi keittiön terassin vierestä. Siitä kyllä saisimme ihailtua rhodoa itse enemmän. Olisipa kiva, jos voisi vielä joku kevätkesä aamukahvilla ihailla rhodon kukintaa. Paikalla on ollut epämääräinen kumpare, jossa kasvaa yksi tuija, toinen jo kuoli, sembramänty ja kumpare on täynnä pikkutalviota. Yhdellä kulmalla kasvaa köynnöshortensia ja yhtä kärhöä olen yrittänyt siihen kasvattaa, mutten kovin hyvällä menestyksellä. Loppukestästä siihen on ilmaantunut muutama nauhus. En ole ollut erityisemmin ihastunut kumpareeseen, mutta en ole keksinyt, mitä sille voisin tehdä. Reunoille olen laittanut betoniruukkuja, joissa kasvaa mansikkaa, tinjamia, minttua ja päivänhattua. Siihen siis kaivettiin valtava kuoppa ja täytettiin sitä rhodomullalla. Aikamoista savea olikin alkuperäinen. Savet ja pikkutalvioturppaat siirsin tontin rajalle kuusten alle. Katsotaan lähtevätkö siellä kasvamaan uudelleen. Siellä saisivat kyllä levitä aivan rauhassa niin paljon kuin lystäisivät.

Ensin saatiin siirrettyä kaksi pienempää juurakkoa ja lopulta kaksi isompaa. Väreistä en nyt tiedä, missä ovat valkoiset ja missä punertavat. Sitä jännityksellä odottelen, jos siirto onnistui. Tuumattiin lopulta, kun koko siirtourakka saatiin päätökseen, että siinä on meidän koko rhodoperhe: kaksi lasta, iskä ja äiti. Paikka on kuin heille luotu, aivan kuin ne olisivat aina olleet siinä. Tätä se kumpare on odottanut, onneksi en tehnyt sille aikaisemmin mitään, vaikka olin yrittänyt miettiä monenlaisia vaihtoehtoja sen kaunistamiseksi. Voi, kunpa nyt vain juuristo ei vaurioitunut liikaa siirrossa. Olen kastellut ja jutelllut ja koittanut vakuuttaa, että ihan omaksi parhaaksi oli tämä nyt vain. Pahaa teki se, että piti kaikki nuput poimia pois, mutta sellaisen ohjeen sain, että niin kannattaa tehdä, että kasvi käyttäisi energiansa juurtumiseen eikä kukkimiseen. Nyt pitää odottaa vielä ensi kevättä, jotta näkisi kukkimisen, jos kaikki nyt vain onnistuu.

Keltaista pääsiäistä ja kevään vihreää

Keltaista pääsiäistä ja kevään vihreää

Kevät, pääsiäinen, taimityöt, ensimmäiset kevätkukkijat ja pienet kasvun merkit ovat varmasti kaikilla puutarhureilla nyt mielessä. Nyt alkaa olla jo toivoa keväästä ja kesästä, kun lumi on jo täällä etelässä melkein kokonaan kadonnut.

Sisätiloissa taimikasvatus alkaa olla kiihkeimmillään. Minulla tomaatin taimet muuttivat verantoon vähän totutelemaan viileämpään. Laitoin tänäkin vuonna hyviksi havaitut samat lajikkeet. Yellow submarine on ollut kaikkein nopeakasvuisin ja niitä on myös kaikkein eniten. Siemenpussi hajosi kylvövaiheessa, joten päätin sitten kylvää kaikki ja jakaa taimia naapureillekin. Rosellat ja Tigerellat ovat hyvässä vaudissa tulossa perässä. Siinäpä ne tomaattilajikkeet sitten ovatkin.

Paprikoista pääsivät kokeiluun Corno Giallo -nimiset pikku paprikat. Taimet ovat melko pieniä ja hidaskasvuisia, joten en laittanut niitä vielä eteiseen vaan pidän ne lämpimässä olohuoneessa. Jamaican Bell -chili oli sen verran hauska tuttavauus viime kesänä, että sitä otin kasvatukseen myös nyt. Näyttää siltä, ruukkuun talveksi siirretty yksilö ei tainnut sittenkään talvehtia, koska siinä on edelleen vain lehdetön varsi.

Sitruunabasilika ja kreikanmäkimeirami ovat hyvällä alulla. Olen yrittänyt latvoa basilikaa, että tulisi tuuheampi kasvusto, mutta en ole vielä aivan vakuuttunut tuloksesta. Kaupasta ostettu basilika pääsi myös ruukkuun tekemään seuraa itse kylvetyille.

Tänään kylvin samettiruusut. Niitä pitää olla monta eri lajiketta, sillä minulla niitä on joka puolella. Samettikukka jakaa mielipiteitä vahvasti. Toisille se on inhokki, mutta minä rakastan niiden aromikasta tuoksua, sään kestävyyttä, pitkää kukintaa ja värikkyyttä. Uskon myös vakaasti niiden voimaan torjua tuholaisia ja siksi kasvatan niitä aina myös kasvihuoneessakin. Nyt laitoin itämään rohtosamettikukkaa tai toiselta nimeltään samettirakuunaa, kääpiösamettikukkaa (Red Gem, Lemon Gem), ryhmäsamettikukkaa kahta laatua: Spanish Brokade ja Tiger eys sekä vielä viime kesänä itse kerättyä vaniljan vaaleaa isosamettikukkaa, Kilimanjaro White. Jännittävää nähdä itävätkö itse kerätyt siemenet.

Pääsiäistunnelmista vielä sen verran, että olen ihastunut täysin keltaiseen hyasinttiin. Joulunakin hyasintti on lempikukkani. Vaikka tuoksu on sama, siitä ei tule ollenkaan jouluinen tunne, kun väri on eri. Tulppaanit ovat tietenkin myös meillä keltaiset. Dramatiikkaa lisätäkseni laitoin joukkoon tumman liloja tulppaaneja ja yhdistelmä on minusta aivan onnistunut. Ilokseni huomasin tänään, että muutama krookuskin on herännyt ulkona. Nyt alkavat olla käsillä ne hetket, kun joka päivä voi löytää ulkoa jotain uutta.

Kevätkauden avaus: istutuspöytä olkkariin

Kevätkauden avaus: istutuspöytä olkkariin

Minun kevätkauteni alkaa siitä, kun kannetaan istutuspöytä olohuoneen ikkunan eteen. Tänä vuonna hiihtolomareissustakaan ei tullut mitään, joten nyt on hyvää aikaa aloittaa esikasvatus ja muut kasvipuuhat. Illalla viritettiin valot, lämpömatot ja jatkojohdot.

Aamulla syöksyin rautakauppaan multaostoksille. Päätin ostaa myös kukkamultaa ja vaihtaa ensitöiksi muutamiin kukkiin isommat ruukut, jotka myös löytyivät rautakaupasta. Saviruukku on paras ja nyt mukaan lähti perinteisen terrakottavärin sijasta harmaa savenvärinen. Kivaa vaihtelua. Uudet mullat saivat reunustraakkipuu, flamingokukka, kiinanruusu ja enkelinsiipi. Ihan silmissä reipastuivat. Traakkipuun sain työpaikalta muuton jaloista ja olikin jo juurilla ahdasta.

Esikasvatuksen aloitan paprikoista ja chileistä. Tosin en ota kasvatukseen tänä vuonna kovin monenlaisia lajikkeita. Viime vuosina paprikat ovat onnistuneet huononlaisesti, milloin mistäkin syystä. Viime vuonna ne tukehtuivat muiden kasvien sekaan liikaa eivätkä saaneet tarpeeksi valoa. Yhtenä vuonna vaivasivat kirvat. Kokonaan en silti vielä luovuta. Tilasin siemenet hyötykasviyhdistykseltä kuten ennenkin ja paprikalajikkeeksi valitsin vihannespaprikan Corno Giallo. Se on kuvauksen mukaan maukas, paksumaltoinen ja satoisa suippopaprika, jonka mehevät ja napakat hedelmät kasvavat noin 17–20 cm pitkiksi ja ovat kypsyttyään kirkkaan keltaisia. Yritin tänä vuonna kiinnittää huomiota myös siementen biodynaamisuuteen tai ekologisuuteen. Nämä olivat biodynaamisia siemeniä.

Toinen esikasvatettavani tänään oli Jamaican Bell -chili. Kokeilin sitä jo viime kesänä ja se oli jotenkin hauska tuttuvuus. Toin yhden ruukussa sisälle talvehtimaankin, kun se oli niin elinvoimainen ja teki pitkään syksyllä vielä chilejä. En tosin ole varma onko se enää hengissä. Kovin suurta satoa en saanut, mutta sen verran kuitenkin, että päätin ottaa ohjelmistoon tällekin kesälle. Chili on mieto ja hauskanmuotoinen. Yritän nyt pitää mielessä, että varaan riittävästi tilaa ja valoa. Melkein unohdin: laitoinhan vielä kahteen ruukkuun yrttejä, toiseen sitruunabasilikaa ja toiseen kreikanmäkimeiramia. Kreikanmäkimeirami on talvehtinut kasvihuoneessa pari vuotta, mutta saa nähdä, miten tänä vuonna, kun on ollut kovemmat pakkaset kuin viime talvena.

Seuraavaksi vuorossa ovat tietenkin tomaatit! Siemenlaatikossa odottavat Tigerella, Yellow Submarine ja Rosella. Maltanko odottaa ensi viikkoon? Tarkistelin viime vuoden kylvökalenterista, että viime keväänä olen ollut liikkeellä hyvissä ajoin jo helmikuun alussa. Uskonpa ehtiväni tänäkin vuonna, vaikka aloitinkin vasta nyt.

Rubiininpunainen auringonlasku ja Kilimanjaron valkea

Rubiininpunainen auringonlasku ja Kilimanjaron valkea

Kukilla tai niiden lajikkeilla on joskus mahtavia ja mielikuvia herättäviä nimiä. Tänä vuonna valitsin muutaman aivan nimen perusteella. Minulla on ollut jo monta vuotta auringonkukkia laatikossa keittiöterassin edessä. Tänä vuonna yksi auringonkukkalajikkeista on Ruby sunset -niminen. Väri on kyllä uskomattoman erikoinen. Olisin olettanut sitä kuvauksen perusteella hieman punaisemmaksi, mutta hieno ja erikoinen on myös tuollaisena ruskehtavanakin. Tänä vuonna auringonkukkien kanssa on vain ollut ongelmana tuuli. Monta ehti jo katketa ennen kuin saatiin tuettua.

Samettiruusuissa olen tähän asti pitäytynyt vain kääpiö- ja ryhmäsamettikukissa enkä ole niin välittänyt isoista samettikukista. Tänä vuonna innostuin kuitenkin ottamaan esikasvatukseen isoakin samettiruusua hienon nimensä takia. Lajikkeen nimi on Kilimanjaro white. Hyötykasviyhdistyksen siemenluettelossa siitä kerrotaan, että se on kerrottu, vaniljanvalkoinen kaunotar, joka muistuttaa neilikan kukkaa. Kukinta on alkanut melko hitaasti, mutta komea se on ruukussa, kun korkeutta on varmasti se luvattu 45 cm. Nyt ensimmäiset kukat alkavat avautua. Täytyy sanoa, että se on kyllä hieno ja taitaa päästä esikasvatuslistoille jatkossakin.

Ryhmäsamettikukat vievät meidät Espanjaan ja mieleen tulee flamenko tanssijan röyhelöhelmat. Valitsin nimittäin lajkikkeeksi Spanish brocaden, jota kuvataan Hyötykasviyhdistyksen siemenluettelossa mahonginpunaiseksi kullankeltaisella reunuksella. Ne ovat olleet vaihtelevaa säätä kestäviä ja todella runsaskukkaisia tänäkin kesänä. Eipä kalpene nimessään myöskään tiikerin silmä, Tiger eyes. Sitä kuvataan huomiota herättävän hurmaavaksi ja minut se ainakin on hurmannut kyllä.

Sagalund ja kansakoulun opettajan unelma

Sagalund ja kansakoulun opettajan unelma

Kyllä kesälomareissuun pitää ainakin yksi puutarhakohde saada aina mahtumaan. Tämän kesän reissu rakentui Bengtskärin majakan ympärille ja retken lähtöpiste, Kasnäs, oli suunnittelun alkupisteenä. Siihen ympärille aloin sitten rakennella muuta ohjelmaa. Lueskellessani oppaita ja matkailuvinkkejä silmiini sattui maininta Sagalundista Kemiön saarella. Niinpä valmistelin miestäni, että paluumatkaan osuu sitten yksi puutarhaan ja kukkasiin liittyvä tutustumiskohde.

Minä kiinnostuin eniten digimateriaaliosion videosta, joka kertoo Nils Oskar Janssonin unelmasta. Videon kerronta alkaa näin: ”Sata vuotta sitten asui Kemiössä mies, Nils Oskar Jansson, jolla oli unelma. Harva uskaltaa toteuttaa haaveensa.” Tämä lause sai minut kiinnostumaan asiasta entistä enemmän ja ottamaan selvää, mikä oli Janssonin puutarhaan liittyvä haave.

Jansson oli Linnén suuri ihaillija jo pienenä poikana ja kirjoitti hänestä koulussa aineen, joka sai opettajankin melkein kyyneliin. Linnén kuva ja kaunis vanamonkukkataulu löytyvät museosta edelleen. Esittely videolla kerrotaan kiinnostavasti Janssonin suhteesta kasvitutkijaan. Kannattaa katsoa ja kuunnella itse, en spoilaa enempää. Sivustolta löytyy Sagalundista paljon tietoa ja muutenkin museon nettisivut ovat vallan hienot. Sieltä saa hyvän yleiskuvan vierailun pohjaksi ja sitten paikan päällä osaa kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin.

Jansson toimi Vretan koulussa opettajana ja hänen haaveensa oli perustaa alueelle museo. Alueella sijaitsevat rakennukset on tuotu eri puolilta Kemiön saarta ja ne edustavat eri aikakausia ja elämän eri puolia. Kiinnostavimpia olivat minusta Tjuda Pedagogi, jossa esitellään entisajan koulua hiekkaan kirjoittamisesta lähtien; Käräjätalo, jossa on esillä muun muassa suden pyytämisvälineitä ja tietysti Janssonille itselleen ja hänen kollegalleen Adelelle rakennettu Villa Sagalund.

Ulkomuseon lisäksi Jansson haaveili kasvitieteellisen puutarhan perustamisesta. Sagalundin museopuutarhasta löytyykin edelleen paljon harvinaisia kasveja nimikyltteineen. Ruusutarhasta tapasin myös tuttuja, kuten ristinummiruusun, joka ei kyllä kukkinut juuri vierailuni aikana. Kiinnostava oli myös Tarja Halosen nimikkoruusu, jonka olisin mielelläni nähnyt kukassa. Puutarhassa on myös käytäviä, penkkejä ja pöytäryhmiä sekä koristeita, jotka kuuluvat puutarhaan oleellisena osana. Puutarhan tunnuskasvi juhannuspioni oli myös jo ohittanut kukinnan. Siitä kerrotaan nettisivuilla näin:

” ’Juhannuspioni’ kuuluu museopuutarhan alkuperäiseen lajistoon. Se on tuotu Sagalundiin 1887-1895 Kirkonkylän pappilasta ja kasvaa edelleen alkuperäisellä paikallaan. ”Juhannuspioni”, paikalliselta nimitykseltään bondpion, on yleinen Kemiönsaaren vanhoissa puutarhoissa.”

Opettajana minua kiinnosti tietenkin myös pedagogiikka, jota Jansson harjoitti. Jansson nimittäin halusi opettaa puutarhanhoitoa myös lapsille. Oppilaiden kanssa hän raivasi koulun alueen, istutti puita ja kasveja. Hän perusti koulun alueelle kasvimaan, ja jokainen oppilas sai oman palstan ja kukkamaan, jota sai hoitaa. Jokaisella oppilaalla oli omat työkalut ja kärry, jossa saattoi kuljettaa niitä sekä multaa ja roskia. Lasten piti esitellä omat palstansa ja työkalunsa niin sanotussa katsastuksessa, joka pidettiin keväällä koulun kentällä. Sagalundin Lastenkulttuurikeskus jatkaa koulukasvimaatoimintaa kaikkien Kemiönsaaren koulujen kanssa osana saaren kulttuurikasvatussuunnitelmaa. Nettisivuilta löytyy myös ”Kädet multaan” opas koulukasvimaatoimintaan. Oppaan on julkaissut lastenkulttuurikeskus. Olisipa hauskaa joskus päästä itse mukaan toteuttamaan tämänkaltaista toimintaa.

Alueen tunnelma on aistittavissa vahvasti Villa Sagalundin sisustuksessa erityisesti Adelen puolella. Ihastuin kalusteiden ja sisustuksen lisäksi myös pelargoniaikkunaan pitsiverhoineen. Voisin hyvin kuvitella Adelen nyppäämässä kuihtunutta kukkaa ja istahtamassa keinutuoliin tai sytyttämässä vihreää lamppua ikkunan edessä eläkepäivinään.

Museossa toimii kiva kahvila, Café Adèle, jossa oli maukas kalabuffet sekä museokauppa, jossa myytiin kaikkea ihanaa nostalgista lastenkulttuuriin liittyvää tavaraa, kuten uusvanhoja leluja ja pelejä. Yläkerrassa oli apteekkimuseota ja muuta hauskaa nähtävää.

Summa summarum siis on vahva suositus: kannattaa vierailla Sagalundissa, jos liikkuu Kemiönsaarella!

Lähteet:

Sagalundin museon nettisivut osoitteessa https://sagalund.fi/fi/tervetuloa/

Avoimet puutarhat 2020: Kukkaloistoa, kiviä ja kanoja

Avoimet puutarhat 2020: Kukkaloistoa, kiviä ja kanoja

Tänä vuonna kiersimme ystäväni kanssa kolme puutarhaa Uudellamaalla. Kohteiksi valikoituivat Nummelan tilan puutarha Nukarissa, Hedda Paippisissa ja Näsis Sipoossa. Ensimmäisenä vierailimme minulle jo ennestään tutussa Nummelan tilan puutarhassa, josta kirjoitin tarkemmin viime vuonna blogissani. Paikka oli aivan yhtä viehättävä ja kiinnostava kuin muistin. Juustokakku oli suussasulavan ihanaa ja talon emäntä niin vieraanvarainen ja ystävällinen. Tänä vuonna kiinnitin huomiota yleiskuvaa enemmän yksittäisiin kukkiin. Erityisesti katseeni kiinnittyi erikoisen värisiin akileijoihin. Olin lukenut jonkin jutun akileijoista vähän aikaa sitten ja ehkä juuri siksi bongasin ne kaiken muun ihanuuden joukosta.

Katsottavaa oli paljon ja siksi kiersimme pihan kaksi kertaa. Toisella kierroksella silmä löysi aina jotain uutta katsottavaa, kuten tämän kaunokaisen, jonka nimen jo unohdin.

Toinen kohteemme, Hedda, sijaitsee Paippisissa, Pornaisten tien varressa. Saimme siitä vinkin naapuriltamme, ja se olikin hyvä vinkki. Puutarhan yleisilmeen keskeinen elementti ovat kivet ja kivimuuri, joka näkyy tielle. Molemmat huomasimme heti paikalle saavuttuamme, että olimme monta kertaa ihailleet paikkaa tieltä ohi ajaessamme. Nyt oli tosi kiva päästä kurkistamaan kivimuurin taakse.

Ensimmäiseksi lähdimme astelemaan kivistä polkua ja yhtäkkiä huomasimme olevamme Kreikassa! Syvennyksestä avautui kreikansinisellä sisustettu huone ja sininen viinikellarin ovi. Kun olisi laittanut vielä soimaan kreikkalaista musiikkia, olisi hyvinkin voinut huijata itseään ja matkustaa Kreikan tavernoihin. Puutarhan omistajat Hedvig ja Pentti Halén kertovatkin pitävänsä kreikkalaisesta tunnelmasta ja ovat matkustelleet Kreikassa paljon. (Sipoon Sanomat 2019).

Toinen ehdoton katseenvangitsija puutarhassa on lampi, jossa on puro ja vettä kaatava tyttö -patsas. Meidän onneksemme myös lumme oli juuri kauniisti kukassa. Puron ja suihkulähteen äänet olivat ihanan rauhoittavat.

Muitakin kauniita astetelmia löytyi puutarhasta sieltä täältä. Lintujakaan ei ollut unohdettu, vaan niille oli kaunis vesiallas. Kaivojen ympärille oli tehty kauniit kukkaistutukset ja muuria koristi kukkakimppu kastelukannussa. Minua ilahduttivat myös keltaiset ruusut ja muut kauniit keltaisen sävyt. Huomasimme myös kukkineen kultasateen ja kuvittelimme mielissämme, kuinka upea se on ollut täydessä kukassa.

Kiviaita tai muuri, joka ympäröi pihaa on itsessään upea. Sen päällä kukkiva keltamaksaruoho oli komeimmillaan ja saniaiset olivat valloittaneet varjoisan puolen ihanasti. Koko puutarhassa oli hienosti yhdistelty rakennettua ympäristöä, sommittelua ja asetelmia, patsaita ja toisaalta luonnollisuutta. Luonnonmukaisuutta edusti kukkimaan jätetty päivänkakkaraketo talon edustalle. Vuosien työ ja rakkaus puutarhanhoitoon näkyi ja teki meihin vaikutuksen.

Kolmas kohteemme löytyy Sipoosta myös. Puutarhapäivän teemasivustolla paikkaa kuvaillaan näin:

”Näsiksen tila on vanha rälssitila 1600-luvulta. Nykyinen talo, navetta ja pihapiiri ovat 1800-luvun lopulta. Maalaismaisemissa Linnanpellon kylässä sijaitseva pihapiiri tarjoaa perinneperennoja, runsaan keittiöpuutarhan, eläimiä ja elämyksiä maaseudulla.”

Ihastuimme paikan kauniiseen hyötypuutarhaan, jossa kukkivat kehäkukat, vilkkuivat mansikat ja rehotti tilli. Hyötytarhaa kiersi viehättävä lauta-aita. Puput ja kanat piti käydä myös tarkistamassa, ja kanalasta kuului somaa piipitystä, kun pikku kanat vielä harjoittelivat kananelämää. Talon perinneväritys ja arkkitehtuuri viehätti minua myös kovasti. Ehkä meitä jo painoi vähän väsymyskin, joten vierailumme Näsiksessä jäi melko lyhyeksi.

Keltasauramot ja päivänkakkarat

Keltasauramot ja päivänkakkarat

Kahden päivän rankkasateiden jälkeen piti tehdä tietenkin tarkistuskierros puutarhassa. Ainakin auringonkukat kärsivät sateesta ja tuulesta ja ainakin yksi meni poikki tukemisyrityksistäni huolimatta. Ostin tilalle pari matalaa lajiketta lohdutukseksi. Auringonkukkien kanssa minulla on muutenkin ollut huonoa onnea tänä vuonna. Ensimmäiset kylvöt eivät itäneet, vaikka yleensä auringonkukka on niin varma itäjä.

Sadepäivät paljastivat samettiruusujen kestävyyden. Samettiruusu on siitä kiitollinen kukka, että se kukkii säästä huolimatta ja kestää niin paistetta kuin sadetta. Tänä vuonna taimia tulikin kasvatettua niin runsaasti, ettei paljon muita kesäkukkia olekaan. Kaikissa penkeissä ja ruukuissa on samettikukkia. Nyt eniten taitaa olla Tiger eyes -lajiketta. Kasvihuoneessa on kääpiösamettikukkaa ja Lemon gemiä on nyt eniten. Olen aiemmin pitäytynyt vain kääpiö- ja ryhmäsamettikukissa, mutta nyt ystäväni saivat minut innostumaan kokeilemaan myös isosamettikukkaa. Kukan pitäisi olla valkoinen, mutta nyt vielä odotellaan nuppujen kehittymistä.

Yhdessä asiassa olen pihallani ajan hermolla ja kerrankin trendikäs. Yksi pihan osa on nimittäin pyhitetty pörriäisille. Olen kylvänyt useana vuonna päivänkakkaraa ja nyt odotus palkittiin. En siis ole voinut leikata nurmikkoa, koska päivänkakkarat ovat valloittaneet alueen kokonaan. Lisäksi siinä kasvaa apilaa, ja uuden kirsikkapensaan juurelle kylvin veriapilaa ja hunajakukkaa sisältävän siemenseoksen. Lyhtypylvään ympärille ripottelin kesäkukkaseoksen ja nyt sieltä pikistävät muun muassa ruiskaunokit.

Yksi kesän ilahduttaja on keltasauramo, jonka jo luulin menettäneeni. Olen kerran siirtänyt sitä tienvarresta ja muistelen myös kylväneeni sitä joskus. Luulin, jo ettei kylvö onnistunut eikä istutus kantanut kuin sen vuoden, mutta nyt ilokseni se ilmestyi uudelleen kaarisillan pieleen. Yksinkertaisuudessaan kukka on minusta niin täydellinen ja kaunis, että toivon sen nyt myös siementävän itse ja säilyvän. Tosin on pieni pelko, että koko alue jää tien alle, jos naapuritontti myydään, mutta sitten täytyy keksiä jotain uutta.

Kesä alkaa olla rehevimmillään ja kasvu kiihkeimmillään. Sen näkee kasvihuoneessa tomaatin raakileina, ananaskirsikan kukkimisena ja samettikukkien loisteena. Lavoissa kesäkurpitsat kukkivat ja sormenpaksuisia kurpitsoitakin näkyy jo muutama. Taisin sittenkin istuttaa jättikurpitsankin lavaan, vaikka tarkoitus oli istuttaa se avomaalle. Jotenkin ovat päässeet taimet ilmeisesti sekoittumaan. Kohta saa nauttia sadosta yllin kyllin.

Venni ja pupulan viherkatto

Venni ja pupulan viherkatto

Pihalle on tänä keväänä ilmestynyt muutamia uutuuksia. Viime keväänä laitettiin uusikisi kaarisilta ja nyt on sitten jotain muuta.

Portille kunnostettiin kesken jäänyt tuulimylly, joka sai värityksensä talomaaleista. Samoin kunnostin vanhan lyhdyn, jonka löysin kirpputorilta. Alunperinkin se oli keltainen, mutta sävy oli enemmän sitruunankeltainen kuin nyt. Hyvin se silti istuu talomaalinkeltaisenakin.

Seuraavaksi ryhdyttiin rakentamaan kaneille ulkoaitaukseen mökkiä. Sisään pääsee ikkunoista ja lattian kautta mökin alta. Katolle kylvettiin ruohoa, apilaa, krassia ja vesikrassia. Naapureiden pääsiäisruohot pääsivät myös uusiokäyttöön sen jälkeen, kun kanit olivat syöneet ne kertaalleen. Nyt malttamattomana odottelen, miten viherkatto alkaa kasvaa. Parhaimmillaan se on varmaan sitten, kun apilat kukkivat ja jos krassit pääsevät kukkimaan asti. Pidän vielä hallaharsoa itämisen edistämiseksi eikä katolle ole tehty vielä kaneille ramppia, jotta kasvu ehtisi kunnolla käyntiin ennen kuin se syödään.

Päätin nimittää talon Pupulaksi. Koristeeksi seinään askartelin viinipullon korkeista ja rikkoutuneesta muumilautasesta koristeen. Mietin, että ehkä kirjailen vielä Ipan ja Oden nimet sydämen ympärille jossain vaiheessa. Kyllä sitten kelpaa pupujen asustella uudessa mökissä kesäpäivinä. Vähän on jo käyty tutustumassa mökkiin.

Pihan perälle grillimökin ja hyötypuutarhan vartijaksi asettui asumaan Venni. Naapuri siivosi varastoaan ja tarjosi kipsipäätä minulle kysyen, löytäisinkö sille paikan vaikka kasvihuoneen liepeiltä. Minä lupasin etsiä! Nyt pää on paikoillaan vanhaan omenapuuun rakennetun ikkunankehysten ja kukkalautojen kanssa. Ikkunakehyskin on muuten samalta naapurilta saatu, joten kiitos vain! Nyt vain odotellaan kesää, että saan kukkaset vielä kehyksen ympärille kaunistamaan asetelmaa. Ainakin kosmoskukkaa, tuoksuhernettä ja samettikukkaa on siihen tuloillaan jo kasvarissa.

Sitten mietin, että pitäähän rouvalla nimi olla. Minäpä pyysin nimiasiaan apua facebookissa ja sainkin hyviä ehdotuksia. Päädyin sitten Päivin ehdotusta muokkaamalla nimeämään rouvan Venniksi. Päivi kertoi, että Venus on myös puutarhan ja kasvien jumala ja siitä minä väänsin nimen vähän suomalaisempaan ja maalaisempaan muotoon. Vennistä tulee mieleen myös melkein naapurissa asunut Venny Soldan-Brofelt. Puutarhatöissä Venny ei tainnut tosin olla niin innokas kuin naapurien rouvat Aino, Maija ja Saimi.

Kasvihuoneessa tungosta

Kasvihuoneessa tungosta

Kevät etenee taas niin hirmuista vauhtia, ettei tahdo perässä pysyä. Puuhaa riittää pihassa ja kasvihuoneessa ja illallakin miettimistä niin, ettei meinaa uni tulla, kun uutta prjojektia on aina mielessä tai keskeneräiset vaivaavat mieltä.

Eilen sain istutettua kaikki tomaatin taimet kasvihuoneeseen. Parprikat ja chilit, joita on vain muutama, istutin jo edellisillä viikoilla. Joka välissä on tietenkin samettikukkaa, joita on kolmenlaisia: rohtosamettikukkaa eli samettirakuunaa, kääpiösamettikukkaa (lemon gem) ja ryhmäsamettikukkaa lavan reunalla. Minä uskon vahvasti samettikukkien tuholaisia torjuvaan voimaan ja ovathan ne myös kauniita.

Olen lämmittänyt kasvaria öisin patterilla, joten kasvu on pysynyt hyvässä vauhdissa, kun lämpötila ei ole laskenut paljon alle kymmenen asteen öisinkään. Nyt päätin laittaa taimet vähän eri järjestykseen niin, että paprikat ja chilit saisivat enemmän valoa. Tomaatit tahtovat kasvaa niin isoiksi, että varjostavat. Ananaskirsikat sijoitin yhteen laatikkoon uloimpaan kulmaan, jotta veisivät tilaa ja valoa vain sieltä. Katsotaan nyt, ehkä loppukesästä minulla on samanlainen viidakko kuin ennenkin.

Tänä vuonna tomaatteja on vain kahta lajia: rosellaa ja submarinea, ellen sitten laita ulkona olevaan tomaattikaappiin frilands tomaattia. Tigerellaa piti laittaa myös, mutta siemenpussi hukkui kylvövaiheessa ja löytyi vasta, kun oli jo liian myöhäistä. Jääköön siis ensi kesään.

Nyt kasvihuone on vielä täynnä kesäkukkien taimia: kääpiösamettikkukkaa, jotka ovat menossa ulkolavaan kesäkurpitsojen sekaan, kosmoskukkaa, tuoksuhernettä, auringonkukkia ja muutamia yrttejä, jotka odottelevat lämpimämpää. Pelargoniat ovat myös valo- ja lämpöhoidossa kasvarissa ja keräävät voimia kukkimista varten. Pasuunakukat pääsivät verstaalta valoisaan kasvariin ja ovatkin aivan hullaantuneet kasvamaan. Vähän ahdasta täällä on, mutta ei niin ahdasta, etteikö mahtuisi istumaan ja kirjoittamaan blogia. Onneksi täällä on sähköt!

Ulkolavoihin olen kylvänyt retiisiä, joka jo pilkottaa vähän pintaan, porkkanaa, vaikka se ei koskaan olekaan oikein onnistunut. Lisäksi siellä on talvehtinutta iisoppia ja vininsuolaheinää, kylvettyä pinaattia, mangoldia, korianteria, persiljaa ja härkäpapua. Se onkin minulle uusi kokeilu. Saa nähdä, miten se onnistuu.

Ainainen onglema tietenkin on, mihin saan kaikki taimet ja siemenet mahtumaan, kun kaikkea tekisi mieli kokeilla. Vielä pitäisi mahduttaa johonkin kesäkurpitsat ja herneet! Kurpitsojen kanssa olikin tänä vuonna vähän ongelmia, kun ensimmäiset siemenet eivät suostuneet itämään. Nyt näyttää, että toinen satsi sentään itää. Mikä mahtoi olla vikana? Oliko väärä kuun asento vai mikä? Ennen ei ole ollut kurpitsojen kanssa mitään ongelmaa.

Pihalla ilahduttavat ensimmäiset kevätkukat. Mitään suurta kukkaloistoa ei vielä ole, mutta iloitsen jokaisesta pienestäkin. Ehkä vuosien mittaan löytyvät sopivat kukat sopiviin paikkoihin ja pihasta tulee juuri minun näköiseni.

Meri, pilvet ja kesäinen päivä

Meri, pilvet ja kesäinen päivä

Miltä tuntuu, kun monta vuotta sitten aloitettu projekti toteutuu ja lopputulos on näköpiirissä? Minä haaveilin monta vuotta, että joskus vielä kudon kangaspuilla mattoja.

Kangaspuu- ja mattohaave kulki mukana ja siitä aina jollekin mainitsinkin silloin tällöin. Sitten meille tarjottiin kangaspuitakin. Mieheni oli sanonut, kun niistä oli tullut puhetta, että tietää kyllä yhden, joka ne haluaisi. Puut haettiinkin, mutta niissä oli sen verran kunnostamista ja kokoamista, että projekti jätettiin lepäämään ja odottamaan parempia aikoja. Tallessa toki ovat edelleen ja kunnostusta on harkittu.

Aloitin matonkuteiden eli leikkelyksien leikkaamisen sillä ajatuksella, että leikkaanpa nyt näitä ja katsotaan sitten, josko näistä jotain tulee ja jos ei, niin annan pois jollekin, joka huolii. Keräilin vanhoja vanhoja lakanoita sieltä täältä ja siivosin kaapista kulahtaneet t-paidat ja loppuunpidetyt vaatteet ja pyytelin muistaessani niitä myös siskolta ja tuttaviltakin.

Leikkelysten leikkaaminen jatkui edelleen. Kävin messuilla tutustumassa kangaspuihin ja kutomiseen ja kyselin Taito-keskusten väeltä kutomisesta, mutta en saanut aikaiseksi tarttua toimeen sen kummemmin. Matonkudekasat kasvoivat, ja aloin miettiä, kuinka paljon niitä pitäisi olla, että niistä jotain saisi.

Lopulliseen toimeen ryhtymisen kimmoke oli Etelä-Suomen Taitokeskuksen Hyrylän toimipisteen avoimet ovet -tapahtuma. Painoin Facebookin ”kiinnostunut”-nappia ja unohdin asian. Mutta Facebook on nerokas ja siitä on joskus oikeasti hyötyä: nimittäin se muistutti minua oikeana päivänä tapahtumasta ja päätin salamannopeasti vetää saappaat jalkaan kesken muiden puuhien ja kiiruhtaa pyytämään naapuria messiin. Se oli kannattava reissu. Sain varattua itselleni mattopuut kahdeksi viikoksi. Samalla tuli suunniteltua talviloman ohjelmakin!

Nyt olen kutonut viikon ja olen aivan innoissani puuhasta. Parasta kutomisessa on värien sommittelu ja kuteen asettumisen seuraaminen. Täysin ei voi ennustaa, miltä kude näyttää valmiina ennen kuin sen on lyönyt paikoilleen. Jokainen lyönti luo uutta ja saa lopputuloksen näyttämään erilaiselta. Jännittävää on myös odottaa, miltä matto sitten lopulta näyttää, kun sitä ei kutoessa näe kuin pienen osan kerrallaan.

Kaksi ensimmäistä mattoa päätin tehdä vihreän sävyisiksi. Kutomisen edetessä aloin nähdä matoissa tarinoita. Yksi on kuin kesäinen päivä, aluksi aamun sarastusta ja hentoa sinivihreyttä, joka kehittyy kohti keskipäivän lämpimän oranssia auringon kultaa, kunnes ilta alkaa hämärtyä. Vihreiden kuteiden loputtua siirryin sinisiin ja valkoisiin. Matto muistutti merta ja taivasta, tyyntä, myrskyä, selkeää ja pilvistä säätä merellä. Mattojen värien kanssa matkustin kesään, vaikka ulkona satoi vettä, taivas oli harmaa ja maa musta.

Räsymatoissa hauskaa on vielä sekin, että raidoista tunnistaa välillä alkuperäisen vaatteen: sen, mikä vaate oli entisessä elämässään, kenelle se kuului, millaisia muistoj asiihen liittyi. Oliko se puhki kulutettu rakas pusero vai vähän epäonnistunut ostos, jota ei sitten tullut pidettyä. Tuon raidan kankaan sain naapurilta, tuon siskolta, tuossa lähes lahoksi kulutettu lakana, tuossa vanha makuuhuoneen verho.

Jotkut kankaista ostin kirpputorilta aivan vain tätä projektia varten, enkä tiedä, kenen kangas alunperin oli ja mikä oli sen tarina. Muutamat kankaista näyttivät tosi vanhoiltakin. Tämän kankaan arveltiin olevan jopa 30- tai 40-luvulta. Nyt minua harmittaa, että leikkasin sen kokonaan. Olisi pitänyt säästää pala.

Kohta tukki on täynnä ja tämä urakka tältä erää ohi. Viimeiset sentit kudon vielä tähän keskeneräiseen mattoon. Loput kuteet saavat jäädä odottamaan seuraavaa kudontakertaa. Sitten alan jännittää, miltä matot näyttävät, kun ne kierretään auki tukilta. Ehkä palaan asiaan sitten uudestaan kuvien kera.