Kesäkukkien värikimara

Kesäkukkien värikimara

Kesä pyrähti vauhtiin. Lämpimät päivät ja helteet saivat lopulta uskomaan, että kesä on täällä. Kesäkukkien osto, kasvihuoneen laitto, kukkapenkkien siistiminen ja uusiminen, kaarisillan viimeistely, vene vesille… Puuhaa tuntui olevan loputtomasti eikä mitenkään tahdo ehtiä kaikkea. Kaikki on kuitenkin ehditty, mikä on tarpeen.

Kesäkukista meinasi tulla hullutus. Piti käydä usealla puutarhalla ja aina täydentää valikoimia kaikilla ihanuuksilla. Puutarhoilla käyminen on niin mukavaa. Siellä voi viettää aikaa tuntikausia. Vielä parempaa, jos on mukana puutarhahullu kaveri. Tänä vuonna pääsin nauttimaan puutarhojen iloista oikein kaverin kanssa. Tutustuimme molemmat uusiin paikkoihin ja eri liikkeissä oli erilaiset valikoimat. Hauskaa on myös se, että molemmilla meillä oli omat suosikkimme väreissä ja lajikkeissa. Aina myös oppii uutta toiselta: toinen tietää eri asioita kuin itse.

Tänä vuonna tutustuin uutuutena heliotrooppiin. En ollut aiemmin ollenkaan kiinnittänyt huomiota moiseen kasviin, mutta ystäväni opastuksella ihastuin siihen oitis. Erityisesti tuoksu on sen valttikortti. Istutin sen omaan ruukkuunsa ja tein ruukkuistutuksista kivan ryhmän vajan nurkalle. Seuraksi pääsivät korkeuksiin korottava pasuunakukka, jonka juurelle istutin ikisuosikkejani samettiruusuja, laventeli ja huovinkukka.

Sinisen ja oranssinkeltaisen sävyt toistuvat myös lähellä olevassa sinisessä ruukussa, johon pääsi tänä vuonna mustasilmäsusanna. Sen väreistä minun ehdoton suosikkini on se alkuperäinen oranssi. Olen joskus aiemminkin yrittänyt saada mustasilmäsusannaa menestymään jossakin, mutten silloin onnistunut. Nyt päätin yrittää uudestaan, sillä se on yksi suosikeistani: yksinkertaisen ja selkeän kaunis. Nyt näyttää siltä, että susanna on kotiutunut paikalleen hyvin ja voisi vaikka menestyäkin.

Keltaista laitoin myös portin pieleen. Ruukkuun tolpan päähän istutin oppineitten kukkaa ja juurelle huovinkukkaa. Minusta se on ihanan pirteä ja lämmin tervetulotoivotus portilla. Yhdellä puutarhalla ihastuin markettaan, jossa oli minusta erikoinen väritys. Se ei olekaan aivan valkoinen kauttaaltaan, vaan kukkien värissä on ripaus vaaleanpunaista ja kellertävääkin. Portailla ovat perinteiset samettiruusuruukut ja iso pelargonia.

Pelargoniakokoelmani sai uuden vahvistuksen. En nyt muista sen nimeä, mutta jos joku lukijoista tunnistaa, olisi kiva kommentti kertoa se minulle. Ihastuin kirjaviin lehtiin ja kukan erikoiseen punaiseen sävyyn. Isot pelakuut ovat vähän kärsineet kovista tuulista. Appelblossom kaatui ja siitä meni poikki pari oksaa, joista toisen katkenneen vein puutarhaystävälleni. Isoksi kasvanut tuoksupelargonia piti siirtää tuuliseksi päiväksi kasvihuoneeseen, kun ei se pysynyt pystyssä omenapuun alla. Osa kukkii jo kivasti, esimerkiksi vanha tädiltä saatu lajike, mutta osa vasta aloittelee.

Ihanaa, kun on jo paljon kukkia, mutta paljon on vielä kukkia tulossakin. Akileijat , kurjenpolvet, keijunkukat ja verihanhikki ovat parhaimmillaan. Auringonkukat ja krassit ovat vielä melko alkuvaiheessa. Samoin punahatut kasvattavat vasta lehtiä, joita olen yrittänyt kotiloilta suojella.

Tuoksujen harmoniaa kasvihuoneessa

Tomaatin taimet ovat asustaneet kasvihuonessa nyt muutaman viikon. Osan laitoin vähän aikaisemmin ja osan vähän myöhemmin. Yöllä ja muutamina kylminä päivinä olen käyttänyt auton sisätilalämmitintä pitämään yllä säädyllistä lämpötilaa. Osa lehdistä näyttää käpistyvän vähän, mutta kyllä ne siitä varmaan oikenevat vähitellen. Muuten taimet näyttävät oikein terhakoita. Huomasin, että kasvu on lähtenyt käyntiin, kun jouduin jo poistamaan ensimmäisiä varkaita. Yellow submarinessa ja jossain muusakin lajikkeessa on jo nuppuja ja pian ne kukkivat, ihanaa.

Tietenkin minulla jäi yli tomaatin, paprikan ja ananaskirsikan taimia ja niinpä päätin laittaa ilmoituksen taimien antmisesta facebookiin omalle sivulleni ja kyläyhteisömme sivulle. Yllätyin ilmoituksen herättämästä kiinnostuksesta. Kivasti pääsivät taimet uusiin koteihin. Naapurin kanssa vaihdoimme taimia ja näin saimme laajennettua lajikevalikoimaamme. Olipa mukava myös tavata naapureita samalla.

Paprikantaimien kanssa on ollu vähän ongelmia. Löysin nimittäin niistä kirvoja, jotka käpristävät lehdet. Nyt olen yrittänyt häätää niitä suihkuttelemalla toluvedellä ja pesemällä lehtiä. Pitäisi tehdä nokkosvettä siltä varalta, että en saanutkaan häädettyä kaikkia tai jos kirvat tekevät uuden hyökkäyksen. Viime kesänä en onnistunut paprikoiden kanssa ollenkaan, varmaan samasta syystä. Nyt täytyy yrittää olla tarkempi ötököiden kanssa. Chilissä on vähän samaa ongelmaa.

Nyt näyttää siltä, että kirvat on voitettu tällä erää. Nokkosvesi auttoi. Nuppuja näyttäisi olevan tulossa.

Tänä vuonna en ottanut kasvatusrepertuaariin munakoisoa, vaikka se onkin hauskan näköinen kasvi. Satoa tuli viime kesänäkin melko mukavasti, vaikka kukkia kyllä oli. Sen sijaan otin kokeiluun kasvihuonekurkun, jota minulla ei ole ennen ollut. Ananaskirsikkaa istutin vain kaksi tainta, kun ne vievät niin paljon tilaa ja kasvavat suuriksi. Satoa saa kuitenkin vain maistiaisten verran.

Samettirakuunaa istutin joka väliin tuholaisia torjumaan. Muutenkin tykkään sen tuoksusta ja mausta tosi paljon. Kääpiösamettikukat eivät nyt oikein onnistuneet esikasvatuksessa, joten niitä on vain vähän. Mietin, miten mahtaisivat ehtiä suorakylvönä vielä, ehkä kokeilen. Ryhmäsamettikukat sen sijaan kasvoivat hyvin ja osa pääsi myös kasvihuoneeseen.

Lisäksi kylvin yhden lavan nurkkaan korianteria, kirveliä ja vähän salaattia. Yhden kreikanmeiramin istutin tomaattien väliin. Lisää yrttejä tekisi mieli laittaa vielä. Nyt on käyty myös taimitorilla vaihtamassa taimia ja puutarhaliikkeissä. Ihanan minibasilikan löysin ja sitruunamelissan ja ne istutin lavan tyhjään kohtaan. Kohta on ahdasta. Oli myös pakko ostaa laventeli ja heliotrooppi ja voi ihanuutta, mikä tuoksu onkaan nyt kadvihuoneesa. Ilmojen kaunistuessa ne pääsevät varmaan ulos paraatipaikalle.

Kevät sytytti valot

Pitkän harmaan talven jälkeen vihreys ja värit ovat tervetulleita. Tänä vuonna harmaus ei ahdistanut minua niin paljon, että olisi pitänyt tehdä keväinen retki johonkin kasvihuoneeseen, kasvitieteelliseen puutarhaan tai isoon kukkakauppaan. Kevät jotenkin räjähti silmille yhtäkkiä huhtikuun lämpöaallon aikana. En ehtinyt jotenkin edes odottaa, kun se oli jo täällä. Nyt minusta tuntuu, että olemme saaneet nauttia kevään alkuvaiheesta pitkään, kun kehitys pysähtyi tähän kylmään jaksoon. Seuraava vaihe taas varmasti yllättää nopeasti, kun lämpenee. Sitten ollaan jo vaiheessa, jossa kaikki on valmista ja aivan järkyttävän vihreää, yhtäkkiä on aivan kesä!

Olen muutaman viikon ajan ihaillut luonnossa vihreän eri sävyjen vaihtelua. Limen vaalean vihreä on yksi lempiväreistäni. Sitä näkee Suomen luonnossa parhaiten juuri keväällä. Se tuo mieleen Edith Södergranin runon Elämä, jossa runon minä sanoo: ”Elämä ei ole kevät/vaaleanvihreään samettiin puettu –”. Se lause ja koko runo on niin totta!

Keväällä vihreän eri sävyt näkyvät parhaiten. Kun lehdet ovat aukeamassa vihreän voi ensin vain aavistaa. Se näkyy vain pienenä värisävyn muutoksena oksien päissä. Sitten vaalean heleä vihreys värittää tien vierustojen puiden oksat ja latvat. Koivujen valkoiset rungot korostavat hiirenkorvien kirkasta vihreää ja maassa valkovuokot toistavat samaa valkoista ja vihreää. Siksi keväällä pitäisi tehdä ainakin yksi moporetki, sillä mopon selästä näkee enemmän kuin vain auton ikkunan läpi nopeasti vilistävän maiseman.

Vaahteraan tulee ensin kukka ja sitten vasta lehti. Vaahteran kukka on ehkä yksi kauneimmista asioista keväällä. Pohjoisesta muuttaneena ihmettelen niitä edelleen aina joka kevät. Samoin lehmuksen ruusumainen lehtikukka on ihastukseni ja ihmettelyni kohde aina, kun siihen törmään. Puisto, jonka läpi aamuisin kuljen töihin, on uskomattoman kaunis keväällä, kun vaahterat ovat puhjenneet vaaleanvihreään loistoonsa.
Pikkuruiset lehden alut ja hiirenkorvat ovat kaikissa puissa ja pensaissa kuin kukkasia ja kauneimmillaan minusta juuri vähän ennen kuin kasvavat täyteen mittaansa. Haavat ovat niin hitaita, raukat. Kaljuina loistavat oksat vieläkin, vain pitkät norkot näkyvät joissain yksilöissä. Koivuissa on jo usein lähes täysi lehti, kun haapa vasta heräilee.


Aamulla töihin mennessäni katselin kadunvarren pikkupuita, joista en ehtinyt saada selvää, mitä ne olivat. Niissä oli pienet pallomaiset lehden alut. Oli kuin niissä olisi ollut jouluvalot, tai niin kuin joku olisi maalannut oksiin vaalean harmahtavan vihreitä pisteitä. Pidä sinäkin silmät auki ja katso tarkasti, niin näet tämän kaiken ihanuuden.

”Tee, kaarisilta tee”

Alkuperäinen silta ensimmäisenä kesänä

Kun muutimme keltaiseen taloomme, huomasin heti, että pihalla oli pieni valkoinen kaarisilta. Muistin Aale Tynnin runon Kaarisilta. Ajattelin, että nyt minulla on oma kaarisilta ja joku muu on tehnyt sen minulle ja että minä voin astella sille raskain saappain ja multa-anturoin ahdistuksieni ja murheitteni kanssa. Tunsin, että olen ansainnut sen, koska olen työssäni rakentanut kaarisiltoja verellä ja kyynelillä monta kertaa.

Mutta sitten kävi niin, että silta vanheni, lahoi ja ränsistyi. Oli aika taas rakentaa kaarisiltaa. Rakennusprojekti alkoi tietenkin vanhan purkamisella. Päätimme, että emme osta mitään uutta materiaalia siltaa varten, vaan tarvikkeiden tulee löytyä kotoa tai luonnosta. Kotoa löytyikin vanhaa polttopuuksi saatua aidan seivästä, josta teimme varsinaisen siltaosan. Sillan perustukseen käytimme järeää lankkua, joka sekin on saatu käytöstä poistettuna.

Sillan kaiteen pystypuut tehtiin heinäseipäistä. Osa niistä löytyi kotoa, mutta osa piti hakea äidin mökiltä Pohjois-Pohjanmaalta. Niihin minäkin olen ehkä ollut heinää seivästämässä joskus lapsena ja nuorena. Silloin heinät ajettiin latoon hevosella ja myöhemmin sinisellä Valmetilla. Tauolla juotiin kotitekoista sahtia pääläristä, ja täti toi kahvit korissa pellolle. Radiosta kuunneltiin Kevyesti keskellä päivää -konserttia. Nyt seipäillä on uusi elämä kaarisillan kaidepuina.

Ensin kaiteen käsinojasta piti sahata oksat ja sitten kuoria kaarna tai kuori. Sitten hioin oksankohdat sileiksi, niin ettei kukaan loukkaisi kättänsä eikä saisi tikkuja kaiteesta tukea ottaessaan. Puun pinta tuntuu lämpimältä ja sileältä käteen, ystävälliseltä. Sen mutkia ja oksan pahkuroita seuratessaan voi miettiä oman elämänsä käänteitä ja solmukohtia.

En ajatellut käsitellä siltaa sen kummemmin, en ainakaan maalata sitä. Ehkä sivelen jotain puun kyllästeainetta siltaosan päätyihin lahoamista hillitsemään, mutta yritän tehdä senkin jotenkin kohtalaisen huomaamattomasti. Materiaalin rosoisuuteen ei sovi valkoisen maalin hohtavuus.

Viimeistelyksi tarvitaan vielä kiviä sillan alku- ja loppupäähän. Sitten voisi suunnitella, mitä kasveja voisi kasvattaa sillan pieleen ja mitkä aiemmista ovat selviytyneet muutostöistä. Kullero taisi kuolla toissa talvena. Kurjenpolven alkua olin näkevinäni ja viime syksynä laitetut kirjopikarililjat ovat juuri alkamassa kukkia. Kovin ovat vaatimattomat nämä kasvit tällä hetkellä. Jotakin runsautta ehkä kaipaisin vielä lisää.

Päikkäreiksi meni

Päikkäreiksi meni

Oli tarkoitus edistää kaarisiltaprojektia tänään, mutta kauppareissulla alkoi sataa vettä ja räntää. Mies tuumasi, että päiväuniksi meni tämä iltapäivä. Voisihan sitä puuhata pihalla sateessakin, mutta kun ei ole pakko. Huhtikuun lämpöaalto sai puutarhurin ja puuhaajan hereille, mutta toukokuun alun poikkeuksellinen kylmyys vähän jarruttaa vauhtia. Onneksi täällä etelässä ei sentään lunta ole maassa kuitenkaan.

Viime viikon lopulla innostuin ja istutin ensimmäiset kokelaat kasvihuoneeseen: muutama erilainen tomaatti, yksi kurkku, muutama paprika ja kreikanmeirami, jota olen kasvattanut siemenistä ruukussa. Lisäksi istutin muutaman rohtosamettikukat ja kylvin korianteria ja kirveliä. Nyt olen sitten lämmittänyt kasvihuonetta lähes yötä päivää. Pelargoniat ja pasuunakukat kyllä pärjäävät siellä ja toivottavasti innostuvat valosta ja alkaisivat pian jo tehdä nuppujakin. Arvasin kyllä, ettei se huhtikuinen lämpöaalto voinut olla kestävää, joten suurin osa taimista oleilee edelleen sisällä verannossa, ja sielläkin on ihan tarpeeksi viileää.

Ulkona sipulikukat ja vuokot ovat päässeet alkuun. Ensin ilmestyivät muutamat sinivuokot tontin rajalle. Sitten alkoi näkyä valkovuokkoja siellä täällä. Skillat, helmililjat, krookukset ja narsissit ovat hyvässä vauhdissa, mutta tämä räntäsade kyllä vähän hidastaa niiden kukinnan kehittymistä. Lannoitin ja lisäsin narsisseille kultaakin, että jaksaisivat kukkia paremmin. Saisi siis jo vähän lämmetä. Sinnikkäimmät perennat eivät tunnu kylmästä aallosta olevan millänsäkään. Akileijan ja verihanhikin lehtiruusukkeissa kimmeltävät vesipisarat.

Ulkolavoissa viininsuolaheinä ja rosmariini olivat tapahtuneet ilokseni. Niille seuraksi kylvin retiisiä, salaattia ja jotain muuta pientä. Hieman kyllä epäilyttää kylvöjen onnostuminen, mutta aika näyttää. Eniten mietityttää, tuliko mangoldi kylvetty sittenkin liian aikaisin. Yksi lava on vielä aivan tyhjä. Kesäkurpitsat ovat vielä tallentumassa sisällä.

Malttia ja kärsivällisyyttä siis tarvitaan keväällä pihahommissa. Säitä kun ei voi säädellä. Onneksi työt eivät karkaa ja harrastuksista ei kannata tehdä itselleen stressiä.

Keväthulluutta ilmassa

Ensimmäiset lämpimät kevätpäivät meinaavat saada puutarhurin hulluuden partaalle. Olisi niin paljon kaikkea, mitä tekisi mieli tehdä. Joka nurkka huutaa: siisti minut! Sisällä taimet katsovat kaihoisasti aurinkoista pihaa.

Päästin pikkutaimet ulkoilemaan ensimmäistä kertaa eilen, ei kovin pitkäksi aikaa ensimmäisenä päivänä. Tänään viritin niille seinänvierustalle harsokankaan tuulensuojaksi ja suojaksi liian polttavalta auringolta. Saavat nyt maistaa ulkoilman tuulahduksia ja valoa. Karaistuvat toivottavasti ja vahvistuvat entisestään. Melko terhakoita tomaatin ja paprikan alkuja ovatkin.

Sitten piti tietenkin kylvää lisää, vaikka nytkin on taimipöydällä ahdasta. Isoimmat saavat siirtyä viileään verantoon. Nyt kylvövuoroon pääsivät kosmoskukat, rohtopunahatut eli auringonhatut ja kasvihuonekurkut. Viime viikolla kylvetyt samettikukat ovat itäneet melko mukavasti. Mihinkähän mahdutan ne kaikki, kun tulevat koulintavaiheeseen.

Tämä kevät innosti siivoamaan lavoja ja kasvihuonettakin. Tekisi mieli jo laittaa lavat kuntoon ja kylvää. Mutta pohjoisen tyttö minussa sanoo, että tähän kevätsäähän ei ole luottamista. Vielä tulee takatalvi. Ehkä kuitenkin pian olisi sen verran lämmintä, että osan kukista ja taimista voisi siirtää kasvihuoneeseen. Jotain pinaattia tai muuta kylmänkestävää tekisi kyllä mieli laittaa pian kasvariin. Odotan ehkä kuitenkin pääsiäisreissut alta pois, kun en ole silloin pakkasvahtina täällä.

Ikkunat on kuitenkin pesty kasvihuoneesta ja se on tuuletettu raikkaaksi. Nyt se on valmiina vastaanottamaan pollenparasta ja muuta ehostusta. Kattoa en saanut vielä pestyä, kun kaivon pumppua ei ole asennettu ja vain letkulla pesu onnistuu.

Pihallakin näkyy siellä täällä pieniä elonmerkkejä. Narsistien piikit pilkottavat, yksi keltainen kukka löytyy ja sillat ovat nupulla. Keijunkukka heräilee. Malttamattomuutta on ilmassa. Kasvaisivat ja kukkisivat nyt nopeasti. Ensi viikon kylmä jakso taitaa kyllä hidastaa vähän kasvua, mutta ihana on ollut tämä lämmin jakso, joka aloitti kevään toden teolla.

Taimikasvatus kiihtyy

Taimipöydällä valon alla alkaa olla ahdasta. Tomaatintaimet ovat tehneet kunnon kasvupyrähdyksen ja huutavat päästä isompaan ruukkuun. Tänään koulin Yellow submarinet ja osan Roselloista jo toisen kerran. Osan koulin jo alunperin isompiin astioihin, joten ne pärjäävät vielä vähän aikaa ennen seuraavaa kokoa. Kouliessa leyhähtää välillä ihana tomaatin tuoksu.

Yellow submarinessa on jännittävä erilainen lehti kuin useimmissa tomaateissa, paljon pyöreämpi. Ne eivät näytä ollenkaan tomaatintaimilta. Rosellassa on myös vähän pyöreyttä ja pehmeyttä, vaikka lehdet ovatkin selkeästi liuskaiset niin kuin Tigerellassa. On aina jännittävää seurata, miten eri lajikkeissakin on omat ominaispiirteensä. Nämä luulisi erottavan toisistaan, vaikka nimilaput hukkuisivatkin kevään kuluessa, niin kuin minulle usein käy.

Paprikat ovat terhakoina, mutta niiden kasvu on selvästi hitaampaa kuin tomaattien. Saavat odottaa toista koulimista vielä tovin. Ne pääsivät nyt uuteen hyllyyn, jonka mieheni ystävällisesti rakensi. Mallia otimme Viherpihan 1/2019 numerossa olleesta ohjeesta. Onneksi on kotona tuollainen kätevä apulainen. Uuteen hyllyyn pääsivät myös omien chilien siemenistä kasvatetut taimet. Chili ei selvinnytkään tämän talven yli, mutta onneksi oli siemeniä. Satoa en kyllä uskalla odotella vielä tältä vuodelta, mutta sen näkee sitten.

Samettikukkien kanssa on ollut tänä vuonna vähän pulmia. Samettirakuunat eli rohtosamettikukat itivät hienosti ja olen saanut koulittua niitä jo, vaikka ne ovat edelleen aika onnettoman pieniä. Sen sijaan kääpiö- ja ryhmäsamettikukat eivät meinaa millään itää. En tiedä, mikä mahtaa olla vikana, kosteus, lämpö vai siemenet. Osa siemenistä on viimevuotisia, mutta kyllä niissä päiväystäkin vielä on. Minä olen samettiruusuhullu. Niitä pitää olla vähän joka paikassa hyötytarhassa ja kukkapenkeissä. Ne ovat niin kauniita ja hyödyllisiä.

Rohtosamettikukan rakuunaista makua olemme tänä talvena maistelleet monissa ruuissa, kun onnistuin jopa kuivattamaan sitä vähän viime kesästä. Kukintohan siinä ei ole kovin näyttävä, mutta tuoksu ja maku korvaavat sen. Kääpiösamettikukassa pidän sen pensasmaisesta kasvutavasta ja rehevyydestä. Kukat loistavat kuin pikkuauringot.

Nyt saisi jo vähitellen alkaa lämmetä, että voisi siirtää osan taimista pois olohuoneen lämmöstä verantoon. Tosin sielläkin on ahdasta, sillä pelargoniat odottavat kasvihuoneeseen pääsemistä. Siellä on myös uusi tulokas pasuunakukka, joka puskee lehteä jo kovasti. Sen kanssa pitää vain olla varovainen, ettei kani pääse sen lähelle ja maistamaan sitä.