Kevät sytytti valot

Pitkän harmaan talven jälkeen vihreys ja värit ovat tervetulleita. Tänä vuonna harmaus ei ahdistanut minua niin paljon, että olisi pitänyt tehdä keväinen retki johonkin kasvihuoneeseen, kasvitieteelliseen puutarhaan tai isoon kukkakauppaan. Kevät jotenkin räjähti silmille yhtäkkiä huhtikuun lämpöaallon aikana. En ehtinyt jotenkin edes odottaa, kun se oli jo täällä. Nyt minusta tuntuu, että olemme saaneet nauttia kevään alkuvaiheesta pitkään, kun kehitys pysähtyi tähän kylmään jaksoon. Seuraava vaihe taas varmasti yllättää nopeasti, kun lämpenee. Sitten ollaan jo vaiheessa, jossa kaikki on valmista ja aivan järkyttävän vihreää, yhtäkkiä on aivan kesä!

Olen muutaman viikon ajan ihaillut luonnossa vihreän eri sävyjen vaihtelua. Limen vaalean vihreä on yksi lempiväreistäni. Sitä näkee Suomen luonnossa parhaiten juuri keväällä. Se tuo mieleen Edith Södergranin runon Elämä, jossa runon minä sanoo: ”Elämä ei ole kevät/vaaleanvihreään samettiin puettu –”. Se lause ja koko runo on niin totta!

Keväällä vihreän eri sävyt näkyvät parhaiten. Kun lehdet ovat aukeamassa vihreän voi ensin vain aavistaa. Se näkyy vain pienenä värisävyn muutoksena oksien päissä. Sitten vaalean heleä vihreys värittää tien vierustojen puiden oksat ja latvat. Koivujen valkoiset rungot korostavat hiirenkorvien kirkasta vihreää ja maassa valkovuokot toistavat samaa valkoista ja vihreää. Siksi keväällä pitäisi tehdä ainakin yksi moporetki, sillä mopon selästä näkee enemmän kuin vain auton ikkunan läpi nopeasti vilistävän maiseman.

Vaahteraan tulee ensin kukka ja sitten vasta lehti. Vaahteran kukka on ehkä yksi kauneimmista asioista keväällä. Pohjoisesta muuttaneena ihmettelen niitä edelleen aina joka kevät. Samoin lehmuksen ruusumainen lehtikukka on ihastukseni ja ihmettelyni kohde aina, kun siihen törmään. Puisto, jonka läpi aamuisin kuljen töihin, on uskomattoman kaunis keväällä, kun vaahterat ovat puhjenneet vaaleanvihreään loistoonsa.
Pikkuruiset lehden alut ja hiirenkorvat ovat kaikissa puissa ja pensaissa kuin kukkasia ja kauneimmillaan minusta juuri vähän ennen kuin kasvavat täyteen mittaansa. Haavat ovat niin hitaita, raukat. Kaljuina loistavat oksat vieläkin, vain pitkät norkot näkyvät joissain yksilöissä. Koivuissa on jo usein lähes täysi lehti, kun haapa vasta heräilee.


Aamulla töihin mennessäni katselin kadunvarren pikkupuita, joista en ehtinyt saada selvää, mitä ne olivat. Niissä oli pienet pallomaiset lehden alut. Oli kuin niissä olisi ollut jouluvalot, tai niin kuin joku olisi maalannut oksiin vaalean harmahtavan vihreitä pisteitä. Pidä sinäkin silmät auki ja katso tarkasti, niin näet tämän kaiken ihanuuden.

”Tee, kaarisilta tee”

Alkuperäinen silta ensimmäisenä kesänä

Kun muutimme keltaiseen taloomme, huomasin heti, että pihalla oli pieni valkoinen kaarisilta. Muistin Aale Tynnin runon Kaarisilta. Ajattelin, että nyt minulla on oma kaarisilta ja joku muu on tehnyt sen minulle ja että minä voin astella sille raskain saappain ja multa-anturoin ahdistuksieni ja murheitteni kanssa. Tunsin, että olen ansainnut sen, koska olen työssäni rakentanut kaarisiltoja verellä ja kyynelillä monta kertaa.

Mutta sitten kävi niin, että silta vanheni, lahoi ja ränsistyi. Oli aika taas rakentaa kaarisiltaa. Rakennusprojekti alkoi tietenkin vanhan purkamisella. Päätimme, että emme osta mitään uutta materiaalia siltaa varten, vaan tarvikkeiden tulee löytyä kotoa tai luonnosta. Kotoa löytyikin vanhaa polttopuuksi saatua aidan seivästä, josta teimme varsinaisen siltaosan. Sillan perustukseen käytimme järeää lankkua, joka sekin on saatu käytöstä poistettuna.

Sillan kaiteen pystypuut tehtiin heinäseipäistä. Osa niistä löytyi kotoa, mutta osa piti hakea äidin mökiltä Pohjois-Pohjanmaalta. Niihin minäkin olen ehkä ollut heinää seivästämässä joskus lapsena ja nuorena. Silloin heinät ajettiin latoon hevosella ja myöhemmin sinisellä Valmetilla. Tauolla juotiin kotitekoista sahtia pääläristä, ja täti toi kahvit korissa pellolle. Radiosta kuunneltiin Kevyesti keskellä päivää -konserttia. Nyt seipäillä on uusi elämä kaarisillan kaidepuina.

Ensin kaiteen käsinojasta piti sahata oksat ja sitten kuoria kaarna tai kuori. Sitten hioin oksankohdat sileiksi, niin ettei kukaan loukkaisi kättänsä eikä saisi tikkuja kaiteesta tukea ottaessaan. Puun pinta tuntuu lämpimältä ja sileältä käteen, ystävälliseltä. Sen mutkia ja oksan pahkuroita seuratessaan voi miettiä oman elämänsä käänteitä ja solmukohtia.

En ajatellut käsitellä siltaa sen kummemmin, en ainakaan maalata sitä. Ehkä sivelen jotain puun kyllästeainetta siltaosan päätyihin lahoamista hillitsemään, mutta yritän tehdä senkin jotenkin kohtalaisen huomaamattomasti. Materiaalin rosoisuuteen ei sovi valkoisen maalin hohtavuus.

Viimeistelyksi tarvitaan vielä kiviä sillan alku- ja loppupäähän. Sitten voisi suunnitella, mitä kasveja voisi kasvattaa sillan pieleen ja mitkä aiemmista ovat selviytyneet muutostöistä. Kullero taisi kuolla toissa talvena. Kurjenpolven alkua olin näkevinäni ja viime syksynä laitetut kirjopikarililjat ovat juuri alkamassa kukkia. Kovin ovat vaatimattomat nämä kasvit tällä hetkellä. Jotakin runsautta ehkä kaipaisin vielä lisää.

Päikkäreiksi meni

Päikkäreiksi meni

Oli tarkoitus edistää kaarisiltaprojektia tänään, mutta kauppareissulla alkoi sataa vettä ja räntää. Mies tuumasi, että päiväuniksi meni tämä iltapäivä. Voisihan sitä puuhata pihalla sateessakin, mutta kun ei ole pakko. Huhtikuun lämpöaalto sai puutarhurin ja puuhaajan hereille, mutta toukokuun alun poikkeuksellinen kylmyys vähän jarruttaa vauhtia. Onneksi täällä etelässä ei sentään lunta ole maassa kuitenkaan.

Viime viikon lopulla innostuin ja istutin ensimmäiset kokelaat kasvihuoneeseen: muutama erilainen tomaatti, yksi kurkku, muutama paprika ja kreikanmeirami, jota olen kasvattanut siemenistä ruukussa. Lisäksi istutin muutaman rohtosamettikukat ja kylvin korianteria ja kirveliä. Nyt olen sitten lämmittänyt kasvihuonetta lähes yötä päivää. Pelargoniat ja pasuunakukat kyllä pärjäävät siellä ja toivottavasti innostuvat valosta ja alkaisivat pian jo tehdä nuppujakin. Arvasin kyllä, ettei se huhtikuinen lämpöaalto voinut olla kestävää, joten suurin osa taimista oleilee edelleen sisällä verannossa, ja sielläkin on ihan tarpeeksi viileää.

Ulkona sipulikukat ja vuokot ovat päässeet alkuun. Ensin ilmestyivät muutamat sinivuokot tontin rajalle. Sitten alkoi näkyä valkovuokkoja siellä täällä. Skillat, helmililjat, krookukset ja narsissit ovat hyvässä vauhdissa, mutta tämä räntäsade kyllä vähän hidastaa niiden kukinnan kehittymistä. Lannoitin ja lisäsin narsisseille kultaakin, että jaksaisivat kukkia paremmin. Saisi siis jo vähän lämmetä. Sinnikkäimmät perennat eivät tunnu kylmästä aallosta olevan millänsäkään. Akileijan ja verihanhikin lehtiruusukkeissa kimmeltävät vesipisarat.

Ulkolavoissa viininsuolaheinä ja rosmariini olivat tapahtuneet ilokseni. Niille seuraksi kylvin retiisiä, salaattia ja jotain muuta pientä. Hieman kyllä epäilyttää kylvöjen onnostuminen, mutta aika näyttää. Eniten mietityttää, tuliko mangoldi kylvetty sittenkin liian aikaisin. Yksi lava on vielä aivan tyhjä. Kesäkurpitsat ovat vielä tallentumassa sisällä.

Malttia ja kärsivällisyyttä siis tarvitaan keväällä pihahommissa. Säitä kun ei voi säädellä. Onneksi työt eivät karkaa ja harrastuksista ei kannata tehdä itselleen stressiä.

Keväthulluutta ilmassa

Ensimmäiset lämpimät kevätpäivät meinaavat saada puutarhurin hulluuden partaalle. Olisi niin paljon kaikkea, mitä tekisi mieli tehdä. Joka nurkka huutaa: siisti minut! Sisällä taimet katsovat kaihoisasti aurinkoista pihaa.

Päästin pikkutaimet ulkoilemaan ensimmäistä kertaa eilen, ei kovin pitkäksi aikaa ensimmäisenä päivänä. Tänään viritin niille seinänvierustalle harsokankaan tuulensuojaksi ja suojaksi liian polttavalta auringolta. Saavat nyt maistaa ulkoilman tuulahduksia ja valoa. Karaistuvat toivottavasti ja vahvistuvat entisestään. Melko terhakoita tomaatin ja paprikan alkuja ovatkin.

Sitten piti tietenkin kylvää lisää, vaikka nytkin on taimipöydällä ahdasta. Isoimmat saavat siirtyä viileään verantoon. Nyt kylvövuoroon pääsivät kosmoskukat, rohtopunahatut eli auringonhatut ja kasvihuonekurkut. Viime viikolla kylvetyt samettikukat ovat itäneet melko mukavasti. Mihinkähän mahdutan ne kaikki, kun tulevat koulintavaiheeseen.

Tämä kevät innosti siivoamaan lavoja ja kasvihuonettakin. Tekisi mieli jo laittaa lavat kuntoon ja kylvää. Mutta pohjoisen tyttö minussa sanoo, että tähän kevätsäähän ei ole luottamista. Vielä tulee takatalvi. Ehkä kuitenkin pian olisi sen verran lämmintä, että osan kukista ja taimista voisi siirtää kasvihuoneeseen. Jotain pinaattia tai muuta kylmänkestävää tekisi kyllä mieli laittaa pian kasvariin. Odotan ehkä kuitenkin pääsiäisreissut alta pois, kun en ole silloin pakkasvahtina täällä.

Ikkunat on kuitenkin pesty kasvihuoneesta ja se on tuuletettu raikkaaksi. Nyt se on valmiina vastaanottamaan pollenparasta ja muuta ehostusta. Kattoa en saanut vielä pestyä, kun kaivon pumppua ei ole asennettu ja vain letkulla pesu onnistuu.

Pihallakin näkyy siellä täällä pieniä elonmerkkejä. Narsistien piikit pilkottavat, yksi keltainen kukka löytyy ja sillat ovat nupulla. Keijunkukka heräilee. Malttamattomuutta on ilmassa. Kasvaisivat ja kukkisivat nyt nopeasti. Ensi viikon kylmä jakso taitaa kyllä hidastaa vähän kasvua, mutta ihana on ollut tämä lämmin jakso, joka aloitti kevään toden teolla.

Taimikasvatus kiihtyy

Taimipöydällä valon alla alkaa olla ahdasta. Tomaatintaimet ovat tehneet kunnon kasvupyrähdyksen ja huutavat päästä isompaan ruukkuun. Tänään koulin Yellow submarinet ja osan Roselloista jo toisen kerran. Osan koulin jo alunperin isompiin astioihin, joten ne pärjäävät vielä vähän aikaa ennen seuraavaa kokoa. Kouliessa leyhähtää välillä ihana tomaatin tuoksu.

Yellow submarinessa on jännittävä erilainen lehti kuin useimmissa tomaateissa, paljon pyöreämpi. Ne eivät näytä ollenkaan tomaatintaimilta. Rosellassa on myös vähän pyöreyttä ja pehmeyttä, vaikka lehdet ovatkin selkeästi liuskaiset niin kuin Tigerellassa. On aina jännittävää seurata, miten eri lajikkeissakin on omat ominaispiirteensä. Nämä luulisi erottavan toisistaan, vaikka nimilaput hukkuisivatkin kevään kuluessa, niin kuin minulle usein käy.

Paprikat ovat terhakoina, mutta niiden kasvu on selvästi hitaampaa kuin tomaattien. Saavat odottaa toista koulimista vielä tovin. Ne pääsivät nyt uuteen hyllyyn, jonka mieheni ystävällisesti rakensi. Mallia otimme Viherpihan 1/2019 numerossa olleesta ohjeesta. Onneksi on kotona tuollainen kätevä apulainen. Uuteen hyllyyn pääsivät myös omien chilien siemenistä kasvatetut taimet. Chili ei selvinnytkään tämän talven yli, mutta onneksi oli siemeniä. Satoa en kyllä uskalla odotella vielä tältä vuodelta, mutta sen näkee sitten.

Samettikukkien kanssa on ollut tänä vuonna vähän pulmia. Samettirakuunat eli rohtosamettikukat itivät hienosti ja olen saanut koulittua niitä jo, vaikka ne ovat edelleen aika onnettoman pieniä. Sen sijaan kääpiö- ja ryhmäsamettikukat eivät meinaa millään itää. En tiedä, mikä mahtaa olla vikana, kosteus, lämpö vai siemenet. Osa siemenistä on viimevuotisia, mutta kyllä niissä päiväystäkin vielä on. Minä olen samettiruusuhullu. Niitä pitää olla vähän joka paikassa hyötytarhassa ja kukkapenkeissä. Ne ovat niin kauniita ja hyödyllisiä.

Rohtosamettikukan rakuunaista makua olemme tänä talvena maistelleet monissa ruuissa, kun onnistuin jopa kuivattamaan sitä vähän viime kesästä. Kukintohan siinä ei ole kovin näyttävä, mutta tuoksu ja maku korvaavat sen. Kääpiösamettikukassa pidän sen pensasmaisesta kasvutavasta ja rehevyydestä. Kukat loistavat kuin pikkuauringot.

Nyt saisi jo vähitellen alkaa lämmetä, että voisi siirtää osan taimista pois olohuoneen lämmöstä verantoon. Tosin sielläkin on ahdasta, sillä pelargoniat odottavat kasvihuoneeseen pääsemistä. Siellä on myös uusi tulokas pasuunakukka, joka puskee lehteä jo kovasti. Sen kanssa pitää vain olla varovainen, ettei kani pääse sen lähelle ja maistamaan sitä.

Tigerellat ruukutettu

.

Tomaatin kasvatus etenee: Tigerellat pääsivät jo omiin pieniin saviruukkuihinsa ja näyttävät niissä niin söpöiltä, että melkein toivoisi, että ne eivät kasvaisikaan isommiksi. Kuusitoista Tigerellan tainta on kyllä omiin tarpeisiini aivan liikaa, mutta eihän sitä vielä tiedä, moniko niistä selviää kasvihuoneeseen. Naapurit voivat siis valmistautua taas taimikaupusteluun kesän alussa

Uusina lajikkeina kokeilussa ovat kirsikkatomaatti Rosella, joka oli Hyötykasviyhdistyksen puodissa uutuutena sekä keltainen Yellow submarine. Rosellasta kerrotaan, että se on erikoisen värinen, tummanroosa ja sitä kehutaan makeaksi, viljelyvarmaksi ja satoisaksi. Yellow subrinessa minua houkutti värin lisäksi makeus. Nämä ovat viikossa itäneet hienosti ja edenneet sirkkalehtivaiheeseen, mutta en ole koulinut niitä vielä.

Ananaskirsikat eivät ole itäneet, ainakaan vielä. Voi olla, että siemenet olivat jo menneet vanhoiksi. Chilien kanssa on sama juttu, mutta laitoin omista kuivatuista chileistä uudet siemenet ja odottelen nyt ainakin viikon verran, ja katson jospa ne itäisivät. Paprikat ovat hyvällä alulla sirkkalehtiensä kanssa, mutta kovin hitaasti tekevät seuraavaa lehtiparia. Kärsivällisyyttä tarvitaan tässäkin puuhassa. Ajattelin odottaa rauhassa seuraavan lehtiparin ilmestymistä heidänkin kanssaan ennen koulimista.

Kreikanmeiramit ovat puskeneet pintaan hauskasti. Pikkuruiset lehden alut vihertävät mullan pinnassa. Näiden kasvattamisesta minulla ei olekaan aiempaa kokemusta. Kiinnostavaa nähdä, miten kasvu etenee. Rohtosamettikukat tai samettirakuunat ovat myös nousseet pintaan, mutta ovat niin onnettoman pieniä, ettei niistä saa edes kuvaa vielä.

Tänä viikonloppuna en kylvänyt mitään uutta, paitsi chilin uudestaan. Päätin vähän malttaa ja antaa ajan kulua, onhan vasta maaliskuun alku. Pelargonioille vaihdoin multia ja leikkasin niitä vähän. Nyt saisi pistokkaitakin helposti. Otinkin tuoksupelargoniasta ja laitoin veteen juurtumaan viime viikolla. Multa vain loppui kesken niin en saanut vielä istutettua. Kevätaurinko paistaa kirkkaasti, taimet tykkäävät!

Hyvää uutta vuotta!

Tänään alkoi puutarhan uusi vuosi minulla! Kannoin alas istutuspöydän ja raahasin sen olohuoneen ikkunan eteen. Etsin varastokomerosta lämpömatot ja kasvilamput. Sitten tein inventaarion siemenlaatikkoon. Löysin kylvökelpoisia paprikan, tomaatin ja ananaskirsikan siemeniä. Ainakin niitä täytyy ensin koettaa ennen kuin ostan uusia.

Inventaarion jälkeen kaivoin esiin Hyötykasviyhdistyksen laputetun siemenluettelon ja sitä tutkien siirryin yhdistyksen verkkokauppaan pohtimaan, mitä uutta ja ihanaa voisi kokeilla ja mitä vanhaa tuttua on ehdottomasti saatava taas lisää.

  • Chili ei tainnut talvehtia tätä vuotta, joten pitää laittaa uusi tulemaan. Tänä vuonna on jo useita kertoja maisteltu oman chilin tulistamia ruokia.

Alunperin siemenet taitavat olla Madeiran tuliaisia. Kissanruohopussinkin olen joskus näköjään joskus ostanut, vaikka ei meillä koskaan kissaa ole ollut. Olenkohan ajatellut kasvattaa pääsiäisruohoa vai kaniako olen ajatellut, enpä muista. Nyt tuonkin voisi kyllä idättää ja syöttää vaikka kanille herkuksi.

Vanhoista tutuista tähän tilaukseen pääsivät jo siis kesäkurpitsat, kylvönauharetiisit, mangoldia, salaatit ja tietenkin mun lempparit: rohtosamettikukat ja kääpiösamettikukat. Vähän yrttejä tilasin myös, osa uusia ja osa vanhoja tuttavuuksia. Ihan kiitettäväksi nousi loppusumma, mutta ehkä jotkut muistavat vanhan mainoslauseen: ”Elämä on!” Eikä tässä nyt vielä aivan kaikki olleet vielä, täytyy säästellä, jotta voi tilata vielä toisen kerran tai käydä hypistelemässä siemenpusseja jossain liikkeessä myöhemmin.