Kaapit ja niiden paikat

Ensimmäinen kunnostamani lipasto löytyi Fidan kirpparilta. Ihastuin siihen ensi silmäyksellä. Minulla ei ollut sillä hetkellä mitään kunnostusprojektia meneillään ja ajattelin, että siinäpä juuri sopiva. Mitään tietoa lipaston historiasta en saanut. Iäksi arveltiin kirpparilla, että voisi olla jostain ennen sotia. Joka tapauksessa se on kokopuuta, kuten vanhat huonekalut useimmiten. Se oli maalattu valkoiseksi ja kaikki helatkin olivat ehjät ja tallella. Päätin hioa ja maalata sen uudestaan.

Vanhoista huonekaluista löytyy usein monta maalikerrosta, kun alkaa poistaa vanhaa maalia. Monesti olen löytänyt samankaltaista vihreän sävyä, joka lienee ollut muodissa jollain aikakaudella. Etsiskelin maalikaupasta lipastoon sopivaa väriä ja perinnevärikartasta löysin sävyn, jonka nimi on jugendinvihreä. Värikartassa sanotaan, että se on ollut yleinen sävy huonekaluissa etenkin 1920-luvulla. Ihastuin siihen heti, koska jugend on aina vaikuttanut minuun syvästi ja on ehdottomasti suosikkityylikauteni.

Silloisessa asunnossamme ei ollut edes kovin edustavaa paikkaa lipastolle, mutta nyt se on löytänyt arvoisensa kodin ja paikan. Heti kun muutimme, näin sieluni silmin, kuinka se sopii ympäristöönsä.

20150117_132012.jpgToisen projektini löysin myös kirpparilta. Se on keittön kaappi. Päätin kunnostaa sen äidille syntymäpäivälahjaksi. Mökiltä sille löytyisi juuri sopiva paikka. Kun kerroin projektista äidille, hän vaikutti kovasti kiinnostuneelta. Muistelin, että sellainen olisi ollut äidin kotitalossakin keitiössä, mutta ei se aivan samanlainen sitten oĺlutkaan. Ehkä olen nähnyt samanlaisen kaapin lapsuudessani jossain muualla, kun se vaikutti niin tutulta ja toi mieleen lapsuuden maalaiskylässä.

 

20160329_184145.jpg

Kunnostusprojekti on ollut nyt vähän jäissä tilan puutteen ja muiden projektien takia. Odottelen kevätsäitä, että voisin jatkaa hiomista ulkotiloissa.

Nyt kaappi on osittain hiottu, mutta vielä vähän kesken. Kaappi oli maalattu punavalkoiseksi jossain vaiheessa, ja minusta se oli sellaisena hieman mauton, mutta uskon, että saan siitä vielä varsin tyylikkään. Samaa vihreän sävyä löytyy maalikerrosten alta myös tästäkin kaapista. Luultavasti maalaan sen samalla jugendinvihreällä kuin lipastonkin. Sitä paitsi silloin se sopii hyvin jo aiemin kunnostettuihin kalusteisiin mökillä.

 

20160329_152841.jpg

Tähän kaappiin palaan vielä. Monta muistoa mummolasta tulee mieleen.

Viimeisin löytöni on äidin syntymäkodin eli Väänäsen vanha keittiön kaappi. Se tuli puheeksi, kun kerroin edellä kuvatusta kaappiprojektista tädin miehelle. Minä olin ajatellutkin sitä kaappia ja miettinyt, mihin se on mahtanut joutua remontin ja keittiön täydellisen uudistuksen tieltä. Siellä se kuulemma oli vanhassa maitohuoneessa. Ampiaspesäkin oli kuulemma ollut viime kesänä kaapin päällä ja se oli melkein joutunut jo nuotioon koko kaappi. Onneksi tuli puheeksi ja pääsin sanomaan, että minä kyllä otan sen kunnostettavaksi, jos se uhkaa roviolle joutua. Katsotaan nyt, milloin ehdin sen kimppuun. Vielä se siitä kaunistuu ja löytää uuden elämän jossakin sopivassa paikassa.

 

 

 

 

 

Tämän takia en muuta takaisin

kotiseudulle Oulun korkeudelle.

Loppumatkasta torkuin. Kun panin silmät kiinni ei satanut mitään, asfaltti oli kuiva ja lunta ehkä siellä täällä. Seuraavan kerran, kun avasin silmät, olin saada sätkyn! Lunta oli ainakin metri joka puolella, puissa ja maassa. Kotoa lähtiessä oli ollut jo jotenkin toiveita keväästä, mutta täällä: täysi talvi! 20160326_140144.jpgEi tietoakaan keväästä. Narsissin sipulit niin syvällä kinoksessa, ettei niitä kannattaisi edes ajatellakaan vielä!

Haukoin henkeä ja mietin, nukunko edelleen vai olenko hereillä ja sanoin ääneen: ”Tämän takia en muuta takaisin tänne! En sano ”koskaan”, koska olen jo oppinut, että elämästä ei ikinä tiedä mitään varmaa, mutta nyt ajattelen näin.

Kotiin palaaminen jännitti: miltä täällä näyttäisi, olisiko kevät edistynyt ja lumet sulaneet? Heti, kun päästiin pihalle, hyökkäsin tutkimaan, onko yhtään sipulikukan piikkiä noussut maasta. Löysin muutaman! Jotenkin tämä keväinen pihanäkymä tuntui minusta toiveikkaammalta kuin metrin kinokset. 20160328_181120.jpg

Tämän takia!

Äideistä ja tyttäristä

Jotkut pakkaavat reissuun lähtiessään kissat ja koirat bokseihinsa, mutta minä ostin kuljetusboksin taimille, kun lähdimme äidin luo pääsiäisen viettoon. Ajattelin viedä tuliaisiksi hänelle uutta lajiketta kokeiltavaksi, nimittäin sitä pinaattia, josta edellisessä jutussani kerroin. Lisäksi laitoin muovilaatikkoon pari ruusukaalin tainta, jotka ovat kyllä ikävän hentovarsisia ja ronkuloita jo nyt. Vielä lähtiessä taitoin oksan komeasta ja hyvin talvehtineesta pelagoniastakin tai pelakuusta, niin kuin meillä ennen aina sanottiin.

20160325_174954.jpg

Siinä ne nyt ovat, perillä, äidin ikkunalaudalla.

Jo jonkin aikaa olen pannut merkille, että minusta tulee enemmän ja enemmän äitini kaltainen. Siskokin huomautti asiasta taannoin, kun kerroin tekemisistäni puhelimessa. ”Kuulostaa ihan äidiltä”, hän totesi, kun kerroin muun muassa taimikasvatuksesta. Äidin suosikkilajeja ovat aina olleet samettiruusut ja niistä minäkin aloitin, kun ensimmäisiä kertoja päätin hankkia kesäkukkia siemenistä kasvattamalla. Nyt äidillä on kuulemma tulossa ahkeraliisaa myös. Varmaan jotain muutakin vähän myöhemmin.

Nuorena ja lapsena en oikein ymmärtänyt, mitä iloa ja järkeä on äidin ja isän työntäyteisessä lomailussa ja viikonlopun vietossa. Tavallinen lausahdus isällä tai äidillä oli, että pitää lähteä mökille leikkaamaan ruoho, multaamaan pottu, ruohimaan kasvimaa, poimimaan mansikat tai viinimarjat tai tekemään halakoja. Sitten lähdettiin, ja siellä he sitten puuhasivat kumpikin omia puuhiaan aamusta iltaan. Lapsen näkökulmasta se näytti niin tylsältä. Isä sentään kävi joskus uimassa ja äiti luki, mutta ei paljon muuta.

Nyt havahdun joskus siihen, että minusta ja armaastani on tullut aivan samanlaisia. Hupia on oksasilppurin hurina ja pauke, kukkapenkkien kitkeminen ja kastelu,  haravointi, halonhakkaus, ei tosin minusta, ja ruohonleikkaus. Tähän on tultu! Ajan myötä ymmärrys omia vanhempiakin kohtaan lisääntyy kummasti.

Tuusulanjärven taiteilijakodeista yhdessä asuu Eero Järnefeltin tyttären poika. Suviranta on melkein meidän naapurissamme. Katsoin Suvirannasta tehtyä dokumenttifilmin pätkää netistä ja minulle jäivät mieleen ja jotenkin kolahtivat aivan uudella tavalla Juhani Kolehmaisen sanat, kun hän kertoi olevansa koti-ihminen, joka ei mielellään lähtisi kotoaan mihinkään. Hän kertoi myös, että vielä työelämässä ollessaan hän jätti huolensa aina portin toiselle puolelle ja että parasta elämässä on, kun saa olla kotona ja puuhailla omia kotihommia.

 

Ensiapua viherikävään

Helmimaaliskuussa viimeistään kyllästyn mustavalkoharmaaseen talvitodellisuuteen ja alan ikävöidä vihreää ja muita värejä. Yksi ensiapukeino tähän viherikävään on mennä kukkakaupan kasvihuoneeseen tai mikä vielä parempaa: kasvitieteelliseen puutarhaan.

Tänä vuonna olen ainakin tähän saakka selvinnyt ja tyytynyt kukkakauppojen väriloistoon, siemenpussien hipelöintiin ja siemenluetteloiden lukemiseen ja siitä seuranneeseen taimien esikasvatukseen. Kun siemenet lopulta alkavat itää ja pienet sirkkalehdet työntyvät mullasta, on kuin olisi tehnyt suurenkin ihmeen ja ihme se onkin, vaikka oma panos on vain pitää huolta siementen hyvinvoinnista. Kasvusta ei koskaan voi olla varma, ja se onkin yksi jännitysmomentti.

Viime vuonna innostuin lavaviljelystä ja perustin lavat. Vaikka kesä oli melko onneton ja kylmä, satoakin saatiin jo kohtalaisesti ainakin joistakin lajeista. Nyt päätin kokeilla joitakin uutuuksia.

Viime vuodesta innostuneena ja osittain myös viisastuneena satsasin esikasvatussettiin. Tässä mansardikattoisessa kodissani ei nimittäin ole aina niin kovin lämmintä, ja siementen itämisvaiheessa tarvittava lämpötila ei aina olekaan riittävä. Viime keväänä en esimerkiksi saanut kaikkia kääpiösamettiruusujakaan itämään. Vähän välineurheilultahan se kyllä tuntui, mutta niinhän kaikki nykyään on ja ai, kun se onkin toisaalta ihanaa.

Yksi uusista kokeiluistani on malabarin pinaatti, jota nyt on mainostettu melko paljon. Se on köynnöstävä ja raakanakin syötävänä toimiva ja näytti kuvissa kauniilta. Se menestyy kuulemma myös paahteisella paikalla ja lämpimässä paremmin kuin tavallinen pinaatti. Kylvin siemenet jo muutama viikko sitten, taisi olla peräti helmikuussa, sillä luin jostain, että itää hitaasti. Itäminen ei kestänyt mitenkään tolkuttoman kauan minusta, noin viikon toista ehkä, mutta kasvaminen ei tunnu etenevän sirkkalehtivaiheesta mihinkään. Taimet ovat kyllä tosi terhakkaita ja vahvan oloisia, ja siirsin ne melko pian koulutusvaiheeseen ja vahvistumaan viileään verantoon. Laitan niistä kuvia jonain päivänä.

20160312_170843.jpg

Toinen uusi kokeilulaji on paprika. Katson lajikkeiden nimet vielä tarkemmin siemenpussin kyljestä ja puutarhapäiväkirjasta ja kerron sitten lisää muista kokeiluista!