kotiseudulle Oulun korkeudelle.

Loppumatkasta torkuin. Kun panin silmät kiinni ei satanut mitään, asfaltti oli kuiva ja lunta ehkä siellä täällä. Seuraavan kerran, kun avasin silmät, olin saada sätkyn! Lunta oli ainakin metri joka puolella, puissa ja maassa. Kotoa lähtiessä oli ollut jo jotenkin toiveita keväästä, mutta täällä: täysi talvi! Ei tietoakaan keväästä. Narsissin sipulit niin syvällä kinoksessa, ettei niitä kannattaisi edes ajatellakaan vielä!

Haukoin henkeä ja mietin, nukunko edelleen vai olenko hereillä ja sanoin ääneen: ”Tämän takia en muuta takaisin tänne! En sano ”koskaan”, koska olen jo oppinut, että elämästä ei ikinä tiedä mitään varmaa, mutta nyt ajattelen näin.

Kotiin palaaminen jännitti: miltä täällä näyttäisi, olisiko kevät edistynyt ja lumet sulaneet? Heti, kun päästiin pihalle, hyökkäsin tutkimaan, onko yhtään sipulikukan piikkiä noussut maasta. Löysin muutaman! Jotenkin tämä keväinen pihanäkymä tuntui minusta toiveikkaammalta kuin metrin kinokset. 

Tämän takia!