Miten sinä leikkaat nurmikon vai ajatko ruohon, niin kuin meillä aina sanottiin?  Miten olet oppinut sen taidon ja mikä siinä on sinulle oleellista? Meidän perheessä kaikki ovat käyneet isä-Taunon ruohonleikkausakatemian. Sieltä on saatu kunnon opit ja jälki on siistiä, aina. Pahaa tekee, kun katsoo huonosti leikattuja pihoja.

Isän opit muistuivat taas elävästi mieleen, kun pääsin tänään ruohonleikkauksen makuun. Oikeastaan lähdin vain kokeilemaan äidille korjattua päältäajettavaa leikkuria. Mutta ei mahda mitään, että aina pitää koettaa isän oppeja noudattaa, vaikka olisi vain kokeilemassa. Mutta ei olisi kyllä kelvannut jälki, niin huonosti tuli leikattua. Pitäisi ehdottomasti viimeistellä vielä työnnettävällä leikkurilla. Ruoho oli sitä paitsi päässyt kasvamaan niin pitkäksikin, että ei siitä enää saanut siistiä.

Isä siis opetti meille kaikille, miten nurmikko leikataan oikein. Ensinnäkin leikkuria pitää aina työntää eikä sitä saa vetää toiseen suuntaan, koska leikausjäljestä tulee erilainen ja nurmikosta raidallinen. Piha pitää leikata systemaattisesti ja mahdollisimman pitkiä suoria. Ei pidä tehdä mitään epämääräisiä mutkitteluja tai kuvioita eikä missään tapauksessa voi leikata sieltä sun täältä.  Puolet koneesta pitää olla leikatulla alueella, ettei jää tupsuja leikattujen alueiden väliin. Joskus isä seisoi vieressä ja tarkisti. Jos jäi tupsuja, hän sanoi: ”Tuohon jäi.” Pensaiden alta pitää myös leikata: leikkuria työnnetään edestakaisin pensaan juureen niin pitkälle kuin se menee. Lopuksi viimeistellään puiden juuret, kukkapenkkin reunat, portaiden ja muiden rakenteiden reunat saksilla. 

Vanhetessaan isäkään ei enää ollut niin tarkka, mutta kyllä hänellä oli tapana seurata sivusta ruohonleikkausta, kun ei enää itse jaksanut sitä tehdä. Oli avuliaana nostelemassa ja siirtelemässä tavaroita ja näyttämässä, mistä pitää ajaa vielä. Ei päässyt oikaisemaan!

Mutta kyllä meidän pihallamme olikin aina siisti nurmikko. Se ei koskaan rehottanut eikä päässyt liian pitkäksi. Myös mökillä oli aina lyhyt ja siisti ruoho, vaikka se kasvaakin vanhalla pellon pohjalla kylvämättä  silmissä ja lääniä riittää. Yksi vakiolause isällä olikin: ”Pittää käyä mökillä leikkaamassa ruoho!” Vaikka  isän tarkkuus tuntui nuorena joskus tosi rasittavalta, jälkeenpäin ajaeltuna olen tosi kiitollinen isälle opeista. Terveisiä isälle pilvenreunalle ja anteeksipyyntö eilisestä huonosta jäljestä.