Tämä kasvukausi on alkanut todella vauhdikkaasti. Viime vuonna tähän aikaan en muista keränneeni mitään ruokapöytään omasta maasta näin aikaisin. Nyt on toisin! Salaatit kasvavat silmissä, toisin kuin viime vuonna, kun en koko kesänä saanut satoa juuri ollenkaan. Nyt kylvin kahdenlaista salaattia ja molemmat lajikkeet näyttävät hyvinvoivilta. Rukola on oikein riehaantunut ja aromi on tosi voimakas. Lisäksi laitoin toimesta viininsuolaheinää ja se näyttää myös kasvavan hyvin. Yhden kaupan salaattiruukun jämät myös tökkäisin laivaan ja siellähän se niin tyytyväisenä ja terhakkaana tekee uutta lehteä. Salaatin suhteen olen siis jo nyt omavarainen ja olenpa jopa muillekin jo antimia jakanut, kun tuntuu, ettei itse ehdi syödä kaikkea mitenkään.
Eilen valmistin ihanan salaatin oman maan antimista. Salaatti olisi toiminut italialaisen insalata verden tavoin sinälläänkin, koska siinä oli niin monenlaista salaattilajia ja viininsuolaheinää ja lollo Rosso toivat väriäkin mukavasti. Yrttiselleristä laitoin siihen vielä pikkuisen säväyksen. Lisäsin kuitenkin kaapista löytynyttä tomaattia ja kurkkua joukkoon.
Toivoa on, että tomaattiakin saa tänä kesänä omasta takaa, koska nyt jo tomaateista on kukkia ja taimet näyttävät viihtyvän hyvin uudessa tomaatteja varten rakennetussa kaapissaan.
Kesäkurpitsat ovat toisessa lavassa ja niissäkin on jo kukanalkuja näkyvissä. Viime kesänä tomaatit ja kesäkurpitsat olivat minulla samassa lavassa ja tänä keväänä luinkin jostain, että ne eivät olekaan hyviä naapurikasveja. Nyt ainakin tomaatit menestyvät paremmin, mutta varmasti myös säillä on oma osuutensa tässä. Viime kesän kylmyydestä eivät tainneet muutkaan saada kovin hyvin satoa. Uutena kokeilen tänä vuonna paprikaa. Vielä taimet ovat melko pieniä ja voi olla, että jäävät liikaa voimakkaiden tomaattien varjoon, mutta kesä on vielä alussa ja nyt on vielä aikaa jännittää, miten ne siitä kehittyvät.
Laitoin kanat vartioimaan tomaattikaappia. Lisäksi oven edessä on tuoksupelargonia ja yrttejä. Toivon, että ne hillitsevät tuholaisten kiinnostusta. Kaapissa on nimittäin takaseinällä myös ruusukaalin taimia, joiden luulen kiinnostavan myös kaikenkaisia ötököitä. Jokaiseen pikkuväliin istutuitin samettiruusuntaimia myös tuholaisia torjumaan. Sano sitä kaapiksi, kun ei se minusta oikein kasvihuonekaasujen ole, kun minun mielestäni huone on sellainen, johon pääsee sisälle itsekin.
Kanat tomaattikaapin vartijana kuulostaa ihanalta, laita kuva:) Minäkin uskon siihen, että tuleva kesä on satoisa, viime kesä oli niin kolea, että kaikki vähän kitui. Nyt näyttää jo paremmalta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Nyt kanatkin näkyvät kuvassa. Jos tätä menoa jatkuu, satoa pitäisi kaiken järjen mukaan tulla. Tuholaiset ovat vieläärimmäisen tietenkin mahdollinen uhka.
TykkääTykkää
Salaatti oman kasvimaan antimista on se maukkain salaatti, siihen ei tosiaan paljon muuta tarvita kuin loraus hyvää oliiviöljyä ja sitruunamehua!
TykkääLiked by 1 henkilö
Niinpä! Eikä oman maan salaattiin kyllästy!
TykkääTykkää
Mun piti laittaa kuvat tietenkin, mutta uudet laitteet tekivät tepposet. Laitan kuvat mahdollisimman pian. Nyt tämä juttu on vähän torso ja mun ei pitänyt vielä edes julkaista tätä. Voi kääk!
TykkääTykkää
Mikään ei maistu niin hyvältä kuin itse kasvatetut vihannekset ja marjat. Tänä kesänä satoa tulee lämpöisen sään ansiosta hyvin, ellei kuivuus haittaa jatkossa.
TykkääTykkää
Sitä jännittäessä mennään ☺
TykkääTykkää