Tässä iltana muutamana puuhattiin taas mieheni kanssa pihamaalla kumpikin tahollamme. Minä hioin emännänkaappia ja siippani korjasi ruohonleikkuria. Molemmat kapistukset ovat menossa äitini mökkiä koristamaan ja juhannukseen mennessä pitäisi saada ne sellaiseen kuntoon, että ovat valmiina tai viimeistelyä vaille. Tulipahan vain mieleen, että montakohan iltaa ja työtuntia näidenkin kanssa on tullut vietettyä. Jonkin verran on pitänyt hankkia varaosia ja tarvikkeitakin. Ei tällä hommalla tuntipalkoille pääse eikä taida mitään säästääkään. Nykyään saa uusia huonekaluja melko halvallakin kaupasta, mutta kun eihän se ole ollenkaan sama asia!

Omin käsin kunnostetulla on aivan oma arvokkuutensa, jota ei voi mitata rahassa eikä työtunneissa. Kun työn saa lopulta valmiiksi ja sellaiseksi kuin itse haluaa, saa tuntea onnistumisen ylpeyttä ihan eri tavalla kuin kaupan hyllyltä hankitun tavaran kanssa. Uuteen ei liity historiaa eikä tarinaa. Tälläkin kaapilla on joku tarina jo ennen minua. En tosin tiedä siitä mitään muuta kuin, että kirpputorille se kaappi sitten lopulta päätyi, mutta aina jotain voi päätellä ja kuvitella loput. Maalikerroksia skrapatessa ja hioessa löytyy värien kirjo.

Tämä emännänkaappi on kai ollut alunperin vihertävä. Ainakin se vihreä sävy on kaikkein pohjimmaisena. Uusin maalaus oli valkoinen punaisin vetimin ja välillä vilahteli jotain keltaista, mutta sitä oli niin vähän, että epäilen, onko kaappi todella ollut sen värinen kokonaan joskus. Vihreä maali on tosi lujassa ja vaikuttaa hyvälaatuiselta  toisin kuin päällimmäinen valkoinen maali. Ennen kaikki oli siis parempaa, maalikin. Ainakin kaappi on koko puuta, toisin kuin nykyään, kun kaapit ovat ohutta levyä tai muuta heiveröistä materiaalia. Eivät taida kestää sataa vuotta niin kuin nämä entiset.

Vanhojen värien kartasta löysin omasta mielestäni hyvin lähellä alkuperäistä maalia olevan sävyn, jota olen itse alkanut kutsua jugendin vihreäksi. Värikartassa nimittäin mainittiin, että sävy on ollut tavallinen jugendin aikakaudella. Luultavasti nämä emännänkaapin tapaiset huonekalut ovat peräisin 1900-luvun alusta, joten ehkäpä sävy on ollut muotia myös maalaismaisissa huonekaluissa. Käytin sävyä jo aiemmin kunnostamassani piirongissa ja äidille korjaamassani keittiön pöytäkalustossa, joten nyt hankin samaa sävyä emännän kaappia varten.

Samaan syssyyn vauhtiin päästyäni hioin ja pohjamaalasin myös puutarhakalustoni. Se on kulkenut mukanani jo parikymmentä vuotta ja maalattukin jo kertaalleen uudestaan. Alun perin se oli sininen, siniseltä kaudeltani, ja sitten maalattu uudestaan siniseksi. Nyt päätin muuttaa väriä radikaalisti ja hypätä suoraan keltaiselle kaudelleni ja maalata sen keltamullankeltaista muistuttavalla sävyllä sointumaan nykyiseen keltaiseen taloomme. Saa nähdä, millainen siitä tulee ja onnistuiko värivalintani. Jatkoa seuraa..