Kukilla on merkittävä osa eri elämänvaiheissa. Kukilla onnitellaan, juhlistetaan tilaisuutta tai ilmaistaan surua ja myötätuntoa. Puutarha ja kukat tuovat iloa, mutta niistä voi saada myös lohtua. Viimeksi jouduin pohtimaan kukkien kieltä valitessani kukkia ystäväni viimeiseen tervehdykseen.

Ennen hautajaisissa lähiomaiset laittoivat seppeleitä,  jotka saattoivat olla melko suuriakin, varsinkin romaneilla. Nykyään seppeleitä näkee harvoin tai ne ovat erityyppisiä kuin ennen. Jonkin verran on alettu käyttää esimerkiksi pieniä ympyrän tai sydämen muotoisia kukkalaitteita. Tällainen sydämen muotoinen valkoista ruusuista aseteltu seppele laskettiin myös ystäväni haudalle. Se olikin hyvin kaunis ja ilmaisi hienosti kiintymystä ja rakkautta vainajaa kohtaan. Lisäksi haudalle lasketaan kimppuja ja yksittäisiä kukkia.

Henkilökohtaisen suhteen kuvaaminen onkin nykyään kukkalaitteen tärkein valintaperuste. Monet kukkaliikkeiden ja hautaustoimistojen sivut korostavat, että nykyään ei ole mitään erityisiä hautajaiskukkia eikä erityisiä värejä, joita tulisi suosia tai välttää muistokukissa, vaan tärkeintä on se, että kukat ovat antajansa näköiset ja hänen mielestään vainajan luonnetta tai suhdetta vainajaan kuvaavat.

Kirkkaita värejäkään ei tarvitse karttaa erityisesti, vaikka ylivoimaisesti suosituin väri on valkoisen yhdistelmä sinisen tai punaisen kanssa. En muista nähneeni keltaisia kukkia hautajaisissa, vaikka mikseivät nekin voisi sopia johonkin tilanteeseen.

Itse olen joskus miettinyt punaisten kukkien valitsemista. Jossakin tilanteessa ne eivät tunnu sopivilta ollenkaan, vaan ikään kuin hyppäävät silmille, mutta esimerkiksi valitessani kukkia isän hautajaisiin punainen ruusu tuntui heti oikealta. Seuraksi sille valitsin kallan,  joka on varmasti yksi perinteisimmistä hautajaisissa ja suruvalitteluissa käytetyistä kukista valkoisen liljan lisäksi. Näistä ainakin toista näkee lähes kaikissa hautajaisissa. Nytkin moni oli valinnut liljan valkoiseksi kukaksi. Se onkin näyttävä ja juhlava.

Monissa laitteissa oli valkoista ruusua tai markettaa, ehkä siksi, että on kesä ja vainaja oli keski-ikäinen nainen. Osa laitteista oli täysin valkoisia tai niissä oli jotain hempeää vaaleanpunaisen vivahdusta. Osa oli selkeän sinivalkoisia.

Muutama punavalkoinen laite oli myös joukossa. Yhdessä punavalkoisessa laitteessa oli tummanpunaista ruusua ja perhosorkideaa, se oli oikein kaunis ja tyylikäs yhdistelmä. Oma laitteeni kuului näihin punavalkoisiin.  Siinä oli pääkukkana valkoinen isokukkainen pioni ja seurana tummanpunaista inkaliljaa, jossa on kauniisti myös muita sävyjä viiruina kukassa.  Lisäksi oli laitettu väliin vihreää, mutta harsokukkaa en halunnut siihen. Pioni tuntui kesäisen ajankohtaiselta.  Siinä oli runsautta ja pehmeyttä. Sen vastapainoksi halusin jotain voimakkaampaa, en mitään hempeää, mutta ehkä jotenkin kevyttä. Inkaliljaa alkoi puhutella minua kaapista.

Joissakin laitteissa oli käytetty myös valkoista neilikkaa, joka on yksi tavallisimmista kukkalaitteissa käytetyistä kukista. Se voi johtua myös neilikan kestävyydestä. Kukka kestää jopa kylmääkin melko hyvin. Heikkous kukassa on sen varsi, joka napsahtaa poikki melko helposti. Ainakin ennen joissakin liikkeissä punottiin rautalanka tukemaan kukan vartta, että se kestäisi kuljetusta paremmin. Nykyään tästä kukkien raudoittamisesta on pyritty luopumaan ja muutenkin ainakin osa kukkaliikkeistä pyrkii täysin maatuviin laitteisiin, mikä onkin järkevää.

Nyt viimeiset kukkatervehdyksemme koristavat ystäväni hautakumpua ja toivottavasti lohduttavat niitä läheisiä ja omaisia, jotka käyvät haudalla vielä hyvästiä jättämässä.