Ainolan puutarha oli myös mukana Avoimet puutarhat -tapahtumassa 7.8.2016. Se on nimenomaan Aino Sibeliuksen puutarha. Se on käsite, jotain niin suurta ja juhlallista, että juuri ja juuri uskallan edes tarttua aiheeseen. En edes kuvittele osaavani kertoa jotain sellaista, mitä ei ehkä olisi jo kerrottu, mutta kirjoitan silti, kirjoitan oman näkemykseni ja kokemukseni. Ainon puutarhasta on kirjoitettu kokonainen kirja: Julia Donnerin Aino Sibeliuksen puutarha (2006, Moreeni). Netistä löytyy monta hienoa artikkelia aiheesta, joista yksi esimerkki tässä. En referoi artikkelin sisältöä tähän sen kummemmin, mutta vihjaan, että linkistä löytyy muun muassa Ainon ajatuksia puutarhanhoidosta ja karttapiirros puutarhasta.

Ainolan tontti on nimeltään Kielomäki. Sen  puutarhassa on nyt ja ollut aina luonnontilaista metsää, jossa kasvaa kieloja, mustikkaa ja muuta metsäkasvillisuutta. Tontilla oli aikanaan perunamaa, hyötypuutarha, kasvilavoja, kasvihuone, omenatarha, marjapensaita ja  kukkaistutuksia ja ties mitä. Sibeliusten eläessä nykyinen nurmikenttä oli kokonaan viljeltyä peruna- ja kasvimaata.

Nykyinen puutarha ei oikeastaan muistuta juurikaan sitä, millainen se oli Aino Sibeliuksen eläessä. Silloinkin on toki ollut kukkaistutuksia ja ehkä jopa samoja perennoja ja ruusuja, mutta varsinaisesti alkuperäistä nykisessä puutarhassa on tuskin juuri mikään. Nyt puutarhassa voi nauttia kukkaloistosta, omenatarhan upeudesta ja vihreästä nurmikentästä sekä kauniista rakennuksista ja pihapiiristä ja kuvitella säveltäjämestarin käyskentelemään puistoon. Näköalakin on nykyään aivan toinen kuin ennen, kun Ainolan ikkunoista oli esteetön näköala järvelle.

Aino Sibeliukselle, monilahjakkaalle säveltäjän vaimolle, puutarha oli henkireikä, pakopaikka, terapiaa, ilon ja energisyyden lähde, innostava harrastus, elinehto, ruokapöytä, ylpeyden aihe, yhdistävä tekijä ystävien kanssa. Sinne Aino hautasi murheensa, kun elämä säveltäjäneron kanssa ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan ehkä useamminkin selviämistaistelua taloudellisessa ahdingossa yksinhuoltajaäitinä ja lastensa opettajana. Mutta varmasti puutarhan hoito tuotti myös iloa ja kasvun ihmeen seuraaminen antoi voimia kohdata elämässä vastaan tulevat asiat.

Vierailupäivänä ihastelimme perennapenkin loistoa, yksittäisten kukkien kauneutta, arkkitehtuurin harmoniaa ja Ainon nerokkaasti suunnittelemaa saunaa. Saunan seinustalle oli istutettu tomaatteja suoraan kauniiseen riviin. Tomaatteja kasvatettiin Ainonkin aikana kasvihuoneessa saunan takana.

Omenatarha on ennallaan ja samalla paikalla etelärinteessä, joka on tontin lämpimin paikka. Se ristittiin Rapalloksi. Ehkä siellä lämpimänä päivänä tavoitti aavistuksen Italian lämmöstä ja leppeistä tuulista. Sinne Jean Sibelius halusi oman hautansa ja siellä hän nyt lepää Ainonsa kanssa. Rapallossa kukkivat laventelit ja ihmeen ihanat unikot vierailupäivänämme. Puut notkuivat sileistä ja puhtaista omenoista.Ehkä samojen puiden omenoilla Aino Sibelius voitti palkintoja puutarhakilpailuissa.

Minä muistan aina, kun kävelen Ainolan puutarhassa, ystäväni kokemuksen Aino Sibeliuksesta. Ystäväni tuli opiskelemaan Tuusulan kansanopistoon, nykyiseen Pekka Halosen akatemiaan Simosta vuonna 1967. Aino Sibelius oli tuolloin 98-vuotias ja asui edelleen Ainolassa. Kansanopiston opiskelijoilla oli tuolloin tapana käydä sunnuntaisin kirkossa ja ystäväni muistaa nähneensä Ainon puutarhassaan tuolloin ohikulkumatkalla kirkkoon. Näinkö minäkin silmänurkastani hahmon kukkapenkkien seassa nyppäisemässä kuihtuneen kukan tai kumartuneena istutuslapion kanssa kaivamassa ja kitkemässä, ehkä kyynel silmäkulmassaan.