Kuukausi: lokakuu 2016

Kuusikko kukkalaatikkoon
by

Kuusikko kukkalaatikkoon

Yksi sinnikäs auringonkukka on jäänyt kukkalaatikkoon. Se oli niin orvonnäköinen, että piti lähteä hakemaan laatikon täytettä. Viime vuonna löysin sähkölinjan vierestä ojan, jossa kasvoi vieri vieressä pikkuisia kuusentaimia. Niillä ei liene mitään mahdollisuuksia kasvaa siinä isommiksi, joten leikkeilin niitä omaa kukkalaatikkoa koristamaan. Toivottavasti en saa tästä syytettä kuusivarkaudesta.


Muita havuja keräilin omasta pihapiiristä. Peittelin kukkapenkkejä lehdillä ja havuilla. Jospa ne suojaisivat pakkaselta ja taas keväällä saisin nauttia kukkaloistosta. Eniten jännittää, selviääkö valkoinen kaunopunahattu, baby swan white. Keräsin varalta siemeniä ja peittelin osan siemenistä juurille, jotta nekin varmistaisivat kasvua.

wp-1477844802389.jpegPimeää on jo. Olkoon aikaista tai ei, mutta minä laitoin pikkuisen kuusen maitotonkkaan ja viritin siihen valot. Olisi sitten edes jotain valoa vastassa, kun tulee pimeällä kotiin. Kaupassa myytiin hollannista tuotuja ovikransseja. Minusta ne olivat niin kivannäköisiä, että en voinut olla ostamatta. En ole vieläkään ehtinyt tehdä itse kransseja, mutta ehkäpä tässä vielä ehtii ennen joulua.

wp-1477844859584.jpeg

Eilen kävin kirjamessuilla. Löysin kuin löysinkin muutaman kivan puutarhakirjankin. Niistäpä on hyvä keksiä kirjoittamisen aiheita talvipostauksiin. Päätän tutustua enemmän siementen keräämiseen ja niiden käyttämiseen. Löysin nimittäin Josie Jeffrey kirjan Siementen kerääminen, säilyttäminen ja vaihtaminen (2013, Nemo), jossa näytti olevan paljon uutta tietoa minulle. Toinen kirjalöytöni oli kotimaista tuotantoa: Aura Koiviston ja Risto Sauson kirjoittama Oma herne ja valitut  pavut (2013, Tammi). Kirjan ulkoasu viehättää minua kovasti ja ensi kesänä aion kokeilla papuja. joten tässäpä oiva opus sitä varten.

Kolmas ostokseni on Lorraine Harrisonin kirjoittama Latinaa puutarhureille. Kannessa luvataan kertoa yli 3000 kasvin nimestä. Sanamaijana kiinnostuin tietenkin tästä ja aion siteerata sitä täälläkin. Katsotaan, mitä kiinnostavaa ja ajankohtaista löydänkään.

wp-1477847308626.jpeg

Kannoin kesän ulkovarastoon
by

Kannoin kesän ulkovarastoon

Tämä viikonloppu oli kuin suoraan Edu Kettusen laulusta Maailma ilman sua:

”Mä vain kannoin kesän ulkovarastoon,
annoin tuulen viedä lehdet pudonneet.”

Viimeisetkin kesäkukat menivät kompostiin. Keräsin maahan unohtuneet babyporkkanat ja lähes paleltuneet saalaatinlehdet. Leikkasin lopuista kehäkukista kukat talteen sisälle vielä hetkeksi muistuttamaan kesän väreistä. Sain laventeleista pikkuruisen kimpun kuivattavaksi ja tuoksumaan vessaan. Korjasin myös pellavasadon ja ripustin senkin portaiden alle kuivumaan.

Löysin vielä kukkakaupasta tarjouscallunoita ja yritin saada jotain ilmettä kesäkukkien tilalle. Onneksi on oma piha, josta löytyy helposti pientä koristusta seuraksi. Kun asuin kerrostalossa ja laitoin talvi-istuksia piti aina erikseen tehdä metsäretki jonnekin pururadan pusikoihin. Nyt ei tarvitse kuin vähän pyörähtää ympäri pihaa ja kas, kaikki on koossa:kuusenhavut grillikatoksen takaa, puolukanvarvut aitan takaa, katajaa on sekä jalostettua että luonnonmukaista. Taitoin myös yhden maksaruohon kukan callunoiden sekaan. Ainut, mitä en saanut omasta pihastani olivat pihlajanmarjat.

Pieni lohtu tässä edukettusmaisessa lokakuun harmaudessa on se, että kesän kukkaloisto on siirtynyt sisälle: pelakuut kukkivat komeasti verannossa edelleen ja joulukaktukset aloittavat aina heti kukkimisen, kun ne tuodaan sisälle kesän jälkeen. Minulla on o kaksi punaista ja yksi valkoinen kaktus. Punaisissa on hieman eri sävy.

img_1274

Yllätyskukkija on tänä vuonna ehdottomasti atsalea, jonka ostin viime jouluna ja se säilyi vihreänä kevääseen saakka. En raaskinut heittää sitä roskiinkaan, joten vein sen kaivonkannelle ja ajattelin, että eläköön nyt tai kuolkoon. Se on edelleen hengissä ja tekee nuppuja ja avasi jo yhden kukkansa.

Kuoleman kuukauden kynnyksellä
by

Kuoleman kuukauden kynnyksellä

Kotiseudullani Kiiminkijoen varressa syksy on jo pidemmällä kuin etelässä.  Päävärisävy on tummanruskea ja harmaaseentaittuva. Keltaiset ja punaiset sävyt ovat jo kadonneet lähes kokonaan, niitä täytyy etsimällä etsiä. Taivas on harmaa, maa märkä, kastepisarat kiiltelevät kasvien kuolleilla tai henkihieverissä olevilla lehdillä. Ukonputki on muuttunut talventörröttäjäksi ja odottaa, että kuura kaunistaisi sen uuteen asuunsa.

wp-1476602787293.jpeg

Äidin mökillä etsin kuvattavaa, poikkeamaa yleisilmeestä, tunnelman ilmentäjää. Luulin, että kasvimaalle oli jäänyt pikkuporkkanoita, kun näin siellä jotain oranssia. Mutta eivät ne olleet porkkanoita. Unikot olivat nyykähtäneet maahan, kukkien kirkas väri ei ollut vielä kadonnut, vaikka pakkanen oli lannistanut varret.

wp-1476602794444.jpegJoku sinnikäs metsäkurjenpolvi ei luovuta vaan aloittaa uuden kukkimisen, ei tyydy odottamaan vaan on päättänyt kukkia niin kauan kuin on hengissä. Persilja kasvimaalla ei näytä kärsineen kylmästä, vaan on edelleen vihreän elinvoimainen. Mansikanlehdissä viipyy vielä punaista ruskaa.

Kuolemankuukausi näyttää kyntensä täällä Pohjanmaalla. Kotona oli vielä kirkkaampaa, kesäkukat sinnittelevät vielä hengissä joten kuten, puissa on lehtiä, siellä täällä näkyy ruskan värejä. Täällä ei enää. Syksy ja talven odotus on pitempi, kohta kuolema tulee. Tämän takia en muuta takaisin.

Syksyllä katse on jo keväässä
by

Syksyllä katse on jo keväässä

Minusta tuntuu, että olen viime aikoina käyttäytynyt samalla tavalla kuin pihallamme liikkuva orava. Kierrän pihaa ja kyykin siellä ja täällä, kerään yhtä ja piilotan toista. Myös siinä suhteessa muistutan oravaa, että olen varma, etten muista keväällä kaikkia piilojani. Mutta ajattelen kuin orava: kun tarpeeksi piilottaa, jotain varmaan löytyykin ajallaan. Kaikki varmaan jo arvaavat, että on kyse sipulien piilottamisesta Siinäpä ne ovatkin minun viime aikojen pihapuuhat, mitä nyt ylipäätään olen jaksanut ja ehtinyt tehdä haravoimisen lisäksi.

Sipulien kanssa menee helposti överiksi syksyllä samalla tavalla kuin siementen ja taimien kanssa  keväällä. Sipulit näyttävät vain niin houkuttelevilta kaupoissa ja kevään kukkaloiston odottaminen ja näkeminen on ehkä yksi puutarhuroinnin kohokohtia. Keksin keinon, jolla voin vältellä totuutta siitä, kuinka paljon sipuleita olen hankkimassa: ostan vähän kerrallaan eri liikkeistä ja istuttelen niitä monessa erässä ja näin luulen huijaavani itseäni.

Todellisuudessa haluan kirjata muistiin, mitä istutin mihinkin, joten säilytin kaikki etiketit yhteen paikkaan loppuraporttia ja istutuskarttaa varten. Muistikirjasta on kiva keväällä tarkistaa, mitä on mihinkin laittanut, mitkä nousevat pintaan, mitkä on myyrä pistellyt parempiin suihin tai mitkä ovat muuten vain jääneet itämättä. Istutuskartasta voisi saada myös vihiä siitä, mikä lajike missäkin paikassa menestyy parhaiten, jos vielä muistaisi syksyllä lukea omat muistiinpanonsa sipulien istuttamisen huumassa. Mutta vaikka ei muistaisi lukeakaan, jotain syöpyy ehkä mieleen jo kirjoitusvaiheessakin.

Viime syksynä kokeilin ensimmäistä kertaa laukkoja. Valitsin paikan väärin ja vain yksi laukka ilmestyi yllättäen kuunliljojen seasta niin myöhään, että en enää osannut edes odottaa. En lannistunut, vaan päätin kokeilla istuttaa laukkoja eri paikkaan kuin viime syksynä. Hankin kolmenlaisia laukkoja ja istutin niitä kahteen eri penkkiin (Allium Multibulbosum, Allium Gracefull, Allium Bulgaricum). Ainakin mustalaukan ennuste näyttäisi minusta hyvältä, sillä Muhevaisen sivuilla kerrotaan, että laukat eivät pidä märästä maasta vaan läpäisevästä ja jopa kuivasta kasvualustasta. Saa nähdä, saanko akileijojen seuraksi laukkoja ensi kesänä.

Olen enemmän narsissi- kuin tulppaani-ihminen. Arvostan narsisseissa kestävyyttä ja helppoutta. Ne jaksavat paremmin vuodesta toiseen ja tekevät sivusipuleita ahkerammin kuin tulppaanit eivätkä ne kelpaa myyrillekään niin hyvin kuin tulppaanit. Tällä kertaa päädyin ostamaan kokonaan valkoisia narsisseja (White Marvel ja Cassata), sillä toivon, että viime vuoden keltaiset narsissini kukkisivat ensi keväänäkin. Uusi kokeilu narsisseissa minulle on tasettinarsissi.

Aika monesti olen istuttanut tulppaaneja ja pettynyt, kun penkkiin nousee yksittäisiä ja kärsivän näköisiä yksilöitä. En kuitenkaan aivan kokonaan luopunut toivosta tulppaanienkaan suhteen vaan ostin kuin ostinkin muutaman pussin niitäkin. Eniten pidän yksinkertaisista luonnonlajiketta muistuttavista tulppaaneista ja niinpä päädyin kasvitieteellisiin tulppaaneihin: metsätulppaaneihin (img_0614Tulipa sylvestris) ja kääpiötulppaaneihin (Tulipa turkcestanica). Yhteen erikoisuuteen silti sorruin, nimittäin papukaijatulppaaniin (Texas flame). Sen erikoinen kelta-punainen väritys kai lumosi minut.

Tietenkin piti lisäksi hankkia epälukuinen määrä helmililjoja ja skilloja, joista niin toivoisin saavani oikein maton sammaloituneelle nurmikolle. Uutuutena päätin kokeilla talventähteä, jonka pitäisi kukkia tosi aikaisin keväällä. Istutusohjeet tosin luin vasta jälkeenpäin uudelleen Alku & Juuren tuoteluettelosta enkä muistanut niitä tietenkään noudattaa, joten voipa olla, että aikaiset kukat jäävät vain haaveeksi. Taisinpa ostaa vielä hollanninkurjenmiekkaakin ja ehkä olen jo unohtanut jotain.

Olisipa hauska kuulla, sattuvatko mainitsemani lajikkeet olemaan jonkun lukijan suosikkien joukossa.

Apulainen naapurista
by

Apulainen naapurista

Sunnuntaiaamun luksusta on kierros syksyisellä pihalla, jossa kukat laulavat joutsenlauluaan. Sain ihasteluuni kaverinkin naapurista. Naapurin kissa nimittäin omistaa meidän tontin, sellaisin elkein se ainakin käyskentelee ja ilmestyy aina milloin mistäkin juosten tai hiipien, mikä milloinkin sille itselleen sopii. Se ei tule syliin, mutta kyllä se rapsuttelusta tykkää, vaikka välillä yrittää näytellä jotain muuta.  Totuuden nimissä täytyy tunnustaa, että annan sille silloin tällöin terassilla kissannaksuja. Sisälle se ei saa tulla, mutta joskus olen yllättänyt sen kynnysmatolta kurkkimasta.

Yllättävän paljon kesäkukkia on vieläkin, vaikka syyskuu vaihtui lokakuuksi. Pelargoniat tuntuvat vasta jonkin aikaa sitten innostuneen kukkimaan oikein kunnolla. Ne eivät piittaakaan pienestä viileydestä. Iso emokasvini on talvehtinut jo pari vuotta ja viime talven yli selivisi myös vaaleanpunainen vanha pelakuulajike, jonka toin tädiltäni, äidin syntymäkodista. Riippapelakuita en yritäkään säilyttää talven yli, mutta tämän kevään uusia hankintoja aion yrittää saada selviämään talven yli verannossa. Tähtipelargonia on nyt kauniisti kukassa ja toin sen kaiken varalta jo sisälle turvaan kylmiltä öiltä.

 

Punaisten sävyjen lisäksi löysimme Tiukun kanssa paljon keltaista ja oranssia. Krassit ja kehäkukat kukkivat tosi tarmokkaasti edelleen. Niistä olen kerännyt siemeniäkin tulevaa kevättä varten. Auringonkukkia esikasvatin ja niistä tulikin komeita, mutta yksi linnunsiemenenestä kasvanut hontelovarsi yllätti minut ja ehti kuin ehtikin avata kukkansa. Syksystä muistuttavat lyhtykoison oranssi siemenkoppa ja vaahteran maahan pudonneet lehdet.

Vielä pitää olla aina jotain sinistä, eikö niin. Olin jo luopunut toivosta, että laventeli ehtisi kukkia, mutta ihme kyllä senkin sain vielä tähän loppusyksyyn nähdä. Vieressä siniset yöntähdet loistavat petuniassa.

Uusinta uutta on syyshortensia, jonka kuuluukin kukkia nyt. Vain vähän vaalenpunaista häivähdystä on vasta, mutta ehkä senkin aika tulee vielä. Kyllä tämä on kaunista kuin tarunomainen joutsenlaulu. Kaikki kukat kuin parastaan näyttäen kukkivat vielä tänään, ovatko jo huomeaamuna poissa.

 

by

Porvariskuningas ja Tefken huvilan arvoitus

Päätimme viettää syksyisen päivän purjehtimalla Vallisaareen. Lähtöpaikaksi valittiin Jollaksen uimaranta,  toiselta nimeltään Porvariskuninkaan uimaranta. Miesten virittäessä kalustoa kuntoon ehdimme puutarhasta ja purjehduksen kiinnostuneen ystäväni kanssa tutkia vähän ympäristöä, joka oli meille molemmille ennestään tuntematon.

img_1072

Ensimmäiseksi huomioimme kiinnittyi vähän matkan päässä olevaan uimahuoneeseen, jonne johti laudasta rakennettu rantapromenadi. Se aivan houkutteli tutkimaan, minne se johtaa. Heti alkumatkasta meitä tervehti kyltti, jonka sanoma oli surullinen: puistoalueen kunnostustyöt on siirretty hamaan tulevaisuuteen rahan puutteen vuoksi ja alueella kulkeminen on jokaisen omalla vastuulla. Silläkin uhalla ja tulevia vaaroja uhmaten jatkoimme matkaa.

Uimahuone oli ilmiselvästi parhaat päivänsä nähnyt ja jotenkin masentava näky, sillä sen verran siinä oli jäljellä alkuperäistä, että saattoi aistia sen menneisyyden hohdokkuuden. Räystäsparrut olivat edelleen kauniisti koristellut,  mutta ikkunat ja ovet oli laudoitettu umpeen ja seiniä oli töherretty rumasti.

Uimahuoneen laiturilta johti suoraan polku puutarhaan portin kautta. Portin pielessä kasvoi mäntyvanhus ja koetimme ystäväni kanssa udella siltä, millaista väkeä se on nähnyt portista kulkevan, mutta vastausta emme saaneet. Portista pääsi sisään puutarhaan kiviportaita pitkin. Sielumme silmin näimme iirikset ja liljat kivetyn vesialtaan reunoilla.

Seuraavaksi päädyimme omenatarhaan. Yhdestä oksasta kurotin itselleni maistiaisen. Lajiketta emme osanneet määritellä, mutta kaunis omenayksilö se oli joka tapauksessa. Ilmeisesti se oli jotain talvilajiketta ja vielä hieman raaka, koska maistui niin kitkerältä. Omentarhan lähettyvillä on ilmeisesti ollut ainakin joskus huvimaja. Sen betonilattialle oli tuotu kaksi rautaista penkkiä. Paluumatkalla rantaan löysimme ilmiselvän kasvihuoneen pohjan tiililattioineen. Taas mielikuvituksemme sai kyytiä, kun pohdimme, mitä siellä on mahdettu kasvattaa. Loppumatkan alas kruunasivat kauniit pylväät tai  aita tai miksi ikinä sitä pitäisikään kutsua. Ihan täysin emme osanneet kuvitella, voisko olla kyse päärakennuksen terassista tai jostain sellaisesta.

Sen verran minua jäi kaivelemaan tämä huvilan arvoitus, että yritin löytää siitä tietoa netistä. Huomasin, että muutkin olivat harrastaneet raunioromantiikkaa ja käyneet ihmettelemässä vanhoja kivipylväitä. Ainakin blogissa Kaikkea kaunista ihastellaan menneen ajan lumoa ja kuvitellaan entisaikojen loistoa aivan kuin mekin.

Kovin paljon faktatietoa en löytänyt mutta  Kaisu Hynysen on kirjoittamasta Helsingin kaupungin rakennusviraston Porvariskuninkaanpuiston hankesuunnitelmaa varten tehdystä selvityksestä (2009) sain selville, että kyse on Tefken huvilasta, mutta perheestä siinä ei kerrottu mitään.  Selvityksessä on kiinnostavia puutarhasuunnitelmia ja valokuvia Tefken huvilasta. Valokuvista selviää myös kaiteen pylväiden sijaiti suhteessa huvilaan. Arkkitehti Paul Olsson on tehnyt puutarhasta tarkat suunnitelmat. Hynysen selvityksen mukaan suunnitelmia ei kuitenkaan ollut toteutettu ainakaan kokonaisuudessaan.

Paul Olsson (1890- 1973) kouluttautui Saksassa puutarha-arkkitehdiksi ja teki isänsä kanssa useita suunnitelmia Helsingin kaupungin puistoihin ja yksityisiin puutarhoihin. Olssonin tyylistä kerrotaan, että se oli säännönmukaista ja tyyliteltyä ja hänellä oli tapana yhdistellä puutarhaan myös rakenteellisia elementtejä, kuten pergoloita, patsaita ja aurinkokelloja. Koristelammikot ja erilaiset kivimateriaalilla päällystetyt käytävät ja portaat kuuluivat myös hänen tyyliinsä. Näitä elementtejä juuri ihastelimmekin. Arkkitehtuurimuseon sivuilla olevasta esittelystä sain selville, että Olsonin toimisto on suunnitellut paljon kuuluisia hienoja kohteita Helsingissä. Yksi tunnetuimpia  on Naantalin Kultarannan  yksityispuutarhasuunnitelma, johon kuului muotopuutarhan, hyötypuutarhan ja metsäpuutarhan ohella myös kattopuutarhasuunnitelma.

Eipä ollut siis mikään turha heppu tämä Paul Olsson ja jotenkin tuli entistä enemmän sääli ja surullinen mieli siitä, että kaupungilla ei ole varaa kunnostaa Porvariskuninkaan puutarhaa ansiokkaan selvityksen kuvaamalla tavalla. En saanut vielä selville, kuka ja mikä oli porvariskuningas. En myöskään tiedä, keitä olivat hra ja rva Tefke vai olivatko he edes herra ja rouva vai keitä? Jos jollakulla lukijalla on näistä tietoa, kuulisinpa mielelläni.

 

Lähteet:

Hynynen, Kaisu 2009: Porvariskuninkaanpuisto. Hankesuunnitelmaa täydentävä selvitys. Helsingin kaupungin rakennusvirasto. http://www.hel.fi/static/hkr/julkaisut/2009/porvariskuningas_2009_5.pdf

Paul Olsonin esittely. Arkkitehtuurimuseo. http://www.mfa.fi/arkkitehtiesittely?apid=16591931

Viherkoski, Johanna 2105: Menneen maailman lumoa. Blogikirjoitus, blogissa Kaikkea Kaunista. http://homeatbeach.blogspot.fi/2015/06/menneen-maailman-lumoa.html