Tämä viikonloppu oli kuin suoraan Edu Kettusen laulusta Maailma ilman sua:

”Mä vain kannoin kesän ulkovarastoon,
annoin tuulen viedä lehdet pudonneet.”

Viimeisetkin kesäkukat menivät kompostiin. Keräsin maahan unohtuneet babyporkkanat ja lähes paleltuneet saalaatinlehdet. Leikkasin lopuista kehäkukista kukat talteen sisälle vielä hetkeksi muistuttamaan kesän väreistä. Sain laventeleista pikkuruisen kimpun kuivattavaksi ja tuoksumaan vessaan. Korjasin myös pellavasadon ja ripustin senkin portaiden alle kuivumaan.

Löysin vielä kukkakaupasta tarjouscallunoita ja yritin saada jotain ilmettä kesäkukkien tilalle. Onneksi on oma piha, josta löytyy helposti pientä koristusta seuraksi. Kun asuin kerrostalossa ja laitoin talvi-istuksia piti aina erikseen tehdä metsäretki jonnekin pururadan pusikoihin. Nyt ei tarvitse kuin vähän pyörähtää ympäri pihaa ja kas, kaikki on koossa:kuusenhavut grillikatoksen takaa, puolukanvarvut aitan takaa, katajaa on sekä jalostettua että luonnonmukaista. Taitoin myös yhden maksaruohon kukan callunoiden sekaan. Ainut, mitä en saanut omasta pihastani olivat pihlajanmarjat.

Pieni lohtu tässä edukettusmaisessa lokakuun harmaudessa on se, että kesän kukkaloisto on siirtynyt sisälle: pelakuut kukkivat komeasti verannossa edelleen ja joulukaktukset aloittavat aina heti kukkimisen, kun ne tuodaan sisälle kesän jälkeen. Minulla on o kaksi punaista ja yksi valkoinen kaktus. Punaisissa on hieman eri sävy.

Yllätyskukkija on tänä vuonna ehdottomasti atsalea, jonka ostin viime jouluna ja se säilyi vihreänä kevääseen saakka. En raaskinut heittää sitä roskiinkaan, joten vein sen kaivonkannelle ja ajattelin, että eläköön nyt tai kuolkoon. Se on edelleen hengissä ja tekee nuppuja ja avasi jo yhden kukkansa.