Lavatarhan perustamista opiskelemassa

IMG_0766Päätin osallistua Kotipuutarhan kurssille Perusta luonnonmukainen puutarha. Kurssi pidettiin lauantaina 29.4. Hirvihaaran kartanossa ja kurssin pitäjänä oli luomupuutarhuri Suvi Lehtonen.  Kurssin aiheena oli lavatarhan perustaminen ja kateviljely. Lisäksi käsiteltiin jonkin verran luonnonmukaisia lannoitteita, viljelykiertoa ja tuholaistorjuntaa. Oikein mukava ja kattava setti siis keittiöpuutarhan perustamista ajatellen.

 

IMG_0761Lehtonen on myös tuttu kirjastaan Lavatarhuri. Minäkin olen tavannut sitä opusta ahkerasti ja sen antamin opein perustin omankin lavatarhani muutama vuosi sitten. Päätin kuitenkin osallistua kurssille, koska ajattelin, ettei oppi ojaan kaada eivätkä lisävinkit ole pahitteeksi. Lisäksi ajattelin, että saan kurssilta ehkä myös ideoita uuteen kasvihuoneprojektiini.

 

 

Kurssipaikka, Hirvihaaran kartano, on varsin idyllinen ja arvokas kartanomiljöö, vaikka sää ei kaunistanut maisemaa. Paikka on Suvi Lehtosen valtakuntaa, sillä juuri sinne hän perusti ensimmäisen luomupuutarhansa opinotojensa näyttötyönä. Nyt on alkamassa jo 7. kasvukausi ja puutarhan antimet menevät suoraan kartanon keittiöön. Kartano on omavarainen muun muassa salaattien ja maa-artisokan suhteen.

Lehtonen on vannoutunut lavaviljelyn puolestapuhuja ja aatteen levittäjä. Hän perustelee lavaviljelyn etuja muun muassa ergonomialla ja sillä, että lavaviljely sopii myös liikuntarajoitteisille, koska lavaa voi hoitaa myös pyörätuolista käsin. Lapset ovat innostuneet lavaviljelystä myös aivan eri tavalla kuin tavanomaisesta kasvimaan kitkemisestä. Minä olen kyllä myös huomannut lavavilejelyn olevan jotenkin paljon hauskempaa kuin perinteisellä kasvimaalla kykkiminen. Lisäksi lava ei vaadi paljon tilaa ja sen voi perustaa lähes mihin tahansa.

Luennossaan Lehtonen kävi läpi lavan rakennusmateriaalit ja tarvikkeet ja lavan ihannemitat. Yhtä ainoaa oikeaa tapaa ei varmaankaan ole, mutta käytäntö on opettanut Lehtosta, että paras lavan leveys on noin metri, koska silloin lavaa on helppo hoitaa. Liian pitkää lavasta ei myöskään kannata tehdä, vaan 2 – 6 metriä on ideaali. Paras materiaali lavan rakentamiseen on siperianlehtikuusi, sillä se kestää käsittelmättä parhaiten. Puun voi tosin myös käsitellä polttamalla, jolloin puu ei lahoa ja hiiltynyt pinta myös lannoittaa. Tätä ajattelin nyt kokeilla uusiin lavoihini kasvihuoneeseen.

Lehtonen korostikin hiilen ja mykorritsan merkitystä. Nyt luomumultaan on alettu lisätä näitä ja siksi hän suositteli aina suosimaan luomua myös multaostoksissa. Hiili pidättää kosteutta ja imee itseensä ne ravinteet, joita kasvit eivät ole pystyneet käyttämään ja vapauttaa ne takaisin multaan. Hiilen merkityksen ovat ymmärtäneet jo alkuperäiskansat ja entisajan kaskiviljelijät. Itsekin voi lisätä multaa lehtipuun hiiltä tai vaikkapa lehtipuuhiilestä tehtyjä grilihiiliä. Puutarhaliikkeet myyvät nykyään biohiiltä, mutta se on melko arvokasta käyttää pelkästään. Kannattaa kuitenkin muistaa, että hiili on eri asia kuin tuhka. Tuhkallakin on omat hyvät ominaisuutensa, mutta se ei sovi kaikille kasveille, sillä se on voimakkaasti emäksistä. Happamalle maalle se siis sopii hyvin, samoin kuin esimerkiksi marjapensaille.

Kurssilla oli monta muutakin hyvää vinkkiä, mutta kirjoitan niistä vaikka jossain toisessa postauksessa lisää. Luennon jälkeen sukelsimme rohkeina tuuleen ja tuiskuun, sillä todellakin satoi sakeasti räntää. Suvi näytti, kuinka perunaa istutetaan samaan lavaan härkäpavun kanssa. Nämä kasvit tukevat hyvin toisiaan. Lopuksi halukkaat saivat mukaansa maa-artisokan mukuloita. Minä otin niitä myös pussillisen, sillä olen harkinnut niiden kasvattamista tontin rajalla. Niistä saakin hyvän tuulensuojan. Sellaisena sitä käytetäänkin myös Lehtosen lavatarhan reunalla.

 

 

Taimikasvatus loppusuoralla

Taimikasvatus loppusuoralla

Takatalvesta piittaamatta taimikasvatus alkaa lähestyä viimeistä kaarretta ja loppusuoraa.  Hyötykasviyhdistyksen jäsenkirjeestä innostuneena päätin tänään vielä laittaa esikasvatukseen kesäkurpitsat ja ruusupavut, aivan kirjeen ohjeen mukaisesti. Kirjeessä nimittäin sanotaan näin:

Vielä ehtii taimikasvattaa
Muutaman viikon esikasvatus riittää muun muassa salkopavulle ja ruusupavulle, tuoksuherneelle, kurpitsoille, avomaankurkulle, koristekrassille ja rapealle keräsalaatille.

Tuoksuherneen kylvin jo sunnuntaina ja krassit jätän vielä hetkeksi odottamaan. Sitten minun esikasvatukseni alkavat olla siinä.  Tuoksuherneen väriksi valitsin tänä vuonna sinivioletin. Ajattelin nimittäin laittaa sen Presidenttini seuraksi ja voisi olla jännittävää, kun värisävy on samankaltainen, mutta kukan muoto on aivan erilainen. Mainittujen kasvien lisäksi kylvin tänään vielä kosmoskukkaa uudelleen, sillä aiempi kylvö ei oikein onnistunut. Niistä nimittäin taisi itää ja jäädä henkiin vain kaksi tainta. Kosmoskukan väriksi valitsin taas vaalean kermanvärisen. Kosmoskukka on minulle aivan uusi tuttavuus, joten sen kasvattamisessa riittää jännitystä.

Aloitin taimikasvatuksen jo helmikuussa paprikalla, lehti- ja yrttisellerillä, purjolla ja malabarinpinaatilla. Nämä taimet ovat jo hyvässä kasvuvauhdissa ja oikeastaan lähes valmiita jo kasvupaikalle, jos vain olisi lämpöä tarpeeksi tai kasvihuone valmiina. Olen yllättynyt siitä, että tomaatin taimettaminen ei ollutkaan niin vaikeaa kuin luulin. En nimittäin ollut aiemmin kokeillutkaan tomaatin kasvatusta siemenestä asti. Ainakin nämä Tiny Tim -lajikkeen yksilöt ovat olleet tosi terhakoita kasvamaan.

Kääpiösamettikukatkin ovat jonkinmoisia, mutta melko pieniä edelleen. Rohtosamettikukat tuntuvat kasvavan tosi hitaasti, vaikka olen varonut kylmettämästä niitä liian aikaisin. Luulen, että viime vuonna taimien kasvu pysähtyi kokonaan juuri sen vuoksi, että vein ne liian aikaisin viileään verantoon. En ole edelleenkään täysin vakuuttunut siitä, saanko nauttia rohtosamettikukastani rakuunan tuoksua ja makua, niin kitsaasti kasvu etenee edelleen. Moni taimi kuukahti myös koulimisvaiheessa. Ryhmäsamettikukat sen sijaan ovat oikein hyvin lähteneet kasvuvauhtiin, vaikka kylvin ne noin kuukautta myöhemmin.

Viime keväästä viisastuneena olen pitänyt huolta lämpötiloista ja siksi minulla on taimilleni kolme huonetta: idätys- eli vauvahuone olohuoneessa lämpömattoineen ja valoineen, lastenhuone keittiössä, jossa myös lämpömattoa ja valoa tarjolla osalle ja nuorisojaos verannossa, jossa vain luonnonvaloa.  Takatalvi nyt kyllä jarruttaa, kun on ollut niin kylmää, että yhtään en ole vielä taimia edes ulkoiluttanut enkä aloittanut karaisemista. Juuri ja juuri olen uskaltanut viedä isoimpia taimia verantoon ja sinnekin on pitänyt yöksi välillä lisätä lämpöä. Kasvihuone on vielä vaiheessa, joten sitäkään ei voi hyödyntää.

Koivu (Betula) — suomalaisuuden ytimessä

Viime viikon postauksessani kerroin, että kävin ihailemassa äidin metsäpalstan naapurissa olevaa koivikkoa ja lupailin laittaa kuvia sieltä.  Piti oikein alkaa miettiä, mitä kaikkea koivuun liitetään ja mitä se tuo mieleen.

Valkorunkoinen koivu on Suomen yleisin lehtipuu. Se on sopeutunut Suomen ilmastoon hyvin ja siksi se onkin levittäytynyt koko maahan.  Rauduskoivu on Suomen kansallispuu. (Yle 2012.)

IMG_0659Koulussa olemme pohtineet suomalaisuutta ja suomalaisia tarinoita liittyen Platonin akatemian tämän vuotiseen teemaan. Moneen suomalaiseen tarinaan liityy myös koivu. Ensimmäiseksi mieleeni tulee Väinämöisen ja Ainon tapaaminen koivumetsässä ja Gallen-Kallelan Aino-triptyykki. Sen ensimmäisessä osassa Aino on hakemassa vastoja, siis mitä suomalaisimmassa puuhassa, suomalaisista suomalaisimmassa järvimaisemassa.

Toinen koivutarina mielessäni on tietenkin Topeliuksen satu Koivu ja tähti.

Satu kertoo tytöstä ja pojasta, jotka vihollinen sodan aikana vie mukanaan Suomesta Venäjälle. Vieraassa maassa lapsia kohdellaan hyvin, mutta he ikävöivät silti takaisin isänmaahansa ja kotiinsa vanhempien luo. Sisarusten ainoa muisto kodista on ”kartanolla kasvava koivu, jossa linnut laulavat auringon noustessa, ja jonka lehvien lomitse kirkas tähti iltasella tuikkii”. Ikävän kasvaessa he lopulta lähtevät etsimään koivua ja tähteä ja Jumalan avulla löytävätkin kotiinsa. (Kirjastovirma, Koivu ja tähti.)

Nyt tätä kirjoittaessani sain selville jotain minulle aivan uuttakin tästä sadusta. En nimittäin tiennytkään, että sadun koivu on kasvanut minulle niin tutussa kunnassa, Muhoksella. Sinne on pystytetty muistomerkki Topeliukselle ja istutettu koivu, joka viittaa nimenomaan tähän satuun.

Koivu symbolisoi kotia ja isänmaata, siinä on kansallisromanttinen juhlava ja ylevä sävy. Se on kuulunut suomalaiseen arkeen ja juhlaan ja kuuluu edelleenkin. Siinä on tuttua turvallisuutta arkipäiväisyyttä kuin koivuhaloissa, joita surutta poltamme takassa, mutta myös arvokasta ylpeyttä, kun siitä on tehty design-huonekaluja tai muita esineitä. Seija A. Niemi on kirjoittanut kokonaisen kirjan aiheesta, Koivu — Suomen kansallispuu.

IMG_0655

Jotenkin tämä koivuromantiikka tuntuu toisaalta niin kliseiseltä, mutta eihän koivun merkitystä voi kokonaan kieltää tai ohittaakaan, niin vahva mielikuva on. Katsopa vain koivikkoa talvimaisemassa, sinistä taivasta, valkoista hankea, valkorunkoisia koivuja, ja kuinka ollakaan Sininen ja valkoinen alkaa soida heti päässäsi ja jää korvamadoksi. (Jos haluat päästä siitä eroon, kuuntele linkistä vähän erilainen versio, mieskuoro Huutajien esittämänä.)

Entäpä sitten kevät: koivut hiirenkorvalla, hento vihreä, joka pian räjähtää kesäksi, valkovuokot mattona koivujen juurella. Voiko suomalaisempaa näkyä ollakaan?  Sitten ovat tietenkin vielä juhannuskoivut, jotka tuodaan oven pieleen ja juhannussaunasta leijuva koivunlehtien tuoksu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suomi on pitkä maa

”Suomi on suuri maa, aamuun asti jatkuu rautatie”, laulaa Metrofolk, ja keväällä sen varsinkin huomaa. Kotoa lähtiessä sipulikukat työnsivät alkujaan jo esiin ja haravointi olisi ollut sopiva pääsiäspuuha. Matkan toisessa päässä oli metrin kinokset ja täysi hankikanto. Yöllä oli pakkasta pitkästi toistakymmentä astetta. Sopiva kulkupeli oli moottorikelkka ja reki, ja haravaa tarvittiin vain kuusiaidan puhdistamiseen lumesta ennen leikkaamista.

Puutarhahommat vaihtuivat metsänhoidollisiin toimiin. Äidin metsäpalsta on nimittäin sellainen puuhamaa ja aktiivilomakohde, jossa riittää tekemistä. Tämän pääsiäisen tavoitteena oli kaataa sähköjohtoa uhkaavat puut. Mukaan värvättiin myös tädin mies ammattilaiseksi. Mieheni kunnosti talven aikana enon vanhan moottorikelkan puiden ajamista varten, ja muutenkin kiinnostuksen vuoksi. Hauskahan sillä olikin ajella, vaikka se on hiukan toisenlainen kuin nykyiset sporttiset kiitokelkat.

WP_20170416_14_43_28_Pro

Inkakoski on vähän kuin meidän nimikkokkoski.

Minä nautin hankikannosta, tutkailin paikkoja ja otin valokuvia. On hauskaa, kun pääsee kävellen sellaisiin paikkoihin, joihin ei kesällä pääse tai tule lähteneeksi. Kesällä pitäisi hyppiä ojien yli ja muutenkin metsä on sellaista ryteikköä, ettei sinne ole mtään asiaa. Kuvasin jokea ja naapurin koivikkoa ja jäniksenjälkiä. Naapuritontille on istutettu koivua ja nyt se on todella kaunis, toisin kuin äidin mäntyryteikkö.

WP_20170415_14_50_48_ProToisena päivänä harrastin pystykarsintaa vesurilla ja oksasahalla ja poljin kuivunutta pajukkoa ojiin. Metsä on niin tiheä, että vaikka kuinka riehuisi muutaman päivän metsän yhdessä nurkassa, ei juurikaan huomaa muutosta tai huomaa sen, mitä vielä pitäisi tehdä ja mitkä puut vielä pitäisi kaataa. Täti kävi juttelemassa ja oli sitä mieltä, että tällaiset puuhapalstat olisivat haluttuja ja että naapuritontin kesämökkikin on myynnissä taas. Itse taidan kyllä pitää enemmän nykyisestä puuhamaastani etelässä, jossa kevät tulee vähän joutuisammin.

Eno on istuttanut männyt entiselle pellolle ja siksi  aluskasvillisuus metsässä on mielenkiintoinen. Ei ole puolukanvarpua eikä kanervaa,  vaan metrinkorkuista nokkosta ja mesiangervoa ja muuta sekalaista heinäkasvia ja pajukkoa. Olemme kiinnostuneina odottaneet, milloin puusto alkaa vaikuttaa aluskasvillisuuteen vai jääkö metsä tuollaiseksi sekalaiseksi. Oli todella outoa, kun peltomaisema muuttuikin   metsäksi. Biologiveljeni ei tekisi metsälle mitään vaan jäisi seuraamaan, mitä luonto itse saa aikaan. Minä kaataisin pois kaikki männyt ja jättäisin vain sinne tänne koivua ja kuusta. Mutta se on äidin metsä, ja on niin paljon helpompaa sanoa kuin tehdä.

Ps. Mulla olisi hienoja kuvia koivikosta kamerassa, mutta en saa niitä nyt ladattua tähän hätään. Laitan niitä tänne myöhemmin.

Lavandula angustifolia — Unelma Provencesta

Lavandula angustifolia — Unelma Provencesta

En voinut vastustaa kiusausta tänään Lidlissä käydessäni. Heti oven viereen oli aseteltu siemensettejä. Setissä oli kaikki tarvittava: pieni kylvöastia, suojamuovi, multa ja siemenet. Takana oli vielä yksityiskohtaiset ohjeet. Minusta setti oli jotenkin viehko. Pyörittelin ensin käsissäni tomaatti- ja paprikasettiä, mutta ne jäivät kauppaan. Sen sijaan vastustamattomaksi osoittautui laventeli! Melkein näin jo silmissäni sen herkän sinen ja tunsin nenässäni tuoksun, joka leviäisi ihanasti kasvihuoneeseen. Sitten vain kylvöpuuhiin ja odottamaan siementen itämistä.

Laventeli on kyllä yksi ehdoton suosikkini. Pidän erityisesti tästä aidosta ja yksinkertaisesta tähkälaventelista. Se vie ajatukset aina Provenceen ja näen sieluni silmin huojuvat laventelipellot; sinne jos vielä pääsisi joskus. Olen kerännyt pinterestiin pitkän rivin kuvia laventelipelloista.

Monena kesänä olen ostanut jonkin laventeliruukun ja toiveikkaana odottanut sen kukoistusta, mutta en ole saanut aikaan mitään uhkeaa laventelipensasta. Viime kesänä luulin, että laventelini ei ehtisi kukkaan ollenkaan, mutta ehti sentään tehdä muutaman kukan. Kirjoitin siitä postauksessani Apulainen naapurista. En usko, että viime kesän laventeli on talvehtinut, mutta toivoahan aina voi.

Blogista Olemme puutarhassa löysin kattavan kuvauksen laventelin kasvatuksesta ja käytöstä. Puutarhuri oli saanut laventelinsa myös talvehtimaan todella hienosti. Voi kun itsekin onnistuisi. Kirjoittajan mukaan viljely olisi helpomaa kuin luullaan. Kasvupaikka pitää vain valita hyvin:

”Laventeli viihtyy hyvin aurinkoisilla ja laihoilla kasvupaikoilla. Se tarvitsee ehdottomasti hyvän ojituksen, joten kivinen ja hiekkainen maaperä sopii sille loistavasti. Hyvä idea on istuttaa laventeli esimerkiksi aurinkoisen muurin tai kohopenkin reunalle. ”

 

Lannoittaa ei myöskään saa liikaa eikä kasteluakaan juuri tarvita. Blogista löytyy myös kivoja ohjeita sadonkorjuuseen ja käyttöön. Pitääpä palata sinne, jos kasvatukseni onnistuu. Kuulostaisi siltä, että auinkoisella tontinrajalla voisi olla sopiva paikka. Ehkäpä yritän istuttaa tulevista taimista osan omenapuuvanhuksen alle. Osan ajattelin laittaa ruukkuihin.