”Suomi on suuri maa, aamuun asti jatkuu rautatie”, laulaa Metrofolk, ja keväällä sen varsinkin huomaa. Kotoa lähtiessä sipulikukat työnsivät alkujaan jo esiin ja haravointi olisi ollut sopiva pääsiäspuuha. Matkan toisessa päässä oli metrin kinokset ja täysi hankikanto. Yöllä oli pakkasta pitkästi toistakymmentä astetta. Sopiva kulkupeli oli moottorikelkka ja reki, ja haravaa tarvittiin vain kuusiaidan puhdistamiseen lumesta ennen leikkaamista.

Puutarhahommat vaihtuivat metsänhoidollisiin toimiin. Äidin metsäpalsta on nimittäin sellainen puuhamaa ja aktiivilomakohde, jossa riittää tekemistä. Tämän pääsiäisen tavoitteena oli kaataa sähköjohtoa uhkaavat puut. Mukaan värvättiin myös tädin mies ammattilaiseksi. Mieheni kunnosti talven aikana enon vanhan moottorikelkan puiden ajamista varten, ja muutenkin kiinnostuksen vuoksi. Hauskahan sillä olikin ajella, vaikka se on hiukan toisenlainen kuin nykyiset sporttiset kiitokelkat.

Inkakoski on vähän kuin meidän nimikkokkoski.

Minä nautin hankikannosta, tutkailin paikkoja ja otin valokuvia. On hauskaa, kun pääsee kävellen sellaisiin paikkoihin, joihin ei kesällä pääse tai tule lähteneeksi. Kesällä pitäisi hyppiä ojien yli ja muutenkin metsä on sellaista ryteikköä, ettei sinne ole mtään asiaa. Kuvasin jokea ja naapurin koivikkoa ja jäniksenjälkiä. Naapuritontille on istutettu koivua ja nyt se on todella kaunis, toisin kuin äidin mäntyryteikkö.

Toisena päivänä harrastin pystykarsintaa vesurilla ja oksasahalla ja poljin kuivunutta pajukkoa ojiin. Metsä on niin tiheä, että vaikka kuinka riehuisi muutaman päivän metsän yhdessä nurkassa, ei juurikaan huomaa muutosta tai huomaa sen, mitä vielä pitäisi tehdä ja mitkä puut vielä pitäisi kaataa. Täti kävi juttelemassa ja oli sitä mieltä, että tällaiset puuhapalstat olisivat haluttuja ja että naapuritontin kesämökkikin on myynnissä taas. Itse taidan kyllä pitää enemmän nykyisestä puuhamaastani etelässä, jossa kevät tulee vähän joutuisammin.

Eno on istuttanut männyt entiselle pellolle ja siksi  aluskasvillisuus metsässä on mielenkiintoinen. Ei ole puolukanvarpua eikä kanervaa,  vaan metrinkorkuista nokkosta ja mesiangervoa ja muuta sekalaista heinäkasvia ja pajukkoa. Olemme kiinnostuneina odottaneet, milloin puusto alkaa vaikuttaa aluskasvillisuuteen vai jääkö metsä tuollaiseksi sekalaiseksi. Oli todella outoa, kun peltomaisema muuttuikin   metsäksi. Biologiveljeni ei tekisi metsälle mitään vaan jäisi seuraamaan, mitä luonto itse saa aikaan. Minä kaataisin pois kaikki männyt ja jättäisin vain sinne tänne koivua ja kuusta. Mutta se on äidin metsä, ja on niin paljon helpompaa sanoa kuin tehdä.

Ps. Mulla olisi hienoja kuvia koivikosta kamerassa, mutta en saa niitä nyt ladattua tähän hätään. Laitan niitä tänne myöhemmin.