Taimikasvatus loppusuoralla

Takatalvesta piittaamatta taimikasvatus alkaa lähestyä viimeistä kaarretta ja loppusuoraa.  Hyötykasviyhdistyksen jäsenkirjeestä innostuneena päätin tänään vielä laittaa esikasvatukseen kesäkurpitsat ja ruusupavut, aivan kirjeen ohjeen mukaisesti. Kirjeessä nimittäin sanotaan näin:

Vielä ehtii taimikasvattaa
Muutaman viikon esikasvatus riittää muun muassa salkopavulle ja ruusupavulle, tuoksuherneelle, kurpitsoille, avomaankurkulle, koristekrassille ja rapealle keräsalaatille.

Tuoksuherneen kylvin jo sunnuntaina ja krassit jätän vielä hetkeksi odottamaan. Sitten minun esikasvatukseni alkavat olla siinä.  Tuoksuherneen väriksi valitsin tänä vuonna sinivioletin. Ajattelin nimittäin laittaa sen Presidenttini seuraksi ja voisi olla jännittävää, kun värisävy on samankaltainen, mutta kukan muoto on aivan erilainen. Mainittujen kasvien lisäksi kylvin tänään vielä kosmoskukkaa uudelleen, sillä aiempi kylvö ei oikein onnistunut. Niistä nimittäin taisi itää ja jäädä henkiin vain kaksi tainta. Kosmoskukan väriksi valitsin taas vaalean kermanvärisen. Kosmoskukka on minulle aivan uusi tuttavuus, joten sen kasvattamisessa riittää jännitystä.

Aloitin taimikasvatuksen jo helmikuussa paprikalla, lehti- ja yrttisellerillä, purjolla ja malabarinpinaatilla. Nämä taimet ovat jo hyvässä kasvuvauhdissa ja oikeastaan lähes valmiita jo kasvupaikalle, jos vain olisi lämpöä tarpeeksi tai kasvihuone valmiina. Olen yllättynyt siitä, että tomaatin taimettaminen ei ollutkaan niin vaikeaa kuin luulin. En nimittäin ollut aiemmin kokeillutkaan tomaatin kasvatusta siemenestä asti. Ainakin nämä Tiny Tim -lajikkeen yksilöt ovat olleet tosi terhakoita kasvamaan.

Kääpiösamettikukatkin ovat jonkinmoisia, mutta melko pieniä edelleen. Rohtosamettikukat tuntuvat kasvavan tosi hitaasti, vaikka olen varonut kylmettämästä niitä liian aikaisin. Luulen, että viime vuonna taimien kasvu pysähtyi kokonaan juuri sen vuoksi, että vein ne liian aikaisin viileään verantoon. En ole edelleenkään täysin vakuuttunut siitä, saanko nauttia rohtosamettikukastani rakuunan tuoksua ja makua, niin kitsaasti kasvu etenee edelleen. Moni taimi kuukahti myös koulimisvaiheessa. Ryhmäsamettikukat sen sijaan ovat oikein hyvin lähteneet kasvuvauhtiin, vaikka kylvin ne noin kuukautta myöhemmin.

Viime keväästä viisastuneena olen pitänyt huolta lämpötiloista ja siksi minulla on taimilleni kolme huonetta: idätys- eli vauvahuone olohuoneessa lämpömattoineen ja valoineen, lastenhuone keittiössä, jossa myös lämpömattoa ja valoa tarjolla osalle ja nuorisojaos verannossa, jossa vain luonnonvaloa.  Takatalvi nyt kyllä jarruttaa, kun on ollut niin kylmää, että yhtään en ole vielä taimia edes ulkoiluttanut enkä aloittanut karaisemista. Juuri ja juuri olen uskaltanut viedä isoimpia taimia verantoon ja sinnekin on pitänyt yöksi välillä lisätä lämpöä. Kasvihuone on vielä vaiheessa, joten sitäkään ei voi hyödyntää.

2 ajatusta artikkelista “Taimikasvatus loppusuoralla

  1. Hienoja terhakoita taimia! Minullakaan ei rohtosamettikukan kasvatus onnistunut. Yksi siemen iti ja kuukahti sitten kouliessa. Taitaa olla krantumpaa sorttia kuin tavalliset samettikukat. Tänään myös meillä kurpitsat ja pavut kylvöön.

    Tykkää

    • Joo. Ranttua sorttia tuntuu olevan rohtosamettikukka. Ihana kuulla, että muillakin on ollut hankaluuksia sen kanssa. Muutama pieni taimi on vielä hengissä. Katsotaan pääsevät kukkaan asti.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s