Ennakkoa erkinpäivään

Kuitupellavan siemenpussissa kerrotaan, että erkinpäivä on ollut perinteinen pellavankylvöpäivä. Otin vähän ennakkoa,  sillä erkinpäivä ähän on oikeastaan vasta huomenna. Kylvin siis tänään pellavansiemeniä keittiön ikkunasta näkyvään hieman epämääräisen kumpupenkkiin, jossa kasvaa tuija, sembramänty ja pikkutalviota sekä muuta vähän epämääräistä. Kokeilin siinä pellavaa jo viime kesänä ja hennosti huojuvat vaaleansinikukkaiset pellavat sopivat paikkaan aika mukavasti.

1495020248199-1555773293Erkinpäivään on myös liitetty kaikenlaisia ennustuksia tulevan kesän säästä, joten  nyt sitten tarkkana huomenna. Erkinpäivästä ajateltiin nimittäin kesän alkavan ja sitä ennen olevat lähtee, pidät eivät ennustaneet ollenkaan hyvää kesää. Nyt olisi siis aineksia lämpimään kesään tämän kevään säiden perusteella. ”Kelmi sen kesän nimi, joka ennen Erkkiä ”, sanoo luhankalainen sananlasku.  Taivaannaulan  sivuilla kerrotaan erkinpäivään liittyvistä ennustuksista näin:

Ajateltiin, että mitä säätä Erkkinä on eniten, sitä on kesässä vähiten. Jos Erkin päivänä on hyvin kylmä, silloin tulee lämmin kesä ja päinvastoin. »Erkki turjus turkki päällä, kesä kaikki paita päällä». Kylmä kesä oli myös tiedossa jos ukkonen jyrisi ennen Erkin päivää.

Siemenpussissa siemeniä oli 50 grammaa, joten niitä riitti kylvettäväksi myös naapurin pensasaidan reunaan. Siinä rehottaa vain vuohenputki yleensä, joten sekään ei ole pihani kauneimpia kohtia. Tosin olen vähän skeptinen kasvun suhteen, sillä voi olla, että vuohenputki vie voiton. Seuraksi kylvin myös ruiskaunokkia. Minusta tuntuu, että ne voisivat sopia hyvin yhteen.

14950196769141080347213Muuten tuo keskipenkki on kyllä vähän murheenkryyni, kun en oikein tiedä, miten sitä ehostaisin.  Viime kesänä ostin reunoille lisää betoniruukkuja ja siirtelin siitä osan vähän kituliaasti kukkivia perennoja muualle. Nyt istutin yhteen kulmaan kevätmessuilta hankittuja kielonjuurakoita. Siinä saisivat levitä ihan rauhassa, jos onnistuvat juurtumaan. Jotain jaloangervoa ja nauhusta  voisi  siihen lisätä, kun niitä on siinä jo entuudestaan.

1495019810069-558146302Viherpiha-lehden 3/2017 numerossa oli kiva juttu pikkutöyhtöangervosta ja se alkoi kiinnostaa minua. Täytyy tutkailla, jos sitä löytyisi lähialueen puutarhoissa.  Pentti Alanko kertoo ihastuneensa kukkaan jo nuorena Göteborgin kasvitieteellisessä puutarhassa. Jutussa kuvataan kasvia näyttäväksi, runsaskukkaiseksi helpoksi kasviksi. Hyvältä kuulostaa minun näkökulmastani myös se, että kasvi tuntuu viihtyvän monenlaisissa olosuhteissa.

 

 

Lähteet:

Alanko, Pentti 2017: Kivikon kaunotar. Viherpiha 3/2017, 90.

Vilkuna, Kustaa 2002: Vuotuinen ajantieto.  Otava. Keuruu.

2 ajatusta artikkelista “Ennakkoa erkinpäivään

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s