Kuukausi: heinäkuu 2017

Heinäkuun hempeyttä
by

Heinäkuun hempeyttä

Pihakierroksen väripaletti yllätti minut: löysin nimittäin niin paljon hempeitä sävyjä kukistani tänä vuonna. Yleensä pidän kukissa ja kaikessa muussakin kirkkaista, syvistä tai murretuista väreistä ja keltaisen ja oranssin sävyistä enemmän eivätkä valkoinen tai vaaleanpunainen ole koskaan kuuluneet lempiväreihini.

 

Pelargonioihin olen valinnut ruusunnuppupelargnian hempeistä hempeimmän ruusunpunan. Kuunliljat ja kosmoskukatkin sopivat niin sävyisästi tähän vaaleaan sarjaan. Ahkeraliisan ruusumainen kerrottu kukka myös toistaa samaa sävyä. Se näkyy ylemmän kuvan koriamppelissa. Se ja perinteinen vanha pelargonia ovat peräisin tädiltä saaduista pistokkaista.

Valkoista olen pitänyt liian kliinisenä ja mitäänsanomattomana ja vaaleanpunaista liian hempeänä minun makuuni. Tänä vuonna oli jostain syystä valinnut kesäkukkiini melko paljon vaaleanpunaisen ja valkoisen sävyisiä kukkia. Näiden kuvien ja kuvailujen kautta on hyvä jättää hellät jäähyväiset heinäkuulle ja siirtyä elokuun dramaattisempiin sävyihin ja tunnelmiin.

Perjantain (28.7.) Hesarin juttu Meilahden ruusutarhasta innosti meidät retkelle ruusuja katsomaan. Hauskaa oli myös se, että itse ajattelin juttua lukiessani, että voisipa poiketa tuollakin, kun en ole koskaan siellä aiemmin käynyt, mutta en ehtinyt sitä ehdottaakaan, kun armaani jo ehdottti moporetekeä pääkaupunkiin. Jutussa kerrotaan, että ruusujen kukinta on tänä vuonna noin pari viikkoa tavanomaista myöhässä ja suositeltiin vierailua Helsingin kolmessa ruusutarhassa: Meilahden ruusutarhassa, Talvipuutarhassa ja Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa.

En tiedä, ovatko jutun kaksi muuta ruusutarhaa upeammassa kunnossa kuin Meilahti, mutta minä odotin jutun perusteella vähän upeampaa loistoa. Aika suuri osa oli jo kukintansa ohittanut tai loppuvaiheessa. Jutussa kyllä kerrotaankin, että pimpinellaruusut ja muun muassa Tove Jansson on kukkinut jo kesäkuussa, samoin kuin keltaiset Harrisonin ruusut, joita pitäisi kyllä ensi vuonna muistaa käydä katsomassa ajoissa.

Mutta kyllä siellä oli kaunistakin katsottavaa ja ihanan huumaavaa ruusun tuoksua. Minulle tulikin heti ruusukuume ja aloin miettiä, minkä ihanan tuoksuvan ruusupensaan vielä istuttaisin ristinummiruusun ja juhannusruusun seuraksi. Yksi jännittävimmistä ja erikoisimmista oli apteekkarinruusu, mutta ehkä en sittenkään sitä haluaisi itselleni.

IMG_1727 (2)

by

Korallikeijua ja kosmosta ihailemassa Sapokan vesipuistossa

Meripäivät houkuttelivat meidät viikonloppuna Kotkaan ja saimme mahdutettua vierailuun myös vähän puistokävelyä. Kotka tunnetaan puistokaupunkina ja Kotkan matkailusivuilla kerrotaan, että viiden kilometrin kävelylle Kotkansaaren ympäri mahtuu 9 eri puistoa: Sapokan Vesipuisto, Katariinan Meripuisto, Sibeliuksenpuisto, Isopuisto, Veistospromenadi, Palotorninvuoren puisto, Yrttipuutarha Redutti-Kotka, Fuksinpuisto ja Toivo Pekkasen puisto. Näitä kaikkia emme kiertäneet, mutta Sapokan vesipuistoa ei voi ohittaa, jos Kotkassa käy. Itselleni paikka oli jo ennestään tuttu, mutta se ei vähentänyt puiston viehättävyyttä.

IMG_1557.CR2Kotkan kaupungin sivuilla on kattava esittely puistoista ja siellä kerrotaan muun muassa, että Sapokan vesipuisto on nimetty Sapokanlahden mukaan ja se taas johtaa venäjän kielen sanaan saapas, jonka muotoa lahti muistuttaa. Puiston kunnostaminen on aloitettu 1990 ja puiston pääsuunnittelijana on toiminut Heikki Laaksonen. Kasvien lisäksi puistolle tuovat omaleimaisuutta vesiputous ja lammet sekä kivilajipuisto putouksen huipulla. Iltavierailun aikana kannattaa kiinnittää huomiota myös valaistukseen. Minä olen käynyt puistossa vain päivällä, joten en osaa kertoa valaistuksesta sen enempää.

IMG_1574.CR2

Puiston kasvillisuus on monipuolinen ja eri aikaan puiston eri osat korostuvat sen mukaan, mitkä kasvit ovat näyttävimmillään juuri silloin. Alppiruusut ja atsaleat ovat varmasti olleet upeat kukkivina, nyt niitä ei juuri huomannutkaan putouksen lähellä. Huomio kiinnittyikin erityisesti putoukseen itseensä. Vesi on ihmeellinen elementti, joka rauhoittaa ja lumoaa ja vangitsee katsomaan. Lammen rannalla kukkivat kauniisti kurjenmiekat. Kasveista, lähinnä puista ja pensaista, on hyvää tietoa samaisilla Kotkan kaupungin ylläpitämillä sivuilla. Sieltä löytyy tietoa myös kultasateesta, johon ihastuin Gotlannin retkelläni. Nyt kultasade oli ohittanut kultaisen loistonsa ja siitä muistona roikkuivat vain kuihtuneet kukat.

Tällä hetkellä parhaiten kukassa olivat maksaruohot ja muut kuivassa rinteessä viihtyvät kasvit. Minä kiinnitin huomiota erityisesti pääskynmaksaruohon keltaiseen ja ajuruohon lilaan mattoon. Nyt odottelen omassa pihassani ajuruohon kukkimista, tosin alue ei ole ollenkaan niin laaja kuin Sapokassa. Korallikeijunkukka oli minulle uusi tuttavuus ja niin viehättävä, että nappasin taimen mukaani kukkakaupasta heti tällä viikolla, kun satuin sellaisen löytämään. Kokeilen josko se viihtyisi myös minulla paahteisella paikalla olevassa kukkapenkissä, johon en ole oikein vielä löytänyt oikeita kasveja.

Puiston kasveissa on nimikyltit, jotka helpottavat kasvien tunnistamista  ja erityisesti silloin niistä on apua, kun miettii kasvin nimeä ja haluaisi saada siitä lisää tietoa tai haluaa saada kasvin omaan puutarhaansa. En olisi itse ymmärtänyt ostaa korallikeijunkukkaa, jos en olisi nähnyt sitä puistossa. Kesäkukkaistutuksissa  loistivat minusta kaikkein kauneimpina valkeat kosmoskukat.

Kosmoskukka on yksi  minun tämän kesän uusista tuttavuuksistani. Kasvatin sitä siemenestä ja yllätyin, kuinka kaunis se onkaan. Yllätys oli myös se, että kaikkein parhaiten kukoistavat ruukkuistutukseen laittamani taimet. Nyt odotan vielä kerman vaalean kosmoksen kukkimista. Toivotaan, että sekin vielä innostuu kasvamaan yhtä komeaksi kuin vaaleanpunainen siskonsa.

 

 

 

 

 

Kasvua ihmetellen ja satoa odotellen
by

Kasvua ihmetellen ja satoa odotellen

Reissupostausten jälkeen on aika jo palata oman kotipuutarhan kuulumisiin.  Kasvihuoneessa tapahtui paljon viikon poissaolon aikana. Onneksi säät eivät olleet kovin lämpimät, sillä automaattikastelujärjestelmämme olikin pettänyt ja vanha pumppu sanonut sopimuksensa irti. Kasvit näyttivät silti voivan yllättävän hyvin.

IMG_1498.CR2Kesäkurpitsassa on pikkusormen paksuisia alkuja ja komeita kukkia. Lehdet olivat kasvaneet niin, että päätin vähän karsia niitä. Tomaateista löytyi myös marjoja, joiden kasvamista nyt tarkkaillaan silmä kovana. Paprika on edelleen johdossa kasvun suhteen. Siinä on jo lähes täysikokoisia raakileita, joita olen muutaman käyttänyt ruokien höysteenä. Nyt saisivat jo pian alkaa punastua.

Ananaskirsikkanurkkaus on oikein rehevä ja muutama kukkakin on jo auennut.  En ole koskaan aiemmin kokeillut ananaskirsikan kasvatusta, joten sen kaikki kasvuvaiheet ovat minulle ihmetyksen aiheita.  Se näkyy kasvattavan runsaasti sivuversoja ja aloin pohtia, pitääköhän siitä poistaa varkaat niin kuin tomaateista.  Laitoin kysymyksen Facebookin puutarha-aiheeseen ryhmään ja ainakin sieltä saadun kommentin mukaan varkaita ei tarvitsisi poistaa. On kiinnostavaa nähdä, kuinka korkeaksi kasvavat, sillä nyt ovat jo reilun metrin. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia ananaskirsikan kasvatuksesta.

Samettikukat ovat pörhistyneet ja kukat vilkkuvat iloisesti muiden kasvien seasta. Reissun aikana myös ahkeraliisa on alkanut kukkia. Kasvihuoneen lämpö on tainnut virkistää sitä, sillä reissuun lähdettäessä se oli aika surkean näköinen. Sain pistokkaan tädiltäni ja ihastuin sen kerrottuun kukkaan, vaikka ahkeraliisa ei olekaan kuulunut suosikkeihini.

Nurmikko yllätti minut,  mutta myönteisessä mielessä. Nyt kun se on saanut rauhassa vähän venähtää, niin apilat ja rikkaruohoksikin haukuttu maanpeitekasvi ovat päässeet kukkimaan Suomen satavuotisjuhlavärein. Minua sinikukkaisen rikkaruohon kasvu nurmikolla ei haittaa ollenkaan, päinvastoin minusta se on kaunis ja annan sen nyt rehottaa jonkin aikaa. Kylvin kiveyksen reunaan belliksiä ja toivon, että sekin leviäisi nurmikolle. Siemenet ovat ainakin itäneet ja yksi pieni kukkakin näkyy jo. Haaveenani siis on kukkiva nurmimatto.  Varsinaisesti paikalla ei ole ollutkaan mitään nurmikkoa, vaan lähinnä sammalta. Apila näyttääkin menestyvän siinä paremmin kuin heinä.

 

Myös niittykukkaprojektini näyttää alkavan edistyä samassa pihan osassa,  sillä päivänkakkarat ovat valloittaneet pyykkitelineen ympäristön. Katkoin kukkineet lupiinit pois näkymää rumentamasta ja valtaamasta joka paikkaa. Tällä konstilla olen saanut pysymään lupiinit aisoissa ja luonnonkukkia on alkanut putkahdella sieltä täältä. Nyt löysin harakankellon tai ainakin luulen niin. Ensin nimittäin ajattelin, että se olisi kurjenkello, mutta tarkemmin asiaa tutkittuani päädyin harakankelloon.   Myös muutama vuosi sitten Iistä tuotu oranssikeltano löytyi. Viime vuonna se ei päässyt kukkaan asti, kun en muistanut sen paikkaa ja varmaan ajoin aina ruohonleikkurilla sen matalaksi. Nyt täytyy laittaa paikka muistiin, että osaisi jättää aina sen kohdan leikkaamatta.

1499699079627524444264

Paljon tapahtuu koko ajan, osa kukista lakastuu ja lakkaa kukkimista,  mutta vielä on paljon uutta tulossa. Ihaninta kesäaikaa tämä!

Se romanttisempi reitti
by

Se romanttisempi reitti

Lähes kaikilla lienee jokin tie tai reitti,  joka on niin tuttu, että sen jokaisen mutkan osaa ulkoa, sellainen tuttu tie, josta laulaa muun muassa Ninni Poijärvi kappaleessaan Tie: ”Niin tuttu tie, perille vie. — Siellä oottaa taas kaikki rakkaimmat ja mä sinne meen, siellä oon, siellä oon –.”

Minulle sellainen tie on ehdottomasti mökkitie,  kirkolta Alavuotolle ja nimenomaan Jokikokon kautta.  Ennen mökille ajettiin aina sitä kautta. Tie on mutkainen ja mäkinen hiekkatie, joka kulkee ensin Jokikokon kylän läpi ja jatkuu siitä mäntykankaiden ja peltomaisemien läpi kohti Alavuoton kylää. Muistan siitä jokaisen mäen ja kaarteen. Ajoin tietä usein myös polkupyörällä ja opin jakamaan vauhdin kussakin mäessä niin, että pääsin polkemalla mäen päälle. Salosaaren mäki on yksi kinkkisimmistä: se on jyrkkä ja siinä on myös tiukka mutka. Joissakin mäissä on pieni hyppyrintapainen ja jos niihin ajoi sopivan lujaa, otti mukavasti mahanpohjasta, ainakin lapsena.

Tiehen liittyy paljon muistoja. Tietyissä kohdissa tulva-aikana vesi meni tien yli ja piti käydä tarkistamassa veden syvyys kävellen ennen kuin uskalsi ajaa autolla. Joskus piti palata takaisin, kun tiedän oli kertakaikkiaan poikki. Toisinaan talvella joihinkin kohtiin tuuli kinosti lunta niin, että piti ottaa kova vauhti ja ajaa vauhdilla läpi. Tietyssä kohdassa nähtiin usein hirvi pellon laidassa ja kerran jäätiin katsomaan, kun se ui joen yli. Ahon kohdalla piti hiljentää, jos Matti oli laittanut varoituskolmion tien reunaan, koska silloin saattoi olla lehmiä tiellä. Lopulta, kun saavutaan Alavuotolle,  ensin on vanhan kaupan paikka, sitten tuttuja taloja, kuten Kangastalo ja Mäkelä, sitten koulu, jossa me asuttiin ja käytiin alaluokat, ja sitten mäen päältä avautuu kylämaisema ja Kiiminkijoki.

Joskus nuorena, kun joku kaverini ajoi tietä, toimin kartanlukijana ja sanoin aina, mihin suuntaan tie seuraavaksi kääntyy. Jotkut mäistä ovat sen verran jyrkkiä, että niiden takaa ei näy kuin taivasta eikä tottumaton osaa ennakoida tien suuntaa. Tie on melko kapea, joten vastaantulevaa liikennettä on syytä vähän väistellä, vaikka ehkä siinä juuri ja juuri mahtuu kaksi autoa rinnakkain kulkemaan. Tottumattomia tienkulkijoita hirvitti, meitä ei, koska tie oli tuttu.

Sitten toinen reitti, eli Vepsän kylän kautta kulkeva tie, päällystettiin asfaltilla ja siitä tuli suositumpi reitti varsinkin kelirikon aikana, vaikka matka piteni sitä kautta muutaman kilometrin. Minusta se on aina ollut tylsempi ja yksitoikkoisempi tie eikä se koskaan tuntunut oikein tutulta tai kotoisalta. En koskaan oppinut sitä tietä ulkoa enkä osannut arvioida matkan jäljellä olevaa määrää. Maisemat toistuvat samankaltaisia ja sekoittuvat keskenään. Puolessa välissä oleva Vepsän kylä on sinänsä ihan kaunis järvimaisemineen, mutta siihen ei liittynyt mitään erityisiä muistoja kuitenkaan.

Isä suosi vanhaa reittiä usein, vaikka käytti kyllä asfalttitietäkin, sillä onhan se vähän miellyttävämpi ajaa etenkin huonolla kelillä. Kerran tuli puheeksi, miksi isä tykkäsi enemmän Alavuoton tiestä. Se, miten hän perusteli mieltymystään yllätti meidät lapset. Olisin voinut kuvitella, että hän olisi sanonut tiestä, että sen varressa on sievemmät maisemat tai että se on vaihtelevampi, mutta isäpä sanoikin, että se on paljon romanttisempi.

Äidin kasvimaalla
by

Äidin kasvimaalla

Kuka muistaa vanhan lastenlaulun äidin kasvimaasta, raparperista ja sammakosta? Minulle se putkahti mieleen, kun sammakonpoikanen livahti ruohonleikkurin edestä viinimarjapensaan alle. Sitten päätin tutkia äidin kasvimaan ja kertoa siitä teillekin.

Kyllä sitä kelpaa esitellä nyt, kun se on juhannuksena ruohottu eli kitketty.  Jäniksetkään eivät ole tänä vuonna syöneet punajuurenlehtiä heti alkuunsa niin kuin viime kesänä. Punajuuret töröttävät niin sievästi rivissä. Sipulit ovat kasvaneet jo tosi isoiksi, vaikka ollaan täällä millä liekään vyöhykkeellä Pohjois-Pohjanmaalla. Salaatit ovat vielä melko pieniä samoin kuin porkkanat. Pinaatti näyttää tosi terhakkaalta, paljon paremmalta kuin minulla kotona. Äidin lajike on kuulemma uudenseelanninpinaattia. Täytyypä siis muistaa tuo ensi vuonna, kun valitsen pinaattilajikkeita.

Ruohosipuli on juuri alkamassa kukkia. Se on kasvanut kovasti siitä kun toinen sen mökille tuliaisiksi Iistä. Vielä komeampi on lipstikka,  melkein pensas! Siitä lähtee hieno tuoksu, kun ottaa lehden ja rutistelee sitä vähän sormien välissä, luonnon oma parfyymi. Tosin ei ehkä sopisi aivan juhlapuvun seuraksi.

Pellot ovat täynnä kukkivaa metsäkurjenpolvea tai juhannuskukkaa,  joksi sitä myös täällä kutsutaan. Sen seassa kukkii myös niittyleinikki ja koiranputki. Vielä emme raskineet niittää peltoa matalaksi, vaikka muualta vähän raivattiinkin.

20170703_131315Kasvimaan lisäksi äidin mökillä on paljon marjapensaita: mustaa ja punaista sekä karviaismarjaa ja vattua. Mustaviinimarjan tunnistaa helposti lehtien voimakkaasta tuoksusta. Keräsin mustaviinimarjan ja vadelman lehtiä kimpuiksi ja aion kuivattaa niistä talveksi kanille herkkua. Olen nimittäin nähnyt, että eläinkaupassa myydään heinää, johon on sekoitettu vadelmanlehtiä tai mustaherukanlehtiä.

Pihankomistuksena äidillä on täällä mökillä myös lumipalloheisi. Tänä kesänä se on täynnä kukkia eivätkä kirvatkaan ole vaivanneet sitä nyt. Valkoista kukkaa ovat täynnä myös pihlajat. Keskikesän runsaudesta on hyvä nyt nauttia, kun lopulta on lämmintäkin.