Talven ihmemaa vai tavallinen talvipäivä

Etelän varis ihastelee pohjoisessa lumen paljoutta, valkoista maisemaa, tykkylumen maahan asti taivuttamia puita tien varressa ja huokailee talven ihmemaasta. Moni lähtee etelästä pohjoiseen etsimään joulumieltä, joulumaata, tunturia ja lunta. Moni sen löytääkin varmaan. Lumta täällä ainakin riittää, tänä vuonna sitä on erikoisen paljon ainakin paikoitellen.

Paikallisen asukkaan mielestä lunta on ehkä vähän liikaakin. Sitä on satanut melkein joka päivä. Lumipyry on tehnyt päivistä hämäriä, aurinkoa ei ole juuri näkynyt. Päivät ovat lyhyitä. Sinistä hämärän hyssyä ja valkoista kinosta vasten valkoista taivasta niin ettei erota taivasta maasta. Lumi tukkii tiet, katkoo puut sähköjohdoille, painaa katolla. Lumitöitä ja kolaamista riittää. Kun tulee suojasää ja suvikeli, tiet ja pihat muuttuvat märäksi iljanteeksi, joka pakastuessa jäätyy liukkaaksi kaljamaksi, jolla icebugien teho todella testataan.

Etelän variksen ihmetellessä winter wonderlandia alkuasukas viettää tavallista talvipäivää arkiaskareissaan, esimerkiksi lumitöissä. Mutta kyllä paikallisetkin nauttivat talvisesta kauneudesta, tosin siihen tarvitaan ehkä jotain erityistä. Tapaninpäivänä oli kuulemma paistanut aurinko ja oli ollut oikein kaunis päivä. Aurinko oli kullannut tykkylumisten kuusten latvat ja saanut kuuran kimmeltämään koivun oksissa. Hanki ja taivas hohtavat keltaisena kuin Rudolf Koivun joulukortissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s