Varmaan moni meistä odottaa viikonloppua kuka mistäkin syystä. Minä odotan sitä, että on aikaa puuhastella päivänvalossa taimien kanssa. Usein aloitan joko sunnuntai- tai lauantaiaamun laittamalla YouTubesta soimaan loistavia suomalaisia naisartisteja ja otan esille taimikasvatusvälineet. Sitten aloitan koulimisen ja kylvämisen ja laulan taimille varsinkin, jos olen yksin kotona.
Tänään musiikista saivat kanssani nauttia pikkuruiset tomaatin taimet, jotka päätin siirtää omiin yksiöihinsä. Vähän myöhemmin itäneet Tiny Timit jätin vielä koulimatta. Olisi ehkä pitänyt vielä odottaa, mutta olen aina niin malttamaton. Toivotaan, että onnistuin olemaan tarpeeksi hellävarainen, jotta hennot juuret ja varret säilyivät ehjinä.
Munakoisot ja Snacked Purple -paprikat ovat jo melko mukavasti päässet alkuun kasvussa ja niistä alkaa jo hahmottua omaleimaisuutta. Munakoiso onkin minulle uusi tuttavuus, joten sen kehittymistä on jännittävää seurata. Muista paprikalajikkeista hitaasti itivät New Ace -lajikkeen siemenet ja luulin jo että eivät idä ollenkaan. Siksi ostinkin jo uusia siemeniä, mutta ne eivät ole vielä itäneet.
Nyt on siis tulossa monta sorttia tomaattia ja paprikaa. Lupailin niistä jo muutamia työkaverillekin, sillä luulenpa, että en saa niitä kaikkia taimia mihinkään mahtumaan. Jotenkin tuntuu aina, että pitää laittaa vähän särkymävaraa, sitä varalta että kaikki eivät selviä kesään asti.
Tänään kylvin ensimmäiset kääpiösamettikukat. Rohtosamettikukan siemeniä minulle ei ollutkaan jäänyt, joten niitä pitää yrittää metsästää jostakin. Ihan joka paikasta en ole niitä löytänyt. Nyt vain siis taas odottamaan.
Istutus-, kylvö- ja koulintasession jälkeen voi istahtaa sohvalle käsityön kanssa ja katsoa Yle Areenasta pari jaksoa Strömsön puutarhaa. Näiden rauhallisten puuhaushetkien takia minä odotan viikonloppua.
Minäkin olen jo kylvänyt samettiruusut (käytän aina vaan tätä vanhaa nimeä). Tilasin vielä yhden uudenkin pussin siemeniä, vaikka en tiedä mihin ne muka laittaisin. Minäkin kuuntelen aina musiikkia kevään kylvö- ja muissa puuhissa. Mun perinne on Pekka Strengin Puutarhassa https://m.youtube.com/watch?v=FLffkxNAu6Y
TykkääLiked by 1 henkilö
Minäkin tykkään sanasta samettiruusu! Laitan ryhmäsamettiruusut vähän myöhemmin. Niitä on niin ihana levitellä kasvamaan vähän joka puolelle.
TykkääLiked by 1 henkilö