Supertoukokuun kasvupyrähdykset

Toukokuu yllätti lämmöllään ja aurinkoisuudellaan. Kaikki kasvu sai sellaisen boostin, että en ole moista ennen nähnyt.  Taimet pääsivät aikaisin kasvihuoneeseen ja suorakylvönkin saattoi tehdä jo hieman aiemmin kuin yleensä. Tuntui, että ei itse pysy mukana, kun kaikki eteni niin vauhdilla.

Tomaatit ovat venähtäneet jo metrin korkuisiksi ja joissakin näkyy jo pieniä marjoja. Näitä olen saanut ihastella vasta heinäkuun lopulla yleensä. Uskomatonta! Retiisejä olen jo päässyt maistamaan ja pian ne ovat jo ylisuuria eli pitäisi siis aloittaa sadonkorjuu.  Kasvihuone on niin rehevä ja täynnä, että pelkäänkin, että se kasvaa läpipääsemättömäksi viidakoksi ennen loppukesää. Täytynee ottaa sitten vain viidakkoveitsi käyttöön.

IMG_2240Tämän kevään uutuuskokeiluni on munakoiso, ja taimet näyttävät lähteneen vaudikkaasti kasvuun. Ensimmäiset kukat alkavat kuihtua ja nyt päästään ihmettelemään hedelmän kasvamista. Olin onnekas kokeilussani, kun kevät oli näin lämmin, sillä olen ymmärtänyt, että munakoiso vaatii aika paljon lämpöä. Chili on myös aivan ilmiselvästi riehaantunut, sillä viime kesänä en saanut yhtään mitään ja nyt pikkuista chilinalkua pukkaa vauhdilla ja kukkiminen vain jatkuu.

Ehkä tänä kesänä onnistun myös rohtosamettikkukkien tai samettirakuunan kanssa, sillä aiemmin kukinta ja kasvu on ollut jotenkin kituliasta. Nyt taimet näyttävät vahvoilta ja kasvavat, vaikka eivät vielä kuki tai ole kovinkaan tuuheita. Kääpiösamettikukat ovat tuuheutuneet ennätysajassa ja avasivat ensimmäiset kukkansa jo toukokuussa. Yleensä ne ovat olleet tässä vaiheessa vasta heinäkuussa. Lämpö on ihmeellinen voima.

Pelargoniat siirsin jo melko aikaisin kasvihuoneeseen saamaan valohoitoa. Sillä on ehkä ollut vaikutusta, sillä useimmat kukkivat nyt jo komeasti. Kaikkein upein kukinta on perinteisellä ja vanhalla lajikkeella, jonka olen saanut tädiltäni. Ruusunnuppu- ja tulppaanipelrgoniakin aloittelevat kukkimista, ja uusin hankintani Appelblossom on oikein kaunis.

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s