Kuukausi: toukokuu 2019

by

Tuoksujen harmoniaa kasvihuoneessa

Tomaatin taimet ovat asustaneet kasvihuonessa nyt muutaman viikon. Osan laitoin vähän aikaisemmin ja osan vähän myöhemmin. Yöllä ja muutamina kylminä päivinä olen käyttänyt auton sisätilalämmitintä pitämään yllä säädyllistä lämpötilaa. Osa lehdistä näyttää käpistyvän vähän, mutta kyllä ne siitä varmaan oikenevat vähitellen. Muuten taimet näyttävät oikein terhakoita. Huomasin, että kasvu on lähtenyt käyntiin, kun jouduin jo poistamaan ensimmäisiä varkaita. Yellow submarinessa ja jossain muusakin lajikkeessa on jo nuppuja ja pian ne kukkivat, ihanaa.

Tietenkin minulla jäi yli tomaatin, paprikan ja ananaskirsikan taimia ja niinpä päätin laittaa ilmoituksen taimien antmisesta facebookiin omalle sivulleni ja kyläyhteisömme sivulle. Yllätyin ilmoituksen herättämästä kiinnostuksesta. Kivasti pääsivät taimet uusiin koteihin. Naapurin kanssa vaihdoimme taimia ja näin saimme laajennettua lajikevalikoimaamme. Olipa mukava myös tavata naapureita samalla.

Paprikantaimien kanssa on ollu vähän ongelmia. Löysin nimittäin niistä kirvoja, jotka käpristävät lehdet. Nyt olen yrittänyt häätää niitä suihkuttelemalla toluvedellä ja pesemällä lehtiä. Pitäisi tehdä nokkosvettä siltä varalta, että en saanutkaan häädettyä kaikkia tai jos kirvat tekevät uuden hyökkäyksen. Viime kesänä en onnistunut paprikoiden kanssa ollenkaan, varmaan samasta syystä. Nyt täytyy yrittää olla tarkempi ötököiden kanssa. Chilissä on vähän samaa ongelmaa.

Nyt näyttää siltä, että kirvat on voitettu tällä erää. Nokkosvesi auttoi. Nuppuja näyttäisi olevan tulossa.

Tänä vuonna en ottanut kasvatusrepertuaariin munakoisoa, vaikka se onkin hauskan näköinen kasvi. Satoa tuli viime kesänäkin melko mukavasti, vaikka kukkia kyllä oli. Sen sijaan otin kokeiluun kasvihuonekurkun, jota minulla ei ole ennen ollut. Ananaskirsikkaa istutin vain kaksi tainta, kun ne vievät niin paljon tilaa ja kasvavat suuriksi. Satoa saa kuitenkin vain maistiaisten verran.

Samettirakuunaa istutin joka väliin tuholaisia torjumaan. Muutenkin tykkään sen tuoksusta ja mausta tosi paljon. Kääpiösamettikukat eivät nyt oikein onnistuneet esikasvatuksessa, joten niitä on vain vähän. Mietin, miten mahtaisivat ehtiä suorakylvönä vielä, ehkä kokeilen. Ryhmäsamettikukat sen sijaan kasvoivat hyvin ja osa pääsi myös kasvihuoneeseen.

Lisäksi kylvin yhden lavan nurkkaan korianteria, kirveliä ja vähän salaattia. Yhden kreikanmeiramin istutin tomaattien väliin. Lisää yrttejä tekisi mieli laittaa vielä. Nyt on käyty myös taimitorilla vaihtamassa taimia ja puutarhaliikkeissä. Ihanan minibasilikan löysin ja sitruunamelissan ja ne istutin lavan tyhjään kohtaan. Kohta on ahdasta. Oli myös pakko ostaa laventeli ja heliotrooppi ja voi ihanuutta, mikä tuoksu onkaan nyt kadvihuoneesa. Ilmojen kaunistuessa ne pääsevät varmaan ulos paraatipaikalle.

by

Kevät sytytti valot

Pitkän harmaan talven jälkeen vihreys ja värit ovat tervetulleita. Tänä vuonna harmaus ei ahdistanut minua niin paljon, että olisi pitänyt tehdä keväinen retki johonkin kasvihuoneeseen, kasvitieteelliseen puutarhaan tai isoon kukkakauppaan. Kevät jotenkin räjähti silmille yhtäkkiä huhtikuun lämpöaallon aikana. En ehtinyt jotenkin edes odottaa, kun se oli jo täällä. Nyt minusta tuntuu, että olemme saaneet nauttia kevään alkuvaiheesta pitkään, kun kehitys pysähtyi tähän kylmään jaksoon. Seuraava vaihe taas varmasti yllättää nopeasti, kun lämpenee. Sitten ollaan jo vaiheessa, jossa kaikki on valmista ja aivan järkyttävän vihreää, yhtäkkiä on aivan kesä!

Olen muutaman viikon ajan ihaillut luonnossa vihreän eri sävyjen vaihtelua. Limen vaalean vihreä on yksi lempiväreistäni. Sitä näkee Suomen luonnossa parhaiten juuri keväällä. Se tuo mieleen Edith Södergranin runon Elämä, jossa runon minä sanoo: ”Elämä ei ole kevät/vaaleanvihreään samettiin puettu –”. Se lause ja koko runo on niin totta!

Keväällä vihreän eri sävyt näkyvät parhaiten. Kun lehdet ovat aukeamassa vihreän voi ensin vain aavistaa. Se näkyy vain pienenä värisävyn muutoksena oksien päissä. Sitten vaalean heleä vihreys värittää tien vierustojen puiden oksat ja latvat. Koivujen valkoiset rungot korostavat hiirenkorvien kirkasta vihreää ja maassa valkovuokot toistavat samaa valkoista ja vihreää. Siksi keväällä pitäisi tehdä ainakin yksi moporetki, sillä mopon selästä näkee enemmän kuin vain auton ikkunan läpi nopeasti vilistävän maiseman.

Vaahteraan tulee ensin kukka ja sitten vasta lehti. Vaahteran kukka on ehkä yksi kauneimmista asioista keväällä. Pohjoisesta muuttaneena ihmettelen niitä edelleen aina joka kevät. Samoin lehmuksen ruusumainen lehtikukka on ihastukseni ja ihmettelyni kohde aina, kun siihen törmään. Puisto, jonka läpi aamuisin kuljen töihin, on uskomattoman kaunis keväällä, kun vaahterat ovat puhjenneet vaaleanvihreään loistoonsa.
Pikkuruiset lehden alut ja hiirenkorvat ovat kaikissa puissa ja pensaissa kuin kukkasia ja kauneimmillaan minusta juuri vähän ennen kuin kasvavat täyteen mittaansa. Haavat ovat niin hitaita, raukat. Kaljuina loistavat oksat vieläkin, vain pitkät norkot näkyvät joissain yksilöissä. Koivuissa on jo usein lähes täysi lehti, kun haapa vasta heräilee.


Aamulla töihin mennessäni katselin kadunvarren pikkupuita, joista en ehtinyt saada selvää, mitä ne olivat. Niissä oli pienet pallomaiset lehden alut. Oli kuin niissä olisi ollut jouluvalot, tai niin kuin joku olisi maalannut oksiin vaalean harmahtavan vihreitä pisteitä. Pidä sinäkin silmät auki ja katso tarkasti, niin näet tämän kaiken ihanuuden.

by

”Tee, kaarisilta tee”

Alkuperäinen silta ensimmäisenä kesänä

Kun muutimme keltaiseen taloomme, huomasin heti, että pihalla oli pieni valkoinen kaarisilta. Muistin Aale Tynnin runon Kaarisilta. Ajattelin, että nyt minulla on oma kaarisilta ja joku muu on tehnyt sen minulle ja että minä voin astella sille raskain saappain ja multa-anturoin ahdistuksieni ja murheitteni kanssa. Tunsin, että olen ansainnut sen, koska olen työssäni rakentanut kaarisiltoja verellä ja kyynelillä monta kertaa.

Mutta sitten kävi niin, että silta vanheni, lahoi ja ränsistyi. Oli aika taas rakentaa kaarisiltaa. Rakennusprojekti alkoi tietenkin vanhan purkamisella. Päätimme, että emme osta mitään uutta materiaalia siltaa varten, vaan tarvikkeiden tulee löytyä kotoa tai luonnosta. Kotoa löytyikin vanhaa polttopuuksi saatua aidan seivästä, josta teimme varsinaisen siltaosan. Sillan perustukseen käytimme järeää lankkua, joka sekin on saatu käytöstä poistettuna.

Sillan kaiteen pystypuut tehtiin heinäseipäistä. Osa niistä löytyi kotoa, mutta osa piti hakea äidin mökiltä Pohjois-Pohjanmaalta. Niihin minäkin olen ehkä ollut heinää seivästämässä joskus lapsena ja nuorena. Silloin heinät ajettiin latoon hevosella ja myöhemmin sinisellä Valmetilla. Tauolla juotiin kotitekoista sahtia pääläristä, ja täti toi kahvit korissa pellolle. Radiosta kuunneltiin Kevyesti keskellä päivää -konserttia. Nyt seipäillä on uusi elämä kaarisillan kaidepuina.

Ensin kaiteen käsinojasta piti sahata oksat ja sitten kuoria kaarna tai kuori. Sitten hioin oksankohdat sileiksi, niin ettei kukaan loukkaisi kättänsä eikä saisi tikkuja kaiteesta tukea ottaessaan. Puun pinta tuntuu lämpimältä ja sileältä käteen, ystävälliseltä. Sen mutkia ja oksan pahkuroita seuratessaan voi miettiä oman elämänsä käänteitä ja solmukohtia.

En ajatellut käsitellä siltaa sen kummemmin, en ainakaan maalata sitä. Ehkä sivelen jotain puun kyllästeainetta siltaosan päätyihin lahoamista hillitsemään, mutta yritän tehdä senkin jotenkin kohtalaisen huomaamattomasti. Materiaalin rosoisuuteen ei sovi valkoisen maalin hohtavuus.

Viimeistelyksi tarvitaan vielä kiviä sillan alku- ja loppupäähän. Sitten voisi suunnitella, mitä kasveja voisi kasvattaa sillan pieleen ja mitkä aiemmista ovat selviytyneet muutostöistä. Kullero taisi kuolla toissa talvena. Kurjenpolven alkua olin näkevinäni ja viime syksynä laitetut kirjopikarililjat ovat juuri alkamassa kukkia. Kovin ovat vaatimattomat nämä kasvit tällä hetkellä. Jotakin runsautta ehkä kaipaisin vielä lisää.

Päikkäreiksi meni
by

Päikkäreiksi meni

Oli tarkoitus edistää kaarisiltaprojektia tänään, mutta kauppareissulla alkoi sataa vettä ja räntää. Mies tuumasi, että päiväuniksi meni tämä iltapäivä. Voisihan sitä puuhata pihalla sateessakin, mutta kun ei ole pakko. Huhtikuun lämpöaalto sai puutarhurin ja puuhaajan hereille, mutta toukokuun alun poikkeuksellinen kylmyys vähän jarruttaa vauhtia. Onneksi täällä etelässä ei sentään lunta ole maassa kuitenkaan.

Viime viikon lopulla innostuin ja istutin ensimmäiset kokelaat kasvihuoneeseen: muutama erilainen tomaatti, yksi kurkku, muutama paprika ja kreikanmeirami, jota olen kasvattanut siemenistä ruukussa. Lisäksi istutin muutaman rohtosamettikukat ja kylvin korianteria ja kirveliä. Nyt olen sitten lämmittänyt kasvihuonetta lähes yötä päivää. Pelargoniat ja pasuunakukat kyllä pärjäävät siellä ja toivottavasti innostuvat valosta ja alkaisivat pian jo tehdä nuppujakin. Arvasin kyllä, ettei se huhtikuinen lämpöaalto voinut olla kestävää, joten suurin osa taimista oleilee edelleen sisällä verannossa, ja sielläkin on ihan tarpeeksi viileää.

Ulkona sipulikukat ja vuokot ovat päässeet alkuun. Ensin ilmestyivät muutamat sinivuokot tontin rajalle. Sitten alkoi näkyä valkovuokkoja siellä täällä. Skillat, helmililjat, krookukset ja narsissit ovat hyvässä vauhdissa, mutta tämä räntäsade kyllä vähän hidastaa niiden kukinnan kehittymistä. Lannoitin ja lisäsin narsisseille kultaakin, että jaksaisivat kukkia paremmin. Saisi siis jo vähän lämmetä. Sinnikkäimmät perennat eivät tunnu kylmästä aallosta olevan millänsäkään. Akileijan ja verihanhikin lehtiruusukkeissa kimmeltävät vesipisarat.

Ulkolavoissa viininsuolaheinä ja rosmariini olivat tapahtuneet ilokseni. Niille seuraksi kylvin retiisiä, salaattia ja jotain muuta pientä. Hieman kyllä epäilyttää kylvöjen onnostuminen, mutta aika näyttää. Eniten mietityttää, tuliko mangoldi kylvetty sittenkin liian aikaisin. Yksi lava on vielä aivan tyhjä. Kesäkurpitsat ovat vielä tallentumassa sisällä.

Malttia ja kärsivällisyyttä siis tarvitaan keväällä pihahommissa. Säitä kun ei voi säädellä. Onneksi työt eivät karkaa ja harrastuksista ei kannata tehdä itselleen stressiä.