Pitkän harmaan talven jälkeen vihreys ja värit ovat tervetulleita. Tänä vuonna harmaus ei ahdistanut minua niin paljon, että olisi pitänyt tehdä keväinen retki johonkin kasvihuoneeseen, kasvitieteelliseen puutarhaan tai isoon kukkakauppaan. Kevät jotenkin räjähti silmille yhtäkkiä huhtikuun lämpöaallon aikana. En ehtinyt jotenkin edes odottaa, kun se oli jo täällä. Nyt minusta tuntuu, että olemme saaneet nauttia kevään alkuvaiheesta pitkään, kun kehitys pysähtyi tähän kylmään jaksoon. Seuraava vaihe taas varmasti yllättää nopeasti, kun lämpenee. Sitten ollaan jo vaiheessa, jossa kaikki on valmista ja aivan järkyttävän vihreää, yhtäkkiä on aivan kesä!

Olen muutaman viikon ajan ihaillut luonnossa vihreän eri sävyjen vaihtelua. Limen vaalean vihreä on yksi lempiväreistäni. Sitä näkee Suomen luonnossa parhaiten juuri keväällä. Se tuo mieleen Edith Södergranin runon Elämä, jossa runon minä sanoo: ”Elämä ei ole kevät/vaaleanvihreään samettiin puettu –”. Se lause ja koko runo on niin totta!

• 

• 

• 

Keväällä vihreän eri sävyt näkyvät parhaiten. Kun lehdet ovat aukeamassa vihreän voi ensin vain aavistaa. Se näkyy vain pienenä värisävyn muutoksena oksien päissä. Sitten vaalean heleä vihreys värittää tien vierustojen puiden oksat ja latvat. Koivujen valkoiset rungot korostavat hiirenkorvien kirkasta vihreää ja maassa valkovuokot toistavat samaa valkoista ja vihreää. Siksi keväällä pitäisi tehdä ainakin yksi moporetki, sillä mopon selästä näkee enemmän kuin vain auton ikkunan läpi nopeasti vilistävän maiseman.

Vaahteraan tulee ensin kukka ja sitten vasta lehti. Vaahteran kukka on ehkä yksi kauneimmista asioista keväällä. Pohjoisesta muuttaneena ihmettelen niitä edelleen aina joka kevät. Samoin lehmuksen ruusumainen lehtikukka on ihastukseni ja ihmettelyni kohde aina, kun siihen törmään. Puisto, jonka läpi aamuisin kuljen töihin, on uskomattoman kaunis keväällä, kun vaahterat ovat puhjenneet vaaleanvihreään loistoonsa.
Pikkuruiset lehden alut ja hiirenkorvat ovat kaikissa puissa ja pensaissa kuin kukkasia ja kauneimmillaan minusta juuri vähän ennen kuin kasvavat täyteen mittaansa. Haavat ovat niin hitaita, raukat. Kaljuina loistavat oksat vieläkin, vain pitkät norkot näkyvät joissain yksilöissä. Koivuissa on jo usein lähes täysi lehti, kun haapa vasta heräilee.

• 

• 

Aamulla töihin mennessäni katselin kadunvarren pikkupuita, joista en ehtinyt saada selvää, mitä ne olivat. Niissä oli pienet pallomaiset lehden alut. Oli kuin niissä olisi ollut jouluvalot, tai niin kuin joku olisi maalannut oksiin vaalean harmahtavan vihreitä pisteitä. Pidä sinäkin silmät auki ja katso tarkasti, niin näet tämän kaiken ihanuuden.