minä

wp-1458594798481.jpegMinä asun kotona mansardikattoisessa talossa. Luulin ennen, ettei elämästäni koskaan voisi tulla tällaista: että minulla olisi puutarhaa ja huoneita kahdessa kerroksessa keltaisessa mansardikattoisessa talossa maalla eikä kuitenkaan niin kaukana kaikesta muusta, että minulla olisi kumppani, jonka kanssa jakaa ilot ja surut ja arjen puuhat, että minulla olisi vene ja sellainen ihminen lähellä, jonka kanssa voi lähteä retkelle. Niin minä luulin ennen. Mutta tämä on minun elämäni! Kiitos siitä!

Kun löysimme kodin Ristinummelta, Järvenpäästä, inspiroiduin siitä niin, että siellä viettämästäni elämästä löysin aiheita blogiin. Talo tuntui heti niin sopivalta meille ja melkeinpä liiankin hyvältä ollakseen totta. Sain elämäni ensimmäisen oman pihan ja innostuin lavaviljelystä. Kaikenlainen askarointi, puutarhurointi, puuhastelu ja nikkarointi onnistuu nyt kotona sisällä, ulkona tai verstaalla. Kerron kokeiluistani ja puuhistani kotona blogissa.

20160910_132739.jpgJoskus, kun raskimme poistua kotoamme muualle retkeilemään, purjehtimaan tai kyläilemään, kerron havainnoistani matkan varrelta. Blogini on siis aiheiltaan sekalainen, mutta useimmiten aiheet sivuavat kasveja ja luontoa tai käsitöitä,  huonekalujen tai muiden esineiden, kuten veneen, kunnostusta. Lisäksi minua kiinnostavat sanat ja kieli jo ammattinikin kautta.

Toivottavasti viihdyt minulle ominaisten eli satumaisten juttujeni parissa ja saat niistä iloa, ideoita ja inspiraatiota omiin juttuihisi.

2 ajatusta artikkelista “minä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s