Lokakuun mansikkaruska

Lokakuun mansikkaruska

Tänään raivasin kasvihuoneesta loputkin elossa sinnittelevät. Keräsin viimeiset ananaskirsikat sisälle kypsymään ja pari oksaa maljakkoon. Amppelimansikat yllättivät minut täysin. Olin nostanut ne kasvihuoneen pöydälle, kun en ollut raskinut poiskaan heittää vielä. Lehdet olivat saaneet kauniin ruskan, siellä täällä oli muutama kukka ja olipa pikkuinen mansikkakin. En siis vieläkään hennonut heittää niitä pois vaan jätin ne kasvaria kaunistamaan edelleen.

Toinen yllättäjä oli laventeli, jonka olin myös tuupannut kasvariin, kun en muutakaan keksinyt. Siellä se kasvaa rehotti ja tuoksui niin ihanalle, kun sitä pölläytti. Nostin se verantoon pelakuiden ja chilin seuraksi. Olkoon siellä toistaiseksi. Saahan siitä tehtyä vaikka ihanan jalkakylvyn saunaan. Voisi myös kuivattaa pikku kimppuja hajustimiksi. En tiedä mahtaako talvehtia verannossa, mutta aina voi kokeilla kaikkea.

Ruskaa oli tarttunut myös pensasmustikan lehtiin. Mustikka jäi rakennusvaiheessa kasvihuoneen sisäpuolelle ja on kyllä kasvanut ihan mukavavasti, mutta marjoja ei tee. Kaveri jäi ulkopuolelle, joten ehkä yhteys ei oikein toimi tuuletusikkunan kautta sittenkään. Kaunis se kuitenkin on, vaikkei marjoja tekisikään. Ulkona olevaa kaveria uhkaavat aina pitkäkorvat eikä se tahdo millään päästä kasvussa eteenpäin.

Nyt jätin kasvihuoneeseen asumaan kanat ja puput. Pitäisi vielä hakea havuja lavoihin ja jotain koristetta talviasuun voisi keksiä. Veimme jo vesipumpun talviteloille, joten peseminen taitaa nyt jäädä, ellen sitten keksi jotain muuta keinoa. Lattian ja lavojen reunat lakaisin ja muualtakin sutaisin varpuluudalla. Ei se siivous varmaankaan läpäise kyllä tarkkojen tätien tarkistusta, mutta onneksi ne eivät ole tulossakaan tarkistuskäynnille.

Ulkolavoissa kasvoi edelleen mangoldia ja viininsuolaheinää, jonka korjasin pois ja nakkelin wokkiin itsekasvatettujen chilien kanssa. Nyt huulia polttaa, mutta maukasta oli. Mausteeksi poimin persiljaa ja oreganoa. Lehtipersiljasta sain koottua valtavan vastan, jonka ripustin puuhellan yläpuolelle kuivumaan.

Auringonpaiste innosti minua haravoimaankin vähän. Tammen lehtiä riittää edelleen ja kerään niitä säkkiin naapurin kanoja varten. Revin pois auringonkukat, joissa ei ollut jälejellä enää yhtäkään siementä, niin puhtaiksi talitiaiset ovat ne kolunneet. Pitäisikin siis laittaa niille lintulauta ja siemenet. Kaivoin lintulaudan varastosta ja huomasin, että se on korjauksen tarpeessa. Sitten silmääni osuivat nauhuksen koreat siemenkodat. Päätin tehdä niistä kranssin etuoveen ja oikeastaan siitä tuli aika hauska. Kannatti säilyttää vanha kranssinpohja, johon pistelin nauhukset. Tuuli varmaan puhaltaa siemenet aikanaa pois, mutta sitten on uuden kranssin tekemisen aika.

Aikalisä syystöihin

Aikalisä syystöihin

Onneksi tuli tämä poikkeuksellisen lämmin syysviikko vielä ja sattui niin onnekkaasti syysloman aikaan. Minä nimittäin kuulun siihen onnekkaaseen ammattikuntaan, joka voi viettää syyslomaa. Opintojen ja saamattomuuden takia syystyöt ovat jääneet vähän puolitiehen, joten tämä lisäaika tulee tarpeeseen.

20181016_1554586591407078650967123.jpgTalvikukkaistutukset sain sentään laitettua jo vähän aiemmin. Tosin mitään kovin mielikuvituksellista en tänä vuonna saanut aikaan vaan tyydyin perinteisiin kallunaistutuksiin: tuttua ja turvallista, hyväksi havaittua. Muutamia sipuleita olen tökkinyt sinne tänne: vähän lisää idänsinililjaa, helmililjaa ja narsisseja.

Kasvihuone on vielä osittain siivoamatta. Aion käydä kohta tutkimassa josko sieltä vielä saisi kerättyä muutaman ananaskirsikan. Sitten on kai vain annettava periksi ja revittävä kaikki kasvinjäännöksetkin alas ja tehdä edes jonkinlainen syyssiivous. Onneksi siellä ei ollut viime kesänä mitään tauteja eikä juuri tuholaisiakaan. Osa siivouksesta jää väkisinkin kevääseen. 20181016_1556281102728070843073397.jpg

Haravoinnista näkyy olevan ilmassa trendi, ettei tarvitsisi haravoida syksyllä ollenkaan vaan lehdet kannattaisi jättää lahoamaan ja nurmikkoa ravitsemaan. Meillä kotona -blogissa  kehotetaan jättämään hikoilu lehtien kanssa väliin lähes kokonaan, sillä kastemadot hajottaisivat ne lannoitteeksi talven mittaan.  Ränneistä ja jalkakäytäviltä sen sijaan kehotettiin lehdet siivoamaan. Minä kyllä haravoin tänään vähän, sillä kokemukseni on, että keväällä on entistä kovempi työ saada esiin vihertävää nurmea lehtimassan alta. Suurimman osan lehdistä piilottelen pensaiden juurille tai ojiin.

Törmäsin kyllä facebookin kautta erikoiseen pyyntöön: siellä siis oikein pyydettiin tuomaan lehtiä, jos niitä jää yli omasta pihasta.

Kohta on tämä lysti taas ohi. Henkilökunta sanoo, että sisällä pitää olla koko talvi. Koko talvi! TYLSÄÄ! Olis vähemmän tylsää, jos välillä saisi uuden lehtisatsin kuopsuteltavaksi. Jos teillä jää syksyn haravoinnista yli lehtiä, jotka ei mahdu kompostiin, henkilökunta mielellään ottaa niitä vastaan meidän viihdytystarkoitusta varten. Kiitos!

Keräsin omasta pihasta tammenlehtiä isoon säkkiin, jonka käyn viemässä naapurin kanoille, jos vain vielä ottavat vastaan. Tammenlehtiä riittääkin, osa on vielä puussa kiinni ja joka päivä saisi haravoida.

Auringonkukat retkottavat tuossa keittiön ikkunan edessä edelleen. Tiaiset ovat käyneet niitä nokkimassa, joten olen antanut olla vielä. Kaunopunahatut ovat kukkineet lähes näihin päiviin asti, mutta nyt nekin ovat muuttuneet mustiksi. Ajattelin, että jättäisin ne  talventörröttäjiksi.

Tropiikin ihmeitä

Tropiikin ihmeitä

Olen ollut opiskelemassa toisella paikkakunnalla muutaman viikon ja ihmetellyt kaikenlaista uutta. Ensimmäisinä päivinä oli kuin kulkisi jossain ihmemaassa kuin Liisa konsanaan. Postailen faceen aina jotain ihmeteltävää.

Tämän päivän ihmeet löytyivät kasvitietellisestä puutarhasta Botaniasta. Ulkona oli harmaata ja satoi vettä mutta kasvihuoneen lamput loistivat kuin aurinko. Vehreä trooppinen ja subtrooppinen ilmasto helli, kun kuljimme huoneesta toiseen ihmetellen kasveja, kukkia ja eläimiäkin.

20180926_1732031126777936540185738.jpg

Sisäpuutarhassa asustaa nimittäin kultatöyhtökakadu Juuso, kilpikonna ja perhosia. Juuso oli oikein viehättävä, mutta ei kovin seurallisella tuulella, katseli nimittäin aina toiseen suuntaan kuin missä me olimme. Kilpikonnaakin piti etsimällä etsiä sillä se oli mennyt kukan alle nukkumaan. Perhostoiminta on siirtynyt Botaniaan konkurssiin menneeltä perhospuutarhalta 90-luvulla. Teline, jossa roikkui perhosten koteloita oli kuin taulu. Kaksi perhosta oli juuri kuntoutumassa ja muutama lenteli kasvihuoneen katossa. Jotenkin pahalta tuntui katsella niitä perhosia, jotka räpistelivät lattialla. Ammatti-identiteetti olisi velvoittanut auttamaan ne kasvin lehdelle, mutta jätimme ne kuitenkin rauhaan.

Kasvimaailman ihmeistä ihastelin erityisesti komeasti kukkivaa valtavan kokoista kiinanruusua. Minun kiinanruusullani on vielä pitkä taival päästä niihin mittoihin. Myös muita kukkivia pensaita ja puita oli virkistävää katsella sateisena syyspäivänä.

20180926_1653008879795316999971135.jpgValtavan vaikutuksen minuun teki myös neidonhiuspuu herkän vaaleanpunaisia kukkineen. Kaunista ilmiasua vielä vaikuttavampi oli sen tarina, jonka luin nimikyltistä. Siinä kerrottiin valtavasta sitkeydestä ja selviytymiskyvystä. Kuusi neidonhiuspuuta nimittäin selvisi totaalisesta tuhosta Hiroshiman atomipommin räjähdyksestä. Lähimmät puut olivat noin kilometrin päässä räjähdyksen keskipisteestä. Neidonhiuspuuta kutsutaan myös toivon puuksi ja sitä pidetään pyhänä, eikä mielestäni syyttä!

 

20180926_1720529109610342098516761.jpgMyös tuoksumaailma oli virkistävä. Erityisesti eucalyptyksen tuoksu tuntui syksyn nuhanenään oikein tervehdyttävältä. Tervehdyttävän vaikutuksen takia sitä on alun alkaenkin istutettu ympäri maailmaa. Aluksi nimittäin luultiin, että puu puhdistaa maata ja ilmaa malariaa vastaan. Totuus ei kuitenkaan ole aivan näin suoraviivainen mutta joka tapauksessa puuta kutsutaan myös kuumepuuksi.

 

Vierailu puutarhassa opiskelupäivän päätteksi antoi puhtia loppuviikon aherrukseen ja kasvilamppuauringoista saimme valohoitoa pimeään sadepäivään.

Tomaatteja kuin jouluna puuroa

Tomaatteja kuin jouluna puuroa

Minulla on nykyään soinut päässä joululaulu: ”Nyt sitä saa, nyt sitä saa –” , eikä ole ollenkaan kyse puurosta. Minulla on kasvihuone niin täynnä tomaatteja, että todellakin on saanut syödä vatsansa täyteen. Mies on vienyt niitä kavereilleen töihin ja minä olen jakanut niitä naapureille ja kaikille, jotka käyvät meillä. Hyviltä ovat maistuneet meidän ja muidenkin mielestä. Yksi kaveri soitti ja kysyi, voiko tulla hakemaan niitä lisää ja kun emme olleet kotona, lupasimme, että voivat käydä kasvihuoneesta niitä vapaasti poimimassa.

Minä en ole mikään säilöjätyyppi. Tykkään enemmän käydä napsimassa suoraan maasta ja puusta ja syödä suihini. Nyt ehkä täytyy miettiä, tekisikö jotain säilöntää muistuttavaa kaikille niille tomaateille, joita vielä on tulossa. Minua kiinnostaisi kuivattaa uunissa ja tehdä jotain aurinkokuivattujen tomaattien tapaista. Yhden ohjeenkin jo löysin, mutta en ole niin sanotusti vielä koppeutunut kokeilemaan sitä. Aloittaminen uudessa työssä on vienyt kaiken ylimääräisen energian tässä loppukesän sadonkorjuun aikaan.

Innostuin lopulta postaamaan aiheesta, kun purjehdus- ja puutarhaystävänikin ylisti satoni runsautta ja laadukkuutta. Luulin nimittäin, että kaikkien kasvihuoneet ovat täynnä tomaatteja eikä tässä nyt mitään niin ihmeellistä ole. Vaikka voihan sitä kirjoittaa asioista, vaikkeivät ne niin ihmeellisiä olisikaan.

Ikinä en olisi voinut uskoa, että sadosta tulisi näin runsas ja että kasvihuone täyttyisi tomaattiviidakoksi. Kesä oli otollinen juuri tomaatille varmaan. Muistaisikohan sitä ensi keväänä, että taimia ei kannattaisi istuttaa kovin paljon ja että pikkuruisista taimista kasvaa tuollainen viidakko. Enpä usko! Aina sama juttu: liian paljon esikasvatusta ja liian tiheään istuttamista.

IMG_2983Paprikoita en kyllä saanutkaan sitten yhtään. Munakoisoja on syöty kaksi ja kaksi on tulossa vielä. Siihen olen ihan tyytyväinen, sillä olin tosi epäileväinen sen suhteen, että onnistuisin munakoisojen kanssa. Kesäkurpitsaakin on tullut jonkin verran.

Muita ilahduttajia puutarhassa ova korkeiksi kasvaneet auringonkukat ja kaunopunahatut sekä kirkkaan keltainen syyskaunosilmä. Vanhat omenapuummek notkuvat omenoita ja paljon putoaa maahankin. Jokin pihlajanmarjakoikin vähän omppuja vaivaa, mutta kauniita ovat silti. Kunpa syyskuukin olisi vielä aurinkoinen ja lämmin!

Auringonkukkia ja punahattuja

Auringonkukkia ja punahattuja

Nyt auringonkukat aukesivat. Tänä kesänä aurinkoa on riittänyt taivaaltakin ja se on ihanaa.Kasvatin auringonkukkia tänä vuonna eri lajeja. Ostin siis auringonkukka-mix-pussin Hyötykasviyhdistyksen valikoimasta ja nyt olen jännittyneenä odottanut koko kesän, millaisia kukkia saan. Osa on tosi korkeita ja suuria ja osa melko matalia ja pienempiä. Minusta oikein ihastuttava on myös sitruunankeltainen kukka. Se on jotenkin viileän raikas.

Tänä kesänä aurinkoa on riittänyt taivaaltakin ja se on ihanaa. Toisessa penkissä auringonkukat tahtovat nuupahtaa väkisin, kun pitäisi kastella niin paljon. Töistä penkkiä käy varoittamassa meidän pikkuriiviökani. Jos se vain suinkin yltää kurkottamaan verkon välistä, sen hampaat leikkaavat varren poikki kuin veitsellä olisi leikattu.

Punahatut ovat myös komeimmillaan juuri nyt. Ne ovat nyt jaksaneet urheasti kukkia jo monta vuotta. Olen ylpeä itsestäni, että sain ne siemenistä kasvatettua noin komeiksi. Pitäisikin oikeastaan laittaa ensi vuonna uusi satsi tulemaan kaiken varalta ja jonnekin muuallekin pihaa sulosuttamaan, sillä kukintaa saa odottaa kaksi vuotta. Minä pidän kaunopuhatussa  erityisesti sen väristä ja kukan hauskasta muodosta, kun kukan terälehdet osoittavat alaspäin ja keskusta kurottaa korkeuksiin.

 

Huumaavaa tuoksua öisin keittiössä

Kun nälkä yllättää yöllä tai myöhään illalla, keittiössä odottaa yllätys: huumaava tuoksu täyttää koko keittiön. Isoposliinikukka (Hoya carnosa) kukkii taas! En edes muistanut tarkistaa, onko kukkia tullut lisää sen aikaisemman yhden jälkeen, mutta tuoksusta tiesin, että on. Kukka on mielenkiintoinen myös  juuri siksi, että se tuoksuu nimenomaan illalla ja yöllä. Tuoksu on hunajaisen makea ja kukkakin tihkuu mesipisaroita. Puutarha.net-sivustolla kukinto kuvataan seuraavasti:

Hohtavan vahamaiset kukat ovat vaaleanpunertavia, viisiteräisiä ja niissä on punainen lisäteriökiehkura. Ne muodostavat sarjamaisen, 12-15 kukan kukinnon. Kukat erittävät lämpimällä säällä makeita mesipisaroita.

20180716_105940

Minun posliinikukkani on jo melko iso ja vanha, noin 30 vuotta. Sain pistokkaan äidiltä, kun muutin pois kotoa.  Myöhemmin emokasvi kuoli äidiltä ja annoin hänelle pistokkaan omasta kasvistani. Posliinikukka on kulkenut mukanani monet muutot ja viihtynyt vaihtelevasti eri asunnoissa. Muutoista se aina vähän suuttuu ja mököttää eikä välttämättä kuki muuttovuonna.

Yhdessä muutossa pakkasin sen pahvilaatikkoon ja kiersin pitkät rönsyt kiemuralle laatikon päälle. Veljeni kanssa säälimme kovasti kukkaraukkaa ja yritimme saada sen nopeasti taas takaisin ikkunalle. Mies rakensi kukalle verkon, johon se voi kiemurtaa itsensä. Se ikkuna olikin tosi valoisa ja silloin portaikossa tuoksui.

Myöskään muista muutoksista se ei pidä. Multaa ja ruukkua ei kannata vaihtaa kuin tosi harvoin. Minä olen vaihtanut ruukun muistaakseni kolme kertaa koko aikana eli noin kymmenen vuoden välein. Ruukku saa olla melko pieni eikä haittaa, vaikka kastelu välillä unohtuisikin.  Ikkunaa, jossa se on, en voi pestä hetikään joka vuosi kuin päällisin puolin, sillä en raaski siirrellä kukkaa, kun siitäkään se ei tykkää.

Aluksi luulin, ettei se kukikaan koskaan. Meni nimittäin tosi pitkään ennen kuin näin siinä ensimmäiset kukat. Posliinikukasta kerrotaankin eri lähteissä, että kukkiakseen se tarvitsee valoisan paikan. Luulen, että joissakin asunnoissa se on yksinkertaisesti ollut liian pimeässä. Se kasvatti  kyllä tummanvihreitä, nahkeita ja kiiltäviä lehtiä, joissa siellä täällä näkyy valkoisia pisteitä ensin kasvattamaansa ohueen varteen.

20180716_105912

Yhtenä kesän huomasin kesälomalta palattuani, että paavalinkukkiin  ikkunalaudalle oli pudonnut kuihtuneita kukintojen jäänteitä. Siitä arvelin, että nyt posliinikukka on vihdoin alkanut kukkia ja löytänyt viihtyisän paikan itselleen. Monena kesänä olin aina poissa juuri silloin kun kukat avautuivat ja löysin palattuani vain todisteet ikkunalaudalta.

Nyt se on kotiutunut nykyiseen kotiimme, kun saamme taas nauttia sen kauniista posliinimaisista ja tuoksuvista kukista. Nyt siinä on kaksi kukkaa samaan aikaan. Yksi on jo kukkinut ja muutama näyttää olevan vielä nupulla. Posliinikukka on kuin perheenjäsen,  niin pitkän matkan se on kulkenut minun kanssani.

20180716_110004

Hyötytarhan rehevyyttä ja kukkaloiston odotusta

Hyötytarhan rehevyyttä ja kukkaloiston odotusta

Kaksi viimeisintä päivitystäni ovat kertoneet vierailukohteista, joten nyt on aika katsella kotiin päin. Kaikkein rehevin ja kukoistavin osa pihaa on ehdottomasti hyötytarha ja kasvihuone. Lavoissa kesäkurpitsa kukkii ja ensimmäisiä kurpitsoita on jo maisteltu. Lehtiä pukkaa niin runsaasti, että niitä pitäisi varmaan taas vähän karsia. Kurkkuyrtin siniset kukat ja kääpiösamettikukan oranssit värittävät lavaa kivasti. Salaattia ja mangoldia on enemmän kuin ehtii syödä ja muutaman porkkanankin voin ehkä saada syksymmällä. Laitoin retiiseiltä jääneeseen tyhjään tilaan alennusmyynnistä löytämäni oreganot, joiden kasvua nyt odotellaan.

Kasvihuone pullistelee tomaateista. Olen leikannut latvat ja karsinut lehtiä, että ne eivät aivan villiintyisi kokonaan. Tomaattia on tulossa runsaasti ja osa raakileista on jo aivan valtavan kokoisia. Ensimmäisiä kypsiä tomaatteja on maisteltu ja syöty kuin mansikoita, niin makoisilta maistuvat. Toiveissa on siis hyvä tomaattisato, kunhan vain kypsyminen pääsee kunnolla vauhtiin.

IMG_2482Yksi ilon ja ihmetyksen aihe on pikkuruinen munakoison alku. Kukkia munakoisoissa on ollut runsaasti, mutta näyttää siltä, että kaikista kukista ei kasva hedelmää. Olen välillä sipaissut kukkia pensselilläkin, mutta en tiedä, miksi tällä hetkellä on vain yksi pieni raakile näkyvissä. Ananaskirsikka tai karviaskoiso kukkii myös mukavasti, mutta vielä ei näy hedelmiä.

Kaikessa ei sentään voi onnistua: paprikat eivät ole oikein pärjänneet tänä kesänä. Jokin on syönyt lehdet täyteen reikiä ja näyttää uhkaavasti siltä, että satoa ei taida tulla. Muutama kukka on kyllä vielä eli yritystä on, joten ehkä tuholaiset ovat hellittäneet otettaan sen verran, että vielä voisi olla pientä toivoa sadosta. Siinä mielessä harmi, että tuholaiset iskivät paprikoihin, kun laitoin monta eri lajikettakin kokeiluun viime kesän hyvän kokemuksen rohkaisemana. Mutta jotain positiivista on se, että nyt tuholaiset saivat osansa paprikoista ja jättivät muut kasvit rauhaan.

Kukkaosastolla ei ole näkyvissä mitään erityistä loistoa, paitsi loistosalvian siniset kukat. Enemmänkin ollaan vielä odottavalla kannalla. Punahatut ja auringonkukat ovat isolla nupulla ja nyt odotellaan niiden näyttävää kukintaa. Istutin keittiönterassin laatikkoon monenlaisia auringonkukkia ja niiden väliin kylvin herneen siemeniä. Kokeilu näyttää onnistuneen kivasti, sillä herneet ovat saaneet tukikeppinsä korkeiden auringonkukkien varsista ja ristikkosuojasta, joka piti laittaa suojelemaan taimia kanilta.

Jotain pientä ja kaunista löytyy sieltä täältä kuitenkin kukkimasta. Yksi suosikkini on korallikeijunkukka, jonka istutin viime kesänä. Nyt se kukkii ensimmäistä kertaa ja on aivan ihastuttava. Se näyttää asettuneen ja viihtyvän hyvin aurinkoisessa paikassa ja toivonkin, että se siitä vahvistuu ja leviää. Uusi kokeiluni, daalia, aloittelee myös kukintaansa. Vielä kukka ei ole täysin auennut pallonmuotoonsa, mutta kohta se varmasti valmistuu.

Eilen kävimme hakemassa keltasauramoa tienvarresta. Kerroinkin tästä viime postauksessani, kun ihailin sitä Loviisassa. Laitoin taimipaakut kahteen paikkaan: autotallin seinustalle daaliapenkin viereen ja kaarisillan lähelle. Toivottavasti ne nyt juurtuvat ja sopeutuvat niin, että siementäisivätkin, koska muistaakseni kasvi itse on yksivuotinen, mutta leviää siemenestä itsekseen. Jännitettävää ja odottamista on siis tässäkin asiassa.