Pasuunakukkien lumoissa

Pasuunakukkien lumoissa

Olen saanut nauttia huumaavista tuoksuista pihalla ja sisällä viime aikoina. Pasuunakukka oli avannut torvensa ammolleen juuri sillä aikaa, kun poikkesimme pikku retkelle merellä. Nuppujen kehittymistä ja kasvamista olin seurannut jo monta viikkoa. Aluksi ne erottuivat pienen pieninä noin puolen sentin mittaisina ja kasvoivat vähitellen, kunnes jo mietin, kuinka pitkiksi ne oikein kasvavatkaan. Sitten nupusta alkoi työntyä kukan alkua ja lopulta kukka tuli esiin ja aukesi kaikessa komeudessaan. Lisänä kuin pisteenä iin päällä tulee tuoksu: paksu, patfyyminene ja huumaavan voimakas. Hyvää kannatti odottaa!

Sain kaksi pasuunakukan juurakkoa mieheni autokauppiaskaverilta. Hän sattui käväisemään meillä taimikasvatusaikaan, kun minulla oli joka paikka täynnä taimia ja pelargoniat verannossa heräilivät. Hän tuumasi, että tännepä hänen täytyykin tuoda pasuunakukkia, joita kuulemma talvettaa autotallissaan. Toinen oli istutettu vanhaan kastelukannuun ja toinen isoon altakasteluruukkuun. Ruukuissa töröttivät vain kuivannäköiset kepit, joissa ei ollut mitään elonmerkkejä. Ajattelin, että näinköhän onnistun niitä hoitamaan ja saamaan niihin jotain elämää.

Kevät eteni ja kepit alkoivat puskea lehteä ja kasvaa verannon valossa. Alkukesästä vaihdoin kastelukannun ruukkuun ja lisäsin uutta multaa. Aluksi pidin kukkia kasvihuoneessa ja siellä ne saivat vauhtia kasvuun. Toisesta kasvoi pian toista metriä korkea puu ja toin sen ulos seinustalle, johon paistaa aurinko aamupäivällä ja illalla. Toinen jäi vähän pidemmäksi aikaa kasvihuoneeseen ja kasvoi tiheäksi pensaaksi. Se vei jo niin paljon tilaa kasvarin nurkassa, että päätin siirtää sen grillimökin terassille ennen kuin se on niin suuri, ettei sitä pysty siirtämään.

Kastelukannussa alkunsa saanut pasuuna piti tukea seinään, ettei se katkea tuulessa. Toista suojaa vanha omenapuu ja grillimökki. Kastelukannupasuuna alkoi tehdä nuppuja ensin. Toinen vain kasvaa ja levenee entisestään. Olen yrittänyt vakoilla, josko siinä olisi nupun alkuja ja voi olla, että lannoittaminen ja juttelu alkaa tuottaa tulosta. Vähän näyttäisi siltä, että kun oikein pinnistää voi nähdä nupun alut.

Olen kyllä ollut todella vaikuttunut kukkien koosta, tuoksusta ja upeudesta. Laitoin facebookiin päivityksenä kutsun tulla ihmettelemään ja muutama naapuri kävikin katsomassa ja ihastelemassa kukkaa. Minulla ei ollut tiedossa, minkä väriset kukat ovat. Aluksi ne näyttivät aivan valkoisilla, mutta sitten kukan reunaan ilmestyi häivähdys vaaleanpunaista, joka ehkä tummeni vähitellen.

Kukat näyttävät kestävän noin viikon. Nyt ne alkavat nahistua vähitellen. Elän kuitenkin toivossa, että kukkia on tulossa vielä lisää ja että toinenkin pasuuna alkaa kehittää nuppuja. Vielä on kesää jäljellä ja kauniita lämpimiä päiviä edessä. Niistä pasuunat tykkäävät.

Bonuksena huumaavaa tuoksua alkoi tuntua myös sisällä ja kas kummaa: myös posliinikukka kukkii ja tuoksuu.

Kuninkaan askelissa

Kuninkaan askelissa

Miesten harrastukset vaativat tapaamista Piikkiössä, ja me rouvat päätimme lyöttäytyä mukaan. Isäntämme oli suunnitellut meille oivan päiväohjelman, joka kävi meille kotipuuhaajille urheilusuorituksesta, kun kävelyä kertyi sen verran monta kilometriä. Kilometrit hurahtivat aivan huomaamatta, sillä reitti oli valittu niin taiten, että katsottavaa ja ihmeteltävää riitti koko matkan ajan meille kaikille, vaikka katselimme maisemaa aivan erilaisten silmälasien läpi. Reitti ei ollutkaan mikä tahansa kärrypolku tai maantie, vaan kuninkaidenkin kulkema ja heidän mukaansa nimetty matkan pätkä Turusta Viipuriin.

Kuninkaan tie ja Hämeen härkätie ovat historiallisesti Suomen merkittävimpiä tieyhteyksiä. Kuninkaan tie kulki Turusta Viipuriin. Nimitys on peräisin 1700-luvulta. Vanhan Kuninkaan tien tunnusmerkkejä oli vielä näkyvissä siellä täällä. Jykevät pylväät olivat säilyneet hienosti yhdellä osuudella. Kartanon alueelta bongasimme vanhan kaarisillan kivirakenteet.

Melkein heti alkumatkasta Rungon kylässä näimme ensimmäisen kestikievarina toimineen talon, jossa kuninkaatkin ovat yöpyneet ja lepuuttaneet hevosiaan. Kuningasta varten oli kuulemma pitänyt rakentaa oma sisäänkäyntikin. Kuninkaantien asema velvoitti ja matkalla piti olla kestikievareita tasaisin välein, jotta matkanteko onnistuisi.

Idyllisestä maalaismaisemasta sukelsimme Tuorlan metsään, jonka suojelualue on perustettu 2017. Suojelualueella on erilaisia metsätyyppejä: jalopuuvaltaista lehtoa, tuoretta ja kuivaa kangasta sekä kalliopaljastumia. Vaikuttavin osuus tällaiselle pohjoisesta muuttaneelle oli tietenkin se rehevä lehtomaisuus. Liito-oravaan emme törmänneet, vaikka se opastaulun mukaan alueella asustaakin. Sen sijaan pysähdyimme kasveista kiinnostuneen toisen rouvan kanssa monta monituista kertaa ihastelemaan metsän kukkasia ja puita.

Määränpäänä meillä oli Tuorlan majatalon makoisa lounaspöytä ja matka seuraili historiallista Kuninkaan tien pohjaa. Välillä kuljimme aivan uusien asutusalueiden ja rakennustyömaiden poikki ja välillä sukelsimme luonnnontilaiseen lehtometsään ja sieltä päädyimme lopulta kulttuurihistorialliseen Tuorlan kartanon ympäristöön. Päärakennus on perimätiedon mukaan rakennettu 1600-luvulla. Yhtenäinen arkitehtoninen ulkoasu on 1800-luvulta ja rakennukset muodostavat viehättävän sisäpihan. Tuorla oli keskiajalla Kuusiston piispanlinnan alaisuuteen kuuluva karjatila.  Tuorlan omisti maaherran leski Vendla Gustava von Willebrand. 

Alueella on ollut maanvieljelyskoulutusta vuodesta 1883 lähtien, ja siellä koulutetaan edelleen alan ammattilaisia. Oppilaitoksella on toimiva maatila, metsää ja peltoa, joilla viljellään myös erikoisia lajikkeita, kuten tattaria, makealupiinia, kvinoaa, maissia, sokerijuurikasta, kuminaa, härkäpapua, rypsiä ja rapsia. Puutarha-alan opiskelijoita varten on useita kasvihuoneita, heldelmätarha ja floristiikkatalo. Löysimmekin aluleelta viehättäviä kukkaistutuksia ja kuljimme hedelmätarhan ohi. Floristiikkatalossa ei ollut kesäaikana toimintaa, mutta paikalliset kertoivat, että siellä on sesonkiaikoina, kuten jouluna ja keväällä myös myyntiä.

Tienvarressa ihastelin vuohenkelloa ja vaaleanpunaista siankärsämöä ja päivänkakkaroita. Kartanon alueen istutuksissa oli komeaa punakärsämöä, jota olen haaveillut hankkivani kasvihuoneen seinustalle valkoisen seuraksi. Istutuksissa oli myös kauniisti kukkivaa ruiskaunokkia, jonka vieressä pääsin myös kuvattavaksi. Mäkimeirami kukki ja tuoksui voimakkaasti samoin kivikkoryhmässä ajuruoho.

Retkellä nautin kasvien moninaisuudesta, lehtometsän vehreydestä, vihreydestä ja väriloistosta. Minulle se on niin tuttu ja aina uutta tarjoava maailma, mutta isännällemme kuulemma aivan vieras. Hän ei ollenkaan ollut kiinnittänyt kasveihin huomiota aiemmin, vaikka oli kulkenut saman reitin useasti. Niin olemme erilaisia ja kiinnitämme huomiotamme eri asioihin. Hän katseli muun muassa siltojen lujuutta ja rakenteiden kestävyyttä.

Lähteet:

Visit Kaarina. Tuorlan kartano. http://www.visitkaarina.fi/nae_ja_koe/kartanot/fi_FI/tuorlan/ http://www.visitkaarina.fi/nauti/luonto/Kuninkaantie/fi_FI/tuorla_raadelma/Kuninkaan tie ja Tuorlan metsä. Opastaulu maastossa.

Vieraana Nummelan tilan puutarhassa

Tämän vuoden Avoimet puutarhat -tapahtuman vierailukohteeksi valikoitui Nummelan tilan puutarha Nurmijärvellä. Se sijaitsee Nukarissa, mukavan automatkan päässä meiltä kotoa. Puutarhahörhönaapuriystävä ei päässyt mukaan, mutta prinssini lähti minulle seuraksi. Onnistuimme välttämään sadekuurotkin juuri parahultaisesti.

Nummelan tilasta kerrotaan esittelysivulla, että se on 100 vuotta vanha idyllinen puutarha. Maatilan pihapiirissä on pieni hyötytarha ja kasvihuone. Isoissa perennapenkeissä kukkivat muun muassa kärhöt, pionit ja keijunkukat. Tontilla on myös isoja puita, joilla on tärkeä merkitys tuulensuojan antajina avaralla paikalla peltojen keskellä.

Kuvaus oli osuva, sillä todellakin pihapiiristä huokui ajan patinaa, idylliä ja viihtyisyyttä. Puut ja perennat olivat keskeinen osa ja niitä oli yhdistelty puutarhassa tosi kivasti. Väriloistoa löytyi eri tasoista: korkeat kellokukat ja eriväriset maanpeittokasvit täydensivät toisiaan. Perennapenkin keskellä oli myös kiinnostavia lasikupuja. En tiedä, oliko niillä muukin tarkoitus kuin esteettinen kiinnostavuus, mutta minusta ne olivat hauskoja. Muutenkin puutarhasta löytyi paljon kivoja yksityiskohtia. Minä tietenkin bongasin myös pupun.

Kasvihuoneen tomaatit olivat kauniisti suorassa rivissä ja punalehtinen basilika tervehti ovella. Kasvilavat pursuilivat vihanneksia ja kukkia. Ihanan runsasta, rehevää ja hyvinhoidettua.

Pihassa näkyi myös elämä. Pihan keskellä oli todella tyylikäs ja viehättävä kesäkeittiö tai olohuone tai miksi he sitten mahtavatkaan kutsua pikkuista taloaan. Se oikein kutsui istahtamaan ja viettämään sadepäivää tai illanistujaisia. Omenapuiden katveessa oli myös riippukeinu.

Yksityiskohtia ja erilaisia tiloja, istutusryhmiä ja perennapenkkejä oli useita erityylisiä, vaikka piha ei ollut mitenkään valtavan suuri. Tuntui kuin aina löytyisi uusi näkökökulma tai huone, kun siirtyi eteenpäin. Pihan reunalle oli asetettu pöytä ja tuoli vanhan puun katveeseen. Asetelma ja taustalle jäävä tasainen peltomaisema toi mieleen Toscanan. Fiilistelin siinä hetken välimerellisissä tunnelmissa.

Kaurapellon poikki oli tehty polku, joka johti puutarhaan numero 2. Sen tunnelma oli toisenlainen kuin maatilan puutarhassa. Aluksi piha näytti kovin avaralta ja tyhjältä, mutta tarkemman tarkastelun jälkeen alkoivat yksityiskohdat ja kokonaisuudet hahmottua. Puutarhassa oli käytetty havupuita ja pihassa oli ikään kuin pieniä metsämaailmoita, joihin olisi tehnyt mieli mennä sisälle.

Pihan takaosasta löytyi vasta perustettu havupuu- ja rhodo- tai atsaleaistutuskokonaisuus, joka sulautui suurten mäntyjen kanssa yhteen. Penkissä oli käytetty nerokkaasti kaarevaa muotoa ja siinä oli kaunista pelkistyneisyyttä. Ihastuin myös kiviasetelmaan perennapenkin vierustalla. Perennapenkissä loisti rautayrtin voimakas punainen väri, jota korostivat valkoiset kellokukat, joiden nimeä en nyt valitettavasti muista.

Koskaan ei saa vangittua tällaiseen juttuun kaikkea ja varmasti joku toinen näkisi vierailukäynnillään aivan toiset jutut, mutta siinä se onkin tämä puutarhojen kiinnostavuuden juju: niin paljon voi löytää, kun katsoo avoimin mielin. Paikalla oli paljon vieraita, autoja tien varret täynnä ja kahvilassa jonoteltiin ihania kakkuja. Tämä oli minulle uusi tuttavuus, johon mielelläni tutustuisin uudestaankin ajan kanssa. Tontilla toimii myös Kukkahuone Linnea, joka järjestää muun muassa kiinnostavilta vaikuttavia kukkakursseja. Ehkäpä saan naapurini houkuteltua jollekin kurssille ja pääsen vielä uudestaan tutustumaan puutarhaan.

Haapavanhuksen viimeinen kesä

Äidin mökin haapavanhus taitaa viettää viimeistä kesäänsä pystyssä. Oikeastaan se olisi pitänyt kaataa jo viime talvena, mutta mestareille tuli jotain muita hommia ja niin vanhus jäi vielä pystyyn. Sitä voisi kai sanoa pystyynkuolleeksi, sillä ei siinä ole ollut lehtiä enää muutamaan vuoteen. Kuolinisku taisi olla se, kun jonkin matkan päästä kaadettiin muutama nuorempi haapa. Viisas veljeni epäili kaikkien pihapiirin haavojen olevan samaa juurta, joten ne reagoivat toistensa kohtaloihin.

Saunan vieressä oleva haapa on samanlainen kelo. Siinä on ainakin neljä tikan kaivertamaa pesäkoloa ja useina vuosina koloissa on pesinytkin tikka tai palokärki. Yhtenä kesänä kuuntelimme kummallista korinaa, jota ilmeisesti poikaset pesässä pitivät.

Kyllä minua jotenkin surettaa, että nuo haavat joutuvat väistymään, kun ne nyt ovat aina olleet siinä. Mitä kaikkea lienevät nähneetkään. Haavan lehtien havinan kuunteleminen kuuluu mökille. Onneksi täällä on sentään vielä jäljellä. Toivottavasti ne eivät kuole, kun vanhukset kaadetaan. Meidän kotipihan ja radan välissä on myös haapoja ja olen miettinyt siksikö minusta aina välillä tuntuu kotona siltä kuin olisin mökillä.

Haapa mökin edessä on ollut siinä niin kauan kuin äiti muistaa, siis lähes sata vuotta, koska se oli jo silloin iso, kun äiti oli pieni. Rantaniityllä äiti on ollut useasti haravoimassa, kun pappa on niittänyt pajukon ja heinän viikatteella. Ei kasvanut ranta silloin tiheää pusikkoa niin kuin nyt. Rannassa oli silloin kolme puuta: haapa ja kaksi koivua, joista toinen on aina ollut majapuu. Sitä se on nytkin.

Kesäkukkien värikimara

Kesäkukkien värikimara

Kesä pyrähti vauhtiin. Lämpimät päivät ja helteet saivat lopulta uskomaan, että kesä on täällä. Kesäkukkien osto, kasvihuoneen laitto, kukkapenkkien siistiminen ja uusiminen, kaarisillan viimeistely, vene vesille… Puuhaa tuntui olevan loputtomasti eikä mitenkään tahdo ehtiä kaikkea. Kaikki on kuitenkin ehditty, mikä on tarpeen.

Kesäkukista meinasi tulla hullutus. Piti käydä usealla puutarhalla ja aina täydentää valikoimia kaikilla ihanuuksilla. Puutarhoilla käyminen on niin mukavaa. Siellä voi viettää aikaa tuntikausia. Vielä parempaa, jos on mukana puutarhahullu kaveri. Tänä vuonna pääsin nauttimaan puutarhojen iloista oikein kaverin kanssa. Tutustuimme molemmat uusiin paikkoihin ja eri liikkeissä oli erilaiset valikoimat. Hauskaa on myös se, että molemmilla meillä oli omat suosikkimme väreissä ja lajikkeissa. Aina myös oppii uutta toiselta: toinen tietää eri asioita kuin itse.

Tänä vuonna tutustuin uutuutena heliotrooppiin. En ollut aiemmin ollenkaan kiinnittänyt huomiota moiseen kasviin, mutta ystäväni opastuksella ihastuin siihen oitis. Erityisesti tuoksu on sen valttikortti. Istutin sen omaan ruukkuunsa ja tein ruukkuistutuksista kivan ryhmän vajan nurkalle. Seuraksi pääsivät korkeuksiin korottava pasuunakukka, jonka juurelle istutin ikisuosikkejani samettiruusuja, laventeli ja huovinkukka.

Sinisen ja oranssinkeltaisen sävyt toistuvat myös lähellä olevassa sinisessä ruukussa, johon pääsi tänä vuonna mustasilmäsusanna. Sen väreistä minun ehdoton suosikkini on se alkuperäinen oranssi. Olen joskus aiemminkin yrittänyt saada mustasilmäsusannaa menestymään jossakin, mutten silloin onnistunut. Nyt päätin yrittää uudestaan, sillä se on yksi suosikeistani: yksinkertaisen ja selkeän kaunis. Nyt näyttää siltä, että susanna on kotiutunut paikalleen hyvin ja voisi vaikka menestyäkin.

Keltaista laitoin myös portin pieleen. Ruukkuun tolpan päähän istutin oppineitten kukkaa ja juurelle huovinkukkaa. Minusta se on ihanan pirteä ja lämmin tervetulotoivotus portilla. Yhdellä puutarhalla ihastuin markettaan, jossa oli minusta erikoinen väritys. Se ei olekaan aivan valkoinen kauttaaltaan, vaan kukkien värissä on ripaus vaaleanpunaista ja kellertävääkin. Portailla ovat perinteiset samettiruusuruukut ja iso pelargonia.

Pelargoniakokoelmani sai uuden vahvistuksen. En nyt muista sen nimeä, mutta jos joku lukijoista tunnistaa, olisi kiva kommentti kertoa se minulle. Ihastuin kirjaviin lehtiin ja kukan erikoiseen punaiseen sävyyn. Isot pelakuut ovat vähän kärsineet kovista tuulista. Appelblossom kaatui ja siitä meni poikki pari oksaa, joista toisen katkenneen vein puutarhaystävälleni. Isoksi kasvanut tuoksupelargonia piti siirtää tuuliseksi päiväksi kasvihuoneeseen, kun ei se pysynyt pystyssä omenapuun alla. Osa kukkii jo kivasti, esimerkiksi vanha tädiltä saatu lajike, mutta osa vasta aloittelee.

Ihanaa, kun on jo paljon kukkia, mutta paljon on vielä kukkia tulossakin. Akileijat , kurjenpolvet, keijunkukat ja verihanhikki ovat parhaimmillaan. Auringonkukat ja krassit ovat vielä melko alkuvaiheessa. Samoin punahatut kasvattavat vasta lehtiä, joita olen yrittänyt kotiloilta suojella.

Tuoksujen harmoniaa kasvihuoneessa

Tomaatin taimet ovat asustaneet kasvihuonessa nyt muutaman viikon. Osan laitoin vähän aikaisemmin ja osan vähän myöhemmin. Yöllä ja muutamina kylminä päivinä olen käyttänyt auton sisätilalämmitintä pitämään yllä säädyllistä lämpötilaa. Osa lehdistä näyttää käpistyvän vähän, mutta kyllä ne siitä varmaan oikenevat vähitellen. Muuten taimet näyttävät oikein terhakoita. Huomasin, että kasvu on lähtenyt käyntiin, kun jouduin jo poistamaan ensimmäisiä varkaita. Yellow submarinessa ja jossain muusakin lajikkeessa on jo nuppuja ja pian ne kukkivat, ihanaa.

Tietenkin minulla jäi yli tomaatin, paprikan ja ananaskirsikan taimia ja niinpä päätin laittaa ilmoituksen taimien antmisesta facebookiin omalle sivulleni ja kyläyhteisömme sivulle. Yllätyin ilmoituksen herättämästä kiinnostuksesta. Kivasti pääsivät taimet uusiin koteihin. Naapurin kanssa vaihdoimme taimia ja näin saimme laajennettua lajikevalikoimaamme. Olipa mukava myös tavata naapureita samalla.

Paprikantaimien kanssa on ollu vähän ongelmia. Löysin nimittäin niistä kirvoja, jotka käpristävät lehdet. Nyt olen yrittänyt häätää niitä suihkuttelemalla toluvedellä ja pesemällä lehtiä. Pitäisi tehdä nokkosvettä siltä varalta, että en saanutkaan häädettyä kaikkia tai jos kirvat tekevät uuden hyökkäyksen. Viime kesänä en onnistunut paprikoiden kanssa ollenkaan, varmaan samasta syystä. Nyt täytyy yrittää olla tarkempi ötököiden kanssa. Chilissä on vähän samaa ongelmaa.

Nyt näyttää siltä, että kirvat on voitettu tällä erää. Nokkosvesi auttoi. Nuppuja näyttäisi olevan tulossa.

Tänä vuonna en ottanut kasvatusrepertuaariin munakoisoa, vaikka se onkin hauskan näköinen kasvi. Satoa tuli viime kesänäkin melko mukavasti, vaikka kukkia kyllä oli. Sen sijaan otin kokeiluun kasvihuonekurkun, jota minulla ei ole ennen ollut. Ananaskirsikkaa istutin vain kaksi tainta, kun ne vievät niin paljon tilaa ja kasvavat suuriksi. Satoa saa kuitenkin vain maistiaisten verran.

Samettirakuunaa istutin joka väliin tuholaisia torjumaan. Muutenkin tykkään sen tuoksusta ja mausta tosi paljon. Kääpiösamettikukat eivät nyt oikein onnistuneet esikasvatuksessa, joten niitä on vain vähän. Mietin, miten mahtaisivat ehtiä suorakylvönä vielä, ehkä kokeilen. Ryhmäsamettikukat sen sijaan kasvoivat hyvin ja osa pääsi myös kasvihuoneeseen.

Lisäksi kylvin yhden lavan nurkkaan korianteria, kirveliä ja vähän salaattia. Yhden kreikanmeiramin istutin tomaattien väliin. Lisää yrttejä tekisi mieli laittaa vielä. Nyt on käyty myös taimitorilla vaihtamassa taimia ja puutarhaliikkeissä. Ihanan minibasilikan löysin ja sitruunamelissan ja ne istutin lavan tyhjään kohtaan. Kohta on ahdasta. Oli myös pakko ostaa laventeli ja heliotrooppi ja voi ihanuutta, mikä tuoksu onkaan nyt kadvihuoneesa. Ilmojen kaunistuessa ne pääsevät varmaan ulos paraatipaikalle.

Kevät sytytti valot

Pitkän harmaan talven jälkeen vihreys ja värit ovat tervetulleita. Tänä vuonna harmaus ei ahdistanut minua niin paljon, että olisi pitänyt tehdä keväinen retki johonkin kasvihuoneeseen, kasvitieteelliseen puutarhaan tai isoon kukkakauppaan. Kevät jotenkin räjähti silmille yhtäkkiä huhtikuun lämpöaallon aikana. En ehtinyt jotenkin edes odottaa, kun se oli jo täällä. Nyt minusta tuntuu, että olemme saaneet nauttia kevään alkuvaiheesta pitkään, kun kehitys pysähtyi tähän kylmään jaksoon. Seuraava vaihe taas varmasti yllättää nopeasti, kun lämpenee. Sitten ollaan jo vaiheessa, jossa kaikki on valmista ja aivan järkyttävän vihreää, yhtäkkiä on aivan kesä!

Olen muutaman viikon ajan ihaillut luonnossa vihreän eri sävyjen vaihtelua. Limen vaalean vihreä on yksi lempiväreistäni. Sitä näkee Suomen luonnossa parhaiten juuri keväällä. Se tuo mieleen Edith Södergranin runon Elämä, jossa runon minä sanoo: ”Elämä ei ole kevät/vaaleanvihreään samettiin puettu –”. Se lause ja koko runo on niin totta!

Keväällä vihreän eri sävyt näkyvät parhaiten. Kun lehdet ovat aukeamassa vihreän voi ensin vain aavistaa. Se näkyy vain pienenä värisävyn muutoksena oksien päissä. Sitten vaalean heleä vihreys värittää tien vierustojen puiden oksat ja latvat. Koivujen valkoiset rungot korostavat hiirenkorvien kirkasta vihreää ja maassa valkovuokot toistavat samaa valkoista ja vihreää. Siksi keväällä pitäisi tehdä ainakin yksi moporetki, sillä mopon selästä näkee enemmän kuin vain auton ikkunan läpi nopeasti vilistävän maiseman.

Vaahteraan tulee ensin kukka ja sitten vasta lehti. Vaahteran kukka on ehkä yksi kauneimmista asioista keväällä. Pohjoisesta muuttaneena ihmettelen niitä edelleen aina joka kevät. Samoin lehmuksen ruusumainen lehtikukka on ihastukseni ja ihmettelyni kohde aina, kun siihen törmään. Puisto, jonka läpi aamuisin kuljen töihin, on uskomattoman kaunis keväällä, kun vaahterat ovat puhjenneet vaaleanvihreään loistoonsa.
Pikkuruiset lehden alut ja hiirenkorvat ovat kaikissa puissa ja pensaissa kuin kukkasia ja kauneimmillaan minusta juuri vähän ennen kuin kasvavat täyteen mittaansa. Haavat ovat niin hitaita, raukat. Kaljuina loistavat oksat vieläkin, vain pitkät norkot näkyvät joissain yksilöissä. Koivuissa on jo usein lähes täysi lehti, kun haapa vasta heräilee.


Aamulla töihin mennessäni katselin kadunvarren pikkupuita, joista en ehtinyt saada selvää, mitä ne olivat. Niissä oli pienet pallomaiset lehden alut. Oli kuin niissä olisi ollut jouluvalot, tai niin kuin joku olisi maalannut oksiin vaalean harmahtavan vihreitä pisteitä. Pidä sinäkin silmät auki ja katso tarkasti, niin näet tämän kaiken ihanuuden.