Pasuunakukkien lumoissa

Pasuunakukkien lumoissa

Olen saanut nauttia huumaavista tuoksuista pihalla ja sisällä viime aikoina. Pasuunakukka oli avannut torvensa ammolleen juuri sillä aikaa, kun poikkesimme pikku retkelle merellä. Nuppujen kehittymistä ja kasvamista olin seurannut jo monta viikkoa. Aluksi ne erottuivat pienen pieninä noin puolen sentin mittaisina ja kasvoivat vähitellen, kunnes jo mietin, kuinka pitkiksi ne oikein kasvavatkaan. Sitten nupusta alkoi työntyä kukan alkua ja lopulta kukka tuli esiin ja aukesi kaikessa komeudessaan. Lisänä kuin pisteenä iin päällä tulee tuoksu: paksu, patfyyminene ja huumaavan voimakas. Hyvää kannatti odottaa!

Sain kaksi pasuunakukan juurakkoa mieheni autokauppiaskaverilta. Hän sattui käväisemään meillä taimikasvatusaikaan, kun minulla oli joka paikka täynnä taimia ja pelargoniat verannossa heräilivät. Hän tuumasi, että tännepä hänen täytyykin tuoda pasuunakukkia, joita kuulemma talvettaa autotallissaan. Toinen oli istutettu vanhaan kastelukannuun ja toinen isoon altakasteluruukkuun. Ruukuissa töröttivät vain kuivannäköiset kepit, joissa ei ollut mitään elonmerkkejä. Ajattelin, että näinköhän onnistun niitä hoitamaan ja saamaan niihin jotain elämää.

Kevät eteni ja kepit alkoivat puskea lehteä ja kasvaa verannon valossa. Alkukesästä vaihdoin kastelukannun ruukkuun ja lisäsin uutta multaa. Aluksi pidin kukkia kasvihuoneessa ja siellä ne saivat vauhtia kasvuun. Toisesta kasvoi pian toista metriä korkea puu ja toin sen ulos seinustalle, johon paistaa aurinko aamupäivällä ja illalla. Toinen jäi vähän pidemmäksi aikaa kasvihuoneeseen ja kasvoi tiheäksi pensaaksi. Se vei jo niin paljon tilaa kasvarin nurkassa, että päätin siirtää sen grillimökin terassille ennen kuin se on niin suuri, ettei sitä pysty siirtämään.

Kastelukannussa alkunsa saanut pasuuna piti tukea seinään, ettei se katkea tuulessa. Toista suojaa vanha omenapuu ja grillimökki. Kastelukannupasuuna alkoi tehdä nuppuja ensin. Toinen vain kasvaa ja levenee entisestään. Olen yrittänyt vakoilla, josko siinä olisi nupun alkuja ja voi olla, että lannoittaminen ja juttelu alkaa tuottaa tulosta. Vähän näyttäisi siltä, että kun oikein pinnistää voi nähdä nupun alut.

Olen kyllä ollut todella vaikuttunut kukkien koosta, tuoksusta ja upeudesta. Laitoin facebookiin päivityksenä kutsun tulla ihmettelemään ja muutama naapuri kävikin katsomassa ja ihastelemassa kukkaa. Minulla ei ollut tiedossa, minkä väriset kukat ovat. Aluksi ne näyttivät aivan valkoisilla, mutta sitten kukan reunaan ilmestyi häivähdys vaaleanpunaista, joka ehkä tummeni vähitellen.

Kukat näyttävät kestävän noin viikon. Nyt ne alkavat nahistua vähitellen. Elän kuitenkin toivossa, että kukkia on tulossa vielä lisää ja että toinenkin pasuuna alkaa kehittää nuppuja. Vielä on kesää jäljellä ja kauniita lämpimiä päiviä edessä. Niistä pasuunat tykkäävät.

Bonuksena huumaavaa tuoksua alkoi tuntua myös sisällä ja kas kummaa: myös posliinikukka kukkii ja tuoksuu.

”Tee, kaarisilta tee”

Alkuperäinen silta ensimmäisenä kesänä

Kun muutimme keltaiseen taloomme, huomasin heti, että pihalla oli pieni valkoinen kaarisilta. Muistin Aale Tynnin runon Kaarisilta. Ajattelin, että nyt minulla on oma kaarisilta ja joku muu on tehnyt sen minulle ja että minä voin astella sille raskain saappain ja multa-anturoin ahdistuksieni ja murheitteni kanssa. Tunsin, että olen ansainnut sen, koska olen työssäni rakentanut kaarisiltoja verellä ja kyynelillä monta kertaa.

Mutta sitten kävi niin, että silta vanheni, lahoi ja ränsistyi. Oli aika taas rakentaa kaarisiltaa. Rakennusprojekti alkoi tietenkin vanhan purkamisella. Päätimme, että emme osta mitään uutta materiaalia siltaa varten, vaan tarvikkeiden tulee löytyä kotoa tai luonnosta. Kotoa löytyikin vanhaa polttopuuksi saatua aidan seivästä, josta teimme varsinaisen siltaosan. Sillan perustukseen käytimme järeää lankkua, joka sekin on saatu käytöstä poistettuna.

Sillan kaiteen pystypuut tehtiin heinäseipäistä. Osa niistä löytyi kotoa, mutta osa piti hakea äidin mökiltä Pohjois-Pohjanmaalta. Niihin minäkin olen ehkä ollut heinää seivästämässä joskus lapsena ja nuorena. Silloin heinät ajettiin latoon hevosella ja myöhemmin sinisellä Valmetilla. Tauolla juotiin kotitekoista sahtia pääläristä, ja täti toi kahvit korissa pellolle. Radiosta kuunneltiin Kevyesti keskellä päivää -konserttia. Nyt seipäillä on uusi elämä kaarisillan kaidepuina.

Ensin kaiteen käsinojasta piti sahata oksat ja sitten kuoria kaarna tai kuori. Sitten hioin oksankohdat sileiksi, niin ettei kukaan loukkaisi kättänsä eikä saisi tikkuja kaiteesta tukea ottaessaan. Puun pinta tuntuu lämpimältä ja sileältä käteen, ystävälliseltä. Sen mutkia ja oksan pahkuroita seuratessaan voi miettiä oman elämänsä käänteitä ja solmukohtia.

En ajatellut käsitellä siltaa sen kummemmin, en ainakaan maalata sitä. Ehkä sivelen jotain puun kyllästeainetta siltaosan päätyihin lahoamista hillitsemään, mutta yritän tehdä senkin jotenkin kohtalaisen huomaamattomasti. Materiaalin rosoisuuteen ei sovi valkoisen maalin hohtavuus.

Viimeistelyksi tarvitaan vielä kiviä sillan alku- ja loppupäähän. Sitten voisi suunnitella, mitä kasveja voisi kasvattaa sillan pieleen ja mitkä aiemmista ovat selviytyneet muutostöistä. Kullero taisi kuolla toissa talvena. Kurjenpolven alkua olin näkevinäni ja viime syksynä laitetut kirjopikarililjat ovat juuri alkamassa kukkia. Kovin ovat vaatimattomat nämä kasvit tällä hetkellä. Jotakin runsautta ehkä kaipaisin vielä lisää.

Huumaavaa tuoksua öisin keittiössä

Kun nälkä yllättää yöllä tai myöhään illalla, keittiössä odottaa yllätys: huumaava tuoksu täyttää koko keittiön. Isoposliinikukka (Hoya carnosa) kukkii taas! En edes muistanut tarkistaa, onko kukkia tullut lisää sen aikaisemman yhden jälkeen, mutta tuoksusta tiesin, että on. Kukka on mielenkiintoinen myös  juuri siksi, että se tuoksuu nimenomaan illalla ja yöllä. Tuoksu on hunajaisen makea ja kukkakin tihkuu mesipisaroita. Puutarha.net-sivustolla kukinto kuvataan seuraavasti:

Hohtavan vahamaiset kukat ovat vaaleanpunertavia, viisiteräisiä ja niissä on punainen lisäteriökiehkura. Ne muodostavat sarjamaisen, 12-15 kukan kukinnon. Kukat erittävät lämpimällä säällä makeita mesipisaroita.

20180716_105940

Minun posliinikukkani on jo melko iso ja vanha, noin 30 vuotta. Sain pistokkaan äidiltä, kun muutin pois kotoa.  Myöhemmin emokasvi kuoli äidiltä ja annoin hänelle pistokkaan omasta kasvistani. Posliinikukka on kulkenut mukanani monet muutot ja viihtynyt vaihtelevasti eri asunnoissa. Muutoista se aina vähän suuttuu ja mököttää eikä välttämättä kuki muuttovuonna.

Yhdessä muutossa pakkasin sen pahvilaatikkoon ja kiersin pitkät rönsyt kiemuralle laatikon päälle. Veljeni kanssa säälimme kovasti kukkaraukkaa ja yritimme saada sen nopeasti taas takaisin ikkunalle. Mies rakensi kukalle verkon, johon se voi kiemurtaa itsensä. Se ikkuna olikin tosi valoisa ja silloin portaikossa tuoksui.

Myöskään muista muutoksista se ei pidä. Multaa ja ruukkua ei kannata vaihtaa kuin tosi harvoin. Minä olen vaihtanut ruukun muistaakseni kolme kertaa koko aikana eli noin kymmenen vuoden välein. Ruukku saa olla melko pieni eikä haittaa, vaikka kastelu välillä unohtuisikin.  Ikkunaa, jossa se on, en voi pestä hetikään joka vuosi kuin päällisin puolin, sillä en raaski siirrellä kukkaa, kun siitäkään se ei tykkää.

Aluksi luulin, ettei se kukikaan koskaan. Meni nimittäin tosi pitkään ennen kuin näin siinä ensimmäiset kukat. Posliinikukasta kerrotaankin eri lähteissä, että kukkiakseen se tarvitsee valoisan paikan. Luulen, että joissakin asunnoissa se on yksinkertaisesti ollut liian pimeässä. Se kasvatti  kyllä tummanvihreitä, nahkeita ja kiiltäviä lehtiä, joissa siellä täällä näkyy valkoisia pisteitä ensin kasvattamaansa ohueen varteen.

20180716_105912

Yhtenä kesän huomasin kesälomalta palattuani, että paavalinkukkiin  ikkunalaudalle oli pudonnut kuihtuneita kukintojen jäänteitä. Siitä arvelin, että nyt posliinikukka on vihdoin alkanut kukkia ja löytänyt viihtyisän paikan itselleen. Monena kesänä olin aina poissa juuri silloin kun kukat avautuivat ja löysin palattuani vain todisteet ikkunalaudalta.

Nyt se on kotiutunut nykyiseen kotiimme, kun saamme taas nauttia sen kauniista posliinimaisista ja tuoksuvista kukista. Nyt siinä on kaksi kukkaa samaan aikaan. Yksi on jo kukkinut ja muutama näyttää olevan vielä nupulla. Posliinikukka on kuin perheenjäsen,  niin pitkän matkan se on kulkenut minun kanssani.

20180716_110004

Hyötytarhan rehevyyttä ja kukkaloiston odotusta

Hyötytarhan rehevyyttä ja kukkaloiston odotusta

Kaksi viimeisintä päivitystäni ovat kertoneet vierailukohteista, joten nyt on aika katsella kotiin päin. Kaikkein rehevin ja kukoistavin osa pihaa on ehdottomasti hyötytarha ja kasvihuone. Lavoissa kesäkurpitsa kukkii ja ensimmäisiä kurpitsoita on jo maisteltu. Lehtiä pukkaa niin runsaasti, että niitä pitäisi varmaan taas vähän karsia. Kurkkuyrtin siniset kukat ja kääpiösamettikukan oranssit värittävät lavaa kivasti. Salaattia ja mangoldia on enemmän kuin ehtii syödä ja muutaman porkkanankin voin ehkä saada syksymmällä. Laitoin retiiseiltä jääneeseen tyhjään tilaan alennusmyynnistä löytämäni oreganot, joiden kasvua nyt odotellaan.

Kasvihuone pullistelee tomaateista. Olen leikannut latvat ja karsinut lehtiä, että ne eivät aivan villiintyisi kokonaan. Tomaattia on tulossa runsaasti ja osa raakileista on jo aivan valtavan kokoisia. Ensimmäisiä kypsiä tomaatteja on maisteltu ja syöty kuin mansikoita, niin makoisilta maistuvat. Toiveissa on siis hyvä tomaattisato, kunhan vain kypsyminen pääsee kunnolla vauhtiin.

IMG_2482Yksi ilon ja ihmetyksen aihe on pikkuruinen munakoison alku. Kukkia munakoisoissa on ollut runsaasti, mutta näyttää siltä, että kaikista kukista ei kasva hedelmää. Olen välillä sipaissut kukkia pensselilläkin, mutta en tiedä, miksi tällä hetkellä on vain yksi pieni raakile näkyvissä. Ananaskirsikka tai karviaskoiso kukkii myös mukavasti, mutta vielä ei näy hedelmiä.

Kaikessa ei sentään voi onnistua: paprikat eivät ole oikein pärjänneet tänä kesänä. Jokin on syönyt lehdet täyteen reikiä ja näyttää uhkaavasti siltä, että satoa ei taida tulla. Muutama kukka on kyllä vielä eli yritystä on, joten ehkä tuholaiset ovat hellittäneet otettaan sen verran, että vielä voisi olla pientä toivoa sadosta. Siinä mielessä harmi, että tuholaiset iskivät paprikoihin, kun laitoin monta eri lajikettakin kokeiluun viime kesän hyvän kokemuksen rohkaisemana. Mutta jotain positiivista on se, että nyt tuholaiset saivat osansa paprikoista ja jättivät muut kasvit rauhaan.

Kukkaosastolla ei ole näkyvissä mitään erityistä loistoa, paitsi loistosalvian siniset kukat. Enemmänkin ollaan vielä odottavalla kannalla. Punahatut ja auringonkukat ovat isolla nupulla ja nyt odotellaan niiden näyttävää kukintaa. Istutin keittiönterassin laatikkoon monenlaisia auringonkukkia ja niiden väliin kylvin herneen siemeniä. Kokeilu näyttää onnistuneen kivasti, sillä herneet ovat saaneet tukikeppinsä korkeiden auringonkukkien varsista ja ristikkosuojasta, joka piti laittaa suojelemaan taimia kanilta.

Jotain pientä ja kaunista löytyy sieltä täältä kuitenkin kukkimasta. Yksi suosikkini on korallikeijunkukka, jonka istutin viime kesänä. Nyt se kukkii ensimmäistä kertaa ja on aivan ihastuttava. Se näyttää asettuneen ja viihtyvän hyvin aurinkoisessa paikassa ja toivonkin, että se siitä vahvistuu ja leviää. Uusi kokeiluni, daalia, aloittelee myös kukintaansa. Vielä kukka ei ole täysin auennut pallonmuotoonsa, mutta kohta se varmasti valmistuu.

Eilen kävimme hakemassa keltasauramoa tienvarresta. Kerroinkin tästä viime postauksessani, kun ihailin sitä Loviisassa. Laitoin taimipaakut kahteen paikkaan: autotallin seinustalle daaliapenkin viereen ja kaarisillan lähelle. Toivottavasti ne nyt juurtuvat ja sopeutuvat niin, että siementäisivätkin, koska muistaakseni kasvi itse on yksivuotinen, mutta leviää siemenestä itsekseen. Jännitettävää ja odottamista on siis tässäkin asiassa.

Viikonlopun huveista

Varmaan moni meistä odottaa viikonloppua kuka mistäkin syystä. Minä odotan sitä, että on aikaa puuhastella päivänvalossa taimien kanssa. Usein aloitan joko sunnuntai- tai lauantaiaamun laittamalla YouTubesta soimaan loistavia suomalaisia naisartisteja ja otan esille taimikasvatusvälineet. Sitten aloitan koulimisen ja kylvämisen ja laulan taimille varsinkin, jos olen yksin kotona.

Tänään musiikista saivat kanssani nauttia pikkuruiset tomaatin taimet, jotka päätin siirtää omiin yksiöihinsä. Vähän myöhemmin itäneet Tiny Timit jätin vielä koulimatta.  Olisi ehkä pitänyt vielä odottaa, mutta olen aina niin malttamaton. Toivotaan, että onnistuin olemaan tarpeeksi hellävarainen, jotta hennot juuret ja varret säilyivät ehjinä.

wp-1520766260441805433996.jpg

Munakoisot ja Snacked Purple -paprikat ovat jo melko mukavasti päässet alkuun kasvussa ja niistä alkaa jo hahmottua omaleimaisuutta. Munakoiso onkin minulle uusi tuttavuus, joten sen kehittymistä on jännittävää seurata. Muista paprikalajikkeista hitaasti itivät New Ace -lajikkeen siemenet ja luulin jo että eivät idä ollenkaan. Siksi ostinkin jo uusia siemeniä, mutta ne  eivät ole vielä itäneet.

Nyt on siis tulossa monta sorttia tomaattia ja paprikaa. Lupailin niistä jo muutamia työkaverillekin, sillä luulenpa, että en saa niitä kaikkia taimia mihinkään mahtumaan. Jotenkin tuntuu aina, että pitää laittaa vähän särkymävaraa, sitä varalta että kaikki eivät selviä kesään asti.

wp-1520766159606887811779.jpg

Tänään kylvin ensimmäiset kääpiösamettikukat. Rohtosamettikukan siemeniä minulle ei ollutkaan jäänyt, joten niitä pitää yrittää metsästää jostakin. Ihan joka paikasta en ole niitä löytänyt. Nyt vain siis taas odottamaan.

Istutus-, kylvö- ja koulintasession jälkeen voi istahtaa sohvalle käsityön kanssa ja katsoa Yle Areenasta pari jaksoa Strömsön puutarhaa. Näiden rauhallisten puuhaushetkien takia minä odotan viikonloppua.

20180311_1631071134395546.jpg

 

Joulu saapui jokaiselle

20171225_113918.jpg

Tänä vuonna käytin jouluvalmisteluihin paljon vähemmän aikaa kuin joskus muina vuosina. En kerännyt sisarusten lapsille lahjoja pitkin vuotta. Joulukuun alussa kaappi ammotti tyhjyyttään samoin oma pää oli yhtä tyhjä jouluaatoksista eikä lahjoja kaappiin ilmestynyt ennen kuin viime hetkellä ennen uutta vuotta. En askarrellut joulukoristeita tai kortteja enkä tehnyt himmeleitä tai ovikoristeita havuista. En virkannut enkä kutonut mitään kenellekään. Jotenkin en vain jaksanut, ei innostanut.

Jotain sentään leivoin ja tein punajuuripaistosta. Mutta en tehnyt muita laatikoita. Päätin ostaa ne marketista. Työt loppuivat vasta jouluviikon perjantaina, niin kuin monilla muillakin. Jouluviikolla kävin pitkin viikkoa kaupassa ja yritin hankkia joulutarvikkeita ja -tunnelmaa, samalla kun odotin ennen kaikkea vain lomaa ja lepoa. Kaikkea tuli hankittua ja ruokaa ja herkkuja on edelleen kaapissa yllin kyllin.

 

Koulussa laulettiin laulua ”Joulu saapuu jokaiselle.” Se kosketti minua ja ajattelin, että saapuu se joulu vähemmällä valmistelullakin, joka tapauksessa se saapuu jokaiseen kotiin ja erilaisiin olosuhteisiin. En nyt varsinaisesti ollut stressannutkaan aiheesta ja tiesin toki, etteivät massiiviset valmistelut ole elämän ja kuoleman kysymys meidän huushollissamme. Se, mikä enemmänkin huolestutti, oli oman joulun odotuksen ja joulumielen vähäisyys.

 

Nyt joulun pyhät ovat ohi ja joulu saapui meillekin, aivan mukava joulu. Kauniin joulukukkakimpun hankin K-marketista, ja Pirkka-kimppuyhdistelmä ajoi saman asian kuin kalliimpi kukkakaupan sidottu kimppu. Marketin hyasintit tuoksuivat ja kukkivat komeasti ja valkoinen joulutähti loisti kynttilän valossa. Lahjaksi saatu amaryllis avasi kukkansa juuri pyhiksi. Joulurauhakin löytyi sydämestä katsellessa pakkasen huurruttamaa jäätä.

 

 

”Voi tätä onnea!” — kasvihuone valmistui

”Voi tätä onnea!” — kasvihuone valmistui

”’Voi tätä onnea’, sanoi Nipsu”, huokaisi silloin noin parin vuoden ikäinen kummityttöni nojaten ulko-oveen haaveellinen katse silmissään lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Tämä lausahdus palasi mieleeni, kun istun omassa vastavalmistuneessa kasvihuoneessani.  Minusta tästä tuli aivan superhieno!  Eräs tuttava epäili, voiko itsetehdystä ja vanhoista ikkunoista kasatusta tulla hyvännäköistä, mutta sanoisin, että siitä vasta voikin. Sain tästä juuri sellaisen kuin halusin! Tässä on luonnetta ja persoonallisuutta, kenelläkään ei ole taatusti samanlaista ja se sopii paikalleen, kun on tehty mittatilaustyönä.

Maalaus on vielä vähän kesken, kattoon asennetaan vielä räystäspellit ja jotakin koukkuja tai hyllyjä ehkä voidaan lisätä tarpeen mukaan, siis hienosäätöä vain. Tulevaisuudessa, kun on sopivasti joutilasta aikaa, voidaan suunnitella sisään vesipistettä. Takorautainen pieni puutarhakalusto on etsinnässä, mutta ei ole vielä osunut kohdalle sopivaa.

1496656777450-69223905Värien valinta oli oikeastaan vähän sattumaa, sillä vain ikkunanpuitteisiin ostin valkoista maalia. Minulla on ollut säilössä viime kesästä asti yksi kalkkimaalipurkki, jonka ajattelin käyttää yhden kaapin kunnostukseen,  mutta lennosta päätinkin ottaa sen käyttöön. Mitä siitä, vaikka se onkin oikeastaan tarkoitettu sisäkäyttöön, kestää sen, minkä kestää. Purkin mukaan värin pitäisi olla vaalean vihreä, mutta se näyttää jossakin valossa aivan siniseltä. Maalasin sillä ensin oven ja jatkoin sitten sisäparruihin. Minusta sävy on ihanan vanhahtavan raikas ja  tuo mieleen mummolan kaapin, jonka kunnostin viime kesänä. Maalia ei riittänyt korkeaan seinään eikä kattoparryihin, joten ne maalataan luultavasti valkoisiksi. Ulkopuoli maalataan samalla maalilla kuin tontin muutkin rakennukset, ihan vuokraisännänkin toiveen mukaan.

1496656666620-187920970Lattian halusin tehdä tiilistä, koska niitä saimme samalta ystävältä kuin ikkunoitakin. Sitä paitsi tiilet keräävät päivällä lämpöä ja luovuttavat sitä yön aikana, joten niistä on myös hyötyä. Mitään kokemusta lattian latomisesta minulla ei ole entuudestaan, mutta lähdin toimeen ajatuksella, että yrittänyttä ei laiteta! Ladoin tiiliä kuin tekisin palapeliä. Pohjatyöt olisi voinut uhrata enemmän aikaa ja energiaa, että lattiasta olisi saanut tasaisemmin,  mutta kyllä tämä kelpaa minulle.

Kasvilavoihin ostimme lämpökäsiteltyä lautaa. Se on kestävää, myrkytöntä ja kaiken lisäksi kaunista. Lauta kuulemma harmaantuu ajan kanssa, mutta siitä ei liene haittaa. Lavan reunaan teetätin timpurillani vielä listan, jonka päällä voi pitää ruukkuja tai vaikka istua hoitamaan tai ihailemaan taimia.

Nyt olen siis istuttanut tomaatit, paprikat, ananaskirsikat, kesäkurpitsat ja malabarinpinaatit lavoihin, jotka on täytetty salaojasoralla, risu-lehti-hiili/tuhka-komposti-kanankakka-kerroksella ja luomumullalla. Isompien kasvien väleihin ja lavan reunalle istutin esikasvattamiani samettiruusuntaimia,  yrtti- ja lehtiselleriä, korianteria ja onnettoman pikkuruiset laventelin alut. Ostotaimista basilika on lavassa, mutta muut istutin hiekkapitoiseen multaan käyttämättömiksi jääneisiin parekelaatikoihin.

Nyt olen pitänyt kasvihuoneen lämmössä myös ulos tarkoitettuja ruukkukukkia, sillä ne ilmiselvästi kärsivät kylmästä.  Kasvihuoneessa ne ovat hieman virkistyneet ja niissä on jo melko isoja nuppuja.  Sisältä toin sitruunapuut, rahapuun ja kaktuksen myös tänne. Istun ja kuuntelen sateen ropinaa kirjoittaessani tätä.  Viileänä sadpäivänä täällä on sopiva sisälämpötila. On kuin olisi saanut toisen olohuoneen tai oman työhuoneen, kuin Virginia Wolfin naisen oman huoneen.