Härkää sarvista

Tammikuu on vahva ehdokas inhokkikuukaudekseni, valitettavasti. Talven tulolle on nyt viimeistään annettava periksi. Enää ei täällä etelässäkään voi uskotella itselleen, että ehkä talvi jättäisi tänä vuonna tulematta ja syksystä voisi hypätä suoraan kevääseen. Jotenkin tämä talven selkä tuntuu taittumattoman pitkältä ja kevään tuloon on vielä niin pitkä aika, ettei siitäkään oikein osaa kunnolla haaveilla tai todella odottaa.

wp-1483800655781.jpg

Näitä en vielä raaskinut heittää pois.

Minulle nämä pakkasen, viiman ja lumen kyllästämät arkiviikot, jotka ovat alkamassa, ovat siis todella pitkiä eikä niitä turhaan kai ole kutsuttu härkäviikoiksi.  Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilla kerrotaan sanonnan alkuperästä, että loppiaisen jälkeen alkavat taas ehjät työviikot ja raskasta työtä on painettava härkien lailla.  On käytetty myös nimitystä selkäviikot, jossa viitataan talven selkään. Itselläni on tiedossa kiireinen työrupeama, joten siinäkin mielessä  sanonta osuu kohdalleen, mutta kohti on mentävä ja otettava härkää sarvista.

 

wp-1483800596870.jpgKotona palattiin tänään arkijärjestykseen. Kuusi kannettiin pihalle ja jouluiset asetelmat riisuttiin varisevista havukoristuksista. Osa kukista sai riisuttuina  jäädä vielä paikoilleen, sillä kaikki amaryllikseni eivät ole edelleenkään ehtineet kukkaan. Vahattu sipuli  jännittää minua kaikkein eniten, sillä se tuntuu kehittyvän kovin hitaasti. En tiedä, johtuuko hitaus vahasta vai pimeähköstä paikasta, mutta on kiva, että jää odottamista vielä härkäviikkojen ankeuteenkin.

wp-1483800588034.jpgValkoisen amarylliksen toinen kukkavana on vielä nupulla, mutta toisen kukat alkoivat lakastua.  Leikkasin kukkineen kukkavanan poikki, irrotin vielä hyvinä säilyneet kukat ja asettelin ne pieneen kastehelmikulhoon hyasinttien kukkien kanssa. Hyasinttien sipulit laitoin sanomalehden mutkaan viileän kodinhoitohuoneen kaappiin niin, ettei kani pääse niitä jyrsimään. Ajattelin istuttaa ne maahan keväällä siinä toivossa, että niistä siellä vielä jotain voisi kehittyä.

wp-1483800620351.jpg

Mahtavasti kukkii edelleen, ja lisää kukkia on vielä tulossa, siihen yksilöön, jonka mieheni sai jokavuotisena lahjana ystävältään. Väri on todella kaunis ja erikoinen, ainakin minulle uusi tuttavuus. Tästä joulukukkasesta riittää iloa pitkäksi aikaa. Kiitos vain minunkin puolestani! Sipuli pitäisi ehdottomasti saada säilytettyä ensi vuodeksi. Pitääpä etsiä hoito-ohjeet ja kerrata ne vielä. Joskus aiemmin lahjasipulia on kasvatettu työpaikan verstaalla ja jonain vuonna kukkavarsi oli venähtänyt pitkäksi ja saanut tuekseen metallisen kukkakepin. Minnekähän se on mahtanut joutua?

wp-1483800911993.jpgArkiviikkojen iloksi nostin kuivatetut pellavat ja laventelit maljakkoon ja mietin, että niitä kyllä pitää ensi keväänäkin kylvää tai istuttaa. Selviääköhän laventeli talvesta, eipä taida. Ehkä saan sen sitten talvehtimaan, kun saan oman kasvihuoneen. Sellaisiakin haaveita minulla on,  mutta niistä enemmän toisella kertaa.

Vihdoin kukassa

Vihdoin kukassa

Viileän talomme etuna on, että kukat, tai ainakin jotkut lajit, säilyvät pitkään. Joulukukat vähän myöhästyivät kukinnassaan ja vasta nyt ne alkavat olla kukassa. Tosin amarylliksistä on ehtinyt avata kukkansa vasta ensimmäinen ja se on valkoinen kaunotar. Viime postauksessa laittelin kuvia asetelmistani, mutta niissä ei ollut kukkivia kukkia ollenkaan vielä. Laitanpa siis nyt muutaman kuvan kukkivistakin.

Hyasinttien väreiksi valitsin sinistä ja valkoista, olkoon sitten vaikka Suomen tulevan juhlavuoden kunniaksi. Minusta tuo sinisen sävy on erityisen kaunis. Valokuva ei välttämättä tuo esiin juuri oikeaa sävyä, mutta jokainen voi kuvitella loput. Takana loistavat himmeinä joulukuusen valot.

Valkoinen amaryllis on kaksivanainen ja toinen vana on vielä nupulla. Kaksi kukkaa on avautunut ensimmäiseksi kukkaan ehtineeseen vanaan. Ehkä toisen vanan kukat ilahduttavat minua vielä uuden vuoden reissun jälkeenkin.  Punaiset amaryllikset antavat vielä odottaa itseään, mutta ehkä nautin niistä loppiaisen seudulla.

Joulukukat perinteitä kunnioittaen

Joulukukat perinteitä kunnioittaen

Minun jouluvalmisteluihini kuuluu ehdottomasti jouluisten asetelmien tekeminen. Ostan kaupasta pelkät kukat ilman suojaruukkuja tai koristeita. Se on ensinnäkin paljon taloudellisempaa ja ehkä myös ekologisesta,  mutta myös hauskempaa, kun saa itse sommitella kukista mieleiset asetelmat ja valita niihin sopivat koristeet. Tänä vuonna ostin kukat Saaren joulumaasta. Kukat on siellä kasvatettu ja ensimmäisen vuoden opiskelijat olivat pakkaamista kukkia minulle.

1482412432583367115548

Muutama vuosi sitten löysin kouluni siivousmyyjäisistä kaksi kivaa koria, jotka ovat nyt toimineet jouluasetelmissani ansiokkaasti. Vähän ne ovat painuneet toispuoleisiksi matkalla, mutta se ei minua häiritse.  Pistän talteen sopivia koreja ja astioita aina, kun saan niitä lahjaksi tai muuten muuten sattuvat vastaan. Näinpä tekee armas äitinikin aina, ja mistäpä muuallakaan olisin tapani oppinut.

Ensin pitää tehdä aineiston keruuretki. Kerrostalossa asuessani se vaati todellakin retkelle lähimetsästä lähtemistä ja piti joskus oikein miettiminen, mihin voisi mennä, sillä eihän oksia ja vappuna voi mistä tahansa edes kerätä. Nyt pääsen tässä niin vähällä, kun omasta pihasta löytyy monenlaista. Nyt siis tein keräysretken omalle pihalleni. Kori käsivarrelle ja kerääminen voi alkaa. Taittelin oksia kuusesta, katajista ja pinjasta. Takanurkalta keräsin vähän puolukanvarpuja ja kukkapenkistä pikkutalviota. Kauppareissulla viime viikolla nyppäisin mukaani parkkipaikan ruusupensaasta muutaman oksan, jossa oli vielä kiulukoita. Säästän ja kuivatin syntymäpäivän kukkakimpun juuri tätä tarkoitusta varten.

Tyylini on runsas ja perinteinen. Eri havulajien vihreän eri sävyt ja neulasten rakenne tuovat minusta asetelmaan syvyyttä. Pieni ripaus väriä kiulukasta tai kuivuneet ruusuista tai kukkakimpun koristeesta väriä antamaan ennen varsinaisen joulukukan avautumista piristää vihreiden keskellä, muuta ei minusta tarvitakaan. Liian tyylitellystä tai minimalistisestakaan en pidä omassa kodissani, jossa muutenkin vallitsee tyylien sekoitus, värien runsaus ja tavaroiden tarinat.

 

wp-1482410124907.jpgUusinta uutta minulle on tänä vuonna töistä saatu vahattu amaryllis. Se näyttää tosi kauniilta. Odotan kiinnostuneena, miten se kehittyy. Muutenkin innostuin amarylliksistä ja nyt minulla on tulossa punaista ja valkeaa. Mikään niistä ei ole vielä avannut kukkaan saa,  mutta toivotaan, että joku edes ehtisi valmistua joulun pyhiksi, vaikka onhan niistä iloa myöhemminkin.

1482412490347564878755

Näillä jouluisilla mietteillä toivottelen kaikille lukijoilleni rauhaisaa ja tunnelmallista joulua!

Himmelihulluutta

Himmelihulluutta

wp-1480410728604.jpgVuosi sitten löysin kirjamessuilta Pirkko Kuuselan Himmelikirjan. Ihastuin siihen, koska siinä materiaalina oli olkien sijasta käytetty kaislaa eli järvi- tai meriruokoa. Olen aina ihaillut himmeleitä ja muistaakseni äiti on niitä joskus tehnytkin. Oljesta askarteleminen on tuntunut minusta kuitenkin työläältä, koska olki halkeaa niin helposti. Kirjassa opastetaan alusta saakka ruo’on kerääminen ja käsittely. Kirjasta sai käsityksen, että ruoko on helppoa käsitellä, koska se on paksua ja nivelvälit ovat pitkiä. Kirja on kauniisti kuvitettu ja vaikutti selkeältä. Perinteisten himmeleiden lisäksi kirjasta löytyy myös erilaisia, modernimpia malleja.

 

Kipaisin kotiin kirjan kanssa ja sanoin armaalleni, että nyt alkoi kaislojen kerääminen. Kävimme ensin keräämässä järviruokoa kotijärven rannalta, mutta totesimme sen ohuehkoksi ja vaikeaksi käsitellä, joten suuntasimme seuraavaksi meren rantaan. Meriruoko miellytti meitä kovin ja löysimme hyvän keruupaikan Hangon seudulta elokuvafestivaalireissulla. Tänä vuonna kävimme myös samassa paikassa keräysretkellä. Tänä vuonna maisema oli kovin talvinen viime vuoteen verrattuna. Sää oli myös niin kylmä, että keräys tehtiin pikavauhtia.

Ruokojen käsittely vie jonkin verran aikaa. Esikäsittelyssä korren uloin kerros eli lehtituppi poistetaan, tähkät leikataan pois. Tämä on kaikkein roskaavin osuus. Sitten on edessä vielä korsien leikkaaminen määrämittaan tai ainakin nivelten poistaminen. Kuuselan kirjassa oli esikäsittelyynkin niin hyvät ohjeet, että ensikertalainenkin ymmärtää ja pääsee alkuun.

Sitten voikin lähteä rakentamaan! Aluksi minulla oli hahmottamisvaikeuksia enkä tahtonut millään ymmärtää, mikä kulma yhdistetään mihinkin, mutta kokeilemalla ja harjoittelemalla alkoivat erilaiset muodot ja kulmat löytyä. Perustin olohuoneeseen himmelitehtaan ja rakentelin ja leikkelin korsia aina joutohetkinäni. Kaikki sukulaiset saivat joululahjaksi himmelin, jokainen vähän erilaisen. Innostuin myös pallon ja tähtipallon muotoisista koristuksista ja niitä roikkui omissa ikkunoissani vähän siellä ja täällä pitkälle keväääseen ja osa niistä on roikkunut ikkunassa läpi vuodenkin. Minusta himmeli aivan turhaan yhdistetään vain jouluun.

 

Tänä vuonna aloitin himmeleiden teon myöhemmin ja olen nyt kokeillut uutta mallia:

wp-1480409832199.jpgUlla-tähteä. Siitä tulikin oikein kaunis, vaikka vasta tehtyäni kaksi tähteä, huomasin, että keskusta olisi sittenkin pitänyt tehdä ehkä eri tavalla. Täytyy ilmeisesti tehdä vielä ainakin yksi. Myös muut tähtimäiset tai jopa aurinkoa muistuttavat muodot kiinnostavat minua tänä vuonna. Ainakin on varmaa, että kirja on niin sanotusti haukkunut hintansa, sillä siitä on käytetty ahkerasti ja siitä on ollut paljon iloa. Johonkin toiseenkin opukseen voisi tutustua, mutta ehkä ensi vuonna.

Lähteet:Kuusela, Pirkko 2014: Himmelikirja. Moreeni. Vantaa.

Leikkelyksiä ja muistoja mummusta

Viime päivinä olen muistellut mummua. Mummu asui pienessä punaisessa talossa pikkuisissa kylässä. Mummulaan ei ollut kotoa pitkä matka ja reitti oli suora. Siksipä varmaan sain mennä sinne yksinkin jo melko pienenä.  Mummulla oli aina jokin puuha menossa. Yksi niistä mieleen jääneistä puuhista oli leikkelysten leikkaaminen.

20160711_164100

Tämä ei ole se mummun talo, jota muistelen, sillä se talo on purettu eikä minulla taida olla kuvaa siitä, mutta tämä Jurmossa metsän keskellä töröttävä mökki muistuttaa kovasti mummulaa. 

Hämmästykseni olen huomannut, että täällä etelässä ei tiedetäkään, mitä se tarkoittaa. Ei tiennyt käsityömessujen erään osaston myyjäkään,  kun kyselin hyviä kangassaksia vasenkätiselle ja tiedustelin, että sopiiko esitelty malli myös leikkelysten leikkaamiseen. Leikkelykset ovat tietysti matonkuteita. Sain muuten aivan erinomaiset sakset, japanilaista huippulaatua.

20161124_142252Minulla on vahva mielikuva mummusta istumassa sohvalla leikkaamassa kapeaa kangassoiroa. Mummu käytti aina keritsimiä, ja minusta ne näyttivät kummallisilta.  Minun muistini aikana mummulassa ei ollut lampaita, mutta ehkä siellä oli joskus ollut, koska oli keritsimetkin. Minäkin sain osallistua leikkaamiseen ja minulle löytyi omat pikkusakset. Minä istuin lattialla ja leikkasin kieli keskellä suuta.

Kummallista, miten voi muistaa jonkin yksityiskohdan niin selvästi, mutta muistan, että mummu leikkasi käännöskohdasta aina kulman pois ja siitä lähti aivan erityinen nipsausääni. Muistelen, että olisin kysynytkin, miksi hän teki niin. Nyt kun olen itse leikannut kuteita,  tuo kulman leikkaaminen palasi yhtäkkiä mieleen, ja huomasin itse tekeväni samalla tavalla. Kaukaa on opit saatu. Ei tarvinnut netistä etsiä ohjeita kuteiden leikkaamiseen. Tosin löysin netistä oivan ohjeen lakanat tai muun suorakaiteen muotoisen kankaan pikaleikkaukseen. On siis käytössä uudet ja vanhat opit.

20161124_142309

Olen pitkään haaveillut mattojen kutomisesta ja nyt meille tarjottiin ilmaiseksi kangaspuita eli vääviä niin kuin meillä ennen sanottiin. Äidillä oli yhtenä kesänä väävi mökillä ja muutaman vedon minäkin taisin sitä kokeilla, mutta mahtoi olla kesällä muuta hauskempaa puuhaa tarjolla, kun ei siitä niin tarkkaa kuvaa jäänyt mieleen. Tämä on aivan uusi aluevaltaus minulle enkä ole varma, mitä tästä tulee, mutta aina kaikkea voi kokeilla.

Nyt olen siinä vaiheessa, että on muutama kerä leikattua matonkudetta, kangaspuut osina autokatoksessa eikä hajuakaan siitä, miten ne kootaan. Messuilla sain selville, mistä voi tilata loimia ja miten loimen leveys määritellään.  Apulainen luvattiin tarjota puhelimitse, kun tietäisi, mitä kysyä. Houkutteli äitiä joululomalla käymään, että voisime pähkäillä asiaa yhdessä. Kerron lisää asiasta jahka asia etenee.

 

 

Kaninruuan kasvattajaksi

Nyt on käynyt niin, että ei ole mitenkään ehtinyt kirjoittaa pitkään aikaan. Meille nimittäin muutti aivan pikkuinen ipana: kanivauva. Nyt kaikki aika on mennyt siis kanin kasvatuksen saloihin tutustumiseen.

Ensi kesän viljelysuunnitelmat menevät myös nyt uuden tarkastelun alaisiksi. Aion alkaa kanin ruuan kasvattajaksi, että en olisi enää ensi talvena täysin ostoruuan varassa. Ei auta muu kuin laittaa heinät seipäille kuivumaan ja rueta lehtikerppuja kuivaamaan. Kanikaupassa huomasin, että oikein herkkuina ja vitamiinilisänä myydään muun muassa mustaherukan lehtiä, kehäkukkaa ja monenlaista yrttisekoitusta.

SavedPicture-20161116163022.jpg

Nyt kaikki on uutta ja jännittävää, sillä ikinä ennen minulla ei ole ollut kania eikä oikeastaan kenelläkään lähitutullakaan. Hyvin on mennyt tähän saakka ja nyt on siis apulainen omasta takaa puutarhan hoitoon ja muuhunkin puuhaan.

 

Tukkakivet kaivon vartijoiksi

Tukkakivet kaivon vartijoiksi

Meidän juhannusyömme kuluivat mehiläismökissä.  Sillä nimellä kutsutaan yhtä yöpymismökkiä äidin kesämökin pihapiirissä. Nimensä se on saanut siitä, että se on alun perin rakennettu mehiläisten hoitoon tarvittavien välineiden säilyttämiseen. Edelleen siellä säilytetään niitä verhon takana, ja toinen puoli mökkiä toimii vierasmajana. Siellä tuoksuu ihanasti hunajalle ja mehiläisvahalle.20160626_102340.jpg

Juhannusviikonlopun puuhiamme olivat muun muassa saunarannan uimapaikan ruoppaus ja siivous. Kivet harjataan liukkaasta limasta puhtaaksi ja pohjalta siirrellään kiviä padoksi,  jotta vettä olisi pikkuisen enemmän uimamontussa.

Siskontytöt innostuivat kaivelemaan pohjasta kiviä enemmänkin ja löysivät erikoisia tapauksia. Kivien pinnassa kasvaa jotain sammalen tapaista mustaa pitkää haituvaa. Kivet nimettiin oitis tukkakiviksi. Toisilla tukkaa oli enemmän ja yhdellä tukka oli aivan harventunut jo. Yhden tukassa oli vihreää seassa. Se on kuin peikkoperhe. Kiviin maalattiin silmät ja ja ne ylennettiin kaivon vartijoiksi.

Kaivoa sietääkin vartioida,  sillä siellä asuu Näkki.  Näkki-jutut piti herättää eloon seurueen pienintä varten, sillä kaivon kansi on liian houkutteleva paikka ja sen verran vahaa tekoa, ettei välttämättä aivan turvallinen. Jutun kertomisessa oli se ongelma, että Näkki herätti niin paljon mielenkiintoa, että sitä olisi pitänyt lähteä katsomaan, että saataisiin tietää, miltä se näyttää. Lisäksi kiinnostavaa oli,  tuleeko Näkki koskaan pois kaivosta  ja miten se on sinne joutunut. Nyt tukkakiviperhe vartioi kaivon kannella, että Näkki ei pääse pois kaivosta.

Päätin siirtää muitakin juhannusperinteitä tuleville sukupolville ja haetutin oven pieliin juhannuskoivut ja tein alaoksista vastat. Nuorin siskonikaan ei muistanut, että meillä olisi ennen ollut juhannuskoivuja,  mutta kyllä meillä ennen ruukasi olla. Viime vuosina isä ei enää jaksanut niin paljon puuhailla ja ehkä perinne on vähän hiipunutkin. Vastat kyllä piti olla niin kauan kuin isä eli. Lapsille tehtiin aina pikkuvasta. Niin tein nytkin, lienevätkö käyttäneet, siitä en ole varma.

Isän haudalle käytiin viemässä juhannuskukkia, puna-ailakkia ja lumipalloheisin oksia. Perinteisestä juhannuksen kukkaloistosta on nautittu. Pohjoisen kukinta on ehkä aavistuksen etelää jäljessä. Ulpukatkaan eivät olleet vielä täydessä kukassa vaan suurin osa vasta nupulla. Lumoissa ei ole vielä kukkia myöskään.