Kuninkaan askelissa

Kuninkaan askelissa

Miesten harrastukset vaativat tapaamista Piikkiössä, ja me rouvat päätimme lyöttäytyä mukaan. Isäntämme oli suunnitellut meille oivan päiväohjelman, joka kävi meille kotipuuhaajille urheilusuorituksesta, kun kävelyä kertyi sen verran monta kilometriä. Kilometrit hurahtivat aivan huomaamatta, sillä reitti oli valittu niin taiten, että katsottavaa ja ihmeteltävää riitti koko matkan ajan meille kaikille, vaikka katselimme maisemaa aivan erilaisten silmälasien läpi. Reitti ei ollutkaan mikä tahansa kärrypolku tai maantie, vaan kuninkaidenkin kulkema ja heidän mukaansa nimetty matkan pätkä Turusta Viipuriin.

Kuninkaan tie ja Hämeen härkätie ovat historiallisesti Suomen merkittävimpiä tieyhteyksiä. Kuninkaan tie kulki Turusta Viipuriin. Nimitys on peräisin 1700-luvulta. Vanhan Kuninkaan tien tunnusmerkkejä oli vielä näkyvissä siellä täällä. Jykevät pylväät olivat säilyneet hienosti yhdellä osuudella. Kartanon alueelta bongasimme vanhan kaarisillan kivirakenteet.

Melkein heti alkumatkasta Rungon kylässä näimme ensimmäisen kestikievarina toimineen talon, jossa kuninkaatkin ovat yöpyneet ja lepuuttaneet hevosiaan. Kuningasta varten oli kuulemma pitänyt rakentaa oma sisäänkäyntikin. Kuninkaantien asema velvoitti ja matkalla piti olla kestikievareita tasaisin välein, jotta matkanteko onnistuisi.

Idyllisestä maalaismaisemasta sukelsimme Tuorlan metsään, jonka suojelualue on perustettu 2017. Suojelualueella on erilaisia metsätyyppejä: jalopuuvaltaista lehtoa, tuoretta ja kuivaa kangasta sekä kalliopaljastumia. Vaikuttavin osuus tällaiselle pohjoisesta muuttaneelle oli tietenkin se rehevä lehtomaisuus. Liito-oravaan emme törmänneet, vaikka se opastaulun mukaan alueella asustaakin. Sen sijaan pysähdyimme kasveista kiinnostuneen toisen rouvan kanssa monta monituista kertaa ihastelemaan metsän kukkasia ja puita.

Määränpäänä meillä oli Tuorlan majatalon makoisa lounaspöytä ja matka seuraili historiallista Kuninkaan tien pohjaa. Välillä kuljimme aivan uusien asutusalueiden ja rakennustyömaiden poikki ja välillä sukelsimme luonnnontilaiseen lehtometsään ja sieltä päädyimme lopulta kulttuurihistorialliseen Tuorlan kartanon ympäristöön. Päärakennus on perimätiedon mukaan rakennettu 1600-luvulla. Yhtenäinen arkitehtoninen ulkoasu on 1800-luvulta ja rakennukset muodostavat viehättävän sisäpihan. Tuorla oli keskiajalla Kuusiston piispanlinnan alaisuuteen kuuluva karjatila.  Tuorlan omisti maaherran leski Vendla Gustava von Willebrand. 

Alueella on ollut maanvieljelyskoulutusta vuodesta 1883 lähtien, ja siellä koulutetaan edelleen alan ammattilaisia. Oppilaitoksella on toimiva maatila, metsää ja peltoa, joilla viljellään myös erikoisia lajikkeita, kuten tattaria, makealupiinia, kvinoaa, maissia, sokerijuurikasta, kuminaa, härkäpapua, rypsiä ja rapsia. Puutarha-alan opiskelijoita varten on useita kasvihuoneita, heldelmätarha ja floristiikkatalo. Löysimmekin aluleelta viehättäviä kukkaistutuksia ja kuljimme hedelmätarhan ohi. Floristiikkatalossa ei ollut kesäaikana toimintaa, mutta paikalliset kertoivat, että siellä on sesonkiaikoina, kuten jouluna ja keväällä myös myyntiä.

Tienvarressa ihastelin vuohenkelloa ja vaaleanpunaista siankärsämöä ja päivänkakkaroita. Kartanon alueen istutuksissa oli komeaa punakärsämöä, jota olen haaveillut hankkivani kasvihuoneen seinustalle valkoisen seuraksi. Istutuksissa oli myös kauniisti kukkivaa ruiskaunokkia, jonka vieressä pääsin myös kuvattavaksi. Mäkimeirami kukki ja tuoksui voimakkaasti samoin kivikkoryhmässä ajuruoho.

Retkellä nautin kasvien moninaisuudesta, lehtometsän vehreydestä, vihreydestä ja väriloistosta. Minulle se on niin tuttu ja aina uutta tarjoava maailma, mutta isännällemme kuulemma aivan vieras. Hän ei ollenkaan ollut kiinnittänyt kasveihin huomiota aiemmin, vaikka oli kulkenut saman reitin useasti. Niin olemme erilaisia ja kiinnitämme huomiotamme eri asioihin. Hän katseli muun muassa siltojen lujuutta ja rakenteiden kestävyyttä.

Lähteet:

Visit Kaarina. Tuorlan kartano. http://www.visitkaarina.fi/nae_ja_koe/kartanot/fi_FI/tuorlan/ http://www.visitkaarina.fi/nauti/luonto/Kuninkaantie/fi_FI/tuorla_raadelma/Kuninkaan tie ja Tuorlan metsä. Opastaulu maastossa.

Vieraana Nummelan tilan puutarhassa

Tämän vuoden Avoimet puutarhat -tapahtuman vierailukohteeksi valikoitui Nummelan tilan puutarha Nurmijärvellä. Se sijaitsee Nukarissa, mukavan automatkan päässä meiltä kotoa. Puutarhahörhönaapuriystävä ei päässyt mukaan, mutta prinssini lähti minulle seuraksi. Onnistuimme välttämään sadekuurotkin juuri parahultaisesti.

Nummelan tilasta kerrotaan esittelysivulla, että se on 100 vuotta vanha idyllinen puutarha. Maatilan pihapiirissä on pieni hyötytarha ja kasvihuone. Isoissa perennapenkeissä kukkivat muun muassa kärhöt, pionit ja keijunkukat. Tontilla on myös isoja puita, joilla on tärkeä merkitys tuulensuojan antajina avaralla paikalla peltojen keskellä.

Kuvaus oli osuva, sillä todellakin pihapiiristä huokui ajan patinaa, idylliä ja viihtyisyyttä. Puut ja perennat olivat keskeinen osa ja niitä oli yhdistelty puutarhassa tosi kivasti. Väriloistoa löytyi eri tasoista: korkeat kellokukat ja eriväriset maanpeittokasvit täydensivät toisiaan. Perennapenkin keskellä oli myös kiinnostavia lasikupuja. En tiedä, oliko niillä muukin tarkoitus kuin esteettinen kiinnostavuus, mutta minusta ne olivat hauskoja. Muutenkin puutarhasta löytyi paljon kivoja yksityiskohtia. Minä tietenkin bongasin myös pupun.

Kasvihuoneen tomaatit olivat kauniisti suorassa rivissä ja punalehtinen basilika tervehti ovella. Kasvilavat pursuilivat vihanneksia ja kukkia. Ihanan runsasta, rehevää ja hyvinhoidettua.

Pihassa näkyi myös elämä. Pihan keskellä oli todella tyylikäs ja viehättävä kesäkeittiö tai olohuone tai miksi he sitten mahtavatkaan kutsua pikkuista taloaan. Se oikein kutsui istahtamaan ja viettämään sadepäivää tai illanistujaisia. Omenapuiden katveessa oli myös riippukeinu.

Yksityiskohtia ja erilaisia tiloja, istutusryhmiä ja perennapenkkejä oli useita erityylisiä, vaikka piha ei ollut mitenkään valtavan suuri. Tuntui kuin aina löytyisi uusi näkökökulma tai huone, kun siirtyi eteenpäin. Pihan reunalle oli asetettu pöytä ja tuoli vanhan puun katveeseen. Asetelma ja taustalle jäävä tasainen peltomaisema toi mieleen Toscanan. Fiilistelin siinä hetken välimerellisissä tunnelmissa.

Kaurapellon poikki oli tehty polku, joka johti puutarhaan numero 2. Sen tunnelma oli toisenlainen kuin maatilan puutarhassa. Aluksi piha näytti kovin avaralta ja tyhjältä, mutta tarkemman tarkastelun jälkeen alkoivat yksityiskohdat ja kokonaisuudet hahmottua. Puutarhassa oli käytetty havupuita ja pihassa oli ikään kuin pieniä metsämaailmoita, joihin olisi tehnyt mieli mennä sisälle.

Pihan takaosasta löytyi vasta perustettu havupuu- ja rhodo- tai atsaleaistutuskokonaisuus, joka sulautui suurten mäntyjen kanssa yhteen. Penkissä oli käytetty nerokkaasti kaarevaa muotoa ja siinä oli kaunista pelkistyneisyyttä. Ihastuin myös kiviasetelmaan perennapenkin vierustalla. Perennapenkissä loisti rautayrtin voimakas punainen väri, jota korostivat valkoiset kellokukat, joiden nimeä en nyt valitettavasti muista.

Koskaan ei saa vangittua tällaiseen juttuun kaikkea ja varmasti joku toinen näkisi vierailukäynnillään aivan toiset jutut, mutta siinä se onkin tämä puutarhojen kiinnostavuuden juju: niin paljon voi löytää, kun katsoo avoimin mielin. Paikalla oli paljon vieraita, autoja tien varret täynnä ja kahvilassa jonoteltiin ihania kakkuja. Tämä oli minulle uusi tuttavuus, johon mielelläni tutustuisin uudestaankin ajan kanssa. Tontilla toimii myös Kukkahuone Linnea, joka järjestää muun muassa kiinnostavilta vaikuttavia kukkakursseja. Ehkäpä saan naapurini houkuteltua jollekin kurssille ja pääsen vielä uudestaan tutustumaan puutarhaan.

Haapavanhuksen viimeinen kesä

Äidin mökin haapavanhus taitaa viettää viimeistä kesäänsä pystyssä. Oikeastaan se olisi pitänyt kaataa jo viime talvena, mutta mestareille tuli jotain muita hommia ja niin vanhus jäi vielä pystyyn. Sitä voisi kai sanoa pystyynkuolleeksi, sillä ei siinä ole ollut lehtiä enää muutamaan vuoteen. Kuolinisku taisi olla se, kun jonkin matkan päästä kaadettiin muutama nuorempi haapa. Viisas veljeni epäili kaikkien pihapiirin haavojen olevan samaa juurta, joten ne reagoivat toistensa kohtaloihin.

Saunan vieressä oleva haapa on samanlainen kelo. Siinä on ainakin neljä tikan kaivertamaa pesäkoloa ja useina vuosina koloissa on pesinytkin tikka tai palokärki. Yhtenä kesänä kuuntelimme kummallista korinaa, jota ilmeisesti poikaset pesässä pitivät.

Kyllä minua jotenkin surettaa, että nuo haavat joutuvat väistymään, kun ne nyt ovat aina olleet siinä. Mitä kaikkea lienevät nähneetkään. Haavan lehtien havinan kuunteleminen kuuluu mökille. Onneksi täällä on sentään vielä jäljellä. Toivottavasti ne eivät kuole, kun vanhukset kaadetaan. Meidän kotipihan ja radan välissä on myös haapoja ja olen miettinyt siksikö minusta aina välillä tuntuu kotona siltä kuin olisin mökillä.

Haapa mökin edessä on ollut siinä niin kauan kuin äiti muistaa, siis lähes sata vuotta, koska se oli jo silloin iso, kun äiti oli pieni. Rantaniityllä äiti on ollut useasti haravoimassa, kun pappa on niittänyt pajukon ja heinän viikatteella. Ei kasvanut ranta silloin tiheää pusikkoa niin kuin nyt. Rannassa oli silloin kolme puuta: haapa ja kaksi koivua, joista toinen on aina ollut majapuu. Sitä se on nytkin.

Tropiikin ihmeitä

Tropiikin ihmeitä

Olen ollut opiskelemassa toisella paikkakunnalla muutaman viikon ja ihmetellyt kaikenlaista uutta. Ensimmäisinä päivinä oli kuin kulkisi jossain ihmemaassa kuin Liisa konsanaan. Postailen faceen aina jotain ihmeteltävää.

Tämän päivän ihmeet löytyivät kasvitietellisestä puutarhasta Botaniasta. Ulkona oli harmaata ja satoi vettä mutta kasvihuoneen lamput loistivat kuin aurinko. Vehreä trooppinen ja subtrooppinen ilmasto helli, kun kuljimme huoneesta toiseen ihmetellen kasveja, kukkia ja eläimiäkin.

20180926_1732031126777936540185738.jpg

Sisäpuutarhassa asustaa nimittäin kultatöyhtökakadu Juuso, kilpikonna ja perhosia. Juuso oli oikein viehättävä, mutta ei kovin seurallisella tuulella, katseli nimittäin aina toiseen suuntaan kuin missä me olimme. Kilpikonnaakin piti etsimällä etsiä sillä se oli mennyt kukan alle nukkumaan. Perhostoiminta on siirtynyt Botaniaan konkurssiin menneeltä perhospuutarhalta 90-luvulla. Teline, jossa roikkui perhosten koteloita oli kuin taulu. Kaksi perhosta oli juuri kuntoutumassa ja muutama lenteli kasvihuoneen katossa. Jotenkin pahalta tuntui katsella niitä perhosia, jotka räpistelivät lattialla. Ammatti-identiteetti olisi velvoittanut auttamaan ne kasvin lehdelle, mutta jätimme ne kuitenkin rauhaan.

Kasvimaailman ihmeistä ihastelin erityisesti komeasti kukkivaa valtavan kokoista kiinanruusua. Minun kiinanruusullani on vielä pitkä taival päästä niihin mittoihin. Myös muita kukkivia pensaita ja puita oli virkistävää katsella sateisena syyspäivänä.

20180926_1653008879795316999971135.jpgValtavan vaikutuksen minuun teki myös neidonhiuspuu herkän vaaleanpunaisia kukkineen. Kaunista ilmiasua vielä vaikuttavampi oli sen tarina, jonka luin nimikyltistä. Siinä kerrottiin valtavasta sitkeydestä ja selviytymiskyvystä. Kuusi neidonhiuspuuta nimittäin selvisi totaalisesta tuhosta Hiroshiman atomipommin räjähdyksestä. Lähimmät puut olivat noin kilometrin päässä räjähdyksen keskipisteestä. Neidonhiuspuuta kutsutaan myös toivon puuksi ja sitä pidetään pyhänä, eikä mielestäni syyttä!

 

20180926_1720529109610342098516761.jpgMyös tuoksumaailma oli virkistävä. Erityisesti eucalyptyksen tuoksu tuntui syksyn nuhanenään oikein tervehdyttävältä. Tervehdyttävän vaikutuksen takia sitä on alun alkaenkin istutettu ympäri maailmaa. Aluksi nimittäin luultiin, että puu puhdistaa maata ja ilmaa malariaa vastaan. Totuus ei kuitenkaan ole aivan näin suoraviivainen mutta joka tapauksessa puuta kutsutaan myös kuumepuuksi.

 

Vierailu puutarhassa opiskelupäivän päätteksi antoi puhtia loppuviikon aherrukseen ja kasvilamppuauringoista saimme valohoitoa pimeään sadepäivään.

Huumaavaa tuoksua öisin keittiössä

Kun nälkä yllättää yöllä tai myöhään illalla, keittiössä odottaa yllätys: huumaava tuoksu täyttää koko keittiön. Isoposliinikukka (Hoya carnosa) kukkii taas! En edes muistanut tarkistaa, onko kukkia tullut lisää sen aikaisemman yhden jälkeen, mutta tuoksusta tiesin, että on. Kukka on mielenkiintoinen myös  juuri siksi, että se tuoksuu nimenomaan illalla ja yöllä. Tuoksu on hunajaisen makea ja kukkakin tihkuu mesipisaroita. Puutarha.net-sivustolla kukinto kuvataan seuraavasti:

Hohtavan vahamaiset kukat ovat vaaleanpunertavia, viisiteräisiä ja niissä on punainen lisäteriökiehkura. Ne muodostavat sarjamaisen, 12-15 kukan kukinnon. Kukat erittävät lämpimällä säällä makeita mesipisaroita.

20180716_105940

Minun posliinikukkani on jo melko iso ja vanha, noin 30 vuotta. Sain pistokkaan äidiltä, kun muutin pois kotoa.  Myöhemmin emokasvi kuoli äidiltä ja annoin hänelle pistokkaan omasta kasvistani. Posliinikukka on kulkenut mukanani monet muutot ja viihtynyt vaihtelevasti eri asunnoissa. Muutoista se aina vähän suuttuu ja mököttää eikä välttämättä kuki muuttovuonna.

Yhdessä muutossa pakkasin sen pahvilaatikkoon ja kiersin pitkät rönsyt kiemuralle laatikon päälle. Veljeni kanssa säälimme kovasti kukkaraukkaa ja yritimme saada sen nopeasti taas takaisin ikkunalle. Mies rakensi kukalle verkon, johon se voi kiemurtaa itsensä. Se ikkuna olikin tosi valoisa ja silloin portaikossa tuoksui.

Myöskään muista muutoksista se ei pidä. Multaa ja ruukkua ei kannata vaihtaa kuin tosi harvoin. Minä olen vaihtanut ruukun muistaakseni kolme kertaa koko aikana eli noin kymmenen vuoden välein. Ruukku saa olla melko pieni eikä haittaa, vaikka kastelu välillä unohtuisikin.  Ikkunaa, jossa se on, en voi pestä hetikään joka vuosi kuin päällisin puolin, sillä en raaski siirrellä kukkaa, kun siitäkään se ei tykkää.

Aluksi luulin, ettei se kukikaan koskaan. Meni nimittäin tosi pitkään ennen kuin näin siinä ensimmäiset kukat. Posliinikukasta kerrotaankin eri lähteissä, että kukkiakseen se tarvitsee valoisan paikan. Luulen, että joissakin asunnoissa se on yksinkertaisesti ollut liian pimeässä. Se kasvatti  kyllä tummanvihreitä, nahkeita ja kiiltäviä lehtiä, joissa siellä täällä näkyy valkoisia pisteitä ensin kasvattamaansa ohueen varteen.

20180716_105912

Yhtenä kesän huomasin kesälomalta palattuani, että paavalinkukkiin  ikkunalaudalle oli pudonnut kuihtuneita kukintojen jäänteitä. Siitä arvelin, että nyt posliinikukka on vihdoin alkanut kukkia ja löytänyt viihtyisän paikan itselleen. Monena kesänä olin aina poissa juuri silloin kun kukat avautuivat ja löysin palattuani vain todisteet ikkunalaudalta.

Nyt se on kotiutunut nykyiseen kotiimme, kun saamme taas nauttia sen kauniista posliinimaisista ja tuoksuvista kukista. Nyt siinä on kaksi kukkaa samaan aikaan. Yksi on jo kukkinut ja muutama näyttää olevan vielä nupulla. Posliinikukka on kuin perheenjäsen,  niin pitkän matkan se on kulkenut minun kanssani.

20180716_110004

Moporetkellä Loviisassa

Moporetkellä Loviisassa

Ajoitimme moporetkemme Loviisaan Ruusuja ja puutarhoja -tapahtumapäivälle. Mopolla retkeily on siitä kivaa, että siinä ehtii nähdä ja haistaa maisemaa aivan eri tavalla kuin autolla matkustaessa. Tienvarren päivänkakkarat ja kissankellotkin ehtii havaitsemaan varsin hienosti mopon vauhdissa. Valitsimme reitin, joka vei Järvenpäästä Loviisaan osittain aivan pikkuisia hiekkateitä. Mopolla on myös helppo pysähtyä kuvaamaan, jos näkee jotain kuvauksellista. Minusta rypsipellot ovat aina sellaisia.

Loviisassa meillä on aina tietyt paikat, joissa pitää käydä pyörähtämässä. Yksi on Laivasilta ja siellä perinnevenelaituri. Meilläkin on nimittäin vene, jonka esikuva on löytynyt tästä nimenomaisesta laiturista. Toinen paikka on Laivasillan ravintola, Cafe Saltbodan, jossa olemme jo useamman kerran nauttineet kalaherkuista. Vielä pitää poiketa Karamaloossa, vaikkei mitään ostaisikaan, siellä on ihana nauttia väriloistosta. Tänä vuonna ihastuin koreihin, joita oli kauniissa rivissä kadulla kaupan edessä. Kulkuvälineistämme johtuen kori ei kuitenkaan lähtenyt mukaamme tällä kertaa.

Puutarhoista valitsin vierailukohteiksi Villa Aaltosen ja Kuninkaanlammen. Villa Aaltonen ei tällä kertaa sykähdyttänyt mitenkään erityisesti, mutta aina iki-ihanaa mehiläistaloa voi käydä kurkkaamassa. Sen sijaan Kuninkaanlampi yllätti iloisesti. En muistanutkaan, kuinka ihana se on. Ensin piti tietenkin juoda kahvit. Ruusupäivän teemaan sopivasti kahvi tarjoiltiin ruusukupeista ja kahvin kanssa valitsimme ruusuisen ihanan vadelmamuffinsin.

Kiertelin ja katselin puutarhassa kaikessa rauhassa ja siellä täällä huomasin kaikkea kivaa. Keltaisen ystävänä ihastelin tietenkin keltaisia kukkia ja erityisen kauniisti loisti tällä kertaa päivänkakkaran näköinen, mutta kokonaan keltainen kukka. Olin tunnistavinani sen keltasauramoksi, jota kuvataan mm. hyötykasviyhdistyksen siemenluettelossa näyttäväksi päivänkakkaran näköiseksi kukaksi, joka kukkii heinä-elokuussa.  Luontoportin sivuilta löysin melko kattavan kuvauksen sen historiasta ja levinneisyydestä. Olen nähnyt sitä myös lähistöllä tienvarressa ja ajattelin käydä jonain päivänä sitä hakemassa sieltä myös omaan puutarhaani.

Talon emäntä tuli myös ihastelemaan kukkaa minun kanssani. Hän kertoi muistaakseni kylväneensä kukan siemenistä. Samalla hän näytti minulle muutaman oman suosikkikukkansa. Yksi niistä oli suuri vaaleankeltainen pioni, jota hän oli keväällä luullut jo kuolleeksi ja nyt se avasi ihanan kukkansa. Toinen oli pienikukkainen sormustinkukka kasvihuoneen seinustalla. Sen aaltomainen kukkavana oli todella herkkä ja viehättävä. Valo taittui siihen niin kauniisti.

Eri puolilla pihaa oli takorautaisia koristeita kukkakeppeinä. Niitä ja muita viehättäviä tavaroita myytiin kahvilan yhteydessä olevassa pienessä kaupassa. Minä ostin itselleni sakset puutarhakäyttöön ja muistoksi mukavasta käynnistä Kuninkaanlammella.

Sata vuotta puutarhanhoitoa Suvirannassa

Sata vuotta puutarhanhoitoa Suvirannassa

Avoimet puutarhat -päivään Järvenpäässä osallistui tänä vuonna 6 puutarhaa, joista valitsin kohteekseni Suvirannan, Eero ja Saimi Järnefeltin puutarhan. Olen vieraillut siellä ennenkin, mutta muistaakseni en ole saanut  varsinaista puutarhaopastusta. Avoimet puutarhat -tapahtuman nettisivuilla Suvirantaa kuvaillaan seuraavasti:

Tapahtuman ajan yleisön on mahdollista tutustua taiteilijakotia ympäröivään englantilastyyliseen puutarhaan, jota suojaavat mm. vanhat tammet, hevoskastanjat, männyt, poppelit ja pihjajat. 1900-luvun alun ihanteiden mukaisesti puutarhaan kuului koriste-, luonnonkasvien ja perennapenkkien lisäksi hyötypuutarha, marja- ja hedelmäpensaineen. Taustalla siintää Tuusulanjärvi. 

Suvirannan puutarhuri Sirpa Oksa (Keuda) piti kaksi opastusta ja kertoi puutarhan eri vaiheista, erilaisista osista, kasveista ja puutarhan merkityksestä asukkaille eri aikoina. Kävijämäärä ja opastukseen osallistujien määrä yllätti hänet täysin, sillä meitä oli ensimmäisessä opastuksessa monta kymmentä. Osallistujien määrä kertoo siitä valtavasta kiinnostuksesta, joka puutarhaa kohtaan on. Onkin onni, että  Järvenpään kaupunki päätti tammikuussa 2018 ostaa Suvirannan, niin että myös jatkossa arvokas kohde on yleisön saavutettavissa. Tähän saakka Suviranta on ollut suvun yksityisomistuksessa. Huvila on tarkoitus avata yleisölle ja muuttaa museoksi jossain vaiheessa. Nyt Suviranta on ollut avoinna yleisölle tilauksesta ja tiettyinä erikseen ilmoitettuina päivinä.

Puutarha on ollut aina tärkeä osa Suvirantaa. Kun talo rakennettiin paikalla oli avoin hakamaa eikä tontilla kasvanut yhtään puuta. Sitä on nyt vaikea käsittää, sillä joka puolella on suuria puita niin paljon, että ne varjostavat puutarhaa niin, että kasvilajisto on moneen kertaan muuttunut alkuajoista. Puista osa on istutettu melko suurina ja niiden tarkoitus oli suojata hyötytarhaa ja luoda viljelyyn sopiva mikroilmasto. Puut olivat tärkeitä erityisesti Eero Järnefeltille. Puiden määrää ja tontin kokoa on lähes mahdotonta käsittää. Puutarhaan mahtuu kaikenlaista: puistomaista avointa nurmikenttää, hyötypuutarha kasvihuoneineen, luonnontilassa olevaa osittain villiintynyttä niittyä ja rantaa, perennaistutuksia, suuria erilaisia lehtipuita, alppiruusumetsikkö ja muotopuutarha Versailles.

Saimille puutarhan rakkainta osaa olivat hyötypuutarha ja kukat. Hyötypuutarha olikin tuolloin huomattavasti laajempi ja monipuolisempi kuin nyt nähtävissä oleva. Omavaraisuus ja kauneuden vaaliminen oli taiteilijayhteisössä kunnia-asia. Siksi kasvimaan reunustalla on edelleen kauniit perennapenkit ja kasvimaallakin kasvaa krassia ja kehäkukkaa.  Järnefeltien aikana  noudatettiin vuoroviljelyn periaatetta, jotta maa pysyisi hyvänä ja kasvit tuottaisivat mahdollisimman hyvin satoa. Nyt hyötypuutarha on pieni kasvimaa, joka on aidattu jänisten takia. Lisäksi on kaksi pientä kasvihuonetta, joissa kasvaa tomaattia ja kurkkua sekä yrttejä. Kasvihuoneita ei ollut vielä Saimi Järnefeltin aikaan, sillä Saimi käytti kasvilavoja.

Hyötytarhan takana on omena- ja kirsikkapuita. Omenapuita on paljon eri lajikkeita, joista osa on hyvinkin vanhoja. Tavoitteena on, että kaikkiin omenapuihin saadaan kyltit, joista selviää lajike. Omenapuiden leikkauksessa on käytetty aivan omaa leikkaustekniikkaa, joka on melko harvinainen Suomessa. Leikkauksen ansiosta puut jäävät mataliksi ja niistä on helppo kerätä satoa. Satoa tulee tänäkin vuonna todella runsaasti, sillä puut notkuivat kypsyvistä omenoista. Lisäksi omenapuita on myös talon toisella puolella. Omenien lisäksi puutarhasta löytyy monenlaisia marjapensaita: karviaismarjoja, herukoita, vadelmia, karhunvatukoita. Herukkapensaitakin on niin runsaasti, ettei kaikkea satoa ole saatu käytettyä aina.

Puutarha on muuttunut sadan vuoden aikana paljon. Se on kehittynyt ja kasvanut kolmen sukupolven ajan, ja jokainen sukupolvi on tuonut puutarhaan oman lisänsä. Alkuaikojen avoin hakamaa oli valoisa ympäristö, aivan toisenlainen kuin nyt suurten puiden ympäröimä osittain hyvinkin varjoisa pihamaa. Kasveja on pitänyt vaihtaa ympäristön muuttuessa. Esimerkiksi ateljeen ikkunasta näkyvä muotopuutarha, Versailles, on alkuaikoina koostunut kukkivista perennoista, mutta nyt paikka on niin suuren tammen varjossa, että siinä menestyvät ainoastaan kuunliljat.

IMG_2393Perennaistutukset sijoittuvat talon ja pihan oleskelualueiden läheisyyteen, jotta niistä voisi nauttia ikkunasta katsellenkin. Silmään osuvimpia ovat varmasti upeat pionit, joita puutarhassa on useita eri lajikkeita, toinen toistaan upeampia. Osa pioneista voi olla hyvinkin vanhoja. Uudempia tulokkaita sen sijaan ovat ruusut ja kärhot, joita näkyy myös monessa paikassa, esimerkiksi heti pääsisäänkäynnin edustalla.

Myös luonnonvaraisilla kasveilla on oma tärkeä osansa puutarhassa. Oppaamme kertoi, että Suvirannassa kannattaa vierailla erityisesti keväällä, jos se on mahdollista, sillä silloin nurmikon tilalla on keltainen ja sininen kukkameri, joka muodostuu keltavuokoista ja idänsinililjoista. Kukkien annettiin kukkia ja vasta kukkimisen jälkeen pihamaa leikattiin ja tilalle kasvoi nurmikenttä. Nyt emme sitä nähneet, mutta minua ja monia muitakin ihastutti villiintynyt vaaleanpunainen varjoliljametsä.

IMG_2377

Oppaamme totesi kierroksemme loppupuolella, että tänne puutarhaan pitäisi järjestää avoimia päiviä eri vuodenaikoina ja sen mukaan, mikä kulloinkin on kukassa ja upeimmillaan. Tuon voin kyllä täysin allekirjoittaa ja toivonkin, että se voisi vielä jonain päivänä olla totta. Niin paljon nähtävää ja ihmeteltävää puutarhassa oli nytkin, etten mitenkään saa kaikkea mahtumaan tähän postaukseen, mutta toivottavasti saatte tämän kautta edes pienen aavistuksen Suvirannan puutarhan ihanuudesta.