Hengähdys Hangossa

Hengähdys Hangossa

Minä kuulun niihin onnekkaisiin, joilla oli syyslomaa viime viikolla. Se olikin tarpeen, sillä koko alkusyksy on uurastettu uudessa työssä niin ahkerasti, että blogi ja puutarha ovat jääneet aivan paitsioon. Viikonlopun vierailu Hangossa oli siis enemmän kuin tervetullut hengähdys ja lepotauko.

Hangon elokuvajuhlat järjestettiin nyt viikkoa aikaisemmin kuin viime vuosina ja meinasimme jo jäädä ilman majoitusta, kun olimme hyvissä ajoin varanneet kyllä huoneen, mutta varauksemme osoittautuikin olevan väärälle viikonlopulle. Onneksi huomasimme elokuvajuhlien oikean ajankohdan ja saimme vielä muutettua huonevaraustammekin. Kani tosin piti jättää kotiin, sillä lemmikkihuonetta ei ollut enää vapaana. Toisaalta voi olla, että kani oli onnelisempi kotona kuin reissussa, ja pienet puput ikkunalaudalla saivat käydä oman kanin korvikkeesta.

 

Villa Maija oli yhtä viihtyisä kuin viime vuonnakin, kun kirjoitin jäätyneistä ruusuista. Lauantain aurinkoinen sää sai kaiken hohtamaan kullankeltaisena ja toinen toistaan kauniimmat pitsihuvilat kylpivät myöhäissyksyisessä paisteessa rantabulevardin varrella. Raikas ja kirpeä syysilma avarsi keuhkot ja mielen. Meri oli melko tyyni ja kauniin sininen. Hyisen kalseahkosta tuulesta huolimatta uskaliaimmat olivat uimassa, mutta he taisivat olla niitä, jotka uivat talvellakin.

Me kävimme  katsastamassa myös Hangon uuden kylpylän Regatta Span siltä varalta, että josko siellä voisi käydä sitten sydäntalvea piristämässä.

Aivan Kino Olympian vieressä on viehättävä ja houkutteleva kukkakauppa. Olen ihaillut sen kauniisti ulosaseteltuja kukkia joka vuosi, kun olemme käyneet Hangossa. Nyt ihastuin erityisesti skimmioihin. Kauppa oli ehtinyt mennä kiinni sillä välin kun istuimme elokuvissa, mutta viivästytimme sen verran kotiin lähtöä sunnuntaina että ehdin käväistä poimimassa skimmian mukaani. Erityisesti punertava versio kiinnitti huomioni tällä kertaa.

Skimmia on minulle aivan uusi talvikukka ja jouduinkin vähän utelemaan sen hoito- ja istutusohjeita. Etsin tietoa lisää myös netistä, kukka.fi -sivustolta ja sain selville, että se on lähtöisin Japanista tai Kiinasta. Sitä käytetään paljon myös kimpuissa leikkokukkana ja sillä tavalla se on myös minulle ehkä tutumpi kuin ruukussa ulkokukkana. En tiedä, miten se mahtaa selvitä pakkasista, mutta kokeillaan nyt kuitenkin.

IMG_1912

Hengähdyshetket Hangossa antoivat minulle niin paljon virtaa, että sain vihdoin tartuttua istutuslapioon ja sipulit pääsivät kuin pääsivätkin maahan ennen ensimmäisiä pakkasia ja sainpa kerrottua kuulumisia teillekin pitkästä aikaa. Kerron lisää istutuspuuhista seuraavassa postissa. ❤

 

Kukkaseppeleitä juhlijoille

Kukkaseppeleitä juhlijoille

Bongasin facebookin tapahtumista mahdollisuuden päästä tekemään kukkaseppeleitä ja tartuin oitis tilaisuuteen. Kukkatreffit järjesti Järvenpään kukkatalo 3.8. torstaina ja treffien tarkoitus oli opetella tekemään nopeasti kukkaseppele tai -kranssi, jotta voisi toimia avustajana Järvenpään juhlaviikonlopun kukkatreffeillä 13.8. sunnuntaina klo 11 – 15.

Viikonloppuna  12.8. – 13.8. Järvenpäässä juhlitaan yhdessä Suomen 100 vuotta!
Sunnuntaina Järvenpään Rantapuistossa järjestetään ulkoilmakonsertti, jossa esiintyy muun muassa Saara Aalto. Juhlan kunniaksi järjestetään työpaja, jossa tehdään yhdessä kukkaseppeleitä klo 11.00 alkaen.  Tavoitteena on tehdä yhteensä 1000 seppelettä yhdessä yleisön kanssa. Samalla tavoitellaan myös kukkakranssien teon Suomen ennätystä. Asiasta kertoo lisää opastajamme Saija Sitolahti tapahtuman facebook-sivun videolla. Käypä vilkaisemassa!

Opastusinfoon osallistui kymmenkunta innokasta vapaaehtoista kaunokaista. Järvenpään kukkatalon Saija Sitolahti kertoi aluksi idean, näytti materiaalit ja  teki mallisuorituksen, joka sujui ammattilaiselta aivan suit sait sukkelaan. Nopeasti olisi tarkoitus tehdäkin kransseja yleisön kanssa, jotta Suomen ennätykseen ja 1000 kukitukseen päästään.

Kukkaseppeleeseen tarvitaan rautalankaa rungoksi, köynnösmäistä kasvia pohjalle, ruusun terälehtiä, pieniä kukkia, kuten päivänkakkaroita, tulilatvan kukkia tai mitä tahansa kaunista kukkaa. Nyt ei ole tarkoitust tehdä runsasta seppelettä, kuten esimerkiksi perinteinen voikukkaseppele vaan kevyt ja ilmava kranssi, jossa on vähän vihreää ja ripaus kukkaisuutta.

IMG_1759Kranssin tekeminen aloitetaan leikkaamalla sopivan pituinen kappale metallinauhaa. Sen ympärille kiedotaan rautalangan avulla kevyesti köynnöstä, joka voi olla esimerkiksi murattia tai vaikkapa hiirenvirnaa tai jos haluaa runsaamman ja vihreämmän pohjan voi käyttää esimerkiksi villiviiniä. Köynnökseen liimataan kukkaliimalla ruusunterälehtiä ja pieniä kukkia. Ja voilà kranssi on valmis. Tekemällä rautalankaan pienet koukut molempiin päihin saa helposti kranssin kiinnitettyä päähänsä. Sitten onkin valmis juhlimaan!

Jos ei halua sotkea hienoa kampaustaan, seppeleen voi pujottaa vaikka kaulaan tai kieputtaa kranssin rannekoruksi.

Tule siis sinäkin tekemään juhlakranssi itsellesi 13.8. sunnuntaina klo 11 – 15 Järvenpään rantapuistoon. Me avustamme sinua!

Heinäkuun hempeyttä

Heinäkuun hempeyttä

Pihakierroksen väripaletti yllätti minut: löysin nimittäin niin paljon hempeitä sävyjä kukistani tänä vuonna. Yleensä pidän kukissa ja kaikessa muussakin kirkkaista, syvistä tai murretuista väreistä ja keltaisen ja oranssin sävyistä enemmän eivätkä valkoinen tai vaaleanpunainen ole koskaan kuuluneet lempiväreihini.

 

Pelargonioihin olen valinnut ruusunnuppupelargnian hempeistä hempeimmän ruusunpunan. Kuunliljat ja kosmoskukatkin sopivat niin sävyisästi tähän vaaleaan sarjaan. Ahkeraliisan ruusumainen kerrottu kukka myös toistaa samaa sävyä. Se näkyy ylemmän kuvan koriamppelissa. Se ja perinteinen vanha pelargonia ovat peräisin tädiltä saaduista pistokkaista.

Valkoista olen pitänyt liian kliinisenä ja mitäänsanomattomana ja vaaleanpunaista liian hempeänä minun makuuni. Tänä vuonna oli jostain syystä valinnut kesäkukkiini melko paljon vaaleanpunaisen ja valkoisen sävyisiä kukkia. Näiden kuvien ja kuvailujen kautta on hyvä jättää hellät jäähyväiset heinäkuulle ja siirtyä elokuun dramaattisempiin sävyihin ja tunnelmiin.

Perjantain (28.7.) Hesarin juttu Meilahden ruusutarhasta innosti meidät retkelle ruusuja katsomaan. Hauskaa oli myös se, että itse ajattelin juttua lukiessani, että voisipa poiketa tuollakin, kun en ole koskaan siellä aiemmin käynyt, mutta en ehtinyt sitä ehdottaakaan, kun armaani jo ehdottti moporetekeä pääkaupunkiin. Jutussa kerrotaan, että ruusujen kukinta on tänä vuonna noin pari viikkoa tavanomaista myöhässä ja suositeltiin vierailua Helsingin kolmessa ruusutarhassa: Meilahden ruusutarhassa, Talvipuutarhassa ja Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa.

En tiedä, ovatko jutun kaksi muuta ruusutarhaa upeammassa kunnossa kuin Meilahti, mutta minä odotin jutun perusteella vähän upeampaa loistoa. Aika suuri osa oli jo kukintansa ohittanut tai loppuvaiheessa. Jutussa kyllä kerrotaankin, että pimpinellaruusut ja muun muassa Tove Jansson on kukkinut jo kesäkuussa, samoin kuin keltaiset Harrisonin ruusut, joita pitäisi kyllä ensi vuonna muistaa käydä katsomassa ajoissa.

Mutta kyllä siellä oli kaunistakin katsottavaa ja ihanan huumaavaa ruusun tuoksua. Minulle tulikin heti ruusukuume ja aloin miettiä, minkä ihanan tuoksuvan ruusupensaan vielä istuttaisin ristinummiruusun ja juhannusruusun seuraksi. Yksi jännittävimmistä ja erikoisimmista oli apteekkarinruusu, mutta ehkä en sittenkään sitä haluaisi itselleni.

IMG_1727 (2)

Korallikeijua ja kosmosta ihailemassa Sapokan vesipuistossa

Meripäivät houkuttelivat meidät viikonloppuna Kotkaan ja saimme mahdutettua vierailuun myös vähän puistokävelyä. Kotka tunnetaan puistokaupunkina ja Kotkan matkailusivuilla kerrotaan, että viiden kilometrin kävelylle Kotkansaaren ympäri mahtuu 9 eri puistoa: Sapokan Vesipuisto, Katariinan Meripuisto, Sibeliuksenpuisto, Isopuisto, Veistospromenadi, Palotorninvuoren puisto, Yrttipuutarha Redutti-Kotka, Fuksinpuisto ja Toivo Pekkasen puisto. Näitä kaikkia emme kiertäneet, mutta Sapokan vesipuistoa ei voi ohittaa, jos Kotkassa käy. Itselleni paikka oli jo ennestään tuttu, mutta se ei vähentänyt puiston viehättävyyttä.

IMG_1557.CR2Kotkan kaupungin sivuilla on kattava esittely puistoista ja siellä kerrotaan muun muassa, että Sapokan vesipuisto on nimetty Sapokanlahden mukaan ja se taas johtaa venäjän kielen sanaan saapas, jonka muotoa lahti muistuttaa. Puiston kunnostaminen on aloitettu 1990 ja puiston pääsuunnittelijana on toiminut Heikki Laaksonen. Kasvien lisäksi puistolle tuovat omaleimaisuutta vesiputous ja lammet sekä kivilajipuisto putouksen huipulla. Iltavierailun aikana kannattaa kiinnittää huomiota myös valaistukseen. Minä olen käynyt puistossa vain päivällä, joten en osaa kertoa valaistuksesta sen enempää.

IMG_1574.CR2

Puiston kasvillisuus on monipuolinen ja eri aikaan puiston eri osat korostuvat sen mukaan, mitkä kasvit ovat näyttävimmillään juuri silloin. Alppiruusut ja atsaleat ovat varmasti olleet upeat kukkivina, nyt niitä ei juuri huomannutkaan putouksen lähellä. Huomio kiinnittyikin erityisesti putoukseen itseensä. Vesi on ihmeellinen elementti, joka rauhoittaa ja lumoaa ja vangitsee katsomaan. Lammen rannalla kukkivat kauniisti kurjenmiekat. Kasveista, lähinnä puista ja pensaista, on hyvää tietoa samaisilla Kotkan kaupungin ylläpitämillä sivuilla. Sieltä löytyy tietoa myös kultasateesta, johon ihastuin Gotlannin retkelläni. Nyt kultasade oli ohittanut kultaisen loistonsa ja siitä muistona roikkuivat vain kuihtuneet kukat.

Tällä hetkellä parhaiten kukassa olivat maksaruohot ja muut kuivassa rinteessä viihtyvät kasvit. Minä kiinnitin huomiota erityisesti pääskynmaksaruohon keltaiseen ja ajuruohon lilaan mattoon. Nyt odottelen omassa pihassani ajuruohon kukkimista, tosin alue ei ole ollenkaan niin laaja kuin Sapokassa. Korallikeijunkukka oli minulle uusi tuttavuus ja niin viehättävä, että nappasin taimen mukaani kukkakaupasta heti tällä viikolla, kun satuin sellaisen löytämään. Kokeilen josko se viihtyisi myös minulla paahteisella paikalla olevassa kukkapenkissä, johon en ole oikein vielä löytänyt oikeita kasveja.

Puiston kasveissa on nimikyltit, jotka helpottavat kasvien tunnistamista  ja erityisesti silloin niistä on apua, kun miettii kasvin nimeä ja haluaisi saada siitä lisää tietoa tai haluaa saada kasvin omaan puutarhaansa. En olisi itse ymmärtänyt ostaa korallikeijunkukkaa, jos en olisi nähnyt sitä puistossa. Kesäkukkaistutuksissa  loistivat minusta kaikkein kauneimpina valkeat kosmoskukat.

Kosmoskukka on yksi  minun tämän kesän uusista tuttavuuksistani. Kasvatin sitä siemenestä ja yllätyin, kuinka kaunis se onkaan. Yllätys oli myös se, että kaikkein parhaiten kukoistavat ruukkuistutukseen laittamani taimet. Nyt odotan vielä kerman vaalean kosmoksen kukkimista. Toivotaan, että sekin vielä innostuu kasvamaan yhtä komeaksi kuin vaaleanpunainen siskonsa.

 

 

 

 

 

Se romanttisempi reitti

Se romanttisempi reitti

Lähes kaikilla lienee jokin tie tai reitti,  joka on niin tuttu, että sen jokaisen mutkan osaa ulkoa, sellainen tuttu tie, josta laulaa muun muassa Ninni Poijärvi kappaleessaan Tie: ”Niin tuttu tie, perille vie. — Siellä oottaa taas kaikki rakkaimmat ja mä sinne meen, siellä oon, siellä oon –.”

Minulle sellainen tie on ehdottomasti mökkitie,  kirkolta Alavuotolle ja nimenomaan Jokikokon kautta.  Ennen mökille ajettiin aina sitä kautta. Tie on mutkainen ja mäkinen hiekkatie, joka kulkee ensin Jokikokon kylän läpi ja jatkuu siitä mäntykankaiden ja peltomaisemien läpi kohti Alavuoton kylää. Muistan siitä jokaisen mäen ja kaarteen. Ajoin tietä usein myös polkupyörällä ja opin jakamaan vauhdin kussakin mäessä niin, että pääsin polkemalla mäen päälle. Salosaaren mäki on yksi kinkkisimmistä: se on jyrkkä ja siinä on myös tiukka mutka. Joissakin mäissä on pieni hyppyrintapainen ja jos niihin ajoi sopivan lujaa, otti mukavasti mahanpohjasta, ainakin lapsena.

Tiehen liittyy paljon muistoja. Tietyissä kohdissa tulva-aikana vesi meni tien yli ja piti käydä tarkistamassa veden syvyys kävellen ennen kuin uskalsi ajaa autolla. Joskus piti palata takaisin, kun tiedän oli kertakaikkiaan poikki. Toisinaan talvella joihinkin kohtiin tuuli kinosti lunta niin, että piti ottaa kova vauhti ja ajaa vauhdilla läpi. Tietyssä kohdassa nähtiin usein hirvi pellon laidassa ja kerran jäätiin katsomaan, kun se ui joen yli. Ahon kohdalla piti hiljentää, jos Matti oli laittanut varoituskolmion tien reunaan, koska silloin saattoi olla lehmiä tiellä. Lopulta, kun saavutaan Alavuotolle,  ensin on vanhan kaupan paikka, sitten tuttuja taloja, kuten Kangastalo ja Mäkelä, sitten koulu, jossa me asuttiin ja käytiin alaluokat, ja sitten mäen päältä avautuu kylämaisema ja Kiiminkijoki.

Joskus nuorena, kun joku kaverini ajoi tietä, toimin kartanlukijana ja sanoin aina, mihin suuntaan tie seuraavaksi kääntyy. Jotkut mäistä ovat sen verran jyrkkiä, että niiden takaa ei näy kuin taivasta eikä tottumaton osaa ennakoida tien suuntaa. Tie on melko kapea, joten vastaantulevaa liikennettä on syytä vähän väistellä, vaikka ehkä siinä juuri ja juuri mahtuu kaksi autoa rinnakkain kulkemaan. Tottumattomia tienkulkijoita hirvitti, meitä ei, koska tie oli tuttu.

Sitten toinen reitti, eli Vepsän kylän kautta kulkeva tie, päällystettiin asfaltilla ja siitä tuli suositumpi reitti varsinkin kelirikon aikana, vaikka matka piteni sitä kautta muutaman kilometrin. Minusta se on aina ollut tylsempi ja yksitoikkoisempi tie eikä se koskaan tuntunut oikein tutulta tai kotoisalta. En koskaan oppinut sitä tietä ulkoa enkä osannut arvioida matkan jäljellä olevaa määrää. Maisemat toistuvat samankaltaisia ja sekoittuvat keskenään. Puolessa välissä oleva Vepsän kylä on sinänsä ihan kaunis järvimaisemineen, mutta siihen ei liittynyt mitään erityisiä muistoja kuitenkaan.

Isä suosi vanhaa reittiä usein, vaikka käytti kyllä asfalttitietäkin, sillä onhan se vähän miellyttävämpi ajaa etenkin huonolla kelillä. Kerran tuli puheeksi, miksi isä tykkäsi enemmän Alavuoton tiestä. Se, miten hän perusteli mieltymystään yllätti meidät lapset. Olisin voinut kuvitella, että hän olisi sanonut tiestä, että sen varressa on sievemmät maisemat tai että se on vaihtelevampi, mutta isäpä sanoikin, että se on paljon romanttisempi.

Äidin kasvimaalla

Äidin kasvimaalla

Kuka muistaa vanhan lastenlaulun äidin kasvimaasta, raparperista ja sammakosta? Minulle se putkahti mieleen, kun sammakonpoikanen livahti ruohonleikkurin edestä viinimarjapensaan alle. Sitten päätin tutkia äidin kasvimaan ja kertoa siitä teillekin.

Kyllä sitä kelpaa esitellä nyt, kun se on juhannuksena ruohottu eli kitketty.  Jäniksetkään eivät ole tänä vuonna syöneet punajuurenlehtiä heti alkuunsa niin kuin viime kesänä. Punajuuret töröttävät niin sievästi rivissä. Sipulit ovat kasvaneet jo tosi isoiksi, vaikka ollaan täällä millä liekään vyöhykkeellä Pohjois-Pohjanmaalla. Salaatit ovat vielä melko pieniä samoin kuin porkkanat. Pinaatti näyttää tosi terhakkaalta, paljon paremmalta kuin minulla kotona. Äidin lajike on kuulemma uudenseelanninpinaattia. Täytyypä siis muistaa tuo ensi vuonna, kun valitsen pinaattilajikkeita.

Ruohosipuli on juuri alkamassa kukkia. Se on kasvanut kovasti siitä kun toinen sen mökille tuliaisiksi Iistä. Vielä komeampi on lipstikka,  melkein pensas! Siitä lähtee hieno tuoksu, kun ottaa lehden ja rutistelee sitä vähän sormien välissä, luonnon oma parfyymi. Tosin ei ehkä sopisi aivan juhlapuvun seuraksi.

Pellot ovat täynnä kukkivaa metsäkurjenpolvea tai juhannuskukkaa,  joksi sitä myös täällä kutsutaan. Sen seassa kukkii myös niittyleinikki ja koiranputki. Vielä emme raskineet niittää peltoa matalaksi, vaikka muualta vähän raivattiinkin.

20170703_131315Kasvimaan lisäksi äidin mökillä on paljon marjapensaita: mustaa ja punaista sekä karviaismarjaa ja vattua. Mustaviinimarjan tunnistaa helposti lehtien voimakkaasta tuoksusta. Keräsin mustaviinimarjan ja vadelman lehtiä kimpuiksi ja aion kuivattaa niistä talveksi kanille herkkua. Olen nimittäin nähnyt, että eläinkaupassa myydään heinää, johon on sekoitettu vadelmanlehtiä tai mustaherukanlehtiä.

Pihankomistuksena äidillä on täällä mökillä myös lumipalloheisi. Tänä kesänä se on täynnä kukkia eivätkä kirvatkaan ole vaivanneet sitä nyt. Valkoista kukkaa ovat täynnä myös pihlajat. Keskikesän runsaudesta on hyvä nyt nauttia, kun lopulta on lämmintäkin.

 

Villejä unikkoja ja kultasadetta

Visbystä tulevat varmasti kaikilla mieleen talojen seinustoja kiipeilevät ruusut. Minä ihastuin Gotlannin matkallani ruusujen lisäksi villinä peltojen reunoilla huojuviin unikohin ja tienvierustoiden kultasateeseen.

Minun ottamissani reissukuvissa on siippani mielestä aivan liikaa kukkia. Kun tein ensimmäisen diaesityksen kuvista, sain kuulla kommentin, että jos aiotaan näyttää näitä joillekin muille, pitää tehdä eri versio. Ihmettelin kovin, että eivätkö siis kaikki olekaan kiinnostuneita siitä, millaisia kukkia Gotlanissa kasvaa.

Ensimmäiseksi  huomioni varastivat keltaisena hehkuvat kultasadepuut. En edes tiennyt nimeä sille ihanuudelle,  joka aina välillä vilahti tien varressa. Kukinta oli juuri parhaimmillaan ja pensaat loistivat kuin aurinko.  Laitoin kuvan faceen ja kyselin, kuka tietää nimen tälle ihanuudelle. Ajattelin, että haluan heti sellaisen omallekin pihalleni. Tietäväisiltä ystäviltäni sain tuota pikaa tietoa nimestä ja myrkyllisyydestä. Myrkyllisyyden takia päätin, että en ehkä sittenkään heti ensimmäiseksi mene taimikauppaan, kun pääsen kotiin.

Seuraavan kerran piti stopata Vespa, kun silmänurkassa vilahti punaisena vellova unikkomeri. Ei muuta kuin suunta takaisin ja kamera esiin! Tielle kääntyi auto, ja olin aivan varma, että maanomistaja tulee nuhtelemaan minua yksityisalueelle tunkeutumisesta, mutta ei: samalla asialla olivat kuin minäkin. Myöhemmin näin lisääkin unikkopeltoja, ja tulin siihen tulokseen, että ilmeisesti unikot ovat vähän kuin ruiskaunokit täällä meillä koto-Suomessa.

IMG_1263Myös Visbyssä kasvoi unikkoja seinän vierustalla. Vähään tyytyväinen kasvupaikan suhteen tuntuu olevan, kun siinä kivikadullakin selviää. Leirintäalueella telttamme viereen oli nurmikon leikkaaja jättänyt yhden kukan asukkaan iloksi. Osa kukista oli paikoitellen jo niin pitkällä, että niissä oli siemenkodat valmiina. Nappasin pari mukaan ja sujautin samaan pussiin rannalta kerättyjen kivien kanssa. Aina voi yrittää, josko saisin vaikka palan Gotlantia omaan pihaani.

Olihan siellä ruusujakin toki. Köynnösruusuista talojen seinustalla tulee minulle aina mieleen Veljeni Leijonamielen Njangijala ja ruusujen kaupunki. Väriskaala ulottui vaikeasta tummaan punaiseen ja keltaiseen. Minun silmääni viehättivät tällä kertaa kaikkein eniten keltaiset ruusut ehkä siksi, että ne eivät ole niin tavallisia kuin punaiset ja valkoiset. Keltainen ruusu puuttuu minulta, pitäisiköhän sellainen hankkia ristinummiruusun seuraksi.IMG_1298

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vierailimme myös pikaisesti myös Visbyn kasvitieteellisessä puutarhassa, joka ei ollut kovin ihmeellinen. Yksi erikoisuus siellä kuitenkin oli: nenäliinapuu. Enpä ollut moisestakaan koskaan aiemmin kuullut. Hauskalta näytti, osa nenäliinoista oli vielä puussa ja osa oli jo pudonnut maahan.

Keskellä puutarhaa oleva kukkapenkki oli hauskan muotoinen ja idea tehdä kukista kesäinen timantti, oli minusta mahtava.  Kesä onkin sen arvoinen, kultaakin kalliimpi!