Sanat

by

Ennakkoa erkinpäivään

Kuitupellavan siemenpussissa kerrotaan, että erkinpäivä on ollut perinteinen pellavankylvöpäivä. Otin vähän ennakkoa,  sillä erkinpäivä ähän on oikeastaan vasta huomenna. Kylvin siis tänään pellavansiemeniä keittiön ikkunasta näkyvään hieman epämääräisen kumpupenkkiin, jossa kasvaa tuija, sembramänty ja pikkutalviota sekä muuta vähän epämääräistä. Kokeilin siinä pellavaa jo viime kesänä ja hennosti huojuvat vaaleansinikukkaiset pellavat sopivat paikkaan aika mukavasti.

1495020248199-1555773293Erkinpäivään on myös liitetty kaikenlaisia ennustuksia tulevan kesän säästä, joten  nyt sitten tarkkana huomenna. Erkinpäivästä ajateltiin nimittäin kesän alkavan ja sitä ennen olevat lähtee, pidät eivät ennustaneet ollenkaan hyvää kesää. Nyt olisi siis aineksia lämpimään kesään tämän kevään säiden perusteella. ”Kelmi sen kesän nimi, joka ennen Erkkiä ”, sanoo luhankalainen sananlasku.  Taivaannaulan  sivuilla kerrotaan erkinpäivään liittyvistä ennustuksista näin:

Ajateltiin, että mitä säätä Erkkinä on eniten, sitä on kesässä vähiten. Jos Erkin päivänä on hyvin kylmä, silloin tulee lämmin kesä ja päinvastoin. »Erkki turjus turkki päällä, kesä kaikki paita päällä». Kylmä kesä oli myös tiedossa jos ukkonen jyrisi ennen Erkin päivää.

Siemenpussissa siemeniä oli 50 grammaa, joten niitä riitti kylvettäväksi myös naapurin pensasaidan reunaan. Siinä rehottaa vain vuohenputki yleensä, joten sekään ei ole pihani kauneimpia kohtia. Tosin olen vähän skeptinen kasvun suhteen, sillä voi olla, että vuohenputki vie voiton. Seuraksi kylvin myös ruiskaunokkia. Minusta tuntuu, että ne voisivat sopia hyvin yhteen.

14950196769141080347213Muuten tuo keskipenkki on kyllä vähän murheenkryyni, kun en oikein tiedä, miten sitä ehostaisin.  Viime kesänä ostin reunoille lisää betoniruukkuja ja siirtelin siitä osan vähän kituliaasti kukkivia perennoja muualle. Nyt istutin yhteen kulmaan kevätmessuilta hankittuja kielonjuurakoita. Siinä saisivat levitä ihan rauhassa, jos onnistuvat juurtumaan. Jotain jaloangervoa ja nauhusta  voisi  siihen lisätä, kun niitä on siinä jo entuudestaan.

1495019810069-558146302Viherpiha-lehden 3/2017 numerossa oli kiva juttu pikkutöyhtöangervosta ja se alkoi kiinnostaa minua. Täytyy tutkailla, jos sitä löytyisi lähialueen puutarhoissa.  Pentti Alanko kertoo ihastuneensa kukkaan jo nuorena Göteborgin kasvitieteellisessä puutarhassa. Jutussa kuvataan kasvia näyttäväksi, runsaskukkaiseksi helpoksi kasviksi. Hyvältä kuulostaa minun näkökulmastani myös se, että kasvi tuntuu viihtyvän monenlaisissa olosuhteissa.

 

 

Lähteet:

Alanko, Pentti 2017: Kivikon kaunotar. Viherpiha 3/2017, 90.

Vilkuna, Kustaa 2002: Vuotuinen ajantieto.  Otava. Keuruu.

by

Koivu (Betula) — suomalaisuuden ytimessä

Viime viikon postauksessani kerroin, että kävin ihailemassa äidin metsäpalstan naapurissa olevaa koivikkoa ja lupailin laittaa kuvia sieltä.  Piti oikein alkaa miettiä, mitä kaikkea koivuun liitetään ja mitä se tuo mieleen.

Valkorunkoinen koivu on Suomen yleisin lehtipuu. Se on sopeutunut Suomen ilmastoon hyvin ja siksi se onkin levittäytynyt koko maahan.  Rauduskoivu on Suomen kansallispuu. (Yle 2012.)

IMG_0659Koulussa olemme pohtineet suomalaisuutta ja suomalaisia tarinoita liittyen Platonin akatemian tämän vuotiseen teemaan. Moneen suomalaiseen tarinaan liityy myös koivu. Ensimmäiseksi mieleeni tulee Väinämöisen ja Ainon tapaaminen koivumetsässä ja Gallen-Kallelan Aino-triptyykki. Sen ensimmäisessä osassa Aino on hakemassa vastoja, siis mitä suomalaisimmassa puuhassa, suomalaisista suomalaisimmassa järvimaisemassa.

Toinen koivutarina mielessäni on tietenkin Topeliuksen satu Koivu ja tähti.

Satu kertoo tytöstä ja pojasta, jotka vihollinen sodan aikana vie mukanaan Suomesta Venäjälle. Vieraassa maassa lapsia kohdellaan hyvin, mutta he ikävöivät silti takaisin isänmaahansa ja kotiinsa vanhempien luo. Sisarusten ainoa muisto kodista on ”kartanolla kasvava koivu, jossa linnut laulavat auringon noustessa, ja jonka lehvien lomitse kirkas tähti iltasella tuikkii”. Ikävän kasvaessa he lopulta lähtevät etsimään koivua ja tähteä ja Jumalan avulla löytävätkin kotiinsa. (Kirjastovirma, Koivu ja tähti.)

Nyt tätä kirjoittaessani sain selville jotain minulle aivan uuttakin tästä sadusta. En nimittäin tiennytkään, että sadun koivu on kasvanut minulle niin tutussa kunnassa, Muhoksella. Sinne on pystytetty muistomerkki Topeliukselle ja istutettu koivu, joka viittaa nimenomaan tähän satuun.

Koivu symbolisoi kotia ja isänmaata, siinä on kansallisromanttinen juhlava ja ylevä sävy. Se on kuulunut suomalaiseen arkeen ja juhlaan ja kuuluu edelleenkin. Siinä on tuttua turvallisuutta arkipäiväisyyttä kuin koivuhaloissa, joita surutta poltamme takassa, mutta myös arvokasta ylpeyttä, kun siitä on tehty design-huonekaluja tai muita esineitä. Seija A. Niemi on kirjoittanut kokonaisen kirjan aiheesta, Koivu — Suomen kansallispuu.

IMG_0655

Jotenkin tämä koivuromantiikka tuntuu toisaalta niin kliseiseltä, mutta eihän koivun merkitystä voi kokonaan kieltää tai ohittaakaan, niin vahva mielikuva on. Katsopa vain koivikkoa talvimaisemassa, sinistä taivasta, valkoista hankea, valkorunkoisia koivuja, ja kuinka ollakaan Sininen ja valkoinen alkaa soida heti päässäsi ja jää korvamadoksi. (Jos haluat päästä siitä eroon, kuuntele linkistä vähän erilainen versio, mieskuoro Huutajien esittämänä.)

Entäpä sitten kevät: koivut hiirenkorvalla, hento vihreä, joka pian räjähtää kesäksi, valkovuokot mattona koivujen juurella. Voiko suomalaisempaa näkyä ollakaan?  Sitten ovat tietenkin vielä juhannuskoivut, jotka tuodaan oven pieleen ja juhannussaunasta leijuva koivunlehtien tuoksu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

by

Härkää sarvista

Tammikuu on vahva ehdokas inhokkikuukaudekseni, valitettavasti. Talven tulolle on nyt viimeistään annettava periksi. Enää ei täällä etelässäkään voi uskotella itselleen, että ehkä talvi jättäisi tänä vuonna tulematta ja syksystä voisi hypätä suoraan kevääseen. Jotenkin tämä talven selkä tuntuu taittumattoman pitkältä ja kevään tuloon on vielä niin pitkä aika, ettei siitäkään oikein osaa kunnolla haaveilla tai todella odottaa.

wp-1483800655781.jpg

Näitä en vielä raaskinut heittää pois.

Minulle nämä pakkasen, viiman ja lumen kyllästämät arkiviikot, jotka ovat alkamassa, ovat siis todella pitkiä eikä niitä turhaan kai ole kutsuttu härkäviikoiksi.  Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilla kerrotaan sanonnan alkuperästä, että loppiaisen jälkeen alkavat taas ehjät työviikot ja raskasta työtä on painettava härkien lailla.  On käytetty myös nimitystä selkäviikot, jossa viitataan talven selkään. Itselläni on tiedossa kiireinen työrupeama, joten siinäkin mielessä  sanonta osuu kohdalleen, mutta kohti on mentävä ja otettava härkää sarvista.

 

wp-1483800596870.jpgKotona palattiin tänään arkijärjestykseen. Kuusi kannettiin pihalle ja jouluiset asetelmat riisuttiin varisevista havukoristuksista. Osa kukista sai riisuttuina  jäädä vielä paikoilleen, sillä kaikki amaryllikseni eivät ole edelleenkään ehtineet kukkaan. Vahattu sipuli  jännittää minua kaikkein eniten, sillä se tuntuu kehittyvän kovin hitaasti. En tiedä, johtuuko hitaus vahasta vai pimeähköstä paikasta, mutta on kiva, että jää odottamista vielä härkäviikkojen ankeuteenkin.

wp-1483800588034.jpgValkoisen amarylliksen toinen kukkavana on vielä nupulla, mutta toisen kukat alkoivat lakastua.  Leikkasin kukkineen kukkavanan poikki, irrotin vielä hyvinä säilyneet kukat ja asettelin ne pieneen kastehelmikulhoon hyasinttien kukkien kanssa. Hyasinttien sipulit laitoin sanomalehden mutkaan viileän kodinhoitohuoneen kaappiin niin, ettei kani pääse niitä jyrsimään. Ajattelin istuttaa ne maahan keväällä siinä toivossa, että niistä siellä vielä jotain voisi kehittyä.

wp-1483800620351.jpg

Mahtavasti kukkii edelleen, ja lisää kukkia on vielä tulossa, siihen yksilöön, jonka mieheni sai jokavuotisena lahjana ystävältään. Väri on todella kaunis ja erikoinen, ainakin minulle uusi tuttavuus. Tästä joulukukkasesta riittää iloa pitkäksi aikaa. Kiitos vain minunkin puolestani! Sipuli pitäisi ehdottomasti saada säilytettyä ensi vuodeksi. Pitääpä etsiä hoito-ohjeet ja kerrata ne vielä. Joskus aiemmin lahjasipulia on kasvatettu työpaikan verstaalla ja jonain vuonna kukkavarsi oli venähtänyt pitkäksi ja saanut tuekseen metallisen kukkakepin. Minnekähän se on mahtanut joutua?

wp-1483800911993.jpgArkiviikkojen iloksi nostin kuivatetut pellavat ja laventelit maljakkoon ja mietin, että niitä kyllä pitää ensi keväänäkin kylvää tai istuttaa. Selviääköhän laventeli talvesta, eipä taida. Ehkä saan sen sitten talvehtimaan, kun saan oman kasvihuoneen. Sellaisiakin haaveita minulla on,  mutta niistä enemmän toisella kertaa.

Ruusuja joka lähtöön
by

Ruusuja joka lähtöön

Viime aikoina olen törmännyt useaan otteeseen omenaruusuihin  jostain syystä. Mahtaako se olla jokin tämän joulun hitti tai jotain, mutta minusta ne näyttivät kuvissa hauskoilta ja vaikuttivat helpoilta valmistaa, joten päätin sitten itsekin kokeilla ja näin edistää jotenkin jouluvalmisteluja. Ihan niin kauniita ja ruusumaisia en omistani ehkä saanut kuin aikakauslehtien reseptisivuilla olen nähnyt, mutta kelpaavat meille. Tietenkään en noudattanut ohjetta kirjaimellisesti, niin kuin en koskaan tee, vaan minun piti niitä vähän tuunata ja laittaa toiseen pellilliseen koristeeksi karpaloita ja käytin yhden torttutäytepurkin jämät samalla.

Rupesin miettimään, miksi niin monia asioita kutsutaan ruusuiksi. Löysin kotoakin heti vaikka kuinka monta ruusuloppuista asiaa: sytykeruusut korissa, huoparuusut takan reunalla, kiinanruusu ikkunalla kukkaan puhkeamaisillaan ja jo vähän kuivahtaneet oikeat ruusut maljakossa syntymäpäivän kukkakimpussa, jouluruusun jätin kauppaan myrkyllisyytensä takia ainakin vielä toistaiseksi. Mikä on siis se ruusumaisuuden ydin, että jotain sanotaan ruusuksi?

Kielitoimiston sanakirja siis taas avuksi ja tutkimaan! Siellä sanotaan ruusumaisuudesta näin:

Ruusumainen teriö säteittäinen teriö, jossa on 5–7 erillistä terälehteä.

Ehkä juuri tuo  säteittäinen muoto on yksi avainasia.
Ruusu-sanasta oli jaoteltu  4 erilaista  merkitystä:
ruusu1
1. piikkivartisia värikäskukkaisia pensaskasveja; myös niiden kukista. Ryhmä-, köynnösruusu.Juhannus-, metsä-, orjan-, villiruusu. Tee-, kurttulehtiruusu. Äitienpäiväruusut. Ranskanruusu.–
Kuv. Ohjelman tekijöille jaettiin ruusuja ja risuja kiitoksia ja moitteita. —
2. em. kasvien kukkaa muistuttava koriste, koristekuvio, merkki tms.; vars. heraldisena kuviona. Ruusu kakun koristeena. Kompassiruusu. Tuuliruusu. Ruusuksi hiottu jalokivi. Suomen vaakunanyhdeksän ruusua. Upseerin kauluslaatan heraldiset ruusut.
3. jälkiosana eräiden muiden värikäskukkaisten kasvien nimissä. Alppi-, salkoruusu.
4. lääk. tav. sääreen ilmaantuva bakteeriperäinen ihon tulehdustauti, joka aiheuttaa ihon punoitusta ja turvotusta
sekä kuumetta; vrt. kyhmyruusu, vyöruusu
Ajankohtaiseksi ruusun tekee myös tuo heraldinen ruusu itsenäisyyspäivän kynnyksellä. Monenmoista sisältyy jo pelkästään sanakirjan määritelmään. Sitten on tietenkin valtava määrä mielleyhtymiä ja symboliikkaa,  jota liitetään ruusuun enkä edes yritä luetella niitä.
wp-1480859194531.png
Kiinanruusuni ikkunalla ehtii sopivasti ehkä kukkaan jouluksi. Hyvinhän se sopii joulukukaksikin, oikein on joulun punainenkin. Minusta sen kukkimisaika on hieman outo, mutta jostain syystä se on päättänyt innostua juuri nyt. Kiinanruusun latinalainen nimi on Hibiscus rosa-sinensis. Minun yksilöni on juuri sitä kaikkein perinteisintä mallia. Se on pistokas äidin veljelleni antamasta kasvista. Löysin paljon kiinnostavaa luettavaa Vanhan talon ikkunalla kukkii -blogista kiinanruususta ja täytyykin heti tarkistaa, olenko kastellut omaani tarpeeksi.
Kyllä ruusu on oikein sopiva joulukukaksikin,  ja se esiintyy monissa joululauluissakin, useimmiten sellaisissa, joissa viitataan Raamattuun. Esimerkiksi seuraavat tulevat melko helposti monen mieleen: ”Keskellä liljain ja ruusujen nukkuu–” tai ”On ruusu Iisain juuren–.  Kirkko ja kaupunki -lehden kirjoituksessa, josta en valitettavasti löytänyt kirjoittajan nimeä, valotetaan mielenkiintoisella tavalla ruusun ja joulun yhteyttä. Kirjoituksessa kerrotaan myös kauniisti vanhasta legendasta,  jossa ruusut puhkeavat kukkaan keskellä talvea.
Siispä näin ruusuisin miettein tunnelmointia kulkekaamme joulua kohti.
by

Leikkelyksiä ja muistoja mummusta

Viime päivinä olen muistellut mummua. Mummu asui pienessä punaisessa talossa pikkuisissa kylässä. Mummulaan ei ollut kotoa pitkä matka ja reitti oli suora. Siksipä varmaan sain mennä sinne yksinkin jo melko pienenä.  Mummulla oli aina jokin puuha menossa. Yksi niistä mieleen jääneistä puuhista oli leikkelysten leikkaaminen.

20160711_164100

Tämä ei ole se mummun talo, jota muistelen, sillä se talo on purettu eikä minulla taida olla kuvaa siitä, mutta tämä Jurmossa metsän keskellä töröttävä mökki muistuttaa kovasti mummulaa. 

Hämmästykseni olen huomannut, että täällä etelässä ei tiedetäkään, mitä se tarkoittaa. Ei tiennyt käsityömessujen erään osaston myyjäkään,  kun kyselin hyviä kangassaksia vasenkätiselle ja tiedustelin, että sopiiko esitelty malli myös leikkelysten leikkaamiseen. Leikkelykset ovat tietysti matonkuteita. Sain muuten aivan erinomaiset sakset, japanilaista huippulaatua.

20161124_142252Minulla on vahva mielikuva mummusta istumassa sohvalla leikkaamassa kapeaa kangassoiroa. Mummu käytti aina keritsimiä, ja minusta ne näyttivät kummallisilta.  Minun muistini aikana mummulassa ei ollut lampaita, mutta ehkä siellä oli joskus ollut, koska oli keritsimetkin. Minäkin sain osallistua leikkaamiseen ja minulle löytyi omat pikkusakset. Minä istuin lattialla ja leikkasin kieli keskellä suuta.

Kummallista, miten voi muistaa jonkin yksityiskohdan niin selvästi, mutta muistan, että mummu leikkasi käännöskohdasta aina kulman pois ja siitä lähti aivan erityinen nipsausääni. Muistelen, että olisin kysynytkin, miksi hän teki niin. Nyt kun olen itse leikannut kuteita,  tuo kulman leikkaaminen palasi yhtäkkiä mieleen, ja huomasin itse tekeväni samalla tavalla. Kaukaa on opit saatu. Ei tarvinnut netistä etsiä ohjeita kuteiden leikkaamiseen. Tosin löysin netistä oivan ohjeen lakanat tai muun suorakaiteen muotoisen kankaan pikaleikkaukseen. On siis käytössä uudet ja vanhat opit.

20161124_142309

Olen pitkään haaveillut mattojen kutomisesta ja nyt meille tarjottiin ilmaiseksi kangaspuita eli vääviä niin kuin meillä ennen sanottiin. Äidillä oli yhtenä kesänä väävi mökillä ja muutaman vedon minäkin taisin sitä kokeilla, mutta mahtoi olla kesällä muuta hauskempaa puuhaa tarjolla, kun ei siitä niin tarkkaa kuvaa jäänyt mieleen. Tämä on aivan uusi aluevaltaus minulle enkä ole varma, mitä tästä tulee, mutta aina kaikkea voi kokeilla.

Nyt olen siinä vaiheessa, että on muutama kerä leikattua matonkudetta, kangaspuut osina autokatoksessa eikä hajuakaan siitä, miten ne kootaan. Messuilla sain selville, mistä voi tilata loimia ja miten loimen leveys määritellään.  Apulainen luvattiin tarjota puhelimitse, kun tietäisi, mitä kysyä. Houkutteli äitiä joululomalla käymään, että voisime pähkäillä asiaa yhdessä. Kerron lisää asiasta jahka asia etenee.

 

 

Kuusikko kukkalaatikkoon
by

Kuusikko kukkalaatikkoon

Yksi sinnikäs auringonkukka on jäänyt kukkalaatikkoon. Se oli niin orvonnäköinen, että piti lähteä hakemaan laatikon täytettä. Viime vuonna löysin sähkölinjan vierestä ojan, jossa kasvoi vieri vieressä pikkuisia kuusentaimia. Niillä ei liene mitään mahdollisuuksia kasvaa siinä isommiksi, joten leikkeilin niitä omaa kukkalaatikkoa koristamaan. Toivottavasti en saa tästä syytettä kuusivarkaudesta.


Muita havuja keräilin omasta pihapiiristä. Peittelin kukkapenkkejä lehdillä ja havuilla. Jospa ne suojaisivat pakkaselta ja taas keväällä saisin nauttia kukkaloistosta. Eniten jännittää, selviääkö valkoinen kaunopunahattu, baby swan white. Keräsin varalta siemeniä ja peittelin osan siemenistä juurille, jotta nekin varmistaisivat kasvua.

wp-1477844802389.jpegPimeää on jo. Olkoon aikaista tai ei, mutta minä laitoin pikkuisen kuusen maitotonkkaan ja viritin siihen valot. Olisi sitten edes jotain valoa vastassa, kun tulee pimeällä kotiin. Kaupassa myytiin hollannista tuotuja ovikransseja. Minusta ne olivat niin kivannäköisiä, että en voinut olla ostamatta. En ole vieläkään ehtinyt tehdä itse kransseja, mutta ehkäpä tässä vielä ehtii ennen joulua.

wp-1477844859584.jpeg

Eilen kävin kirjamessuilla. Löysin kuin löysinkin muutaman kivan puutarhakirjankin. Niistäpä on hyvä keksiä kirjoittamisen aiheita talvipostauksiin. Päätän tutustua enemmän siementen keräämiseen ja niiden käyttämiseen. Löysin nimittäin Josie Jeffrey kirjan Siementen kerääminen, säilyttäminen ja vaihtaminen (2013, Nemo), jossa näytti olevan paljon uutta tietoa minulle. Toinen kirjalöytöni oli kotimaista tuotantoa: Aura Koiviston ja Risto Sauson kirjoittama Oma herne ja valitut  pavut (2013, Tammi). Kirjan ulkoasu viehättää minua kovasti ja ensi kesänä aion kokeilla papuja. joten tässäpä oiva opus sitä varten.

Kolmas ostokseni on Lorraine Harrisonin kirjoittama Latinaa puutarhureille. Kannessa luvataan kertoa yli 3000 kasvin nimestä. Sanamaijana kiinnostuin tietenkin tästä ja aion siteerata sitä täälläkin. Katsotaan, mitä kiinnostavaa ja ajankohtaista löydänkään.

wp-1477847308626.jpeg

by

Saagalla saareen

Tänä viikonloppuna saavat puutarhatyöt jäädä kotiin, kun suuntaamme merelle. Vanha rouvamme Saaga ent. Helena on meillä oppaana. Saaga on  göteborgseka-tyyppinen perinteinen puuvene vuosimallia 1962. Meillä vene on ollut nyt 4 vuotta. Nyt ollaan veneen hankkimisen idean syntysijoilla Loviisassa.

20160910_103340.jpg

Tarina sai alkunsa Loviisan Laivasillan laiturista. Eräänä kesänä eksyimme sinne ihailemaan laiturissa olevia kauniita puuveneitä. Vierailun jälkeen piti selvittää veneiden tyypit. Yksi venetyyppi oli juuri göteborgseka. Se on pienehkö  vähän soutuvenettä muistuttava noin 4,5 metriä pitkä purjevene, joka on kehitetty Ruotsissa nuorten harjoittelupurjeveneeksi. Nykyään niitä näkee melko harvoin, ja Loviisa on juuri yksi niistä paikoista, joissa niihin voi törmätä. Loviisassa pidetään edelleen joka kesä muun muassa kilpailut, Small ship race,  jossa nämä  veneet kisaavat.

20160910_130914.jpgMinusta vene on sympaattinen, riittävän yksinkertainen, melko vakaa, ainakin verrattuna purjekanoottiin ja perinteinen ja ennen kaikkea puuvene. Kävimme ihailemassa veneitä useampana vuonna Loviisassa ja sitten myös Kustavissa ja muissa saaristomeren laitureissa.  Otin Loviisan laiturista kauniin valokuvan ja se oli harrastetilamme keittiön seinällä monta vuotta. Ehkä se kuva syöpyi mieleeni ja vaikutti alitajuntaan niin, että unelma muuttui lopulta todeksi.

Hiihtolomalla istuin tylsistyneenä kotona ilman mitään erityisen kivaa tekemistä. Tietokoneeni syötti minulle sosiaalisen median kautta kuvan tori.fi:ssa myynnissä olevasta perinneveneestä. Laitoin kuvan sähköpostilla miehelleni ”Ostetaanko tämmöinen?” viestin kera. Sieltä vastattiin heti laittamalla kehiin vielä kauniimpi veneen kuva. Minä tarkistin asuntototilin saldon ja käskin mieheni soittaa veneen myyjälle. Vene oli myynnissä Kokkolassa, joten sen voisi hakea samalla reissulla, kun käy sukuloimassa Oulun seudulla.

Päätin sillä hetkellä lopettaa sitku- ja mutku-elämän kerralla ja aloittaa nytku-elämän. En ikinä saisi kerättyä järkevää summaa asuntotilille ja kun en ollut tähän mennessä innostunut asunnon ostamisesta, ajattelin, että samapa tuo vaikka sitten veneen alle joudutaan. Juuri ehdittiin ennen sulkemisaikaa pankkiin ja oli niin juhlallista sanoa, että nostan tilin tyhjäksi, kiitos. Venerahat taskussa lähdettiin reissuun ja palattiin venettä Hiacen perässä vetäen.

Rouvasta oli pidetty hyvää huolta Kokkolassa ja kunnostettukin jonkin verran. Vene oli niin hyvässä kunnossa, että meidän ei ole edelleenkään mitään kovin suurta kunnostustoimenpidettä tarvinnut tehdä. Myyjä kertoi, että veneen on teettänyt aikoinaan olympialaisissakin purjehtinut Rene Nyman Suomen kalastus oyn veneveistämöllä. Veneen numero on E 180. Omistajalla oli tallella veneeseen liittyviä papereitakin. Hän oli saanut selville, että joskus venettä on kutsuttu myös nimellä Helena.

Me päätimme nimetä kuitenkin veneen uudestaan,  sillä jotenkin tuntui, vaikka kuinka siskoni onkin minulle rakas, että ehkä emme aina halua siskoani kuljettaa mukanamme purjehdusmatkoillamme. Ehdotin nimeksi muunnosta omasta nimestäni, ja niin veneestä tuli Saaga. Minä pidin nimestä myös siksi, että se viittaa tarinoihin. Samalla toivoin, että meillä olisi edessä monta uutta tarinaa ja seikkailua, joihin Saaga meidät veisi. Niin on ollutkin ja toivottavasti vielä monta on edessäpäinkin.

Tämän viikonlopun tarinat liittyvät linnoitukseen,  kellariin ja vankiloihin.  Purjehdimme nimittäin Svartholman linnoituksen ympärillä. Linnakesaaren lisäksi poikkeamme Hautasaaressa, Vankilasaaressa ja Ruutisaaressa. Mitä ihmeellisiä tarinoita ne kätkevätkään historiaansa.

 

by

Puutarhatuliaisia mereltä

Nykyään, kun katselen reissussa ollessani, mitä ottaisin tai ostaisin itselleni matkasta muistoksi, ne melkein aina liittyvät joko puutarhaan tai nikkarointiin. Purjehdusreissuilta mereltä on aina pakko tuoda kiviä, vaikka se ei kai ihan laillista olekaan.

 

Tällä viikolla olimme Inkoon saaristossa ja tuuli oli sen verran leuto, että pääsimme pienellä purrellamme vähän isomman aukon reunalla olevillekin saarille. Erään saaren rannassa oli aivan selvä rytövalli ja erikokoisia kiviä röykkiöittäin. Näki, että myrskysäällä ne varmasti liikkuvat edestakaisin ja ovat hioutuneet sileiksi ja pyöreiksi hankautuessaan toisiaan vasten. Minusta ne olivat niin ihmeen kauniita, että oli pakko kerätä muutamia mukaan. Asettelin ne maksaruohojen sekaan seinän vierustalle.

Samassa paikassa on jo viime kesän  reissulta mukaan lähteneet kiviä.

img_20160720_190925.jpg Ruskeat kuvassa näkyvät eivät ole kiviä vaan tiilenpalasia, jotka ovat hioutuneet kulmista pyöreiksi. Niitä löysin Loviisasta Svartholman linnakesaaren satamasta. Ranta on hienon tiilenpunainen kauttaaltaan. Nyt ne muistuttavat minua tuossa siitä retkestä.

20160720_101238.jpgToinen puutarhatuliaiseni tämän viikon matkalta on maksaruoho Stora Fagerön hiekkarannalta. Näitä hauskan geometrisiä pikkukasveja kasvoi siellä tosi runsaasti. Ajattelin, että voisin onnistua siirtämään sen omaankin makasruohopenkkiini, kun kasvoi sielläkin kovin vaatimattomasti maassa. Pitäisi ehkä hankkia sille vähän hiekkaa ympärille, että se tuntisi olonsa kotoisammaksi.

img_20160720_191120.jpgPurjehtiessamme huomasin vedessä jotain kiiltelevää ja epäilin sitä roskaksi. Lähempää katsottuna se paljastuikin pitkäksi kauniiksi valkoiseksi sulaksi, mitä ilmeisimmin joutsenen sulaksi. Minulle tuli heti mieleen kalevalainen säe, jossa pyydetään Ilmarista tekemään Sampoa muun muassa joutsenen kynän nenästä. Kynältä se tosiaankin näyttää: niin teräväkärkinen ja siro. Ei ihme, että ennen tehtiin sulkakyniä. Siitähän se kynä-sanakin on saanut alkunsa suomen kielessä, mutta myös monissa muissakin kielissä. Kivisaaren rannalta löysin vielä kaksi sulkaa lisää. Laitoin nekin koristamaan maksaruohoistutuksia.

Näin matkojeni muistot elävät puutarhassani, juuri ne oikeat matkamuistot.

Tukkakivet kaivon vartijoiksi
by

Tukkakivet kaivon vartijoiksi

Meidän juhannusyömme kuluivat mehiläismökissä.  Sillä nimellä kutsutaan yhtä yöpymismökkiä äidin kesämökin pihapiirissä. Nimensä se on saanut siitä, että se on alun perin rakennettu mehiläisten hoitoon tarvittavien välineiden säilyttämiseen. Edelleen siellä säilytetään niitä verhon takana, ja toinen puoli mökkiä toimii vierasmajana. Siellä tuoksuu ihanasti hunajalle ja mehiläisvahalle.20160626_102340.jpg

Juhannusviikonlopun puuhiamme olivat muun muassa saunarannan uimapaikan ruoppaus ja siivous. Kivet harjataan liukkaasta limasta puhtaaksi ja pohjalta siirrellään kiviä padoksi,  jotta vettä olisi pikkuisen enemmän uimamontussa.

Siskontytöt innostuivat kaivelemaan pohjasta kiviä enemmänkin ja löysivät erikoisia tapauksia. Kivien pinnassa kasvaa jotain sammalen tapaista mustaa pitkää haituvaa. Kivet nimettiin oitis tukkakiviksi. Toisilla tukkaa oli enemmän ja yhdellä tukka oli aivan harventunut jo. Yhden tukassa oli vihreää seassa. Se on kuin peikkoperhe. Kiviin maalattiin silmät ja ja ne ylennettiin kaivon vartijoiksi.

Kaivoa sietääkin vartioida,  sillä siellä asuu Näkki.  Näkki-jutut piti herättää eloon seurueen pienintä varten, sillä kaivon kansi on liian houkutteleva paikka ja sen verran vahaa tekoa, ettei välttämättä aivan turvallinen. Jutun kertomisessa oli se ongelma, että Näkki herätti niin paljon mielenkiintoa, että sitä olisi pitänyt lähteä katsomaan, että saataisiin tietää, miltä se näyttää. Lisäksi kiinnostavaa oli,  tuleeko Näkki koskaan pois kaivosta  ja miten se on sinne joutunut. Nyt tukkakiviperhe vartioi kaivon kannella, että Näkki ei pääse pois kaivosta.

Päätin siirtää muitakin juhannusperinteitä tuleville sukupolville ja haetutin oven pieliin juhannuskoivut ja tein alaoksista vastat. Nuorin siskonikaan ei muistanut, että meillä olisi ennen ollut juhannuskoivuja,  mutta kyllä meillä ennen ruukasi olla. Viime vuosina isä ei enää jaksanut niin paljon puuhailla ja ehkä perinne on vähän hiipunutkin. Vastat kyllä piti olla niin kauan kuin isä eli. Lapsille tehtiin aina pikkuvasta. Niin tein nytkin, lienevätkö käyttäneet, siitä en ole varma.

Isän haudalle käytiin viemässä juhannuskukkia, puna-ailakkia ja lumipalloheisin oksia. Perinteisestä juhannuksen kukkaloistosta on nautittu. Pohjoisen kukinta on ehkä aavistuksen etelää jäljessä. Ulpukatkaan eivät olleet vielä täydessä kukassa vaan suurin osa vasta nupulla. Lumoissa ei ole vielä kukkia myöskään.

by

Karaisemisen aika

Ihanaa vihdoinkin aurinko paistaa ja alkaa lämmetä! Vein taimilapset ulkoilemaan, karaistumaan. Karaiseminen on kouluttamisen jatkotoimi. Kielitoimiston  sanakirjan mukaan karaiseminen tarkoittaa vahvistamista. Näin siellä sanotaan tarkalleen ottaen:

1. karaista66
1. tehdä (harjoituksella tms.) vahv(emm)aksi, luj(emm)aksi, vastustuskykyise(mmä)ksi, vahvistaa, terästää. Karaista itseään, ihoaan. Meren karaisemat kalastajat. Karaista [= terästää, rohkaista] luontonsa, luontoaan.
IMG_0560
Hyötykasviyhdistyksen sivuilla kerrotaan taimien karaisemisesta, että se tulisi aloittaa noin viikkoa ennen ulosistutusta, taimikasvatuksen loppuvaiheessa. Karaisu kehotetaan tekemään vähitellen ja varoitetaan liian nopean lämpötilan laskemisen aiheuttavan kasvun pysähtymisen. Nyt ulkona taitaa kyllä olla lämpimämpi kuin sisällä, joten en tiedä onko taimien ulkoiluttaminen sitten varsinaista karaisemista.
Marttojen sivuilla oli myös hyvää tietoa taimikasvatuksesta: Karaisemisen tavoitteena on, että taimet tottuvat alkukesän viileään, mutta myös voimakkaaseen valoon. Marttojen ohjeen mukaan taimet olisi hyvä sijoittaa varjoon ja suojata auringonpaisteelta, sillä sisältä äkkiä kirkkaaseen auringonpaisteeseen siirtyminen on liian raju muutos ja aurinko voi vahingoittaa taimia.
Näitä ohjeita lukiessani huomaan kyllä olleeni aika ankara tarhuri, sillä karaiseminen pitäisi aloittaa varovasti ja aluksi karaisuaika olisi hyvä olla lyhyt, vain 15 minuuttia ja vähitellen aikaa voisi lisätä. Meillä veranto on melko viileä ja lämpötila on saattanut laskea yöllä melko matalaksikin. Aina en ole muistanut laittaa kansiakaan pienoiskasvihuoneilleni (= muoviset säilytyslaatikot). Voi lapsiraukat! Nyt kävin äkkiä laittamassa ulos kannet, etteivät saa liikaa aurinkoa. Näin olen kyllä ennenkin taimiani kasvatellut ja hyvin ovat kasvaneet sitten loppujen lopuksi. Ehkä ankara karaiseminen tekee kasvit erityisen vahvoiksi: elinvoimaisimmat selviytyvät.
IMG_0555

Pelargoniatkin pääsivät ulkoilemaan.

Lähteet:

Kielitoimiston sanakirja: ’karaista’. http://www.kielitoimistonsanakirja.fi/
Hyötykasviyhdistys: Viljelyvinkit/Taimikasvatus. http://www.kielitoimistonsanakirja.fi/
Martat: Puutarha/Hyötykasvit/Taimikasvatus. http://www.martat.fi/puutarha/hyotykasvit/taimikasvatus/