Keskikesän kukkapöydässä on sen seitsemää sorttia. Luonnonkukkien kukinta on parhaimmillaan ja mehiläisten mökistä kuuluu kova pörinä. Kun istuu hiljaa voi kuulla tasaisen surinan joka puolelta, kun mehiläiset kiirehtivät kukasta kukkaan. Kasvattimehiläisten lisäksi surraavat kimalaiset ja muut pörriäiset, joita täällä maalla riittää.

Tein pikakierroksen äidin mökkipihamaalla ja katsoin, mitkä seitsemän kukkaa ensimmäisenä pompahtavat silmille. Kaikkein voimakkaimmin ovat esillä metsäkurjenpolven vaalean ja hieman tummemman lilan väriset kukat, jotka peittävät peltoja laajoilla alueilla koko kylän viljelemättömillä pelloilla. Täällä päin kukkaa sanottiin ennen juhannuskukaksi varmaankin siksi, että sen parhain kukinta sattuu useimmiten juhannuksen aikoihin.

Kaksi sen tavallista seuralaista ovat puna-ailakki ja niittyleinikki. Äiti on tarkoituksella jättänyt leikkaamatta nurmikkoa sieltä, missä näitä kukkia on. Niin minäkin teen kotona, kun leikkaan ruohoa, että jätän ajamatta sieltä, missä näen päivänkakkaraa, harakan- tai  vuohen- tai kurjenkelloa tai jotain muuta kivaa luonnonkukkaa. Mistäköhän opittu?

Seuraavaksi valikoin luonnonniityltä kuminan. Joku voi kuulla sitä virheellisesti koiranputkeksi, mutta onhan se täysin erilainen. Kukkaa maistamalla voi aivan hyvin tunnistaa hienon mausteisen aromin. Äiti kertoi, että oli lapsena kerännyt kuminan siemeniä omalle äidilleen, joka oli laittanut siemeniä esimerkiksi leipään.

Saunapolulla kasvaa villiruusu, jota en tietenkään voinut ohittaa. Sen tuoksu on niin hennon ruusuinen, että aina muistan vanhan kansanlaulun, jossa puhutaan tuoksusta mintun ja ruusun, jota tuuli kuljettaa. Minä meinasin kaivaa siitä, alun ja istuttaa omalle pihalle, mutta äiti varoitti, että se olisi niin kova leviämään, ettei ollenkaan suosittele sitä.

Sen sijaan aion ottaa humalan alun, sillä tarvitsisin pergolaani nopeakasvuisen ja peittävän kasvin, joka tyytyisi kuivahkoon kasvupaikkaan. Ajattelin, että vanha maatiaislajike, joka on kasvanut uskollisesti joka kesä mökin kuistille ilman ihmeellisiä hoitotoimenpiteitä, voisi menestyä minullakin.

Luonnonkukkien seuraksi valitsin yhden istutetun kasvin, lumipalloheisin. Se on nimittäin tänä vuonna niin uskomattoman täynnä kukkia, että oksat katkeilevat kukkien painosta. Katkenneista oksista kukat pääsivät maljakkoon sisälle ja ulos sekä isän haudalle.

Eikä juttua voi tehdä ilman yhtään viittausta hyötykasveihin, joten mukaan pääsee vielä ruohosipuli, jonka sain ystävältä Iistä. Nyt voin sitä katsellessa muistella ystävääni, joka pilvenreunalta kenties näkee, miten hyvin se viihtyy äidin kasvimaan reunalla lipstikkapensaan vieressä.