äiti

Äidin kasvimaalla
by

Äidin kasvimaalla

Kuka muistaa vanhan lastenlaulun äidin kasvimaasta, raparperista ja sammakosta? Minulle se putkahti mieleen, kun sammakonpoikanen livahti ruohonleikkurin edestä viinimarjapensaan alle. Sitten päätin tutkia äidin kasvimaan ja kertoa siitä teillekin.

Kyllä sitä kelpaa esitellä nyt, kun se on juhannuksena ruohottu eli kitketty.  Jäniksetkään eivät ole tänä vuonna syöneet punajuurenlehtiä heti alkuunsa niin kuin viime kesänä. Punajuuret töröttävät niin sievästi rivissä. Sipulit ovat kasvaneet jo tosi isoiksi, vaikka ollaan täällä millä liekään vyöhykkeellä Pohjois-Pohjanmaalla. Salaatit ovat vielä melko pieniä samoin kuin porkkanat. Pinaatti näyttää tosi terhakkaalta, paljon paremmalta kuin minulla kotona. Äidin lajike on kuulemma uudenseelanninpinaattia. Täytyypä siis muistaa tuo ensi vuonna, kun valitsen pinaattilajikkeita.

Ruohosipuli on juuri alkamassa kukkia. Se on kasvanut kovasti siitä kun toinen sen mökille tuliaisiksi Iistä. Vielä komeampi on lipstikka,  melkein pensas! Siitä lähtee hieno tuoksu, kun ottaa lehden ja rutistelee sitä vähän sormien välissä, luonnon oma parfyymi. Tosin ei ehkä sopisi aivan juhlapuvun seuraksi.

Pellot ovat täynnä kukkivaa metsäkurjenpolvea tai juhannuskukkaa,  joksi sitä myös täällä kutsutaan. Sen seassa kukkii myös niittyleinikki ja koiranputki. Vielä emme raskineet niittää peltoa matalaksi, vaikka muualta vähän raivattiinkin.

20170703_131315Kasvimaan lisäksi äidin mökillä on paljon marjapensaita: mustaa ja punaista sekä karviaismarjaa ja vattua. Mustaviinimarjan tunnistaa helposti lehtien voimakkaasta tuoksusta. Keräsin mustaviinimarjan ja vadelman lehtiä kimpuiksi ja aion kuivattaa niistä talveksi kanille herkkua. Olen nimittäin nähnyt, että eläinkaupassa myydään heinää, johon on sekoitettu vadelmanlehtiä tai mustaherukanlehtiä.

Pihankomistuksena äidillä on täällä mökillä myös lumipalloheisi. Tänä kesänä se on täynnä kukkia eivätkä kirvatkaan ole vaivanneet sitä nyt. Valkoista kukkaa ovat täynnä myös pihlajat. Keskikesän runsaudesta on hyvä nyt nauttia, kun lopulta on lämmintäkin.

 

by

Suomi on pitkä maa

”Suomi on suuri maa, aamuun asti jatkuu rautatie”, laulaa Metrofolk, ja keväällä sen varsinkin huomaa. Kotoa lähtiessä sipulikukat työnsivät alkujaan jo esiin ja haravointi olisi ollut sopiva pääsiäspuuha. Matkan toisessa päässä oli metrin kinokset ja täysi hankikanto. Yöllä oli pakkasta pitkästi toistakymmentä astetta. Sopiva kulkupeli oli moottorikelkka ja reki, ja haravaa tarvittiin vain kuusiaidan puhdistamiseen lumesta ennen leikkaamista.

Puutarhahommat vaihtuivat metsänhoidollisiin toimiin. Äidin metsäpalsta on nimittäin sellainen puuhamaa ja aktiivilomakohde, jossa riittää tekemistä. Tämän pääsiäisen tavoitteena oli kaataa sähköjohtoa uhkaavat puut. Mukaan värvättiin myös tädin mies ammattilaiseksi. Mieheni kunnosti talven aikana enon vanhan moottorikelkan puiden ajamista varten, ja muutenkin kiinnostuksen vuoksi. Hauskahan sillä olikin ajella, vaikka se on hiukan toisenlainen kuin nykyiset sporttiset kiitokelkat.

WP_20170416_14_43_28_Pro

Inkakoski on vähän kuin meidän nimikkokkoski.

Minä nautin hankikannosta, tutkailin paikkoja ja otin valokuvia. On hauskaa, kun pääsee kävellen sellaisiin paikkoihin, joihin ei kesällä pääse tai tule lähteneeksi. Kesällä pitäisi hyppiä ojien yli ja muutenkin metsä on sellaista ryteikköä, ettei sinne ole mtään asiaa. Kuvasin jokea ja naapurin koivikkoa ja jäniksenjälkiä. Naapuritontille on istutettu koivua ja nyt se on todella kaunis, toisin kuin äidin mäntyryteikkö.

WP_20170415_14_50_48_ProToisena päivänä harrastin pystykarsintaa vesurilla ja oksasahalla ja poljin kuivunutta pajukkoa ojiin. Metsä on niin tiheä, että vaikka kuinka riehuisi muutaman päivän metsän yhdessä nurkassa, ei juurikaan huomaa muutosta tai huomaa sen, mitä vielä pitäisi tehdä ja mitkä puut vielä pitäisi kaataa. Täti kävi juttelemassa ja oli sitä mieltä, että tällaiset puuhapalstat olisivat haluttuja ja että naapuritontin kesämökkikin on myynnissä taas. Itse taidan kyllä pitää enemmän nykyisestä puuhamaastani etelässä, jossa kevät tulee vähän joutuisammin.

Eno on istuttanut männyt entiselle pellolle ja siksi  aluskasvillisuus metsässä on mielenkiintoinen. Ei ole puolukanvarpua eikä kanervaa,  vaan metrinkorkuista nokkosta ja mesiangervoa ja muuta sekalaista heinäkasvia ja pajukkoa. Olemme kiinnostuneina odottaneet, milloin puusto alkaa vaikuttaa aluskasvillisuuteen vai jääkö metsä tuollaiseksi sekalaiseksi. Oli todella outoa, kun peltomaisema muuttuikin   metsäksi. Biologiveljeni ei tekisi metsälle mitään vaan jäisi seuraamaan, mitä luonto itse saa aikaan. Minä kaataisin pois kaikki männyt ja jättäisin vain sinne tänne koivua ja kuusta. Mutta se on äidin metsä, ja on niin paljon helpompaa sanoa kuin tehdä.

Ps. Mulla olisi hienoja kuvia koivikosta kamerassa, mutta en saa niitä nyt ladattua tähän hätään. Laitan niitä tänne myöhemmin.

Viilikaapista tulikin viileän turkoosi
by

Viilikaapista tulikin viileän turkoosi

Alun perin kaapista piti tulla vihreä niin kuin se on ollutkin aikoinaan, samansävyinen kuin aiemmin kunnostamani kaapit, sellainen jugendinvihreä. Toisin kuitenkin kävi vähän kuin sattuman oikusta. Kaappi oli aika kamalassa kunnossa, kun sain sen.

Kaappi on kotoisin äitini kotitalosta, mummolasta, Väänäseltä. Kaapissa säilytettiin kuiva-aineita, kuten jauhoja ja ryynejä. Pikkuruisissa ylälaatikossa taisi olla ompelutarvikkeita ja muuta pientä tarpeellista. Kun pappa eli, kaappi oli keittiössä. Minäkin muistan sen hyvin. Äitini mukaan kaappi oli ollut keittiössä niin kauan kuin hän muistaa, joten kaapilla on ikää varmaankin lähes 70 vuotta, ehkä enemmänkin. Mummu oli sen ehkä mukanaan tuonut.

Tädillä oli tapana tehdä viiliä kaapin päällä kipoissa. Pohjalle laitettiin  vähän viiliä siemeneksi ja päälle omien lehmien maitoa.  Sitten vain odotettiin, että maito muuttui viiliksi. Siihen tuli paksu kermainen nukkapinta, jota aina ihailin, vaikka en tykännyt viilistä muuten. Ukkosella viili ei onnistunut. Kukaan ei tiennyt miksi, mutta niin se vain oli.

Keittiöremontin ja täydellisen keittiön  uudistamisen jälkeen kaappi joutui siirtymään syrjään modernin sisustuksen tieltä ja päätyi varastoon. Sattumalta kaappi tuli puheeksi tätini miehen kanssa, ja hän lupasi sen minulle, kun olivat jo meinanneet polttaa sen. Onneksi eivät ehtineet!

Pääsin käsiksi kaapin kunnostamiseen juhannuksen jälkeen, kun sain edellisen projektin valmiiksi ja toimitettua perille äitini mökille. Aloitin tietenkin vanhan maalin poistamisella. Pinnassa oli myös paljon likaa ja homepilkkuja varastossa säilyttämisen jäljiltä. Skrapaaminen ja kuumailmapuhaltimen käyttö ei ole lempipuuhaani, mutta pilvisellä ja viileällä säällä sekin tuntui ihan kivalta. Hiominen on paljon hauskempaa. Siinä näkee, kuinka vanhan maalin ja likaisen pinnan alta paljastuu puhdas puu. Erityisesti mahongin hiomiseen tulee oikein himo.

wp-1469375254246.jpegTyön kruunasi yllätys, joka löytyi kaikkien maalipintojen alta. Yhden laatikon yläreunaan on kaiverrettu horjuvin kirjaimin ELMA, äitini nimi siis. Soitin äidille ja kerroin, mitä olin löytänyt. Häntä asia huvitti, mutta mitään sen enempää hän ei asiasta muistanut. Mietin, miten raaskin ylipäätään maalata kyseistä laatikkoa, kun siinä on sentään nimikirjoitus lähes 70 vuoden takaa. Tein sellaisen ratkaisun, että maalasin laatikon yläreunan ohennetulla maalilla vain kertaalleen siinä toivossa, että kirjoitus ehkä hieman kuultaa maalin alta.

wp-1469375451521.jpegMatkalla Ahvenanmaan saaristossa törmäsin Jurmossa kivaan  Gretan putiikkiin, josta ostin itselleni matkamuistoksi sabluunan, jolla päätin maalata kuvion oviin. Maaliksi ostin kuviota varten Vintage-merkkistä ranskanharmaata. Silloin vielä suunnittelin, että teen kaapista muuten vihreän.

Sitten ajatus alkoi kehittyä ja päätin, että haluan maalata koko kaapin tuolla kalkkimaalilla. Se on luontoystävällinen  ja hyvin tarttuva maali. Minua alkoi kiinnostaa kokeilla maalia enemmänkin ja siitä alkoi ankara googlaus, missä maalia myydään. Löysin jälleenmyyjän Mäntsälästä. Pinea sisustus  -niminen yrittäjä ilmoitti verkkosivuillaan  myyvänsä maalia muillekin. Verkkokaupan valikoimassa ei ollut yhtään vihreän sävyä. Pohdin muita vaihtoehtoja ja päädyin old turkoise -sävyyn.

Kaapista ei siis tulisikaan entisen näköistä vaan, se saisi aivan uuden ilmeen. Maalauksen edetessä päätin vielä tehdä ovista kaksiväriset niin, että peiliosasta tuleekin harmaa samoin kuin kaapin alahyllly. Jurmosta ostettu koristeväri muuttuikin pohjaväriksi, ja kuvion tein turkoosilla.

wp-1469382844702.jpegUudet nupit ostin Memories Marin putiikista Tuusulan rantatieltä. Ostin myös tomaattikaapin nupit sieltä ja panin merkille paikan siinä mielessä, että sieltähän saan nuppeja, kun niitä taas tarvitsen. Vanhat nupit ovat kuluneet ja varmasti jo aikansa palvelleet.

Nyt projekti näyttää autotallissa tältä. Vielä pitää vahata pinta sekä kiinnittää ovet ja nupit. Vielä siis riittää hommia muutamalle päivälle. En taida päästä taaskaan tuntipalkoille, mutta tekemisen iloa ja vanhan säästämisen riemua kyllä saan.  Ehkäpä palaan vielä asiaan, kun saan lopulta valmiiksi.

wp-1469382935388.jpeg

by

Taimikateudesta vihreää äitienpäivää

Äitienpäivän aattona pääsinkin yllättävästi tervehtimään äitiäni Oulun seudulle. Viime kerralla vein hänelle taimituliaisina malabatinpinaatin ja paprikan pikkuiset taimet. Nyt olin tietenkin kiinnostunut niiden edistymisestä verrattuna omiini kotona.

20160505_205812.jpgOlisihan se pitänyt arvata! Olin pyörtyä ja muuttua vihreäksi taimikateudesta: tietenkin äiti oli saanut ne kasvamaan paremmin. Vaikka ei se nyt mikään ihme ollut, että äiti ne sai kasvamaan. Mitä se ei saisi. Onhan hänellä toki kokemusta taimittamisestakin varmaan 50 vuotta tai ehkä enemmänkin. Myönnän kyllä vihreyteni ja keltanokkaisuuteni tässäkin mielessä. 

Pinaatissa oli jo vaikka kuinka monta pyöreähköä lehteä ja mittaakin noin 10 cm. Paprika näytti elinvoimaiselta ja reippaalta ja siinäkin oli jo useampi lehtipari ja terhakka varsi. Minulla niissä on sirkkalehdet ja niiden seurana pienenpientä lehden alkua eikä edistystä juuri lainkaan ole tapahtunut siitä, kun vein taimia äidille tuliaisiksi pääsiäisenä. Voihan tikkerperi! 

Tietenkin piti udella, mitä äiti sitten on tehnyt. Hän oli ensinnäkin istuttanut ne jo isompaan astiaan eli kouluttanut vielä kerran. Lisäksi hän oli ollut lempeä tarhuri ja pitänyt taimia melko lämpimässä ikkunalla ja patteriakin päällä makuuhuoneessa, toisin kuin minä ankara kasvattaja, joka olin jättänyt ne pikkuruisina jo verannon viileyteen päivin ja öin, että karaistuisivat ja tulisivat vahvoiksi. Olisi voinut ensin antaa edes vähän kasvaa ennen kuin aloittaa vahvistamisen. ”Vähän oikein laimeaa lannoitusvettä kun laittaa…” Niinpä tietenkin! Äiti on lannoittanutkin niitä! Tämän  kyllä muistan aikaisemmistakin puutarha- ja parvekekukkakeskusteluistamme: ”Hevosenpaskaa tai kananpaskaa, kun panee niin sillä ne kasvaa”, niin se äiti aina sanoo. IMG_0558

No niin, minun ei siis olisi tarvinnu googlettaa eikä tutkia puutarhablogeja eikä etsiä mistään muualtakaan mitään rakettitiedettä, vaan olisi pitänyt soittaa äidille! Se on  niin viisas ja tietää niin monesta asiasta. Mistä lie oppinutkin kaiken. Hyvää äitienpäivää äitikulta!

 

 

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA