Kumpaa odotat enemmän: kylvöä ja kasvunihmettä vai sadonkorjuun iloja? Ihmiset voi jakaa kahteen tyyppiin monessa asiassa ja yksi on se, onko ihmiselle tärkeämpää prosessi vai siitä syntyvä tuotos tai tulos.
Minä olen ehdottomasti prosessi-ihminen monessakin asiassa eikä puutarhanhoito tee poikkeusta. Minä odotan enemmän kylvöpuuhia, ensimmäisiä elonmerkkejä, kukkien puhkeamista ja kasvun seuraamista kuin varsinaista satokautta tai sadonkorjuuta. Hyvä niin tai mikä lienee syytä ja mikä seuraus, mutta en voi juuri elvistellä satoni muhkeudella. Jonkin verran toki olen saanut maistiaisia, mutta ei ole ongelmia sadon runsauden tai säilömisen kanssa.
Ehkä minun olisi pitänyt olla huolellisempi ja tarmokkaampi satokauden alkuvaiheessa, mutta valitettavasti uudessa työssä aloittaminen on vienyt niin paljon aikaa ja energiaa, että sekä puutarhassa hääriminen että blogin päivittäminen on jäänyt aivan liian vähäiseksi viime aikoina. Onneksi elanto ja leivän syrjässä pysyminen ei riipu puutarhan sadosta eikä bloggauksesta. Silloin pitäisi olla kyllä enemmän kiinnostunut tuloksesta kuin prosessista.
Aivan tuloksetontakaan ei silti kasvihuoneviljelyni ja muu puuhailu pihassa ja puutarhassa ole sentään ollut. Ehdoton yllättäjä sadontuoton kannalta on ollut tänä vuonna paprika. Jo alkukesästä taimet olivat terhakkaasti tekemässä kukkaa ja hedelmää. Osan paprikoista käytin melko pieninä ja vihreinä, sillä ajattelin, että eivät ne taida kuitenkaan ehtiä kypsyä. Hyviltä maistuivat vihreinäkin. Muutaman jätin kasvamaan ihan siinä tarkoituksessa, että seuraan, alkavatko punastua ollenkaan. Nytpä sitten odotus palkittiinkin! Taidanpa tehdä täytettyjä paprikoita tässä lähipäivinä.
Toinen ilon ja ihmettelyn aihe on ollut kasvihuoneessa ananaskirsikka. Ensin se kasvoi hurjaa vauhtia melkoiseksi viidakoksi ja sitten alkoi tehdä myös kukkia ja lyhtykoisomaisia hedelmiä. Nyt olen jo maistanut muutamaa ja ihan maistuvat oikeilta. Väri on vähän hailakampi kuin kaupasta ostamissani, mutta ehkä loppukesän valo ei riitä kirkastamaan väriä tai sitten pitää vielä odottaa. Toivottavasti lämmintä syksyä jatkuisi vielä, että ehtisi vielä saada muutaman kerran suut makeaksi.
Pitkähkön kasvuprosessin tulos on kaunopunahatun kukkiminen. Kukkimiseen tarvitaan kahden vuoden kasvu, joten viime kesänä en vielä odottanutkaan kukkia ja tämän kesän odotin jännittyneenä, onnistuuko kukinta. Yllätyin, että varret kasvoivat niin pitkiksi ja korkeiksi. Väri on hieno ja kukinto hauska. Viime kesänä (ei tänä kesänä) ostamani valkoinen punahattu, baby swan white, ei noussut pintaan tänä kesänä. En luovu silti kokonaan toivosta, jospa se vielä olisi hengissä siellä jossain mullan syvyyksissä ja putkahtaisi esiin vaikka ensi kesänä.
Jotenkin on kyllä haikea mieli, että syksyä on jo niin vahvasti ilmassa ja on kai luovuttava vähitellen kesän tunnelmista. Lumipalloheisi, joka on niin huonossa paikassa, ettei juuri koskaan tee yhtään kukkaa, näyttää lehtiensä korealla punalla, että syksy etenee vääjäämättä, vaikka vielä on kukkaloistoakin jäljellä.
Kesäkurpitsassa on pikkusormen paksuisia alkuja ja komeita kukkia. Lehdet olivat kasvaneet niin, että päätin vähän karsia niitä. Tomaateista löytyi myös marjoja, joiden kasvamista nyt tarkkaillaan silmä kovana. Paprika on edelleen johdossa kasvun suhteen. Siinä on jo lähes täysikokoisia raakileita, joita olen muutaman käyttänyt ruokien höysteenä. Nyt saisivat jo pian alkaa punastua.
Onpa jännittävää taas seurata pikkutaimien ensi askelia. Jo ensimmäisestä vihreän pilkahduksesta näkee, että jokaisella lajilla on omat ominaispiirteensä. Vihreää on monta eri sävyä ja sirkkalehden jälkeen kasvavista lehdissä näkyy jo selvästi, kuka on kuka. Ainakin joissakin kasveissa. Iltaisin ja aamulla tuijottelen ja ihailen pikkuruisissa taimikaunokaisia ja yritän arvailla, miten saisin niiden olon tuntumaan oikein mukavalta.
Pikkuisen epävarma olen eräistä tulokkaista, sillä nimilappujen kulkeminen mukana ei aina tahdo onnistua. Luulen kuitenkin, että pikkuruiset alut ovat ananaskirsikoita, sillä ne vaikuttavat aivan uusilta tuttavuuksista minulle. Niitä en nimittäin ole koskaan aiemmin kokeillutkaan kasvattaa.
Maaliskuu on pääsemässä vauhtiin ja nyt pitäisi tutkia, mitä uutta kylväisi. Hirvittää vain se, mihin saan kaikki mahtumaan niin kauan kuin verannossa on liian kylmä. Mutta kyllä sitä aina jotakin keksitään.
satumaista juttua 