Keskikesän sen seitsemän sorttia

Keskikesän sen seitsemän sorttia

Keskikesän kukkapöydässä on sen seitsemää sorttia. Luonnonkukkien kukinta on parhaimmillaan ja mehiläisten mökistä kuuluu kova pörinä. Kun istuu hiljaa voi kuulla tasaisen surinan joka puolelta, kun mehiläiset kiirehtivät kukasta kukkaan. Kasvattimehiläisten lisäksi surraavat kimalaiset ja muut pörriäiset, joita täällä maalla riittää.

 

Tein pikakierroksen äidin mökkipihamaalla ja katsoin, mitkä seitsemän kukkaa ensimmäisenä pompahtavat silmille. Kaikkein voimakkaimmin ovat esillä metsäkurjenpolven vaalean ja hieman tummemman lilan väriset kukat, jotka peittävät peltoja laajoilla alueilla koko kylän viljelemättömillä pelloilla. Täällä päin kukkaa sanottiin ennen juhannuskukaksi varmaankin siksi, että sen parhain kukinta sattuu useimmiten juhannuksen aikoihin.

 

Kaksi sen tavallista seuralaista ovat puna-ailakki ja niittyleinikki. Äiti on tarkoituksella jättänyt leikkaamatta nurmikkoa sieltä, missä näitä kukkia on. Niin minäkin teen kotona, kun leikkaan ruohoa, että jätän ajamatta sieltä, missä näen päivänkakkaraa, harakan- tai  vuohen- tai kurjenkelloa tai jotain muuta kivaa luonnonkukkaa. Mistäköhän opittu?

20180625_122132Seuraavaksi valikoin luonnonniityltä kuminan. Joku voi kuulla sitä virheellisesti koiranputkeksi, mutta onhan se täysin erilainen. Kukkaa maistamalla voi aivan hyvin tunnistaa hienon mausteisen aromin. Äiti kertoi, että oli lapsena kerännyt kuminan siemeniä omalle äidilleen, joka oli laittanut siemeniä esimerkiksi leipään.

20180625_122103Saunapolulla kasvaa villiruusu, jota en tietenkään voinut ohittaa. Sen tuoksu on niin hennon ruusuinen, että aina muistan vanhan kansanlaulun, jossa puhutaan tuoksusta mintun ja ruusun, jota tuuli kuljettaa. Minä meinasin kaivaa siitä, alun ja istuttaa omalle pihalle, mutta äiti varoitti, että se olisi niin kova leviämään, ettei ollenkaan suosittele sitä.

20180625_125720

Sen sijaan aion ottaa humalan alun, sillä tarvitsisin pergolaani nopeakasvuisen ja peittävän kasvin, joka tyytyisi kuivahkoon kasvupaikkaan. Ajattelin, että vanha maatiaislajike, joka on kasvanut uskollisesti joka kesä mökin kuistille ilman ihmeellisiä hoitotoimenpiteitä, voisi menestyä minullakin.

Luonnonkukkien seuraksi valitsin yhden istutetun kasvin, lumipalloheisin. Se on nimittäin tänä vuonna niin uskomattoman täynnä kukkia, että oksat katkeilevat kukkien painosta. Katkenneista oksista kukat pääsivät maljakkoon sisälle ja ulos sekä isän haudalle.

Eikä juttua voi tehdä ilman yhtään viittausta hyötykasveihin, joten mukaan pääsee vielä ruohosipuli, jonka sain ystävältä Iistä. Nyt voin sitä katsellessa muistella ystävääni, joka pilvenreunalta kenties näkee, miten hyvin se viihtyy äidin kasvimaan reunalla lipstikkapensaan vieressä.

Tukkakivet kaivon vartijoiksi

Tukkakivet kaivon vartijoiksi

Meidän juhannusyömme kuluivat mehiläismökissä.  Sillä nimellä kutsutaan yhtä yöpymismökkiä äidin kesämökin pihapiirissä. Nimensä se on saanut siitä, että se on alun perin rakennettu mehiläisten hoitoon tarvittavien välineiden säilyttämiseen. Edelleen siellä säilytetään niitä verhon takana, ja toinen puoli mökkiä toimii vierasmajana. Siellä tuoksuu ihanasti hunajalle ja mehiläisvahalle.20160626_102340.jpg

Juhannusviikonlopun puuhiamme olivat muun muassa saunarannan uimapaikan ruoppaus ja siivous. Kivet harjataan liukkaasta limasta puhtaaksi ja pohjalta siirrellään kiviä padoksi,  jotta vettä olisi pikkuisen enemmän uimamontussa.

Siskontytöt innostuivat kaivelemaan pohjasta kiviä enemmänkin ja löysivät erikoisia tapauksia. Kivien pinnassa kasvaa jotain sammalen tapaista mustaa pitkää haituvaa. Kivet nimettiin oitis tukkakiviksi. Toisilla tukkaa oli enemmän ja yhdellä tukka oli aivan harventunut jo. Yhden tukassa oli vihreää seassa. Se on kuin peikkoperhe. Kiviin maalattiin silmät ja ja ne ylennettiin kaivon vartijoiksi.

Kaivoa sietääkin vartioida,  sillä siellä asuu Näkki.  Näkki-jutut piti herättää eloon seurueen pienintä varten, sillä kaivon kansi on liian houkutteleva paikka ja sen verran vahaa tekoa, ettei välttämättä aivan turvallinen. Jutun kertomisessa oli se ongelma, että Näkki herätti niin paljon mielenkiintoa, että sitä olisi pitänyt lähteä katsomaan, että saataisiin tietää, miltä se näyttää. Lisäksi kiinnostavaa oli,  tuleeko Näkki koskaan pois kaivosta  ja miten se on sinne joutunut. Nyt tukkakiviperhe vartioi kaivon kannella, että Näkki ei pääse pois kaivosta.

Päätin siirtää muitakin juhannusperinteitä tuleville sukupolville ja haetutin oven pieliin juhannuskoivut ja tein alaoksista vastat. Nuorin siskonikaan ei muistanut, että meillä olisi ennen ollut juhannuskoivuja,  mutta kyllä meillä ennen ruukasi olla. Viime vuosina isä ei enää jaksanut niin paljon puuhailla ja ehkä perinne on vähän hiipunutkin. Vastat kyllä piti olla niin kauan kuin isä eli. Lapsille tehtiin aina pikkuvasta. Niin tein nytkin, lienevätkö käyttäneet, siitä en ole varma.

Isän haudalle käytiin viemässä juhannuskukkia, puna-ailakkia ja lumipalloheisin oksia. Perinteisestä juhannuksen kukkaloistosta on nautittu. Pohjoisen kukinta on ehkä aavistuksen etelää jäljessä. Ulpukatkaan eivät olleet vielä täydessä kukassa vaan suurin osa vasta nupulla. Lumoissa ei ole vielä kukkia myöskään.