Tomaatteja kuin jouluna puuroa

Tomaatteja kuin jouluna puuroa

Minulla on nykyään soinut päässä joululaulu: ”Nyt sitä saa, nyt sitä saa –” , eikä ole ollenkaan kyse puurosta. Minulla on kasvihuone niin täynnä tomaatteja, että todellakin on saanut syödä vatsansa täyteen. Mies on vienyt niitä kavereilleen töihin ja minä olen jakanut niitä naapureille ja kaikille, jotka käyvät meillä. Hyviltä ovat maistuneet meidän ja muidenkin mielestä. Yksi kaveri soitti ja kysyi, voiko tulla hakemaan niitä lisää ja kun emme olleet kotona, lupasimme, että voivat käydä kasvihuoneesta niitä vapaasti poimimassa.

Minä en ole mikään säilöjätyyppi. Tykkään enemmän käydä napsimassa suoraan maasta ja puusta ja syödä suihini. Nyt ehkä täytyy miettiä, tekisikö jotain säilöntää muistuttavaa kaikille niille tomaateille, joita vielä on tulossa. Minua kiinnostaisi kuivattaa uunissa ja tehdä jotain aurinkokuivattujen tomaattien tapaista. Yhden ohjeenkin jo löysin, mutta en ole niin sanotusti vielä koppeutunut kokeilemaan sitä. Aloittaminen uudessa työssä on vienyt kaiken ylimääräisen energian tässä loppukesän sadonkorjuun aikaan.

Innostuin lopulta postaamaan aiheesta, kun purjehdus- ja puutarhaystävänikin ylisti satoni runsautta ja laadukkuutta. Luulin nimittäin, että kaikkien kasvihuoneet ovat täynnä tomaatteja eikä tässä nyt mitään niin ihmeellistä ole. Vaikka voihan sitä kirjoittaa asioista, vaikkeivät ne niin ihmeellisiä olisikaan.

Ikinä en olisi voinut uskoa, että sadosta tulisi näin runsas ja että kasvihuone täyttyisi tomaattiviidakoksi. Kesä oli otollinen juuri tomaatille varmaan. Muistaisikohan sitä ensi keväänä, että taimia ei kannattaisi istuttaa kovin paljon ja että pikkuruisista taimista kasvaa tuollainen viidakko. Enpä usko! Aina sama juttu: liian paljon esikasvatusta ja liian tiheään istuttamista.

IMG_2983Paprikoita en kyllä saanutkaan sitten yhtään. Munakoisoja on syöty kaksi ja kaksi on tulossa vielä. Siihen olen ihan tyytyväinen, sillä olin tosi epäileväinen sen suhteen, että onnistuisin munakoisojen kanssa. Kesäkurpitsaakin on tullut jonkin verran.

Muita ilahduttajia puutarhassa ova korkeiksi kasvaneet auringonkukat ja kaunopunahatut sekä kirkkaan keltainen syyskaunosilmä. Vanhat omenapuummek notkuvat omenoita ja paljon putoaa maahankin. Jokin pihlajanmarjakoikin vähän omppuja vaivaa, mutta kauniita ovat silti. Kunpa syyskuukin olisi vielä aurinkoinen ja lämmin!

Auringonkukkia ja punahattuja

Auringonkukkia ja punahattuja

Nyt auringonkukat aukesivat. Tänä kesänä aurinkoa on riittänyt taivaaltakin ja se on ihanaa.Kasvatin auringonkukkia tänä vuonna eri lajeja. Ostin siis auringonkukka-mix-pussin Hyötykasviyhdistyksen valikoimasta ja nyt olen jännittyneenä odottanut koko kesän, millaisia kukkia saan. Osa on tosi korkeita ja suuria ja osa melko matalia ja pienempiä. Minusta oikein ihastuttava on myös sitruunankeltainen kukka. Se on jotenkin viileän raikas.

Tänä kesänä aurinkoa on riittänyt taivaaltakin ja se on ihanaa. Toisessa penkissä auringonkukat tahtovat nuupahtaa väkisin, kun pitäisi kastella niin paljon. Töistä penkkiä käy varoittamassa meidän pikkuriiviökani. Jos se vain suinkin yltää kurkottamaan verkon välistä, sen hampaat leikkaavat varren poikki kuin veitsellä olisi leikattu.

Punahatut ovat myös komeimmillaan juuri nyt. Ne ovat nyt jaksaneet urheasti kukkia jo monta vuotta. Olen ylpeä itsestäni, että sain ne siemenistä kasvatettua noin komeiksi. Pitäisikin oikeastaan laittaa ensi vuonna uusi satsi tulemaan kaiken varalta ja jonnekin muuallekin pihaa sulosuttamaan, sillä kukintaa saa odottaa kaksi vuotta. Minä pidän kaunopuhatussa  erityisesti sen väristä ja kukan hauskasta muodosta, kun kukan terälehdet osoittavat alaspäin ja keskusta kurottaa korkeuksiin.

 

Kumpi on tärkeämpi: prosessi vai tulos?

Kumpi on tärkeämpi: prosessi vai tulos?

Kumpaa odotat enemmän: kylvöä ja kasvunihmettä vai sadonkorjuun iloja? Ihmiset voi jakaa kahteen tyyppiin monessa asiassa ja yksi on se, onko ihmiselle tärkeämpää prosessi vai siitä syntyvä tuotos tai tulos.

Minä olen ehdottomasti prosessi-ihminen monessakin asiassa eikä puutarhanhoito tee poikkeusta. Minä odotan enemmän kylvöpuuhia, ensimmäisiä elonmerkkejä, kukkien puhkeamista ja kasvun seuraamista kuin varsinaista satokautta tai sadonkorjuuta. Hyvä niin tai mikä lienee syytä ja mikä seuraus, mutta en voi juuri elvistellä satoni muhkeudella. Jonkin verran toki olen saanut maistiaisia, mutta ei ole ongelmia sadon runsauden tai säilömisen kanssa.

IMG_1843

Ehkä minun olisi pitänyt olla huolellisempi ja tarmokkaampi satokauden alkuvaiheessa, mutta valitettavasti uudessa työssä aloittaminen on vienyt niin paljon aikaa ja energiaa, että sekä puutarhassa hääriminen että blogin päivittäminen on jäänyt aivan liian vähäiseksi viime aikoina.  Onneksi elanto ja leivän syrjässä pysyminen ei riipu puutarhan sadosta  eikä bloggauksesta. Silloin pitäisi olla kyllä enemmän kiinnostunut tuloksesta kuin prosessista.

Aivan tuloksetontakaan ei silti kasvihuoneviljelyni ja muu puuhailu pihassa ja puutarhassa ole sentään ollut. Ehdoton yllättäjä sadontuoton kannalta on ollut tänä vuonna paprika. Jo alkukesästä taimet olivat terhakkaasti tekemässä kukkaa ja hedelmää. Osan paprikoista käytin melko pieninä ja vihreinä, sillä ajattelin, että eivät ne taida kuitenkaan ehtiä kypsyä. Hyviltä maistuivat vihreinäkin. Muutaman jätin kasvamaan ihan siinä tarkoituksessa, että seuraan, alkavatko punastua ollenkaan. Nytpä sitten odotus palkittiinkin! Taidanpa tehdä täytettyjä paprikoita tässä lähipäivinä.

Toinen ilon ja ihmettelyn aihe on ollut kasvihuoneessa ananaskirsikka. Ensin se kasvoi hurjaa vauhtia melkoiseksi viidakoksi ja sitten alkoi tehdä myös kukkia ja lyhtykoisomaisia hedelmiä. Nyt olen jo maistanut muutamaa ja ihan maistuvat oikeilta. Väri on vähän hailakampi kuin kaupasta ostamissani, mutta ehkä loppukesän valo ei riitä kirkastamaan väriä tai sitten pitää vielä odottaa. Toivottavasti lämmintä syksyä jatkuisi vielä, että ehtisi vielä saada muutaman kerran suut makeaksi.

Pitkähkön kasvuprosessin tulos on kaunopunahatun kukkiminen. Kukkimiseen tarvitaan kahden vuoden kasvu, joten viime kesänä en vielä odottanutkaan kukkia ja tämän kesän odotin jännittyneenä, onnistuuko kukinta. Yllätyin, että varret kasvoivat niin pitkiksi ja korkeiksi. Väri on hieno ja kukinto hauska. Viime kesänä (ei tänä kesänä) ostamani valkoinen punahattu, baby swan white, ei noussut pintaan tänä kesänä. En luovu silti kokonaan toivosta, jospa se vielä olisi hengissä siellä jossain mullan syvyyksissä ja putkahtaisi esiin vaikka ensi kesänä.

Jotenkin on kyllä haikea mieli, että syksyä on jo niin vahvasti ilmassa ja on kai luovuttava vähitellen kesän tunnelmista. Lumipalloheisi, joka on niin huonossa paikassa, ettei juuri koskaan tee yhtään kukkaa, näyttää lehtiensä korealla punalla, että syksy etenee vääjäämättä, vaikka vielä on kukkaloistoakin jäljellä.