Meidän juhannusyömme kuluivat mehiläismökissä. Sillä nimellä kutsutaan yhtä yöpymismökkiä äidin kesämökin pihapiirissä. Nimensä se on saanut siitä, että se on alun perin rakennettu mehiläisten hoitoon tarvittavien välineiden säilyttämiseen. Edelleen siellä säilytetään niitä verhon takana, ja toinen puoli mökkiä toimii vierasmajana. Siellä tuoksuu ihanasti hunajalle ja mehiläisvahalle.
Juhannusviikonlopun puuhiamme olivat muun muassa saunarannan uimapaikan ruoppaus ja siivous. Kivet harjataan liukkaasta limasta puhtaaksi ja pohjalta siirrellään kiviä padoksi, jotta vettä olisi pikkuisen enemmän uimamontussa.
Siskontytöt innostuivat kaivelemaan pohjasta kiviä enemmänkin ja löysivät erikoisia tapauksia. Kivien pinnassa kasvaa jotain sammalen tapaista mustaa pitkää haituvaa. Kivet nimettiin oitis tukkakiviksi. Toisilla tukkaa oli enemmän ja yhdellä tukka oli aivan harventunut jo. Yhden tukassa oli vihreää seassa. Se on kuin peikkoperhe. Kiviin maalattiin silmät ja ja ne ylennettiin kaivon vartijoiksi.
Kaivoa sietääkin vartioida, sillä siellä asuu Näkki. Näkki-jutut piti herättää eloon seurueen pienintä varten, sillä kaivon kansi on liian houkutteleva paikka ja sen verran vahaa tekoa, ettei välttämättä aivan turvallinen. Jutun kertomisessa oli se ongelma, että Näkki herätti niin paljon mielenkiintoa, että sitä olisi pitänyt lähteä katsomaan, että saataisiin tietää, miltä se näyttää. Lisäksi kiinnostavaa oli, tuleeko Näkki koskaan pois kaivosta ja miten se on sinne joutunut. Nyt tukkakiviperhe vartioi kaivon kannella, että Näkki ei pääse pois kaivosta.
Päätin siirtää muitakin juhannusperinteitä tuleville sukupolville ja haetutin oven pieliin juhannuskoivut ja tein alaoksista vastat. Nuorin siskonikaan ei muistanut, että meillä olisi ennen ollut juhannuskoivuja, mutta kyllä meillä ennen ruukasi olla. Viime vuosina isä ei enää jaksanut niin paljon puuhailla ja ehkä perinne on vähän hiipunutkin. Vastat kyllä piti olla niin kauan kuin isä eli. Lapsille tehtiin aina pikkuvasta. Niin tein nytkin, lienevätkö käyttäneet, siitä en ole varma.
Isän haudalle käytiin viemässä juhannuskukkia, puna-ailakkia ja lumipalloheisin oksia. Perinteisestä juhannuksen kukkaloistosta on nautittu. Pohjoisen kukinta on ehkä aavistuksen etelää jäljessä. Ulpukatkaan eivät olleet vielä täydessä kukassa vaan suurin osa vasta nupulla. Lumoissa ei ole vielä kukkia myöskään.
a ja moniko vihreää. Ovatko kaikki kukat vain ukkokukkia, eivätkö ala tehdä kurpitsoita jo? Ovatko pölyttäjät liikkeellä vai sattuivatko omaan lavaan ne taimet, jotka olivat niitä F1-lajikkeita eli itsepölyttäjiä. Kylvövaiheessa muka luulin, että muistaisin, mitkä taimista olivat mitäkin, mutta aikani kun kääntelin laatikoita ja vaihtelin taimien paikkaa, kaikki olivat suloisesti sekaisin. Jonkinlainen merkkaussysteemi olisi hyvä kehittää ensi vuodeksi, mutta ei sitä enää sitten keväällä muista kuitenkaan.
Tomaattikaappi näyttää toimivan ainakin tomaattien osalta. Raakileita näkyy ja kukkia. Milloin kypsyvät ensimmäiset ja miltä maistuvat omat tomaatit? Tomaattien takana kaikilta ötököiltä piilossa kasvavat ruusukaalit. Ne eivät ole kovin suuria vielä, mutta jonkinlaista edistystä on nähtävissä. Jääköhän niille sittenkään riittävästi tilaa kasvaa? Aika näyttää.
oihin. Niiden pitäisi kukkia vasta ensi kesänä. Miltähän mahtavat tänä kesänä näyttää ja ennen kaikkea: talvehtivatko ja kukkivatko sitten ensi kesänä? Viime kesän kaksivuotisista siemenistä muutama lemmikki yllätti minut iloisesti tänä keväänä. Päivänkakkaroita en ole vielä ainakaan löytänyt enkä neilikkaakaan. Ehkä maa on sittenkin liian kuiva eivätkä siemenet itäneet.
Pikkutalviokummulle istutimme viime syksynä luumupuun, jonka taimen kaivoimme tyhjältä naapuritontilta. Jossain vaiheessa kesää älysimme nimittäin käydä tutkimassa puita ja saimme sieltä monta kertaa suut makeiksi. Ihania luumuja! Iloksemme siihen taimeen on tullut muutama vihreä lehti eli on se ainakin jotenkuten hengissä. Sen suhteen en jännitä muuta kuin, että säilyisi nyt vain hengissä. Sen juurelle kylvin pellavankukkaa ja taisinpa heitellä pussin pohjat samettikukan siemeniä ja linnunsiemenistä on alkanut kasvaa pikkuisia taimia. Miltä mahtaakaan näyttää luumupuun juuri loppukesästä?
Paikka oli osuuskunnan ylläpitämä lounaskahvila, jossa oli oma pieni kasvihuone ja puutarhapalstoja. Se tarjoaa työkokeilupaikkoja esimerkiksi päihdekuntoutujille tai muuten syrjäytymisuhan alaisille henkilöille. Kahvilarakennus sijaitsi Angerin lähiön reunalla metsäisen laakson vieressä. Alueella asuu nykyään paljon maahanmuuttajia eri puolilta maailmaa. 
Ruokailun jälkeen säntäsin tietenkin heti kasvihuoneeseen tutkimaan, mitä ihanuuksia siellä jo kasvaa. Näiden parin päivän aikana on ollut uskomaton helle ja olemme todella tunteneet olevamme ulkomailla kaukana etelässä, vaikka kotosallakin on kuulemma helle hellinyt. Löysin kuin löysinkin tuttuja kasveja. Kasvihuoneen ulkopuolella oli muutamia perennoja myynnissä ja keväällä siellä pidetään tietenkin myös taimimyyjäisiä. Syksyllä järjestetään sadonkorjuujuhla ja joitakin myyntituotteita oli nytkin esillä. En voinut olla ostamatta pussitettua minttua, jonka tuoksun tunsi jopa muovin läpi.
Siksi olisi hyvä malttaa mielensä eikä innostua liikaa: yöpakkaset yllättävät vielä eikä yksi lämmin kevätpäivä sittenkään tee kesää. 
satumaista juttua 