Lavandula angustifolia — Unelma Provencesta

Lavandula angustifolia — Unelma Provencesta

En voinut vastustaa kiusausta tänään Lidlissä käydessäni. Heti oven viereen oli aseteltu siemensettejä. Setissä oli kaikki tarvittava: pieni kylvöastia, suojamuovi, multa ja siemenet. Takana oli vielä yksityiskohtaiset ohjeet. Minusta setti oli jotenkin viehko. Pyörittelin ensin käsissäni tomaatti- ja paprikasettiä, mutta ne jäivät kauppaan. Sen sijaan vastustamattomaksi osoittautui laventeli! Melkein näin jo silmissäni sen herkän sinen ja tunsin nenässäni tuoksun, joka leviäisi ihanasti kasvihuoneeseen. Sitten vain kylvöpuuhiin ja odottamaan siementen itämistä.

Laventeli on kyllä yksi ehdoton suosikkini. Pidän erityisesti tästä aidosta ja yksinkertaisesta tähkälaventelista. Se vie ajatukset aina Provenceen ja näen sieluni silmin huojuvat laventelipellot; sinne jos vielä pääsisi joskus. Olen kerännyt pinterestiin pitkän rivin kuvia laventelipelloista.

Monena kesänä olen ostanut jonkin laventeliruukun ja toiveikkaana odottanut sen kukoistusta, mutta en ole saanut aikaan mitään uhkeaa laventelipensasta. Viime kesänä luulin, että laventelini ei ehtisi kukkaan ollenkaan, mutta ehti sentään tehdä muutaman kukan. Kirjoitin siitä postauksessani Apulainen naapurista. En usko, että viime kesän laventeli on talvehtinut, mutta toivoahan aina voi.

Blogista Olemme puutarhassa löysin kattavan kuvauksen laventelin kasvatuksesta ja käytöstä. Puutarhuri oli saanut laventelinsa myös talvehtimaan todella hienosti. Voi kun itsekin onnistuisi. Kirjoittajan mukaan viljely olisi helpomaa kuin luullaan. Kasvupaikka pitää vain valita hyvin:

”Laventeli viihtyy hyvin aurinkoisilla ja laihoilla kasvupaikoilla. Se tarvitsee ehdottomasti hyvän ojituksen, joten kivinen ja hiekkainen maaperä sopii sille loistavasti. Hyvä idea on istuttaa laventeli esimerkiksi aurinkoisen muurin tai kohopenkin reunalle. ”

 

Lannoittaa ei myöskään saa liikaa eikä kasteluakaan juuri tarvita. Blogista löytyy myös kivoja ohjeita sadonkorjuuseen ja käyttöön. Pitääpä palata sinne, jos kasvatukseni onnistuu. Kuulostaisi siltä, että auinkoisella tontinrajalla voisi olla sopiva paikka. Ehkäpä yritän istuttaa tulevista taimista osan omenapuuvanhuksen alle. Osan ajattelin laittaa ruukkuihin.

 

Apulainen naapurista

Apulainen naapurista

Sunnuntaiaamun luksusta on kierros syksyisellä pihalla, jossa kukat laulavat joutsenlauluaan. Sain ihasteluuni kaverinkin naapurista. Naapurin kissa nimittäin omistaa meidän tontin, sellaisin elkein se ainakin käyskentelee ja ilmestyy aina milloin mistäkin juosten tai hiipien, mikä milloinkin sille itselleen sopii. Se ei tule syliin, mutta kyllä se rapsuttelusta tykkää, vaikka välillä yrittää näytellä jotain muuta.  Totuuden nimissä täytyy tunnustaa, että annan sille silloin tällöin terassilla kissannaksuja. Sisälle se ei saa tulla, mutta joskus olen yllättänyt sen kynnysmatolta kurkkimasta.

Yllättävän paljon kesäkukkia on vieläkin, vaikka syyskuu vaihtui lokakuuksi. Pelargoniat tuntuvat vasta jonkin aikaa sitten innostuneen kukkimaan oikein kunnolla. Ne eivät piittaakaan pienestä viileydestä. Iso emokasvini on talvehtinut jo pari vuotta ja viime talven yli selivisi myös vaaleanpunainen vanha pelakuulajike, jonka toin tädiltäni, äidin syntymäkodista. Riippapelakuita en yritäkään säilyttää talven yli, mutta tämän kevään uusia hankintoja aion yrittää saada selviämään talven yli verannossa. Tähtipelargonia on nyt kauniisti kukassa ja toin sen kaiken varalta jo sisälle turvaan kylmiltä öiltä.

 

Punaisten sävyjen lisäksi löysimme Tiukun kanssa paljon keltaista ja oranssia. Krassit ja kehäkukat kukkivat tosi tarmokkaasti edelleen. Niistä olen kerännyt siemeniäkin tulevaa kevättä varten. Auringonkukkia esikasvatin ja niistä tulikin komeita, mutta yksi linnunsiemenenestä kasvanut hontelovarsi yllätti minut ja ehti kuin ehtikin avata kukkansa. Syksystä muistuttavat lyhtykoison oranssi siemenkoppa ja vaahteran maahan pudonneet lehdet.

Vielä pitää olla aina jotain sinistä, eikö niin. Olin jo luopunut toivosta, että laventeli ehtisi kukkia, mutta ihme kyllä senkin sain vielä tähän loppusyksyyn nähdä. Vieressä siniset yöntähdet loistavat petuniassa.

Uusinta uutta on syyshortensia, jonka kuuluukin kukkia nyt. Vain vähän vaalenpunaista häivähdystä on vasta, mutta ehkä senkin aika tulee vielä. Kyllä tämä on kaunista kuin tarunomainen joutsenlaulu. Kaikki kukat kuin parastaan näyttäen kukkivat vielä tänään, ovatko jo huomeaamuna poissa.

 

Puutarhapäivä Järvenpäässä osa 2: Ainola

IMG_1011Ainolan puutarha oli myös mukana Avoimet puutarhat -tapahtumassa 7.8.2016. Se on nimenomaan Aino Sibeliuksen puutarha. Se on käsite, jotain niin suurta ja juhlallista, että juuri ja juuri uskallan edes tarttua aiheeseen. En edes kuvittele osaavani kertoa jotain sellaista, mitä ei ehkä olisi jo kerrottu, mutta kirjoitan silti, kirjoitan oman näkemykseni ja kokemukseni. Ainon puutarhasta on kirjoitettu kokonainen kirja: Julia Donnerin Aino Sibeliuksen puutarha (2006, Moreeni). Netistä löytyy monta hienoa artikkelia aiheesta, joista yksi esimerkki tässä. En referoi artikkelin sisältöä tähän sen kummemmin, mutta vihjaan, että linkistä löytyy muun muassa Ainon ajatuksia puutarhanhoidosta ja karttapiirros puutarhasta.

Ainolan tontti on nimeltään Kielomäki. Sen  puutarhassa on nyt ja ollut aina luonnontilaista metsää, jossa kasvaa kieloja, mustikkaa ja muuta metsäkasvillisuutta. Tontilla oli aikanaan perunamaa, hyötypuutarha, kasvilavoja, kasvihuone, omenatarha, marjapensaita ja  kukkaistutuksia ja ties mitä. Sibeliusten eläessä nykyinen nurmikenttä oli kokonaan viljeltyä peruna- ja kasvimaata.

Nykyinen puutarha ei oikeastaan muistuta juurikaan sitä, millainen se oli Aino Sibeliuksen eläessä. Silloinkin on toki ollut kukkaistutuksia ja ehkä jopa samoja perennoja ja ruusuja, mutta varsinaisesti alkuperäistä nykisessä puutarhassa on tuskin juuri mikään. Nyt puutarhassa voi nauttia kukkaloistosta, omenatarhan upeudesta ja vihreästä nurmikentästä sekä kauniista rakennuksista ja pihapiiristä ja kuvitella säveltäjämestarin käyskentelemään puistoon. Näköalakin on nykyään aivan toinen kuin ennen, kun Ainolan ikkunoista oli esteetön näköala järvelle.

Aino Sibeliukselle, monilahjakkaalle säveltäjän vaimolle, puutarha oli henkireikä, pakopaikka, terapiaa, ilon ja energisyyden lähde, innostava harrastus, elinehto, ruokapöytä, ylpeyden aihe, yhdistävä tekijä ystävien kanssa. Sinne Aino hautasi murheensa, kun elämä säveltäjäneron kanssa ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan ehkä useamminkin selviämistaistelua taloudellisessa ahdingossa yksinhuoltajaäitinä ja lastensa opettajana. Mutta varmasti puutarhan hoito tuotti myös iloa ja kasvun ihmeen seuraaminen antoi voimia kohdata elämässä vastaan tulevat asiat.

IMG_1032Vierailupäivänä ihastelimme perennapenkin loistoa, yksittäisten kukkien kauneutta, arkkitehtuurin harmoniaa ja Ainon nerokkaasti suunnittelemaa saunaa. Saunan seinustalle oli istutettu tomaatteja suoraan kauniiseen riviin. Tomaatteja kasvatettiin Ainonkin aikana kasvihuoneessa saunan takana.

Omenatarha on ennallaan ja samalla paikalla etelärinteessä, joka on tontin lämpimin paikka. Se ristittiin Rapalloksi. Ehkä siellä lämpimänä päivänä tavoitti aavistuksen Italian lämmöstä ja leppeistä tuulista. Sinne Jean Sibelius halusi oman hautansa ja siellä hän nyt lepää Ainonsa kanssa. Rapallossa kukkivat laventelit ja ihmeen ihanat unikot vierailupäivänämme. Puut notkuivat sileistä ja puhtaista omenoista.Ehkä samojen puiden omenoilla Aino Sibelius voitti palkintoja puutarhakilpailuissa.

Minä muistan aina, kun kävelen Ainolan puutarhassa, ystäväni kokemuksen Aino Sibeliuksesta. Ystäväni tuli opiskelemaan Tuusulan kansanopistoon, nykyiseen Pekka Halosen akatemiaan Simosta vuonna 1967. Aino Sibelius oli tuolloin 98-vuotias ja asui edelleen Ainolassa. Kansanopiston opiskelijoilla oli tuolloin tapana käydä sunnuntaisin kirkossa ja ystäväni muistaa nähneensä Ainon puutarhassaan tuolloin ohikulkumatkalla kirkkoon. Näinkö minäkin silmänurkastani hahmon kukkapenkkien seassa nyppäisemässä kuihtuneen kukan tai kumartuneena istutuslapion kanssa kaivamassa ja kitkemässä, ehkä kyynel silmäkulmassaan.