Kohtalokas viikonloppu

Minä aavistin,  että voisi olla kohtalokasta jättää ne yksin moneksi päiväksi. Neljä päivää poissa oli liikaa osalle paprikan ja malabarinpinaatin juuri ja juuri pintaan nousseille heiveröisille ja ensi askeliaan ottaville taimille. Multa oli päässyt sen verran kuivahtamaan, että taimiraukat olivat nuukahtaneet. Osa oli ehtinyt vahvistua sen verran, että hetkellinen kuivuus ei saanut niitä tainnutettua. Osan sain elvytettyä, sillä aamulla muutama malabarinpinaatin taimi oli kammennut  itsensä pystyyn.

wp-1487765653901.jpg

Heti, kun pääsin kotiin, oli melkein ensimmäinen asia, tarkistaa, mitä taimille kuuluu. Sitten alkoi armoton elvytys ja ensiapu. Sumutin ja kastelin taimet kunnolla ja jätin niille lisävalonkin yöksi. Matkan ajaksi olin jättänyt lämpömaton päälle, koska ajattelin, että liika viileys on pahasta, mutta olisikin ehkä pitänyt jättää matkan ajaksi lisävalot palamaan ja sammuttaa lämpömatto. Silloin kosteus ei olisi ehkä haihtunut niin nopeasti.

wp-1487765661745.jpg

Onneksi kevät on vasta niin aluillaan, että ehtii varsin hyvin uusia kylvöt. Kylvin siis loput siemenpussiin jääneet pinaatin siemenet. Päätin kylvää ne suoraan yksittäisiin pieniin esikasvatusruukkuihin, joita olen hankkinut tänä keväänä, koska siemenet ovat melko suuria ja helppo erotella toisistaan. Samalla nostelin varovasti hengissä säilyneet taimet samanlaisiin ruukkuihin. Nyt täytyy vain toivoa, että kylvö onnistuu, sillä sinne menivät kaikki siemenet. Ostin kyllä siemenpussin äidille, joten ehkä saan sieltä taimen itselleni, jos oikein huonosti käy omien kanssa.

Muutama lokero jäi tyhjäksi, joten piti oikein miettiä, mitä siemeniä niihin pudottaisi. Päätin kokeilla anananaskirsikkaa, vaikka pussin kyljessä suositeltiin esikasvatusta maaliskuussa vasta. Siemeniä oli pussissa runsaasti, joten voinhan taas uusia kylvin,  jos tämä menee jostain syystä pieleen.

wp-1487765646652.jpg

Kaikki taimet eivät näyttäneet kärsineen yksinjäämisestä, eivät olleet niin sanotusti moksiskaan. Tällaisia itsenäisiä nuorukaisia olivat Tiny Tim -tomaatit ja muutamat hiuksenohuet purjon haituvat. Yrttisellerit olivat myös yllättävän sitkeitä, vaikka olivat niin pikkuisia vielä. Kolibrikukan siemenistä ei näy vielä minkäänlaista elonmerkkiä, mutta en luovuta niiden suhteen vielä.

 

Taimikateudesta vihreää äitienpäivää

Äitienpäivän aattona pääsinkin yllättävästi tervehtimään äitiäni Oulun seudulle. Viime kerralla vein hänelle taimituliaisina malabatinpinaatin ja paprikan pikkuiset taimet. Nyt olin tietenkin kiinnostunut niiden edistymisestä verrattuna omiini kotona.

20160505_205812.jpgOlisihan se pitänyt arvata! Olin pyörtyä ja muuttua vihreäksi taimikateudesta: tietenkin äiti oli saanut ne kasvamaan paremmin. Vaikka ei se nyt mikään ihme ollut, että äiti ne sai kasvamaan. Mitä se ei saisi. Onhan hänellä toki kokemusta taimittamisestakin varmaan 50 vuotta tai ehkä enemmänkin. Myönnän kyllä vihreyteni ja keltanokkaisuuteni tässäkin mielessä. 

Pinaatissa oli jo vaikka kuinka monta pyöreähköä lehteä ja mittaakin noin 10 cm. Paprika näytti elinvoimaiselta ja reippaalta ja siinäkin oli jo useampi lehtipari ja terhakka varsi. Minulla niissä on sirkkalehdet ja niiden seurana pienenpientä lehden alkua eikä edistystä juuri lainkaan ole tapahtunut siitä, kun vein taimia äidille tuliaisiksi pääsiäisenä. Voihan tikkerperi! 

Tietenkin piti udella, mitä äiti sitten on tehnyt. Hän oli ensinnäkin istuttanut ne jo isompaan astiaan eli kouluttanut vielä kerran. Lisäksi hän oli ollut lempeä tarhuri ja pitänyt taimia melko lämpimässä ikkunalla ja patteriakin päällä makuuhuoneessa, toisin kuin minä ankara kasvattaja, joka olin jättänyt ne pikkuruisina jo verannon viileyteen päivin ja öin, että karaistuisivat ja tulisivat vahvoiksi. Olisi voinut ensin antaa edes vähän kasvaa ennen kuin aloittaa vahvistamisen. ”Vähän oikein laimeaa lannoitusvettä kun laittaa…” Niinpä tietenkin! Äiti on lannoittanutkin niitä! Tämän  kyllä muistan aikaisemmistakin puutarha- ja parvekekukkakeskusteluistamme: ”Hevosenpaskaa tai kananpaskaa, kun panee niin sillä ne kasvaa”, niin se äiti aina sanoo. IMG_0558

No niin, minun ei siis olisi tarvinnu googlettaa eikä tutkia puutarhablogeja eikä etsiä mistään muualtakaan mitään rakettitiedettä, vaan olisi pitänyt soittaa äidille! Se on  niin viisas ja tietää niin monesta asiasta. Mistä lie oppinutkin kaiken. Hyvää äitienpäivää äitikulta!

 

 

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

Karaisemisen aika

Ihanaa vihdoinkin aurinko paistaa ja alkaa lämmetä! Vein taimilapset ulkoilemaan, karaistumaan. Karaiseminen on kouluttamisen jatkotoimi. Kielitoimiston  sanakirjan mukaan karaiseminen tarkoittaa vahvistamista. Näin siellä sanotaan tarkalleen ottaen:

1. karaista66
1. tehdä (harjoituksella tms.) vahv(emm)aksi, luj(emm)aksi, vastustuskykyise(mmä)ksi, vahvistaa, terästää. Karaista itseään, ihoaan. Meren karaisemat kalastajat. Karaista [= terästää, rohkaista] luontonsa, luontoaan.
IMG_0560
Hyötykasviyhdistyksen sivuilla kerrotaan taimien karaisemisesta, että se tulisi aloittaa noin viikkoa ennen ulosistutusta, taimikasvatuksen loppuvaiheessa. Karaisu kehotetaan tekemään vähitellen ja varoitetaan liian nopean lämpötilan laskemisen aiheuttavan kasvun pysähtymisen. Nyt ulkona taitaa kyllä olla lämpimämpi kuin sisällä, joten en tiedä onko taimien ulkoiluttaminen sitten varsinaista karaisemista.
Marttojen sivuilla oli myös hyvää tietoa taimikasvatuksesta: Karaisemisen tavoitteena on, että taimet tottuvat alkukesän viileään, mutta myös voimakkaaseen valoon. Marttojen ohjeen mukaan taimet olisi hyvä sijoittaa varjoon ja suojata auringonpaisteelta, sillä sisältä äkkiä kirkkaaseen auringonpaisteeseen siirtyminen on liian raju muutos ja aurinko voi vahingoittaa taimia.
Näitä ohjeita lukiessani huomaan kyllä olleeni aika ankara tarhuri, sillä karaiseminen pitäisi aloittaa varovasti ja aluksi karaisuaika olisi hyvä olla lyhyt, vain 15 minuuttia ja vähitellen aikaa voisi lisätä. Meillä veranto on melko viileä ja lämpötila on saattanut laskea yöllä melko matalaksikin. Aina en ole muistanut laittaa kansiakaan pienoiskasvihuoneilleni (= muoviset säilytyslaatikot). Voi lapsiraukat! Nyt kävin äkkiä laittamassa ulos kannet, etteivät saa liikaa aurinkoa. Näin olen kyllä ennenkin taimiani kasvatellut ja hyvin ovat kasvaneet sitten loppujen lopuksi. Ehkä ankara karaiseminen tekee kasvit erityisen vahvoiksi: elinvoimaisimmat selviytyvät.
IMG_0555

Pelargoniatkin pääsivät ulkoilemaan.

Lähteet:

Kielitoimiston sanakirja: ’karaista’. http://www.kielitoimistonsanakirja.fi/
Hyötykasviyhdistys: Viljelyvinkit/Taimikasvatus. http://www.kielitoimistonsanakirja.fi/
Martat: Puutarha/Hyötykasvit/Taimikasvatus. http://www.martat.fi/puutarha/hyotykasvit/taimikasvatus/

Babylonian riippuvat puutarhat

ja muita riippuvia ihmeitä

Tässä taannoin valittelin, että verannossa alkaa olla ahdasta ja mietiskelin yhden laulun sanoja mukaillen ”kuinka paljon mahtuu taimia pieneen verantoon”. Nyt keksin ratkaisun ongelmaan ainakin vähäksi aikaa: Babylonian riippuvat puutarhat. Otetaan siis myös

ilma20160421_185811.jpgtila käyttöön ja laitetaan taimilaatikot roikkumaan verhotangosta. Siinä saavat taimet  hyvin valoa eivätkä vie hyllytilaa. Onneksi on kotona näppärä puuhapete, joka aina auttaa toteuttamaan nämä älyvapaat ideat. Kovin hirveän esteettinen ratkaisuni ei ole, mutta oikein toimiva! Siispä vain lisää siemeniä itämään, kun taas on tilaa.

Babylonian riippuvat puutarhat rupesivat vaivaamaan niin paljon, että piti googlettaa, mitä ne oikein olivatkaan. Ne olivat siis yksi maailman seitsemästä ihmeestä, joiden olemassaolosta ei ilmeisesti ole täysin varmaa tietoa. Ylen uutisten (6.5.2013) mukaan ne eivät ehkä sijainneetkaan Babyloniassa vaan Niinivessä. Oli miten oli, ne ovat varmasti olleet vaikuttava ilmestys kuivalla erämaaseudulla. Niiden elossa pitämiseen on tarvittu myös massiivinen kastelujärjestelmä. Omat riippuvat viritelmäni eivät vedä vertoja näille, mutta mielleyhtymän saivat kuitenkin aikaan ja sen, että otinpa asioista selvää. Kaikkea tämä harrastus voikin saada aikaan.

Samalla voin kertoa muistakin riippuvista ihmeistäni kotona. Joulu- tai pääsiäiskaktukseni ovat aivan sekaisin vuodenaikojen tai juhlapäivien suhteen, sillä ne ovat päättäneet yksissä tuumin kukkia kaikki juuri nyt kevään korvalla. Tosin pääsiäinen on niin liikkuvainen juhla, että olisihan se voinut olla vasta nytkin. Olen aina tykännyt näistä kaktuksista, koska ne ovat niin kiitollisia hoitaa ja kukkivatkin, kun pitää ne ulkona kesän ajan. Yleensä ne ovat alkaneet kukkia jo melko pian syksyllä sisälle tuomisen jälkeen ja tänä vuonna ehdinkin jo ajatella, että eivätkö kuki ollenkaan.

Toinen rakas amppelikukkani on posliinikukka, jonka sain äidiltä, kun muutin pois kotoa eli se on ollut minulla jo kohta 20 vuotta. Äidillä se ei kukkinut kovin usein enkä minäkään saanut sitä kukkimaan kuin vasta vuosien perästä monen muuton jälkeen, kun se sai mieleisen kasvupaikan ja yhtäkkiä alkoikin kukkia. Minusta kukkiminen oli aina hyvä merkki ja uskoin, että jotain hyvää varmasti tapahtuu, kun posliinikukkakin kukkii. Usein huomasin sen kukkineen poissaollessani, kun löysin pudonneet kukat palattuani kesälomalta. Viime vuosina se on kukkinut ahkerasti monena peräkkäisenä kesänä. Upean mettätihkuvan kukan lisäksi hienoa on voimakas tuoksu, joka on erityisen huumaava öisin.

Äidiltä pääsi emokukka kuolemaan, mutta onneksi minulla oli elossa. Vein siis pistokkaan äidillekin.

Lähde: http://img.yle.fi/uutiset/ulkomaat/article5280322.ece/ALTERNATES/w960/babylonia%20babylon%20riippuvat%20puutarhat

<a href=”http://www.bloglovin.com/blog/14864231/?claim=t3nm4uqy4hu”>Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Kuinka paljon mahtuu taimia verantoon?

Aina vain tekisi mieli laittaa lisää siemeniä itämään sitä mukaa, edelliset ovat nousseet pintaan ja sitä edelliset on koulittu isompiin turveruukkuihin tai muihin kippoihin. Joka kerta, kun jossain myydään siemeniä, tekee mieli mennä katsomaan, mitä kivaa siellä olisi. Olisiko jotain uutta kokeiltavaa vai jotain vanhaa tuttua? Vieläkö ehtisi laittaa sitä tai tuota? Tuleekohan tälle taimihulluudelle loppua ja päässä alkaa soida: ”Kuinka paljon mahtuu pieneen verantoon, pieneen verantoon, pinaatin taimia, aivan uusia?”

IMG_0482Jonkin verran on tullut hävikkiäkin, valitettavastiko vai onneksi, vaikea sanoa. Osa ruusukaalin taimista ei selvinnyt koulinnasta, vaan heikko varsi oli päässyt vaurioitumaan. Ensimmäiset sirkkalehdet näyttävät kellastuvan sitä mukaa, kun seuraavat lehdet tekevät tuloaan. Lisävalo auttoi jonkin verran siihen, että hennot varret eivät venyneet enää pelkästään pituutta, mutta sen verran honteloita taimet olivat, että päätin koulia ne vielä toisen kerran suurempaan astiaan ja antaa lisävaloa edelleen, vaikka aurinkoakin on saatu välillä. Saa nähdä, kestävätkö kesään asti ja mitä sitten tapahtuu. Sitten se jännittävä vaihe vasta alkaakin! Petunian kasvatus ei onnistunut. Sekin minimaalisen pieni taimen alku, joka aloitti kasvun, hävisi.

IMG_0475Malabarinpinaatti on hämmästyttävän hidaskasvuinen. Minusta tuntuu, että kasvu on suorastaan pysähtynyt eikä mitään edistystä näy. Nyt vasta muutamassa taimessa on näkyvissä kolmatta lehteä. Verantoni on melko viileä, joten se ei ehkä jouduta kasvua. Luotan kuitenkin siihen, että jossain vaiheessa tulee jokin kasvupyrähdys ja luulen, että on hyvä, eteivät taimet kasvata liian nopeasti pitkää vartta. Mihin minä ne sitten mahduttaisinkaan, jos kovin korkeiksi pääsevät kasvamaan?

IMG_0477Samettiruusujujen taimet alkavat jo näyttää tunnistettavilta. Samettiruusussa on hauska ja tunnistettava lehti. Nyt tulossa on vasta kääpiö- ja rohtosamettiruusulajikkeita ja tänä keväänä ne näyttävät onnistuvan hyvin. Vielä taidan viikonloppuna laittaa tulemaan ryhmäsamettikukkaa, että saan muutaman ruukkuistutuksen portaille. Oranssit samettiruusut sopivat mielestäni tosi hyvin saviruukkuun istutettaviksi ja ovat kiitollisia, kun kukkivat koko kesän ja myös huonolla säällä.

IMG_0472Tuoksuherneet ovat minulle uusi tuttavuus ja näyttävät lähtevän nopeasti kasvuun ja kasvavat melko hurjaa vauhtia pituutta. Pitääköhän niille laittaa tukia jo sisäkasvatusvaiheessa. Ei muuta kuin hernekeppien tekoon sitten.

Viime keväänä laitoin kesäkurpitsat esikasvatukseen 19.4. ja se oli aivan onnistunut ajoitus, joten taidanpa laittaa kurpitsat kasvamaan tänä viikonloppuna. Nyt otan kasvatukseen myös keltaisia lajikkeita ja nyt näyttää olevan ostettuna jo valmiiksi Gold Rush F1 -niminen lajike. Vihreistä laitan tulemaan Partenon F1 -lajiketta sillä se on itsepölyttävä eikä ole niin riippuvainen hyönteispölytyksestä. Lisäksi pussissa luvataan, että se olisi runsassatoinen ja varhainen lajike. Lisäksi taidan vain vertailun vuoksi laittaa myös Diamant F1:tä, koska hyvin kasvoivat viime vuonnakin ja siemeniä näkyy jääneen yli.

Kesäkurpitsat ja auringonkukat varmaan ehtisivät suorakylvönäkin, mutta esikasvatus kyllä jouduttaa kukintaa ja satoa. Sitä paitsi niiden kasvua sisällä on niin hauska seurata ja kevät sujuu sutjakaammin. Krassit olen joskus kylvänyt suoraan parvekelaatikkoon tai kasvupaikalle, mutta jos viitsii esikasvattaa pääsee nauttimaan niidenkin kukinnasta vähän aikaisemmin. Kyllä minun tekisi mieli niitäkin vähän laittaa kasvamaan, mutta mihinkähän saan ne mahtumaan. Täytyy varmaan laajentaa verannosta olohuoneen puolelle.

 

Äideistä ja tyttäristä

Jotkut pakkaavat reissuun lähtiessään kissat ja koirat bokseihinsa, mutta minä ostin kuljetusboksin taimille, kun lähdimme äidin luo pääsiäisen viettoon. Ajattelin viedä tuliaisiksi hänelle uutta lajiketta kokeiltavaksi, nimittäin sitä pinaattia, josta edellisessä jutussani kerroin. Lisäksi laitoin muovilaatikkoon pari ruusukaalin tainta, jotka ovat kyllä ikävän hentovarsisia ja ronkuloita jo nyt. Vielä lähtiessä taitoin oksan komeasta ja hyvin talvehtineesta pelagoniastakin tai pelakuusta, niin kuin meillä ennen aina sanottiin.

20160325_174954.jpg

Siinä ne nyt ovat, perillä, äidin ikkunalaudalla.

Jo jonkin aikaa olen pannut merkille, että minusta tulee enemmän ja enemmän äitini kaltainen. Siskokin huomautti asiasta taannoin, kun kerroin tekemisistäni puhelimessa. ”Kuulostaa ihan äidiltä”, hän totesi, kun kerroin muun muassa taimikasvatuksesta. Äidin suosikkilajeja ovat aina olleet samettiruusut ja niistä minäkin aloitin, kun ensimmäisiä kertoja päätin hankkia kesäkukkia siemenistä kasvattamalla. Nyt äidillä on kuulemma tulossa ahkeraliisaa myös. Varmaan jotain muutakin vähän myöhemmin.

Nuorena ja lapsena en oikein ymmärtänyt, mitä iloa ja järkeä on äidin ja isän työntäyteisessä lomailussa ja viikonlopun vietossa. Tavallinen lausahdus isällä tai äidillä oli, että pitää lähteä mökille leikkaamaan ruoho, multaamaan pottu, ruohimaan kasvimaa, poimimaan mansikat tai viinimarjat tai tekemään halakoja. Sitten lähdettiin, ja siellä he sitten puuhasivat kumpikin omia puuhiaan aamusta iltaan. Lapsen näkökulmasta se näytti niin tylsältä. Isä sentään kävi joskus uimassa ja äiti luki, mutta ei paljon muuta.

Nyt havahdun joskus siihen, että minusta ja armaastani on tullut aivan samanlaisia. Hupia on oksasilppurin hurina ja pauke, kukkapenkkien kitkeminen ja kastelu,  haravointi, halonhakkaus, ei tosin minusta, ja ruohonleikkaus. Tähän on tultu! Ajan myötä ymmärrys omia vanhempiakin kohtaan lisääntyy kummasti.

Tuusulanjärven taiteilijakodeista yhdessä asuu Eero Järnefeltin tyttären poika. Suviranta on melkein meidän naapurissamme. Katsoin Suvirannasta tehtyä dokumenttifilmin pätkää netistä ja minulle jäivät mieleen ja jotenkin kolahtivat aivan uudella tavalla Juhani Kolehmaisen sanat, kun hän kertoi olevansa koti-ihminen, joka ei mielellään lähtisi kotoaan mihinkään. Hän kertoi myös, että vielä työelämässä ollessaan hän jätti huolensa aina portin toiselle puolelle ja että parasta elämässä on, kun saa olla kotona ja puuhailla omia kotihommia.