Visbystä tulevat varmasti kaikilla mieleen talojen seinustoja kiipeilevät ruusut. Minä ihastuin Gotlannin matkallani ruusujen lisäksi villinä peltojen reunoilla huojuviin unikohin ja tienvierustoiden kultasateeseen.

Minun ottamissani reissukuvissa on siippani mielestä aivan liikaa kukkia. Kun tein ensimmäisen diaesityksen kuvista, sain kuulla kommentin, että jos aiotaan näyttää näitä joillekin muille, pitää tehdä eri versio. Ihmettelin kovin, että eivätkö siis kaikki olekaan kiinnostuneita siitä, millaisia kukkia Gotlanissa kasvaa.

Ensimmäiseksi  huomioni varastivat keltaisena hehkuvat kultasadepuut. En edes tiennyt nimeä sille ihanuudelle,  joka aina välillä vilahti tien varressa. Kukinta oli juuri parhaimmillaan ja pensaat loistivat kuin aurinko.  Laitoin kuvan faceen ja kyselin, kuka tietää nimen tälle ihanuudelle. Ajattelin, että haluan heti sellaisen omallekin pihalleni. Tietäväisiltä ystäviltäni sain tuota pikaa tietoa nimestä ja myrkyllisyydestä. Myrkyllisyyden takia päätin, että en ehkä sittenkään heti ensimmäiseksi mene taimikauppaan, kun pääsen kotiin.

Seuraavan kerran piti stopata Vespa, kun silmänurkassa vilahti punaisena vellova unikkomeri. Ei muuta kuin suunta takaisin ja kamera esiin! Tielle kääntyi auto, ja olin aivan varma, että maanomistaja tulee nuhtelemaan minua yksityisalueelle tunkeutumisesta, mutta ei: samalla asialla olivat kuin minäkin. Myöhemmin näin lisääkin unikkopeltoja, ja tulin siihen tulokseen, että ilmeisesti unikot ovat vähän kuin ruiskaunokit täällä meillä koto-Suomessa.

Myös Visbyssä kasvoi unikkoja seinän vierustalla. Vähään tyytyväinen kasvupaikan suhteen tuntuu olevan, kun siinä kivikadullakin selviää. Leirintäalueella telttamme viereen oli nurmikon leikkaaja jättänyt yhden kukan asukkaan iloksi. Osa kukista oli paikoitellen jo niin pitkällä, että niissä oli siemenkodat valmiina. Nappasin pari mukaan ja sujautin samaan pussiin rannalta kerättyjen kivien kanssa. Aina voi yrittää, josko saisin vaikka palan Gotlantia omaan pihaani.

Olihan siellä ruusujakin toki. Köynnösruusuista talojen seinustalla tulee minulle aina mieleen Veljeni Leijonamielen Njangijala ja ruusujen kaupunki. Väriskaala ulottui vaikeasta tummaan punaiseen ja keltaiseen. Minun silmääni viehättivät tällä kertaa kaikkein eniten keltaiset ruusut ehkä siksi, että ne eivät ole niin tavallisia kuin punaiset ja valkoiset. Keltainen ruusu puuttuu minulta, pitäisiköhän sellainen hankkia ristinummiruusun seuraksi.

Vierailimme myös pikaisesti myös Visbyn kasvitieteellisessä puutarhassa, joka ei ollut kovin ihmeellinen. Yksi erikoisuus siellä kuitenkin oli: nenäliinapuu. Enpä ollut moisestakaan koskaan aiemmin kuullut. Hauskalta näytti, osa nenäliinoista oli vielä puussa ja osa oli jo pudonnut maahan.

Keskellä puutarhaa oleva kukkapenkki oli hauskan muotoinen ja idea tehdä kukista kesäinen timantti, oli minusta mahtava.  Kesä onkin sen arvoinen, kultaakin kalliimpi!