• 

• 

Kevät on muuttoa ja muutoksia. Meillä muutti rhodo portinpielestä keittiön terassin viereen. Muuttoa on pelätty ja suunniteltu jo melko kauan, sillä se on ollut tullilinjalla siinä tapauksessa, että vieressämme oleva tontti ostetaan lopulta. Tontistamme on viiden metrin varaus tietä varten ja juuri sen varauksen kohdalla kasvaa valtava, vanha ja hieno rhodomme. Viime talvena sitten saimme sen pelätyn uutisen tontin myydyksi tulemisesta. Paikka portinpielessä on ollut hyvä, ja rhodo on koristanut hienosti talomme julkisivua ja sisääntuloa. Siksi harmitti kyllä, että pitää nyt luopua siitä ja tilalle on tulossa tie naapuritontille. Aikataulusta emme ole saaneet mitään tarkempaa tietoa, mutta päätimme, että emme jää odottelemaan kaivinkoneiden tuloa, vaan toimimme vielä, kun voimme tehdä jotain rhodon pelastamiseksi. Sitä mahdollisuutta, että se jäisi kaivinkoneiden tallomaksi, ei sydämeni kestänyt, siitäkään huolimatta, että olemme talossa vain vuokralaisina. Toki aina olen tuntenut tämän kodikseni ja hoitanut pihaa kuin omaani. Vuokraisäntä oli siirtoprojektimme takana ja toivoi myös, että saisimme pensaan elävänä siirrettyä johonkin toiseen kohtaan tontilla.

Rhodon iästä minulla ei ole mitään tietoa, mutta koon perusteella voisi päätellä, että sillä on jo ihan kunnioitettava ikä. Tarkemman tutkimuksen jälkeen selvitimme, että se koostuu itseasiassa neljästä rungosta. Sillä selittyy myös se, että kukinta on kaksivärinen. Olenkin mielessäni vähän ihmetellyt, miten rhodossa on kahdenvärisiä kukkia: valkoisia ja punaisia; nerokas keksintö istuttajalta, kuka hän sitten lieneekin. Lajikkeestakaan minulla ei ole tietoa tarkemmin.

Juttelin siirrosta naapureille ja puutarhaystäville ja he kannustivat yrittämään siirtoa. Heillä oli sellainen kokemus, että rhodon juuristo ei olisi kovin syvällä vaan melko pinnassa, joten kaivaminen heidän mielestään olisi mahdollista. Kevät vuodenaikana tuntui olevan melko hyvä siirtämisen suhteen. Aloitimme siirtämisen sen verran aikaisin, että kuvittelimme rhodon olevan vielä talvihorroksessa ja selvisikin, että maa oli osittain vielä roudassa ja maata saikin hakata kirveellä.

• 

• 

• 

Niinpä sitten ensimmäisinä lämpiminä kevätpäivinä aloitettiin kaivaminen. Jos rhodon juuret löytyivätkin melko pinnasta, vierestä löytyivät koivun paksut ja vahvat juuret, jotka olivat kietoutuneet rhodon juurakkoon kuin Juha Tapion biisissä. Kirveellä oli siis töitä koivun juurten ja roudan kanssa. Onneksi minulla on sinnikäs ja vahva prinssipuoliso, joka jaksaa olla mukana näissä minun puutarhahullutuksissa. Paras kaivuväline oli oikeastaan pikkuruinen metallinen istutuslapio. Kaivamisen jatkuttua jo muutaman päivän, päätin ostaa itselleni uuden lapionkin, Hyötykasviyhdistkseltä tietenkin. Ajattelin, että jospa se innostaisi minuakin kaivamaan.

Uusi paikka löytyi keittiön terassin vierestä. Siitä kyllä saisimme ihailtua rhodoa itse enemmän. Olisipa kiva, jos voisi vielä joku kevätkesä aamukahvilla ihailla rhodon kukintaa. Paikalla on ollut epämääräinen kumpare, jossa kasvaa yksi tuija, toinen jo kuoli, sembramänty ja kumpare on täynnä pikkutalviota. Yhdellä kulmalla kasvaa köynnöshortensia ja yhtä kärhöä olen yrittänyt siihen kasvattaa, mutten kovin hyvällä menestyksellä. Loppukestästä siihen on ilmaantunut muutama nauhus. En ole ollut erityisemmin ihastunut kumpareeseen, mutta en ole keksinyt, mitä sille voisin tehdä. Reunoille olen laittanut betoniruukkuja, joissa kasvaa mansikkaa, tinjamia, minttua ja päivänhattua. Siihen siis kaivettiin valtava kuoppa ja täytettiin sitä rhodomullalla. Aikamoista savea olikin alkuperäinen. Savet ja pikkutalvioturppaat siirsin tontin rajalle kuusten alle. Katsotaan lähtevätkö siellä kasvamaan uudelleen. Siellä saisivat kyllä levitä aivan rauhassa niin paljon kuin lystäisivät.

• 

Ensin saatiin siirrettyä kaksi pienempää juurakkoa ja lopulta kaksi isompaa. Väreistä en nyt tiedä, missä ovat valkoiset ja missä punertavat. Sitä jännityksellä odottelen, jos siirto onnistui. Tuumattiin lopulta, kun koko siirtourakka saatiin päätökseen, että siinä on meidän koko rhodoperhe: kaksi lasta, iskä ja äiti. Paikka on kuin heille luotu, aivan kuin ne olisivat aina olleet siinä. Tätä se kumpare on odottanut, onneksi en tehnyt sille aikaisemmin mitään, vaikka olin yrittänyt miettiä monenlaisia vaihtoehtoja sen kaunistamiseksi. Voi, kunpa nyt vain juuristo ei vaurioitunut liikaa siirrossa. Olen kastellut ja jutelllut ja koittanut vakuuttaa, että ihan omaksi parhaaksi oli tämä nyt vain. Pahaa teki se, että piti kaikki nuput poimia pois, mutta sellaisen ohjeen sain, että niin kannattaa tehdä, että kasvi käyttäisi energiansa juurtumiseen eikä kukkimiseen. Nyt pitää odottaa vielä ensi kevättä, jotta näkisi kukkimisen, jos kaikki nyt vain onnistuu.